Helena Koivu myönsi käräjäoikeudessa kiusaavansa ja häiriköivänsä rahan takia
Oikeuden pöytäkirjasta: " Edellä mainittu tarkoittaa käytännössä sitä, että kaikki äidin tuottama mediajulkisuus koskien muun muassa hänen muuttoaan Kakskerran kiinteistön vierasmajaan ja lasten kiireelliseen sijoittamiseen johtuvat siitä, että isä ei ole maksanut hänelle sitä kompensaatiota, joka hänelle hänen omasta mielestään kuuluu. Muu esitetty näyttö (Instagram julkaissut esim. 3- 5, 8, 11-28) tukee äidin kertomusta siitä, että hän yrittää kerätä sympatiaa julkaisemalla somessa postauksia, joiden tarkoitus on luoda hänestä uhria ja mustamaalata isä. Esitetyn näytön perusteella äiti on myöntänyt valtavan somejulkaisujensa määrän syynä olevan taloudelliset intressit.”
Kommentit (1737)
Vierailija kirjoitti:
Onkohan Heluna jo valittanut viimeisimmästä päätöksestä? Pikkurahaa lisää?
Eilen oli viimeinen päivä kertoa valittaako vai ei. Eiköhän se siis kohta selviä, kun joku taas tonkii asioita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei voi kuin ihmetellä mitä Helena ajatteli kun päätti lähteä oikeustaisteluihin. Oli kuitenkin jo käynyt terapiassa, luulisi että olisi siellä oppinut kykyä pysähtyä syvällisemmin miettimään elämäänsä. Olisi pysähtynyt pohtimaan juurtajaksaen asioita ja tajunnut ettei kannata lähteä riskeeraamaan avioehtomiljoonaa. Se oli kuitenkin raha joka varmuudella oli hänen taskussaan siinä vaiheessa. Tosin ei käy järkeen myöskään mitenkään ne myöhemmät kieltäytymiset Mikon tarjoamista miljoonista.
Eipä tule uutta tarjousta, toivottavasti H pitää lapset poissa julkisuudesta.
Kuten kaikki muutkin vanhemmat tekevät?
Fiksut vanhemmat pitää, lapsi saa itse päättää myöhemmin haluaako olla julkisuudessa. Lapsen etu kyseessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tullut varmaan sanomista eilisistä SALASSAPIDETTÄVIEN TIETOJEN paljastamisesta instassaan. Saako myös Suomessa tuomion oikeuden halventamisesta? USA:ssa on jo. Mutta tosiaan taitaa joku paha ongelma olla hänellä, toivon lääkitystä ja/tai terapiaa. Parannusta hänelle, lasten vuoksi 🙏
Paljonko voit pahoin kateutesi vuoksi? Se ainakin näkyy aika vahvasti ulospäinkin.
Voisitko sinä nyt olla se joka vihdoin suostuu kertomaan mistä Helenalle pitäisi olla kateellinen? Tai mistä oletat muiden olevan hänelle kateellisia?
Aivan, tämän minäkin haluaisin kuulla. En ole kateellinen ilkeälle, tyhmälle ja rahattomalle koukkunokalle.
Taidat olla vähän kateellinen myönnä pois.😂
Niin MISTÄ kateellinen?
Eri
Katso peiliin sietää se syy näkyy.🤭
Kerropa sitten mitä ko kommentoija näkee kun peiliin katsoo. Ja kerro myös mistä sen varmaksi tiedät, siis TIEDÄT, et vain oleta.
Eri. 🐖🎀 🤣🤣🤣🤣
Vuokkoooo yy. Yyyy nuo kiusaa läskeistäni ja mt höpötyksistäni. Yyy🐖

Miten selität muiden julkkisten, kunikaallisten ym...vauvasta saakka kuvat ympäri maailmaa?????

Kuninkaalliset tyypillisesti julkaisevat lastensa kuvia hyvin valikoivasti.
Julkkikset elävät julkisuudesta, joten heilläkin kuten Hellullakin takana ovat taloudellisesti intressit.
