Huipputörkeää. siis joko se maitobaari ketju, joka oli tosi pitkä, poistettiin.
Kommentit (809)
Onko se muuttanut nimeä vain vai oikeasti lakkautettu?
Minua on ottanut tosi kovasti päähän että on tullut oltua mukana tuossa kuviossa. Erityisesti nyt olen prosessissa jossa suren omaa uskoani, sitä että olen vieläkin noissa konsernin vääristyneissä käsityksissä ja että joudun edelleen perkaamaan sielustani konsernin vääriä juttuja jotka sitkeästi tulevat esiin omassa elämässäni ja uskossani, vaikuttaen sydämessäni. Olen tosiaan edelleen psykopaatin " kirjeitä" .
Olen joutunut Jumalan puoleen huokaamaan " Miksi minut sinne johdatit" kun tämä tuhansien asioiden ja asenteiden perkaaminen on niin totaalista, raskasta ja kivuliasta.
" Sielun haavat paranevat surutyötä tekemällä" , niin kai sitten tämäkin, mutta tämä tuntuu niin ylimääräiseltä ja tarpeettomalta kierrokselta kaikenkaikkiaan.
todellakaan. Huomaat vielä aikanaan kuinka paljon olet kasvanut ja saanut ymmärrystä, viisautta ja armollisuutta kaiken kautta. Voimia!
801, vaatii tosiaan voimia ja aikaa kasvaa irti, kun on kasvanut vähän vinoon lahkossa. Sitä prosessia ei voi kauheasti kiirehtiä mutta siinä saa olla turvallisella mielellä. Todennäköisesti sulla on paljon hyvää edessä, ehkä kymmeniä vuosia tervehenkistä elämää ja koko ajan paraneminen edistyy, vaikkei aina siltä tunnu.
Mulle oli tärkeää havaita ja tunnustaa se, että minussa on tiettyä herkkyyttä alistua hyväksikäytettäväksi ja sidotuksi syyllisyydellä. Se on osittain johtanut konserniin ja jotta vastedes voisin elää vapaata elämää, täytyy opetella kunnioittamaan itseään, rakastamaan sitä henkilöä joka peilistä katsoo ja opittava kuuntelemaan omaatuntoaan, koska siellä myös Jumala puhuu esim. jos jokin asia rikkoo itseä vastaan. Tätä kynnysmattoilua voi olla pienissä ja suurissa asioissa.
Jos kovasti ahdistaa ja arkielämän hoito käy ylen raskaaksi, kannattaa käydä vaikka lääkärissä tai oman kunnan mielenterveystoimistossa. Ammattilaiset eivät ehkä ymmärrä kaikkia hengellisen elämän nyansseja, mutta kriisit ja masennus ovat asioita, joissa voidaan auttaa ja etsiä hoitoa. Ei ole mikään häpeä pyytää käytännöllistä apua. Olet kokenut harvinaislaatuisen ja ravistelevan elämänmyrskyn.
Sen vielä haluan sanoa, että et ole yksin ja jaan nuo tunteesi, ymmärrän sinua hyvin. Tällaisen kovan kokemuksen jälkeen seuraa parhaimmillaan paljon elämänviisautta ja itsetuntemusta, ja ainakin tiedämme, mitä terve hengellisyys EI ole. Armahda itsesi. Et ole ainoa joka on erehtynyt elämässään, niin kurjaa kuin se onkin kohdata. Ja kyllä ne lahkolaisopetukset karisevat pois. Siinä varmaan moni kokeneempi kristitty antaa mielellään neuvoja. Eihän usko ole vain oppirakennelma vaan tie, elämänmittainen matka Jeesuksen kanssa. Siinä askel askeleelta saa varmaan oppia häntä todellisella tavalla tuntemaan. SIunausta sille matkalle!
Pyydän, että jos joku jotakin voi, niin pelastakaa sisällä olevat lapset. Vaikka minkä viranomaisen avulla, jos se vaan on mahdollista.
löytyy runsaasti tietoa. Äidit ja lapset ovat heikoimmassa asemassa.
Vierailija:
joskus 90-l alussa johtaja sanoi ottaneensa tehtäväksi olla piikkinä toisten lihassa
On se hienoa että ihmisillä on tavoitteita...
joskus 90-l alussa johtaja sanoi ottaneensa tehtäväksi olla piikkinä toisten lihassa
Maanantaipiiri on joutunut utopistisen päämääriensä vangiksi. Johtajalla on tavoitteena väärään maailmankuvaan perustuva UTOPIA. Kun sitten utopiaa ei näytetä saavutettavankaan niin silloin lisätään sääntöjä. Kun säännöt ja uudet vaatimukset eivät tehoa niin silloin lisätään pakotteita ja uusia " sitoutumis" vaateita. Lopulta homma johtaa väistämättä diktatuuriin kuten niin monessa muussa utopia-tavoitteessa on käynyt historiamme aikana.
