Onkohan noiden Pentikäisen sisarusten lapsuus ollut jotenkin julmaa?

Miks sä puhut täällä omista kavereistas niinku me tunnettas ketä ne on

Siis arkkipiispa Mari, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael jne? 

Lestadiolaisilla on työntäyteinen lapsuus. Ei ole mennyt ruutua tuijotellessa.

Vierailija kirjoitti:

Siis arkkipiispa Mari, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael jne? 

Ai - hän nahkahansikastyyppi?

Vanhemmat Juha ja Elina Pentikäinenovat uskontotutkijoita, jotka matkustivat isän työn vuoksi paljon. Kun Mari oli kolmevuotias, vanhemmat lähtivät kesällä Yhdysvaltoihin.

”Joku lapsista oli heidän mukanaan, mutta muu pesue jäi minun ja vanhimman siskomme hoitoon. Olin muistaakseni 18-vuotias, koska minulla oli jo ajokortti. Homma sujui vaihtelevasti, mutta sujui”, Mikael kertoo ja virnistää.

Lestadiolaisyhteisöön kuuluneessa isossa perheessä oli luontevaa, että vanhemmat sisarukset huolehtivat nuoremmistaan. Mari Leppänen korostaa, että hänelle sisarusparvi on aina ollut rikkaus.

Eihän siitä mitään hyvää seuraa kun kasvaa pienessä ahdistavassa uskonnollisessa piirissä, jossa ei suvaita muita. Päähän istutetaan pienestä lapsesta lähtien höpöjä ja pelotellaan lapset ties millä. 

Tämäkin osoittaa lestojen Hirveitä ihmisiä. 

Lestan elämä on sairaus.

Sotatrauma taustalla.

Veli Antti Pentikäinen

Isoisäni Veikon veli oli maanpetoksesta tuomittu Vilho Pentikäinen, jonka tapausta käsiteltiin muun muassa Suomen Kuvalehdessä. 

Isoisäni lähti rintamalle vapaaehtoisena, koska koki, että hänen piti sovittaa veljensä maanpetosta. Syrjäseudun pappina hänen ei olisi tarvinnut lähteä, mutta hän ajatteli, ettei voinut elää tässä maassa, jos ei ollut etulinjassa puolustamassa sitä.

– Sodan jälkeen veljen maanpetosjutut kaivettiin kuitenkin esiin aina, kun isoisäni haki jotakin papin paikkaa. Näitä asioita käsiteltiin kirkkoherranvaalien yhteydessä useamman kerran. Ei isoisäni voinut tehdä tyhjäksi veljensä tekoa, eikä se, että hän oli valmis uhraamaan oman henkensä ja terveytensä, varjellut häntä joutumasta silmätikuksi.

– Nämä kertomukset ovat pysäyttäneet minut miettimään, miten tietyt suvun haavat ja toimintatavat ovat siirtyneet itseeni.

Törkeetä, että tätä Veikkoa piinattiin veljensä tekosista!  "Olenko minä veljeni vartija?" sanotaan Raamatun yhdessä kertomuksessa. Et ole veljesi vartija, jokainen vastatkoon omista teoistaan. Tapahtuuko tälläistä "perittyä syyllisyyttä" enää nykyaikana? En muista törmänneeni tälläiseen.