Lue keskustelun säännöt.
Oletko kokenut jotain sellaista, mitä toiset ihmiset eivät yleensä ole joutuneet kokemaan?
27.06.2026 |
Sellaista asiaa tai vastoinkäymistä. Miten tämä on vaikuttanut sinuun?
Kommentit (70)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin alta 20 kun isäni kuoli. Sitäkin tapahtuu, mutta vähemmän kuitenkin nykyään kun ihmiset elävät pitkään. Yksi kaverini ei nähnyt eroa siihen, kun hänen oma isänsä kuoli silloin kun hänellä oli jo aviomies ja omia lapsia. Se on aika jännä juttu, miten ihmiset eivät tajua, kuin oman perspektiivinsä asioihin. Lyhytnäköiset äidit "opettavat" samaa jälkikasvulleen.
Ei kai tuo mikään vertailtava asia ole missä pitäisi kilpailla.
Naisille KOKO elämä on kilpailua toisten naisten kanssa ja suorittamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin alta 20 kun isäni kuoli. Sitäkin tapahtuu, mutta vähemmän kuitenkin nykyään kun ihmiset elävät pitkään. Yksi kaverini ei nähnyt eroa siihen, kun hänen oma isänsä kuoli silloin kun hänellä oli jo aviomies ja omia lapsia. Se on aika jännä juttu, miten ihmiset eivät tajua, kuin oman perspektiivinsä asioihin. Lyhytnäköiset äidit "opettavat" samaa jälkikasvulleen.
Ei kai tuo mikään vertailtava asia ole missä pitäisi kilpailla.
Ja taas SINUN lyhytnäköinen näkökulmasi asiaan. Tiedätkö kuinka hemmetin loukkaavaa ja satuttavaa tuollainen käytös (kaverini) on? Keskenkasvuinen, jolla ei ole tukea menettää vanhempansa vs. aikuinen, jolla on tukeva puoliso ja lapset menettää eläkeikäisen vanhempansa. Hanki sydän!
Isäni kuoli kun olin 7v. En usko että se vähentää kaverini surua joka menetti nyt kolmekymppisenä 65v isänsä.
Vierailija kirjoitti:
Lapsuudessa ja nuorena aikuisena rankka väkivalta; fyysinen, seksuaalinen, henkinen, taloudellinen.
Toisaalta tiedän, ettei se edes ole niin harvinaista lopulta.
Vaikutti niin että paha PTSD, autoimmuunisairauksia ja jokseenkin häiriintynyt luonne. En tule varmaan koskaan kykenemään normaaliin työelämään tai läheisyyteen. Ja tietysti kun tästä asiasta ei voi huudella missään yhtäkkiä sen enempää ammattilaisille kuin tavan tallaajille, joskus on raskasta kun ihmiset olettaa. Yleensä oletus on, että olen vain laiska tai outo. Kukaan ei todellakaan ymmärrä miten paljon töitä on vaatinut, että olen ensinnäkin hengissä, en ole lähtenyt vanhempien ja suvun päihteilyn ja rikollisuuden tielle, enkä joudu koko ajan osastolle ja/tai ole ihan koomaan lääkitty.
Se, että olen nyt hyvässä kunnossa fyysisesti ja suht tasapainossa henkisesti ja saan hoidettua perusasiat kuten peseytyminen, syöminen, siivoaminen, laskut... On vaatinut vuosien työn.
AIDS on ikävä sairaus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsuudessa ja nuorena aikuisena rankka väkivalta; fyysinen, seksuaalinen, henkinen, taloudellinen.
Toisaalta tiedän, ettei se edes ole niin harvinaista lopulta.
Vaikutti niin että paha PTSD, autoimmuunisairauksia ja jokseenkin häiriintynyt luonne. En tule varmaan koskaan kykenemään normaaliin työelämään tai läheisyyteen. Ja tietysti kun tästä asiasta ei voi huudella missään yhtäkkiä sen enempää ammattilaisille kuin tavan tallaajille, joskus on raskasta kun ihmiset olettaa. Yleensä oletus on, että olen vain laiska tai outo. Kukaan ei todellakaan ymmärrä miten paljon töitä on vaatinut, että olen ensinnäkin hengissä, en ole lähtenyt vanhempien ja suvun päihteilyn ja rikollisuuden tielle, enkä joudu koko ajan osastolle ja/tai ole ihan koomaan lääkitty.
