Mitkä ovat nyt sellaiset korkeakoulututkinnot, joiden veikkaatte työllistävän 5v päästä parhaiten?
Tulevaisuuden työmarkkinoita on vaikea ennustaa, mutta mitä kehottaisitte opiskelemaan tai mitä opiskelisitte nyt itse, jos tavoitteena olisi mahdollisimman varma työllistyminen?
Itsellä tulee mieleen lähinnä lääketiede ja jotkin DI-alat.
Kommentit (638)
"Logopedia, puheterapeutit heitä tarvitaan. Pienet lapset eivät opi puhumaan kun heille annetaan tabletti käteen ja ei lueta kirjoja. Aikuisilla monia sairauksia, jotks vievät puhekyvyn. He voivat myös työllistyä tutkijoiksi."
Tarvitaan, mutta onko yhteiskunta edelleen valmis maksamaan tarpeeksi kattavan kuntoutuksen? En menisi siitä takuuseen, terapiamäärät (per asiakas) vähenevät koko ajan. Lisäksi puheterapeutteja koulutetaan tällä hetkellä liikaa. En voi hyvällä omalla tunnolla suositella tällä hetkellä hakeutumista logopediaan ja olen siis itse alalla.
Eihän kukaan voi tietää kun aloittaa opiskelun, mikä on työtilanne, kun valmistuu, kun siihen vaikuttavat maailman tilanne ja suhdanteet.
Esim.lääkäreitä ja hoitajia valmistui suoraan työttömäksi 90-luvun alussa ja työn perässä muuttivat ulkomaille. Sama nykyisin hoitajilla, mutta lääkärit hyvin työllistettyjä, mutta mikä on tilanne 10-20v lääkäreillä, kun suuret ikäluokat kuolevat ja ikärakenne nuorenee, jolloin tarvitaan vähemmän terv.hoidon palveluita.
Merikapteeni.Moniosaaja. Laivassa pitää olla kunnon pomo johtamassa isoa jättilaivaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Erityisopettajat
Tämä. Opiskelija-aines muuttuu koko ajan, aina vain (laita sana tähän).
Erkka - opo yhdistelmä olis varmaan aika kova. Siihen sivuaineeksi vielä joku TKT perusopintokokonaisuus.Ja palkka 1862e
Lukiossa lähtöpalkka, siis aloittavan palkka alkaa numerolla 4. Vaikkei se ole suurista suurin, niin asiaa kompensoi pitkät lomat ja lyhyet työpäivät
Siis mistä lähtien aloituspalkka on ollut noin suuri?! Onko inflaatio tosiaan syönyt rahan arvoa niin, että kahdessakymmenessä vuodessa palkkaan on tullut tuosta vain 1500 lisää?
Tehtäväkohtainen 3 909,47 € plus henkilökohtainen suoriutumislisä, yleensä 15% aloittavilla = noin 4400e aloittavilla, ainakin omassa lukiossa. Voi olla satanenkaksi suuntaan tai toiseen, riippuen opetettavasta aineesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kadettikoulu
siinä on sekin etu että jos jaksaa everstiksi asti pyristellä niin pääsee jo 55-vuotiaana hulppealle eläkkeelle. Siihen etuun ei ole kajottu ja tuskin kajotaankaan.
Ei pääse enää ja yleisemmin everstit ja kenraalit ovat töissä yhtä pitkään kuin muuallakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kadettikoulu
siinä on sekin etu että jos jaksaa everstiksi asti pyristellä niin pääsee jo 55-vuotiaana hulppealle eläkkeelle. Siihen etuun ei ole kajottu ja tuskin kajotaankaan.
Ei pääse enää ja yleisemmin everstit ja kenraalit ovat töissä yhtä pitkään kuin muuallakin.
Hävittäjälentåjåt eikö pääse kuitenkin vielä ajoissa eläkkeelle? 45-v?
Riippumatta siitä mitä opiskelet, ei sua tulla kotoa töihin hakemaan. Ihmiset tykkää kertoa tarinoita menneisyyden tähtihetkistään, mutta niihin kannattaa suhtautua kohteliaasti, mutta (omassa mielessä) kriittisesti.
Pahin virhe on vetää pakkopullana läpi opinnot alalta, jota inhoat, saada huonot paperit, päätyä työhön jossa olet kuin kala kuivalla maalla (tai päätyä kortistoon, jos tilanne onkin opintojesi aikana muuttunut), ura ja palkkakehitys korreloivat vielä usein omaa intoasi alalla.
Valitse ala, joka kiinnostaa ja opiskele myös yrittäjyyttä. Se ei ole ihan niin vaativaa kuin annetaan ymmärtää.
Vierailija kirjoitti:
En tiedä, mutta pääaineeni oli englanti (filologia), ja oman alan töitä on riittänyt kiitettävästi vuosikymmeniä.
Hienoa. Nyt haettiin kuitenkin arvioita tulevaisuudesta eikä menneiltä vuosikymmeniltä.
Teologian maisteri papin koulutuksella.