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäistä kertaa minussa kävi hiukan sääli Helenaa kohtaan, kun hän pari päivää sitten yhdessä ränttäyksessään sanoi kaksi kertaa lähes peräkkäin, ettei hän ymmärrä. Juuri siitä taitaakin hänen kohdallaan olla kyse kaikessa. Helena ei vaan kykene ymmärtämään, miten asiat ja ihmiset toimii.
Siihen saattaisi auttaa sellainen hyvinkin yksinkertainen asia että Helena joskus kuuntelisi mitä hänelle sanotaan vaikkei kuultu olisikaan sitä mitä hän toivoo. Eikös hän ole kehuskellut ettei ota neuvoja vastaan jos ne eivät häntä miellytä ja hän on ainoa joka tietää totuuden, kieltäytyy lukemasta oikeuden asiakirjoja jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tullut varmaan sanomista eilisistä SALASSAPIDETTÄVIEN TIETOJEN paljastamisesta instassaan. Saako myös Suomessa tuomion oikeuden halventamisesta? USA:ssa on jo. Mutta tosiaan taitaa joku paha ongelma olla hänellä, toivon lääkitystä ja/tai terapiaa. Parannusta hänelle, lasten vuoksi 🙏
Paljonko voit pahoin kateutesi vuoksi? Se ainakin näkyy aika vahvasti ulospäinkin.
Voisitko sinä nyt olla se joka vihdoin suostuu kertomaan mistä Helenalle pitäisi olla kateellinen? Tai mistä oletat muiden olevan hänelle kateellisia?
Aivan, tämän minäkin haluaisin kuulla. En ole kateellinen ilkeälle, tyhmälle ja rahattomalle koukkunokalle.
Taidat olla vähän kateellinen myönnä pois.😂
Niin MISTÄ kateellinen?
Eri
Katso peiliin sietää se syy näkyy.🤭
Kerropa sitten mitä ko kommentoija näkee kun peiliin katsoo. Ja kerro myös mistä sen varmaksi tiedät, siis TIEDÄT, et vain oleta.
Eri. 🐖🎀 🤣🤣🤣🤣
Niin se varma tieto jäi nyt(kin) puuttumaan.
Pyydä Jaria runkkaamaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mikä tarve tällä pariskunnalla on käsitellä asioitaan vauvapalstalla?
Ei mikään. Ensinnäkään he eivät ole vuosiin olleet pariskunta, Mikolla on uusi puoliso jonka kanssa muodostaa apriskunnan. Toisekseen Mikko ei täällä kirjoittele. Kolmanneksi: Helena on hyvinkin aktiivinen Vauva-palstalla(kin). Kuvittelee saavansa tolkun ihmiset uskomaan horinoitansa kun tarpeeksi niitä joka puolella jankkaa ja ihmiset vihaamaan Mikkoa.
M ei tätä hömpänpömppää loanheittoa harrasta, H yrittää kiillottaa omaa kuvaa täällä siskon ja äidin avustuksella.
Ja apuna Pirkko Svensson, Tinttiniinku ja muut täysin harhaiset mukit. Ja kukaan heistä ei kyllä kauneudella koreile.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tullut varmaan sanomista eilisistä SALASSAPIDETTÄVIEN TIETOJEN paljastamisesta instassaan. Saako myös Suomessa tuomion oikeuden halventamisesta? USA:ssa on jo. Mutta tosiaan taitaa joku paha ongelma olla hänellä, toivon lääkitystä ja/tai terapiaa. Parannusta hänelle, lasten vuoksi 🙏
Paljonko voit pahoin kateutesi vuoksi? Se ainakin näkyy aika vahvasti ulospäinkin.
Voisitko sinä nyt olla se joka vihdoin suostuu kertomaan mistä Helenalle pitäisi olla kateellinen? Tai mistä oletat muiden olevan hänelle kateellisia?
Aivan, tämän minäkin haluaisin kuulla. En ole kateellinen ilkeälle, tyhmälle ja rahattomalle koukkunokalle.
Taidat olla vähän kateellinen myönnä pois.😂
Niin MISTÄ kateellinen?