Se, että olen nyt hyvässä kunnossa fyysisesti ja suht tasapainossa henkisesti ja saan hoidettua perusasiat kuten peseytyminen, syöminen, siivoaminen, laskut... On vaatinut vuosien työn.
Samanlainen tarina täällä, cptsd ja autoimmuunisairauksia seurauksena ja 20 vuotta terapioita. Harva tätä ymmärtää, mutta varhainen traumatisoituminen on tavallaan krooninen sairaus, keho ei vain koskaan tule reagoimaan normaalisti asioihin. En kuitenkaan käytä mielenlääkityksiä, juoksen joka aamu 5 km, minulla on lapsi ja puoliso ja sain korkeakoulututkinnonkin käytyä. Töihin en kuitenkaan ole pystynyt kuin satunnaisesti, se harmittaa, mutta yritän olla iloinen niistä asioista mitä sain.
Nyyh 🥺.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Läheisen ALS ja tuskallinen elämän loppumatka vierellä kulkien. ALS-potilaita tulee reilut sata per vuosi lisää.
Teillä muijilla noita saatanan vaivoja riittää. Huoh!
Uhriudu, uhriudu, niin kirkkaimman kruunun saat.
.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Rankkaa väkivaltaa lapsena ja sitä seuranneen tuuliajon ja väkivallan kertaantumisen. Pahoja mielenterveysongelmia ja itsemurhayrityksiä.
Toisaalta taas laitostausta teki selväksi sen, että meitä vastaavia kokeneita on ikävän paljon. Minä olen sentään ollut siitä etuoikeutetussa asemassa, etten ole joutunut kokemaan seksuaalista väkivaltaa.
Siskoni neuvoi miten päin olisi pitänyt viiltää, että olisin kuollut.
Vierailija kirjoitti:
Oman lapsen itsemurha, vaikka ei sekään kovin harvinainen ilmiö ole, sillä jokainen itsemurhan tehnyt on tai on ollut jonkun perheenjäsen.
Menetys on kuitenkin pysyvä.
Olisko kannattanut kieltää se Tiktokin käyttö ajoissa???
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rankkaa väkivaltaa lapsena ja sitä seuranneen tuuliajon ja väkivallan kertaantumisen. Pahoja mielenterveysongelmia ja itsemurhayrityksiä.
Toisaalta taas laitostausta teki selväksi sen, että meitä vastaavia kokeneita on ikävän paljon. Minä olen sentään ollut siitä etuoikeutetussa asemassa, etten ole joutunut kokemaan seksuaalista väkivaltaa.
Siskoni neuvoi miten päin olisi pitänyt viiltää, että olisin kuollut.
Koko perheesi on täysin sekopäinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin alta 20 kun isäni kuoli. Sitäkin tapahtuu, mutta vähemmän kuitenkin nykyään kun ihmiset elävät pitkään. Yksi kaverini ei nähnyt eroa siihen, kun hänen oma isänsä kuoli silloin kun hänellä oli jo aviomies ja omia lapsia. Se on aika jännä juttu, miten ihmiset eivät tajua, kuin oman perspektiivinsä asioihin. Lyhytnäköiset äidit "opettavat" samaa jälkikasvulleen.
Ei kai tuo mikään vertailtava asia ole missä pitäisi kilpailla.
Ja taas SINUN lyhytnäköinen näkökulmasi asiaan. Tiedätkö kuinka hemmetin loukkaavaa ja satuttavaa tuollainen käytös (kaverini) on? Keskenkasvuinen, jolla ei ole tukea menettää vanhempansa vs. aikuinen, jolla on tukeva puoliso ja lapset menettää eläkeikäisen vanhempansa. Hanki sydän!