Kirkon toimintaa sitovat kirkkolaki ja kirkkojärjestys: papin työtä ei voi korvata tekoälyllä, eikä papin tehtäviä voi hoitaa kukaan muu kuin pappi. Töitä riittää, kun eläköitymisiä on paljon tulevina vuosina. Vaikka kirkkoon kuuluvien jäsenmäärä laskee, tarvitaan silti pappeja toimittamaan kasteita, häitä, hautajaisia ja jumalanpalveluksia.
Tekoäly ei ole vielä(kään) vienyt työpaikkoja, joita se osaisi hoitaa ihmistä paremmin. Hyvä esimerkki on radiologin työ, jossa ko. alaan erikoistunut lääkäri laatii röntgenkuvien ja muiden kuvantamismenetelmien perusteella lausuntoja siitä, näkyykö kuvassa mitään poikkeavaa ja jos näkyy, niin mikäköhän se voisi olla. Ei siis edes lopullisia diagnooseja. Lääkäreiltä ei näytä hommat loppuvan, vaikkei oikeasti sairaita enää hoidetakaan. Rikkaat käy vuositarkastuksissa, parantelemassa naamaansa, tarvittaessa vaihtamassa elimiään jne.
Ei tekoäly hoida niitä työtehtäviä, mitä se parhaiten osaisi. Se vie erilaiset väliportaan ja alemman keskiluokan hommat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi kysyt? Rahojen perässä!
Palkan suuruudella ei ole väliä, haluaisin vain turvallisen elämän jossa ei tarvitse kokoajan pelätä työpaikan menettämistä. Pienelläkin palkalla tulee hyvin toimeen, kunhan olisi jokin palkka.
Suuhygienistinä nopea koulutus, oma toiminimi ja sitten yrittäjänä painaa niin paljon töitä kuin vaan jaksaa
Nopea koulutus? 3.5 vuotta. Olen suuhygienisti, koulutus on aika vaativa ja ei voi etänä suorittaa. Toki helposti voi tienata yli 4000€/kk ihan itsestä riippuu miten paljon tekee töitä ja minne hakeutuu.
Kanttoreista on pulaa lähivuosina jo.
Vierailija kirjoitti:
Ei mikään.
Oikea vastaus.
Vierailija kirjoitti:
Tekoälyn hyödyntäminen, sopeutuminen muutokseen ja sitoutuminen elinikäiseen oppimiseen sekä oman osaamisen taitava myyminen ja markkinointi ovat ne keskeisimmät teesit tutkinnosta riippumatta joita nuorille pitäisi opettaa päiväkodista tohtorin lakkiin saakka. Tulevaisuudessa ei tule olemaan mitään leppoisia elämänmittaisia työuria vaan se on yhtä julmaa menoa kuin susilaumassa jossa vain vahvimmat pärjäävät ja selviytyvät muutoksien hirmumyrskyssä.
En kyllä aio tällaiseen maailmaan lapsia tehdä eikä tule tekemään moni muukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Automaatiotekniikka ja robotiikka. Amk-ammateista fysioterapia.
Mielenkiintoista. 90-luvun ja 200-luvun alun jälkeen kun automaaatioporukkaa potkittiin pihalle, lähdin dippainssin papereilla robotiikkahommista muihin töihin. Eipä näytä edelleenkään monilla nuoremmillakaan kollegoilla olevan duuneja valittavaksi asti.-
Aikana, jolloin kaikki automatisoituu, ihmettelet, mihin automaation osaavaa porukkaa tarvitaan?
2000 -luvun alusta on jo hei 26 vuotta aikaa!
Automaatio 90 -luvulla oli kai teollisuusautomaatiota. Ja sittemmin tuotantolinjat muutti kiinaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tekoälyn hyödyntäminen, sopeutuminen muutokseen ja sitoutuminen elinikäiseen oppimiseen sekä oman osaamisen taitava myyminen ja markkinointi ovat ne keskeisimmät teesit tutkinnosta riippumatta joita nuorille pitäisi opettaa päiväkodista tohtorin lakkiin saakka. Tulevaisuudessa ei tule olemaan mitään leppoisia elämänmittaisia työuria vaan se on yhtä julmaa menoa kuin susilaumassa jossa vain vahvimmat pärjäävät ja selviytyvät muutoksien hirmumyrskyssä.
En kyllä aio tällaiseen maailmaan lapsia tehdä eikä tule tekemään moni muukaan.
En tosiaan ymmärrä, miten kukaan voi enää haluta tehdä lapsia tähän maailmaan ja varsinkaan tähän maahan. Vanhemmille tuskin riittää töitä lapsen aikuistumiseen asti, ja lapsi itse ei ainakaan tule nauttimaan hyvistä työmarkkinoista.
Maanmittausinsinööreille on töitä
erityisopettaja, varmasti työllistyy.
Sairaanhoitaja--- Röntgenhoitaja vaatii paljon erilaisten ihmisten kohtaamista. Sairaalansinööri joka voi olla töissä myös laitteta myyvässä firmassa. Se teknologia k ehittyy valtavalla vauhdilla. Erikoislääkäriä ei tekoäly koskaan voi korvata. Psykiatrnen sairaanhoitaja.