Olen nyt kuunnellut 3 vuotta, kun yläkerran naapurin lapsi juoksee asunnossa
Ja alan olemaan sille äänelle todella allerginen. Järkyttävä töminä, kantapäähyppely pieneltä lapselta. Ikää lapsella nyt noin 5 vuotta ja juoksee juoksee ja juoksee. Itse vanhempana jo sanoisin, että sisällä juokseminen on kielletty. Tänne alas kuuluu ääni kun korvan juuressa tömistelisi.
Pienet on murheet, mutta oli vaan pakko purkautua. Seutaavaksi muutan ylimpään kerrokseen, jos ei sitten hiiret kirmaa jossain vintillä ja pidä mekkalaa.
Ps. Itelläkin lapsia, jo isompia. En muista millon lopettivat juoksemisen sisällä vai juoksiko ollenkaan, kun en vaan muista.
Kommentit (184)
Muutin 7 vuotta sitten ensimmäistä kertaa ylimpään kerrokseen ja LUULIN ettei enää tarvitsisi kuunnella naapurin kanta-astumista. VÄÄRIN. Kuuntelen sitä edelleen jokaikinen päivä koska ALAKERRAN naapurin kaikki äänet kuuluu asuntooni. Lisäksi hän jostain käsittämättömästä syystä karjuu asunnossaan (!) lähes päivittäin. Ihmettelen myös lähes päivittäistä kovaäänistä kolinaa joka kuulostaa kirjaimellisesti siltä, että paiskoisi jotain painavaa tavaraa (esim kahvakuula) pitkin lattioita. Sanoisin että noin viitenä päivänä tästä seitsemästä vuodesta alakerrasta ei ole kuulunut mitään.
Vierailija kirjoitti:
Mä kuuntelen lähes joka ilta naapurin perheen isän huutamista välillä 22-02. Välillä äiti yhtyy huutamiseen ja sitten taas lapset itkevät. Alan olemaan hyvin kypsä tähän kun en saa itse nukkua. Mulla on herätys kl 4:15 töihin. Itse olen vasta 1,5 vuotta kuunnellut, mutta en tiedä kauanko pystyn kuuntelemaan lisää.
Se on oikeasti tosi rankkaa, kun omassa kodissa ei saa olla rauhassa. Kyllä siinä on jaksaminen lujilla. Törkeää on viedä toiselta yöunet, mutta sitähän nämä häiritsijät eivät tajua. Asuin itse aivan kamalan tyypin naapurissa, ja tämä äijä huudatti musiikkia joka päivä ja sen lisäksi piti joka viikonloppu bileitä perjantai-illasta sunnuntaiaamuun. Kestin sitä kaksi vuotta, sen jälkeen oli niin paha univaje että oli pakko muuttaa pois. Nyt on ihana kerrostalo, jossa ilmeisesti kaikki ovat tajunneet sen että koko talo voi paremmin kun et vaivaa melusaasteella naapureita.
Tietty tähän auttaisi myös se, että asuntoihin tehtäisiin parempi äänieristys, mutta se nyt näyttää Suomessa olevan täysi mahdottomuus. Tai sitten että nuo idiootit häädettäisiin pois. En ymmärrä, miksi muiden pitää aina kestää ja lopulta muuttaa pois, mutta nämä häiriköijät saavat jäädä. Jos et osaa elää kunnolla ihmisten kanssa niin mene sitten pois.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä ne juoksi, jos olivat terveitä.
Mahdollisimman paljon oltiin ulkona, mutta silti ne juoksivat sisällä .
Valittiin kyllä eka kerros juuri tämän takia. Kuuluu se tietysti sivusuunnassa ja yläkertaankin.
Ja sinäkö olit oikein ylpeä, kun juoksivat? Kaikenlaisia ääliöitä niitä onkin!
liikkuu pahan