Huipputörkeää. siis joko se maitobaari ketju, joka oli tosi pitkä, poistettiin.
Kommentit (809)
JOs sattuisikin osteoporoosi iskemään, niin konsernilla on ortopedi omasta takaa murtumia korjaamaan. Ja lapsia lienee jo tarpeeksi. Onhan jo korkea aika saada rouvasväki yhtiön hommiin, sitä kun ei siivoamiselta, viljanjauhannalta, imettämiseltä ja oppivelvollisten kouluttamiselta niin paljon kerkeä. Syövätkin vähemmän kun ovat laihempia. Se on kaikki kotiinpäin.
Mutta vakavasti puhuen, entä jos joku saa keskenmenon ihan vaan laihuuttaan? Olen googlettamalla selvitellyt ja alle 19 indeksipainolla keskenmenot ja muut raskausongelmat lisääntyvät selvästi tutkimusten mukaan. Eikö silloin konsernin johtajien kädet tahriinnu vereen?
Syömishäiriöliiton sivuilta löytyi paljon hyvää tietoa syömishäiriöisille, sekä heidän läheisilleen. Konsernissa opetetaan, että anoreksia on henki, ja että johtajan oppien mukainen laihdutus on ihan turvallista myös raskaanaoleville, imettäville ja ilmeisesti lapsillekin! Taas ulkopuolelta tuleva järkipuhe on ihan vaan " kateutta" , nekin haluais olla yhtä laihoja...
Siis, sinä konsernilaisen omainen tai sisälläolija, googletapa " SYLI" . Itse olen saanut sieltä paljon tukea ja voin suositella muillekin!
kertoi että osastolta uloskirjoitetaan kun BMI on vähintään 18, mieluummin 19 tai 20.
Varmaan olikin jo Treella sisarpiirejä -85. Mutta silloinen vetäjä (=ilmeisesti nykyinen) oli kyllä vasta lapsi 60-luvulla. Siis millaista toimintaa oli Hämeenkyrössä jo tuolloin?
Kenneth E. Hagin, liikkeen pääpaikka on Tulsassa Oklahomassa USAssa, oli tämän Hämeenkyrön johtajan esikuva ainakin maanantaipiirin alkuaikoina.
Silloinen = nykyinen johtaja syntyi 1960 Hämeenkyrössä.
Siinä Otaniemen rukouspiirissä oli varmasti mukana tamperelaisia opiskelijoita, entisiä seurakuntanuoria, jotka tunsivat toisensa jo ennen opiskelujen alkamista. Maitobaarin johtaja oli jo 1980-luvulla Tampereella hyvin aktiivinen seurakunnassa. Hämeenkyröläisiä kävi Tampereella raamattu- ja rukouspiirissä. Ristinkiltalaisistahan se maanantaipiiri lopulta muodostui, vaikka ei se Ristinkillan virallista toimintaa ollutkaan. Maanantaipiirin jäsenet tunsivat toisensa kuitenkin jo entuudestaan. Hämeenkyröstä toiminta alkoi, levisi pian Tampereelle ja sieltä opiskelijoiden mukana Espooseen.
Jossain vapaan suunnan srk:ssa?
Nyt näistä asioista tiedetään jo niiiiiiiiiiiin paljon piirin ja konsernin ulkopuolella että selviä asioita on turha enää kieltää. Naisen asema konsernissa on jotakin aivan poljettua ja kaikenkaikkiaan tosi traagista.
Tämä pitäisi saada viranomaisten tietoon.
> Miks toi on eroteltu maanantaipiiriin, puutarhaan ja torniin?
> Miks koko lahko ei oo yhteinen ja kaikilla samat opetukset tavat jne.??
Tällä on toki historiallisetkin (perustettu eri aikaan, eri elämäntilanne jne) syyt, mutta yksi salattu syy lienee se, että erottelu on keino hallita ihmisten elämää paremmin: perinteinen hajota ja hallitse -menetelmä siis. Tätä konserni tekee tehokkaasti ja se mahdollistaa mukavan kiipimiskilpailun kuninkaan syleilyyn ja suosioon.
Kilpailuhenkeä lisää mukavasti se, että johtajat toisinaan "avautuvat" samanveroistesi ongelmista sulle (yleensä kahdenkesken toisen selän takana siis). Moni tieto on myös hajautettua, joten et voi koskaan tietää kuka tietää jonkin salaisen asian. Ainoastaan eräs aivolisäke tuntuu tietävän kaiken, muille jää asiat aina arvailun varaan. Niin tai tietenkin voi kysyä aina Herralta, mutta jostain Herralta tullut vastaus ei koskaan ole tarpeeksi hyvä tai siihen on sekoittunut omia motiiveita. Kerrassaan nerokas tapa sekottaa ihmiset ja pitää ne omina orjinaan!
Tämä melkein tuhannen viestin mittainen?
ei ne vaimot ketään millytäkkään vaan Jumalaa ne miellyttää. Se oon oma valinta tekeekö sen vai ei eikä siihen painosteta
Iisebelin henkeä. Naisilla ei ole valinnanvaraa olla omia itseään.
on taas lähtenyt ainakin 10 viestiä! Miksi? Ylläpito voisi alkaa ilmoittaa syytä viestien poistoon.
e-mail osoitteen, että voitaisiin kaikki lähettää sinne palautetta tästä epäasiallisesta sensuroinnista. Vai mihin sitä palautetta voi lähettää?
Panun alkuperäisessä viestissä sanottiin, että uusilla sivuilla voi kommentoida. Eikä voi.
vaikka tavallaanhan sitä aikuisena ihmisenä antoi yhteisön johtajille luvan päättää omasta ruumiistaan. Tuossahan ei tosiaankaan ollut kyse Jumalan tahdon toteuttamisessa tai kuuliaisuudesta Hänelle, vaan konsernin johtajalle. Jälkikäteen kaduttaa ja harmittaa todella, ettei jo tuolloin tajunnut lähteä, vaan suostui moiseen hulluuteen.
Lasten psyykkinen ja fyysinen terveydentila huolestuttaa muakin. Paljon on vanhemmilla tietämättömyyttä, vaikka porukassa onkin muutama lääkäri ja hoitoalan ammattilainen.