Eri
Katso peiliin sietää se syy näkyy.🤭
Kerropa sitten mitä ko kommentoija näkee kun peiliin katsoo. Ja kerro myös mistä sen varmaksi tiedät, siis TIEDÄT, et vain oleta.
Eri. 🐖🎀 🤣🤣🤣🤣
Niin se varma tieto jäi nyt(kin) puuttumaan.
Pyydä Jaria runkkaamaan
Miksi et vain ilmianna ketjua tai pyydä poistoa? Miksi tuot omat, henkilökohtaiset asiasi Heluna Koivu -ketjuihin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tullut varmaan sanomista eilisistä SALASSAPIDETTÄVIEN TIETOJEN paljastamisesta instassaan. Saako myös Suomessa tuomion oikeuden halventamisesta? USA:ssa on jo. Mutta tosiaan taitaa joku paha ongelma olla hänellä, toivon lääkitystä ja/tai terapiaa. Parannusta hänelle, lasten vuoksi 🙏
Paljonko voit pahoin kateutesi vuoksi? Se ainakin näkyy aika vahvasti ulospäinkin.
Voisitko sinä nyt olla se joka vihdoin suostuu kertomaan mistä Helenalle pitäisi olla kateellinen? Tai mistä oletat muiden olevan hänelle kateellisia?
Aivan, tämän minäkin haluaisin kuulla. En ole kateellinen ilkeälle, tyhmälle ja rahattomalle koukkunokalle.
Taidat olla vähän kateellinen myönnä pois.😂
Niin MISTÄ kateellinen?
Eri
Katso peiliin sietää se syy näkyy.🤭
Kerropa sitten mitä ko kommentoija näkee kun peiliin katsoo. Ja kerro myös mistä sen varmaksi tiedät, siis TIEDÄT, et vain oleta.
Eri. 🐖🎀 🤣🤣🤣🤣
Vuokkoooo yy. Yyyy nuo kiusaa läskeistäni ja mt höpötyksistäni. Yyy🐖
🤭
En minäkään tervehtisi ihmisiä jotka ovat olleet mukana murtokeikalla omalle kesämökilleni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeutettu summa oli se mikä oli sovittu eli 1,1 milj.
Ja kaiken on saanut.
Avioeroraha ei kata lasten elatusta.
Niin? Ei Mikko pihistele elatusmaksuissa. Helena sai ne jopa silloin kun oli lähes vuoden Minnesotassa heilastelemassa ja lapset koko sen ajan Mikon ja Natalien hoteissa. Helena haluaa rahaa itselleen.
Mikko Koivulla olisi ollut kyllä varaa maksaa Helenalle suurempi korvaus kuin 1 miljoona. Mikko oli allekirjoituttanut Helenalla avioehtosopimuksen, jossa oli sovittu tuosta 1 miljoonasta. Aika pihiä, eikä reilua pitkän avioliiton jälkeen, kun Helen hoitanut lapsia kotona. Mikon käytös Helenaa ja hänen sukuaan kohtaan on ollut myös nuivaa ja epäasiallista: ei ole oikeuden pöytäkirjan mukaan tervehtinyt heitä kun ovat nähneet esim. jäähallilla. Kyllä Mikko on omalla toiminnallaan osaltaan aiheuttanut tämän tilanteen. Fiksu ihminen olisi joustanut taloudellisissa kysymyksissä jo aikoja sitten. Kuinka moni NHL-pelaaja on edes tehnyt avioehtoa tai ainakaan noin tiukkaa vaimon kannalta. Kun Mikael Granlund erosi, ex-vaimo Emmi sai monta miljoonaa. Ja en hyväksy Helena Koivun käytöstä, mutta pystyn ymmärtämään että sen taustalla on epäoikeudenmukaisuuden kokemus. Ja itsepä Mikko on aikanaan Helenan valinnut, sekin kertoo jotain Mikosta.
Helenalle tarjottiin 5 miljoonan euron sopimusta, mutta se ei kelvannut hänelle.
Emmi Granlund ei ole laittanut lapsistaan kuvia nettiin kuten helena.
Helenan isällä on uusi perhe ja Helenalla kaksi velipuolia, koskaan ei näy instassa. Miksiköhän?
