Helsingissä kadonnut intialainen nuori miesopiskelija
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012091255.html
"Iltapäivällä maanantaina 4. toukokuuta opiskelija lähetti tekstiviestin äidilleen. Hän kysyi, saisiko käyttää tämän luottokortilta rahaa ystävien kanssa syömiseen.
Opiskelija oli käyttänyt Suomessa äitinsä pankkitiliin liitettyä luottokorttia. Hän oli vielä koti-Intiasta lähtiessään alaikäinen ja täytti kahdeksantoista maaliskuussa.
– Hän kiitti ja lupasi soittaa äidilleen vielä saman päivän iltana. Hän ei soittanut, Reddy kertoo.
Seuraavana päivänä siskonpoika ei enää vastannut puhelimeen. Reddyn mukaan luottokortin tilitapahtumia ja puhelimen sijaintisovelluksen lokitietoja yhdistelemällä siskonpojan liikkeistä muodostui kokonaiskuva.
Bussilippu Lahdessa, junalippu Lahden juna-asemalla, osto hampurilaispaikassa Helsingissä ja osto ruokakaupassa noin iltakahdeksalta.
Myöhemmin poliisi on julkaissut kaupan valvontakamerakuvan. Poliisin kuvasta ei selviä, milloin tai missä kaupassa kuva on otettu.
Viimeisenä sijaintina oli Saaristolaivastonkadun pääty Helsingin Kruunuvuorenrannassa noin kolme tuntia myöhemmin.
Sinne sijaintisovellus Find My iPhonen lokikirjaus siskonpojan puhelimen sijainnista näyttää noin iltayhdentoista aikaan 5. toukokuuta."
Kommentit (2779)
Vierailija kirjoitti:
en kyllä usko itsariin, harva kykenee hukuttautumaan, olisko vain hämärässä kompastunut ja intialaiset eivät osaa uida. Ihmettelen mitä teki tuolla illalla myöhään, oliko siltainsinööri.
Käynyt kusella?
Mahti jo löytyä nostivat merestä raadon.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaako jokaisen nyt siis sopia jokin tuollainen sijaintinsa seurantamahdollisuus jollekulle toiselle ihmiselle. Jotkut avioparit käyttävät sellaista... .
kuulostaa tosi onnelliselta liitolta, kun pitää seurata toisen kulkuja…
ja mitäs sillä seurannalla tekisi, jos laite varastetaan? seuranta viranomaisia varten siinä laitteessa on jo muutenkin (mihin tukiasemaan ollut yhteydessä), ja jos on jokin sovellus esim find my iphone käytössä, viranomaiset saavat tiedot näistä, viimeisimmästä sijainnista.
Vierailija kirjoitti:
Miksi tänne tuodaan alaikäisiä opiskelemaan ja jätetään täysin heitteille.
Tuon ikäiset suomalaiset vaihto-oppilaat asuvat aina perheissä.
Lukioihinkaan ei pitäisi tunkea toisille kuin kotipaikkakunnille, suomalaisten, 16-vuotiaana ja asumaan yksin, erossa perheestä, vanhemmistaan, joita toivottavasti kaksi olisi.
Varmaan supo kävi am pumassa niin kuin Silanderinkin, eikö niin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kämppäkaveri/ko ei sitten ihmetellyt vähääkään, jos oli muutamia öitä poissa, toisin kuin koskaan aikaisemmin, ellei ottanut tästä yhteyttä mihinkään. Minkämaalaisen seurassa asui, minkä kielisen ja minkä ikäisen seurassa kämppäsi.
Keitä ne ystävät oli joiden kanssa aikoi syödä ja pyysi rahaa siihen?
Onhan tässä jotain hämärää, ellei ole perheelleen pysynyt totuudessa 50 €:n rahapyynnössään (ja pitikö tehdä pyyntö ja tiliä joka euron käyttämisestä). Ja siinä, elleivät uudet tai vanhat ystävät, korkeintaan vuoden vanhat, olisi ilmoittautuneet ja lähteneet mukaan katsomaan siltaa, jos siitä on kyse ollut.
Ei tainnut olla mitään ystäviä.