Utopian kansalaisten on lisäksi aika vaikea palvella ketään, vaikka se on tässä se suuri " näky." Konserniporukka elää niin erilaista elämää kuin muu yhteiskunta ettei siinä löydy paljon mahdollisuuksia yhteydelle, edes uskovien kanssa saatikka ei-uskovien kanssa. Eiväthän konsernilaiset juuri solmi avioliittojakaan ulkopuolisten kanssa. Se on yksinkertaisesti liian hankalaa, siippaehdokas pitäisi " ajaa sisään" niin moneen kummalliseen toimintatapaan. Kuinka tällainen joukko voisi palvella seurakuntia? Kun eihän kukaan haluaisi elää samanlaista elämää kuin he?!
Pikku hiljaa tästä todella muodostunee yhä sulkeutuneempi ja henkisesti yhä vaurioittavampi piiri. Suren kaikista eniten näitä lapsia, jotka elävät kuin pienessä akvaariossa, tulevaisuus ennalta määriteltynä ja saneltuna.
Pikku hiljaa tästä todella muodostunee yhä sulkeutuneempi ja henkisesti yhä vaurioittavampi piiri. Suren kaikista eniten näitä lapsia, jotka elävät kuin pienessä akvaariossa, tulevaisuus ennalta määriteltynä ja saneltuna.
[/quote]
Kyllä siellä akvaariossa on ollut jo pitkään happi niin vähissä että normaalit " elintoiminnot" eli itsenäinen ajattelu ja arviointikyky alkaa olla nollassa. Sitä voi sitten vain kuvitella mitä lapset siitä kaikesta sekamelskasta oikein ymmärtävät tai oppivat.
Naisten herrakouluista?
En henk. koht. tunne yhtäkään mb-laista, joka olisi saanut puolisin lahkon ulkopuolelta..., mutta en toki tunne heitä kaikkia.
Toivottavasti lahko kaatuu pian omaan mahdottomuuteensa.
Siunauttua kevättä kaikille!
Olen kuullut, että naisten on täytynyt ryömiä miestensä edessä joskus, mutta mikä on ryömimiskoulu? Ihan säännöllistä toimintaa? Missä tilanteessa?
Töykeyden saattavast selittää itselleen sillä, ettei heidän rakkaus ole mitään " lällyä" rakkautta.
Voin ymmärtää että joku tahtoo soveltaa sanaa siinä että kutsuu sitten rakasta ukkoaan herraksi. Mutta millainen mies saa kiksejä siitä että vaimo matelee lattialla? Vain sairaasta mielestä voi lähteä tuollainen ohje. On tosi inhottavaa, että raamatunopettaja tunkeutuu ihmisten avioliittoihin ja jopa siihen, miten seksiä tulisi harrastaa ja millaiset orgasmit pitäisi saada. Tässä näkyy tuon lahkon vastenmielisimmät piirteet.
Sillä vääriä kristuksia ja vääriä PROFEETTOJA nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja imeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, VALITUTKIN.
Matt 24:24
Kuvaus kuin konsernista. Profeetaksi julistautunut johtaja eksyttää Jumalaa vilpittömästi etsiviä uskovia.
Nimenomaan vilpittömyydestä siellä ei ole ollut puutetta, vaikka sittemmin peli on käynyt myös härskiksi kyynärpäätaktiikaksi, jossa heikommat jätetään jalkoihin, kun jokainen yrittää vaan pitää oman päänsä pinnalla!
Oma kiertoni on edelleen aivan sekaisin ja toivon todella, ettei lahkon laihdutusoppien noudattaminen saanut aikaan pysyviä vaurioita. Uskoisin, etten ole ainoa, joka kärsii laihdutuksen aikaansaamista terveysongelmista. Pahimmat ongelmat ovat ja tulevat olemaan varmasti heillä, jotka ovat edelleen sisällä. Harmi vaan, että sisälläoleville taitaa olla turha antaa terveysvalistusta. Itsekin sitä tajusi vasta lähdön jälkeen ja asiallista tietoa anoreksiasta hankittuaan kärsineensä aliravitsemuksen monista oireista: väsymyksestä, masennuksesta, vapinasta, palelusta, varhain heräämisestä, turvotuksesta, kuukautiskierron häiriöistä, jatkuvasta ruoan ajattelemisesta, pakonomaisesta kalorinpolttamistarpeesta jne.
Eikö se ole jonkinlainen rikos, pakottaa ihminen laihduttamaan niin että aiheutuu pysyviä tai väliaikaisiakaan haittoja?
Ranskassa puuhataan anoreksiaan yllyttämisen kriminalisointia. Samaa pitäisi ajaa täälläkin.
Suosittelen lääkäriin menemistä, voiskohan tuohon auttaa joku hormonihoito tms.
Miettikää mitä tapahtuu niille konsernin nuorille tytöille, joilla ei ole kuukautiset edes alkaneet. Tajuaako kukaan siellä, millaisia riskejä tässä otetaan?
...mutta sen taustalla olevat salaiset työntekijäpiirit ovat olemassa. Kristikansalle on vain tutumpi tuo julkisesti toiminut " sisäänheittokuvio" . Selaamalla ketjun kokonaan saa käsityksen asiasta.