Mikko Koivulla olisi ollut kyllä varaa maksaa Helenalle suurempi korvaus kuin 1 miljoona. Mikko oli allekirjoituttanut Helenalla avioehtosopimuksen, jossa oli sovittu tuosta 1 miljoonasta. Aika pihiä, eikä reilua pitkän avioliiton jälkeen, kun Helen hoitanut lapsia kotona. Mikon käytös Helenaa ja hänen sukuaan kohtaan on ollut myös nuivaa ja epäasiallista: ei ole oikeuden pöytäkirjan mukaan tervehtinyt heitä kun ovat nähneet esim. jäähallilla. Kyllä Mikko on omalla toiminnallaan osaltaan aiheuttanut tämän tilanteen. Fiksu ihminen olisi joustanut taloudellisissa kysymyksissä jo aikoja sitten. Kuinka moni NHL-pelaaja on edes tehnyt avioehtoa tai ainakaan noin tiukkaa vaimon kannalta. Kun Mikael Granlund erosi, ex-vaimo Emmi sai monta miljoonaa. Ja en hyväksy Helena Koivun käytöstä, mutta pystyn ymmärtämään että sen taustalla on epäoikeudenmukaisuuden kokemus. Ja itsepä Mikko on aikanaan Helenan valinnut, sekin kertoo jotain Mikosta.
- Mikko Koivu on maksanut enemmänkin, mm. otti ison lainan hoitaakseen, maksoi elatusapua lapsista senkin vuoden kun Hellu huiteli lapsettomana Usassa ja nyt vuoden kun Hellulla valvotut tapaamiset, kustansi myös sen Hellun Kakskerrassa kummittelun kaikki kulut.
- Helena ei hoitanut lapsia kotona, vaan hän lojui kotona kun Mikon maksama jättimäinen henkilökunta hoiti -lapset.
- Mikko tarjosi korona-aikana Ellulle ilmaisen asumisen Kakskerrassa, kustansi kaikille myös matkoja Usaan, majoitti ilmaiseksi jne.
- Helena suku on kohdistanut lukuisia rikoksia Mikkoa kohtaan.
- Mikon koko omaisuus oli hankittu ennen Helenaa. Granlundeilla näin ei ollut ja heillä vaimo todella hoiti ne lapset myös kun siirtoja tuli koko ajan, yksi lapsista kuoli jne.
- Ja kuten oikeus totesi, olisi reagoinut silloin kun aika oli, eikä vasta jälkijunassa. Se juna meni jo aikaa sitten.
Harmittaakohan Helunaa kun ei ole nyt USA:ssa, 250v juhlinnat siellä menossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeutettu summa oli se mikä oli sovittu eli 1,1 milj.
Ja kaiken on saanut.
Avioeroraha ei kata lasten elatusta.
Niin? Ei Mikko pihistele elatusmaksuissa. Helena sai ne jopa silloin kun oli lähes vuoden Minnesotassa heilastelemassa ja lapset koko sen ajan Mikon ja Natalien hoteissa. Helena haluaa rahaa itselleen.
Mikko Koivulla olisi ollut kyllä varaa maksaa Helenalle suurempi korvaus kuin 1 miljoona. Mikko oli allekirjoituttanut Helenalla avioehtosopimuksen, jossa oli sovittu tuosta 1 miljoonasta. Aika pihiä, eikä reilua pitkän avioliiton jälkeen, kun Helen hoitanut lapsia kotona. Mikon käytös Helenaa ja hänen sukuaan kohtaan on ollut myös nuivaa ja epäasiallista: ei ole oikeuden pöytäkirjan mukaan tervehtinyt heitä kun ovat nähneet esim. jäähallilla. Kyllä Mikko on omalla toiminnallaan osaltaan aiheuttanut tämän tilanteen. Fiksu ihminen olisi joustanut taloudellisissa kysymyksissä jo aikoja sitten. Kuinka moni NHL-pelaaja on edes tehnyt avioehtoa tai ainakaan noin tiukkaa vaimon kannalta. Kun Mikael Granlund erosi, ex-vaimo Emmi sai monta miljoonaa. Ja en hyväksy Helena Koivun käytöstä, mutta pystyn ymmärtämään että sen taustalla on epäoikeudenmukaisuuden kokemus. Ja itsepä Mikko on aikanaan Helenan valinnut, sekin kertoo jotain Mikosta.