Halunnut varmaan äidille antaa kuvan, että hyvin menee tai perustella rahapyyntöä. Kävi kuitenkin ilmeisesti vain mäkkärissä vaikka intialaistakin olisi ollut tarjolla. Olettavasti silti tutkittu mahdolliset kaverit pk-seudulla. Ettei ollut mitää muuta tapaamista sovittuna. Toisaalta mistä näistä tietää, kun kauhean moni nykyään keskustelee nimimerkein eri paikoissa. Eikös hänkin ollut kova pelaamaan. Sitäkin kautta saattanut olla nettituttuja jne.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tänne tuodaan alaikäisiä opiskelemaan ja jätetään täysin heitteille.
Tuon ikäiset suomalaiset vaihto-oppilaat asuvat aina perheissä.
Lukioihinkaan ei pitäisi tunkea toisille kuin kotipaikkakunnille, suomalaisten, 16-vuotiaana ja asumaan yksin, erossa perheestä, vanhemmistaan, joita toivottavasti kaksi olisi.
Tuossa iässä moni lähtee jo ammattikouluun toiselle paikkakunnalle.

Eri asia muuttaa Suomen sisällä suomalaisena alaikäisenä kuin muuttaa ulkomailta Suomeen vieraaseen kulttuuriin ja kieleen. Lisäksi tämän vanhemmat eivät myöskään osanneet englantia.
16 vuotiaana jos lähtee opiskelemaan toiseen maahan tai kotimaan paikkakunnalle , yleensä asutaan asuntolassa tai opiskelijayhteisöissä ,sukulaisilla kunnes täyttää 18 vuotta. Harvoin ollaan ihan omillaan ,no oli hänellä kämppäkaveri mutta kuitenkin.
Kerrottu olleen Anime harrastaja ,netissä kotona vain oleilleen. Minkälaisia nuo Animet on , laidasta laitaan vai onko niissä jotakin mikä voisi selittää katoamista / tekoa , tai muuta vastaavaa mitä on tapahtunut jos nostettu ruumis on hän (Etsitty Intialainen mies) ?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tänne tuodaan alaikäisiä opiskelemaan ja jätetään täysin heitteille.
Tuon ikäiset suomalaiset vaihto-oppilaat asuvat aina perheissä.
Lukioihinkaan ei pitäisi tunkea toisille kuin kotipaikkakunnille, suomalaisten, 16-vuotiaana ja asumaan yksin, erossa perheestä, vanhemmistaan, joita toivottavasti kaksi olisi.
Tuo on täysin eri asia kuin muuttaa melkein toiselle puolelle maailmaa yksin ilman mitään tukiverkostoa ainoastaan opiskelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tänne tuodaan alaikäisiä opiskelemaan ja jätetään täysin heitteille.
Tuon ikäiset suomalaiset vaihto-oppilaat asuvat aina perheissä.
Lukioihinkaan ei pitäisi tunkea toisille kuin kotipaikkakunnille, suomalaisten, 16-vuotiaana ja asumaan yksin, erossa perheestä, vanhemmistaan, joita toivottavasti kaksi olisi.
Tuossa iässä moni lähtee jo ammattikouluun toiselle paikkakunnalle.
Ei voi suositella, sitäkään. Siitäkö sen kansaosan ongelmat johtuvatkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kämppäkaveri/ko ei sitten ihmetellyt vähääkään, jos oli muutamia öitä poissa, toisin kuin koskaan aikaisemmin, ellei ottanut tästä yhteyttä mihinkään. Minkämaalaisen seurassa asui, minkä kielisen ja minkä ikäisen seurassa kämppäsi.
Keitä ne ystävät oli joiden kanssa aikoi syödä ja pyysi rahaa siihen?
Onhan tässä jotain hämärää, ellei ole perheelleen pysynyt totuudessa 50 €:n rahapyynnössään (ja pitikö tehdä pyyntö ja tiliä joka euron käyttämisestä). Ja siinä, elleivät uudet tai vanhat ystävät, korkeintaan vuoden vanhat, olisi ilmoittautuneet ja lähteneet mukaan katsomaan siltaa, jos siitä on kyse ollut.
Ei tainnut olla mitään ystäviä.
