Kun toinen haluaa lisää lapsia ja toinen ei

mutta mies ymmärtää, ettei voi vaatia multa lisää lapsia, kun mua ei kiinnosta raskaus/synnyttäminen. Nainen joutuu paljon miestä kovemmalle lapsenhankinnassa, joten se on musta kyllä ihan naisen päätös, että montako niitä lapsia suostuu tekemään.

kysymyksen esille? Anteeksi, minun ei siis ole tarkoitus arvostella, mutta tämä kuulostaa hieman ristiriitaiselta

Valitettavasti se vain usein tuntuu olevan toisinpäin.

Ja jos mies haluaa lasta ja nainen ei niin mennään naisen mukaan.



Miehillä on parempi palkka, naisilla valta lasten suhteen liiton aikana ja etenkin sen jälkeen. Näin se on ollut ja näin se on aina oleva.

Meillä minä haluan joskus vielä kolmannen. Mies on sitä mieltä että nämä kaksi riittävät.

Minusta ei ole järkevää riidellä asiasta koska minä en halua lasta vielä ja eihän sitä tiedä vaikka en sitten myöhemmin haluaisikaan. Tai mistä tietää vaikka mies haluaisikin esim. 3-5 vuoden päästä lapsen.

Itse olin 100% varma ennen esikoisen syntymää, etten toivoisi kuin korkeintaan yhtä lasta perheeseemme. Vaikka raskausaika meni hyvin, synnytyksestä ei jäänyt traumoja ja vauva-aika oli ihanaa, mieleni ei muuttunut. Olin edelleen ainakin 99,99% varma, että perheemme olisi silti siinä. Tuntui ihan absurdilta edes ajatella enempää lapsia. Mutta kuinkas sitten kävikään...



Kun esikoinen oli 2-vuotias, aloin tuntea haikeutta vauva-aikoihin. Mielestäni (ja miehenkin mielestä onneksi) se oli maailman surkein tekosyy heittää yksilapsisuusajatukset roskakoriin, kun kyseessähän olisi ollut suuremman perheen perustaminen eikä vain vauvakuumeen paikkailu... Mutta sitten puolen vuoden sisällä miehestäni alkoi tuntua siltä, että hän toivoisi suurempaa perhettä. Hän kuvaili tunnetta sillä, että täydelliseltä tuntuvaan palapeliin saattaisi sittenkin sujahtaa vielä yksi pala ilman, että se ei sotkisi kuvaa vaan ennemminkin eheyttäisi entisestään ;) Hän ei onneksi kuitenkaan painostanut yhtään, kertoi vain ajatuksensa.



Siinä sitten aikani asiaa mietin järjellä ja tunteella ja järjellä ja taas tunteella, ja pikkuhiljaa alkoi tuntua siltä, että miksei :) Toisaalta oli helpottavaa tietää, että miehelleni ei olisi ollut maailmanloppu, jos en olisi jakanut hänen haavettaan. Ja että hänen mielestään minulla oli päätäntävalta yksin, koska tulisin kantamaan ja imettämään tämän mahdollisen toisenkin lapsemme ja olemaan myös pidempään poissa töistä. Hän vain herätteli minut miettimään, kuinka ehdottomasti yhä haluaisin vain yhden lapsen. Ja minä mietin rauhassa, enkä enää voi käsittää, miksi ihmeessä en älynnyt heti toivoa lisää lapsia itsekin ;) Mutta todellakaan lapsia ei pitäisi tehdä ulkopuolisen painostuksen vuoksi - ei, vaikka painostajana olisi rakkain aikuinen maan päällä eli se oma puoliso. Neuvoni siis on, että keskittykää nauttimaan pienestä esikoisestanne ihan kaikessa rauhassa ja tunnustelkaa molempien fiiliksiä joskus myöhemmin, kun iän puolesta aikaa kerran on.