Isäni kuoli kun olin 7v. En usko että se vähentää kaverini surua joka menetti nyt kolmekymppisenä 65v isänsä.
Se taas voi vähentää, jos hänellä on surussa tukevia ystäviä, kumppani tai omia lapsia. Silloin on MUUTAKIN ELÄMÄÄ ympärillä. Tollo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lapsuudessa ja nuorena aikuisena rankka väkivalta; fyysinen, seksuaalinen, henkinen, taloudellinen.
Toisaalta tiedän, ettei se edes ole niin harvinaista lopulta.
Vaikutti niin että paha PTSD, autoimmuunisairauksia ja jokseenkin häiriintynyt luonne. En tule varmaan koskaan kykenemään normaaliin työelämään tai läheisyyteen. Ja tietysti kun tästä asiasta ei voi huudella missään yhtäkkiä sen enempää ammattilaisille kuin tavan tallaajille, joskus on raskasta kun ihmiset olettaa. Yleensä oletus on, että olen vain laiska tai outo. Kukaan ei todellakaan ymmärrä miten paljon töitä on vaatinut, että olen ensinnäkin hengissä, en ole lähtenyt vanhempien ja suvun päihteilyn ja rikollisuuden tielle, enkä joudu koko ajan osastolle ja/tai ole ihan koomaan lääkitty.
Se, että olen nyt hyvässä kunnossa fyysisesti ja suht tasapainossa henkisesti ja saan hoidettua perusasiat kuten peseytyminen, syöminen, siivoaminen, laskut... On vaatinut vuosien työn.
Itse epäilen, että koulukiusaaminen ja se etteivät vanhemmat tukeneet, aiheutti mulla jotain tämmöstä.
Istun edelleen nojatuolissa tuntikausia jotenki jähmeänä. Olen alisuoriutuja.
Mulla on vakityö ja elämä nyt hallinnassa. Ihmiset kysyy miten oon onnellinen ilman miestä ja omaa perhettä niin vastaan etten jaksais niitä. Olisin kuulemma ihana vaimo ja äiti. Varmaan, koska tekisin kaikkeni toisten eteen. Olen kerran ollut naimisissa ja tiedän kokemuksesta.
Autoimmuunisairaus on myös, samoin harvinainen suolistosairaus. Voin vain epäillä tuliko nämä stressistä... Ovat hallinnassa lääkkeiden ja suht hyvien elämäntapojen vuoksi.
En puhu kellekään näistä, koska olen kokenut kuitenkin niin "vähän" traumaattisia asioita. Mutta tuo kiusaaminen tapahtui nuorena ja lapsena ja se vaikutti siksi paljon. Tarvisin varmaan terapiaa mutta en ole saanut aikaiseksi enkä halua viedä resursseja siltä joka oikeasti tarvitsee.
Neitsyys. Onhan se absurdia ihmispaljoudessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rankkaa väkivaltaa lapsena ja sitä seuranneen tuuliajon ja väkivallan kertaantumisen. Pahoja mielenterveysongelmia ja itsemurhayrityksiä.
Toisaalta taas laitostausta teki selväksi sen, että meitä vastaavia kokeneita on ikävän paljon. Minä olen sentään ollut siitä etuoikeutetussa asemassa, etten ole joutunut kokemaan seksuaalista väkivaltaa.
Siskoni neuvoi miten päin olisi pitänyt viiltää, että olisin kuollut.
Koko perheesi on täysin sekopäinen.
Niin se terapeuttikin sanoi :D
Joka päivä koen vastoinkäymisiä, osa niin absurdeja että tuntuu ettei kellään muulla voi olla tälläistä. Tämä vaikuttaa minuun niin että en ennätä tehdä mitään normaaleja juttuja kun kaikki aika kuluu ihan pelkästään siihen että saisi asiat sujumaan ja pyörät pyörimään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olin alta 20 kun isäni kuoli. Sitäkin tapahtuu, mutta vähemmän kuitenkin nykyään kun ihmiset elävät pitkään. Yksi kaverini ei nähnyt eroa siihen, kun hänen oma isänsä kuoli silloin kun hänellä oli jo aviomies ja omia lapsia. Se on aika jännä juttu, miten ihmiset eivät tajua, kuin oman perspektiivinsä asioihin. Lyhytnäköiset äidit "opettavat" samaa jälkikasvulleen.