1) Mikko Koivu maksoi enemmän kuin avioehdossa sovitun miljoonan. Kts. Minnesotan oikeuden päätökset.
2) Helena vaati ja sai aviehtoon indeksikorotuksen ja allekirjoitti sopimuksen ihan mielellään.
3) Helena Koivu EI hoitanut lapsia kotona, vaan lapsilla oli lastenhoitajat. Myös öisin.
4) Tervehtisitkö sinä itse iloisesti ihmisiä, jotka ovat murtautuneet sinun kesämökillesi ja edesauttaneet sinua häiriköivää ex:ää?
5) Montako vuotta Mikon pitää maksaa ja tehdä katumusharjoituksua, jos on vahingossa polkaissut paskaan?
Vierailija kirjoitti:
En minäkään tervehtisi ihmisiä jotka ovat olleet mukana murtokeikalla omalle kesämökilleni.
Kyseiset ihmiset ovat kuitenkin sun (tai Mikon) lasten äiti ja isovanhemmat. Pitäisi yrittää olla väleissä lasten takia. Ainakin käräjäoikeuden mielestä ja varmaan aika monen muunkin mielestä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oikeutettu summa oli se mikä oli sovittu eli 1,1 milj.
Ja kaiken on saanut.
Avioeroraha ei kata lasten elatusta.
Niin? Ei Mikko pihistele elatusmaksuissa. Helena sai ne jopa silloin kun oli lähes vuoden Minnesotassa heilastelemassa ja lapset koko sen ajan Mikon ja Natalien hoteissa. Helena haluaa rahaa itselleen.
Mikko Koivulla olisi ollut kyllä varaa maksaa Helenalle suurempi korvaus kuin 1 miljoona. Mikko oli allekirjoituttanut Helenalla avioehtosopimuksen, jossa oli sovittu tuosta 1 miljoonasta. Aika pihiä, eikä reilua pitkän avioliiton jälkeen, kun Helen hoitanut lapsia kotona. Mikon käytös Helenaa ja hänen sukuaan kohtaan on ollut myös nuivaa ja epäasiallista: ei ole oikeuden pöytäkirjan mukaan tervehtinyt heitä kun ovat nähneet esim. jäähallilla. Kyllä Mikko on omalla toiminnallaan osaltaan aiheuttanut tämän tilanteen. Fiksu ihminen olisi joustanut taloudellisissa kysymyksissä jo aikoja sitten. Kuinka moni NHL-pelaaja on edes tehnyt avioehtoa tai ainakaan noin tiukkaa vaimon kannalta. Kun Mikael Granlund erosi, ex-vaimo Emmi sai monta miljoonaa. Ja en hyväksy Helena Koivun käytöstä, mutta pystyn ymmärtämään että sen taustalla on epäoikeudenmukaisuuden kokemus. Ja itsepä Mikko on aikanaan Helenan valinnut, sekin kertoo jotain Mikosta.
Helenalle tarjottiin 5 miljoonan euron sopimusta, mutta se ei kelvannut hänelle.
Emmi Granlund ei ole laittanut lapsistaan kuvia nettiin kuten helena.
Löytyykö 5 miljoonan euron tarjous oikeuden papereista, vai onko se ehkä vain mielikuvitusta?
Jatkan kysymystäni: Jos tuollainen tarjous pitää paikkansa ja olisi silti saanut lisäksi lasten huoltajuuden 50/50, niin tuohon olisi kannattanut tarttua kiljuen, ellei sitten asiaan liittynyt joitakin mahdottomia ehtoja.
Helena on itse vahvistanut saaneensa sen. Helenahan ei tunnetusti osaa ajatella järkevästi eikä suostu mihinkään ehtoihin. Hänen mielestään hän on aina se, joka sanelee kaikki ehdot.