Halunnut varmaan äidille antaa kuvan, että hyvin menee tai perustella rahapyyntöä. Kävi kuitenkin ilmeisesti vain mäkkärissä vaikka intialaistakin olisi ollut tarjolla. Olettavasti silti tutkittu mahdolliset kaverit pk-seudulla. Ettei ollut mitää muuta tapaamista sovittuna. Toisaalta mistä näistä tietää, kun kauhean moni nykyään keskustelee nimimerkein eri paikoissa. Eikös hänkin ollut kova pelaamaan. Sitäkin kautta saattanut olla nettituttuja jne.
Ei kaiketi ole mainittu pelaamista, vaan animea. DI-piireissä pelaaminen tuntuisi uskottavammalta syyllä istua tietokoneen ääressä kuin tatti.
Vierailija kirjoitti:
Mahti jo löytyä nostivat merestä raadon.
Intiassa hukkuu vuosittain noin 38 000 (tarkistamaton tieto), joten siellä arkipäivää. Tosin lapsia lienee suhteellisesti paljon.
Mitä tuo anime käytännössä on? Jotain sarjakuvia vai videoiden kattelua vai mitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi tänne tuodaan alaikäisiä opiskelemaan ja jätetään täysin heitteille.
Tuon ikäiset suomalaiset vaihto-oppilaat asuvat aina perheissä.
Lukioihinkaan ei pitäisi tunkea toisille kuin kotipaikkakunnille, suomalaisten, 16-vuotiaana ja asumaan yksin, erossa perheestä, vanhemmistaan, joita toivottavasti kaksi olisi.
Tullut Suomeen 2025 eli oli ainakin 17 tullessaan.

Monen suomalaisnuorenkin persoonallisuuden kehitys vääristyy, kun lähtee lukuvuodeksi kesken lukiota ulkomailla. Voi pilata koko elämän, kun jalaa maailmalta jalat irti maassa suurin, väärin luuloin itsestään. Vaihtoa voi suositella vasta maisterivaiheen opintojen loppuvaiheessa, jos kohdeoppilaitoksella on tarjota todella pääaineen opintoihin sisällytettäviä opintoja, ei vain sivu- tai hanttiaineita.
Vierailija kirjoitti:
Mitä tuo anime käytännössä on? Jotain sarjakuvia vai videoiden kattelua vai mitä?
Vaikea tietää mitä perhe on sillä animen katsomisella tarkoittanut, elleivät ymmärrä edes englantia. Japanilaisia (animaatio)elokuvia. Olisi vastaavasti vaikeaa uskoa, että DI-opiskelija täyttäisi niillä kaiken vapaa-aikansa, passiiviseen piirrettyjen, samantyylisten elokuvien tuijotteluun. Jotenkin pelaaminen ja peliriiippuvuus tuntuisi todennäköisemmältä, onko sitä Intiassa saanut harrastaa tai ei, maksuttomasti tai maksullisena. Niissä piireissä roikkuu kaikenlaisia, niitä, joille maksetaan siitä, että sitouttavat toisia pelaamaan ja edelleen yksinäisyyteen. Peliyhteisö ei ole todellisia ystäviä, vaikka joku jonka kanssa vaihtaa sanoja pelistä.
Intia on kyllä suuri animen markkina-alue ja animeyhteisökin on siten valtaisa.
Vierailija kirjoitti:
Mitä tuo anime käytännössä on? Jotain sarjakuvia vai videoiden kattelua vai mitä?
Ja miksi se sitouttaa, kuten peliriippuvuusko. Maksuttomastiko niitä Intiassa saa katsella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
en kyllä usko itsariin, harva kykenee hukuttautumaan, olisko vain hämärässä kompastunut ja intialaiset eivät osaa uida. Ihmettelen mitä teki tuolla illalla myöhään, oliko siltainsinööri.
Käynyt kusella?
Tai p... Nämä käynyt myös mielessä. Silloin haettu mahdollinen piiloinen paikka, jolloin liukastumisella ei olisi silminnäkijöitä.
Edelleen epäselvää, mikä oli matkan tarkoitus noin myöhäiseen aikaan.
Osaisiko joku linkata tänne kuvaa kartasta, johon olisi merkitty Manideepin ja kuulokkeiden löytöpaikat sekä K-kauppa.