Ei kai tuo mikään vertailtava asia ole missä pitäisi kilpailla.
Ja taas SINUN lyhytnäköinen näkökulmasi asiaan. Tiedätkö kuinka hemmetin loukkaavaa ja satuttavaa tuollainen käytös (kaverini) on? Keskenkasvuinen, jolla ei ole tukea menettää vanhempansa vs. aikuinen, jolla on tukeva puoliso ja lapset menettää eläkeikäisen vanhempansa. Hanki sydän!
Isäni kuoli kun olin 7v. En usko että se vähentää kaverini surua joka menetti nyt kolmekymppisenä 65v isänsä.
Se taas voi vähentää, jos hänellä on surussa tukevia ystäviä, kumppani tai omia lapsia. Silloin on MUUTAKIN ELÄMÄÄ ympärillä. Tollo.
Kiitos kivasta ja perinaisellisesta kommentistasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Läheisen ALS ja tuskallinen elämän loppumatka vierellä kulkien. ALS-potilaita tulee reilut sata per vuosi lisää.
Teillä muijilla noita saatanan vaivoja riittää. Huoh!
Et taida tuntea ALSia sairautena? Hyvä niin, sinulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapsuudessa ja nuorena aikuisena rankka väkivalta; fyysinen, seksuaalinen, henkinen, taloudellinen.
Toisaalta tiedän, ettei se edes ole niin harvinaista lopulta.
Vaikutti niin että paha PTSD, autoimmuunisairauksia ja jokseenkin häiriintynyt luonne. En tule varmaan koskaan kykenemään normaaliin työelämään tai läheisyyteen. Ja tietysti kun tästä asiasta ei voi huudella missään yhtäkkiä sen enempää ammattilaisille kuin tavan tallaajille, joskus on raskasta kun ihmiset olettaa. Yleensä oletus on, että olen vain laiska tai outo. Kukaan ei todellakaan ymmärrä miten paljon töitä on vaatinut, että olen ensinnäkin hengissä, en ole lähtenyt vanhempien ja suvun päihteilyn ja rikollisuuden tielle, enkä joudu koko ajan osastolle ja/tai ole ihan koomaan lääkitty.
Se, että olen nyt hyvässä kunnossa fyysisesti ja suht tasapainossa henkisesti ja saan hoidettua perusasiat kuten peseytyminen, syöminen, siivoaminen, laskut... On vaatinut vuosien työn.
Ei kenelläkään ole ollut helppoa
Monilla ihmisillä on helppo elämä.
Vierailija kirjoitti:
Olin alta 20 kun isäni kuoli. Sitäkin tapahtuu, mutta vähemmän kuitenkin nykyään kun ihmiset elävät pitkään. Yksi kaverini ei nähnyt eroa siihen, kun hänen oma isänsä kuoli silloin kun hänellä oli jo aviomies ja omia lapsia. Se on aika jännä juttu, miten ihmiset eivät tajua, kuin oman perspektiivinsä asioihin. Lyhytnäköiset äidit "opettavat" samaa jälkikasvulleen.
No voi kyynel, etpä näytä itsekään tmmärtävän. Sen sijaan yrität vertailla omaa kokemustasi toisten kokemuksiin.
Samanlainen tarina täällä, cptsd ja autoimmuunisairauksia seurauksena ja 20 vuotta terapioita. Harva tätä ymmärtää, mutta varhainen traumatisoituminen on tavallaan krooninen sairaus, keho ei vain koskaan tule reagoimaan normaalisti asioihin. En kuitenkaan käytä mielenlääkityksiä, juoksen joka aamu 5 km, minulla on lapsi ja puoliso ja sain korkeakoulututkinnonkin käytyä. Töihin en kuitenkaan ole pystynyt kuin satunnaisesti, se harmittaa, mutta yritän olla iloinen niistä asioista mitä sain.