Psykologian proffa Liisa Keltikangas-Järvinen uusimmassa Lapsen Maailma-lehdessä
Luin siis kys lehteä työpaikallani nukkarissa kun lapset nukkuivat.
" Maailmalla on valmistunut laaja tutkimus joka osoittaa että mitä enemmän alle 4v lapsi viettää aikaansa suurissa pk-ryhmissä vaihtuvien hoitajien hoivassa, sitä enemmän aggressiivisuus lisääntyy.
Tulos ei ollut riippuvainen kodin olosuhteista eikä hoidon laadusta. Tämä ei kuitenkaan ole kehityspsykologian valossa uutta.
Päiväkodissa ei ole alle 3v lapselle mitään sellaista mitä ei tavallinen koti pystyisi tarjoamaan, päinvastoin. On kokonaan unohtunut se näkökulma että päiväkodit rakennettiin antamaan lapselle mahdollisimman hyvää hoitoa niin että vanhemmat voisivat käydä työssä. Niitä ei alun perin rakennettu siksi että lapset niitä tarvitsisivat eikä paikkaamaan vanhempien heikkouksia.
Siksi tulisikin aloittaa rauhallinen keskustelu siitä millaista on hyvä päivähoito eikä sammuttaa kaikkea keskustelua toteamalla yksikantaan että meillä on hyvä päivähoito" .
Varsinkin viim 10 riviä on niin täyttä asiaa ettei tosikaan mutta sehän on tälläkin palstalla nähty ettei aiheesta voi keskustella ilman että naiset repivät toisiltaan silmät päästään ja hyökkäävät puolustamaan valintojaan ikään siihen olisi edes tarvetta.
Pitäisi nähdä asiat asioina ja faktat faktoina, se että lapsi on ns vietävä (kuka mistäkin syystä, taloudellinen, oma napa ajattelu ja sitäkin on uskon sen vakaasti) esim alle 3v iässä hoitoon ei, valitettavasti, tarkoita sitä että siellä hänen olisi parempi kuin kotona äidin kanssa.
Kommentit (55)
totta helvetissä sitä muuttuu aggressiiviseksi jos ja kun joutuu tsinan muun vaippaikäisen kanssa taistelemaan huomiosta, sylistä, ajasta, kaikesta.
Ei sitä turhaan sanota että pienenä pk aloittaneet ovat kyynärpäätaktiikan käyttäjiä.
mutta en ole päiväkodissa ollut lapuudessani päivääkään. Enkä ylipäätään kodin ulkopuolella ole ollut hoidossa.
Oletko hakenut apua ongelmaasi? lapsuushan tuohonkin on syynä vaikket sitä välttämättä itse edes tiedosta.
Olen pitkään miettinyt olenko tehnyt väärin, kun en ole laittanut lasta hoitoon, vaan olen päättänyt pitää kotona 4 vuotiaaksi. Kaikki on ollut poikkiteloin tuon asian kanssa, mutta nyt vasta pidänkin hyvällä omalla tunnolla kotona!
Tämäkö tarkoittaa, että niissä maissa joissa lapset hoidetaan kotona ei ole yhtäpaljon väkivaltarikoksia ja mielenterveysongelmia?
Ja että siitä seuraa paineita pienentää selvästi hoitoryhmiä ja vakinaistaa hoitajia. Mutta minkäs teet: rahaa ja tahtoa siihen ei löydy.
Vierailija:
Tämäkö tarkoittaa, että niissä maissa joissa lapset hoidetaan kotona ei ole yhtäpaljon väkivaltarikoksia ja mielenterveysongelmia?
Voidaan sanoa, että joku yksittäinen tekijä lisää jonkin haitan riskiä. Mutta sitä riskiä voi lisätä moni muukin tekijä.
Eli sinun esimerkissäsi: jossakin muussa maassa voi olla paljon väkivaltarikoksia ja mielenterveysongelmia jostakin muusta syystä johtuen, joka taas ei ehkä ole täällä Suomessa niinkään ongelmana.
Vaikka onhan täällä Suomessa paljon itsemurhia ja väkivaltarikoksia...
kotona 3-vuotiaaksi saakka. Mistä tämä kertoo?
Vierailija:
Pienet lapset kotihoitoon ja äidit heitä hoitamaan! Saadaan mielenterveysongelmat kuriin tässä maassa ja lasten pahoinvointi minimiin!
Koskaan ei kotihoidettu niin paljon kuin nyt ja lasten mielenterveysongelmat vain lisääntyy.
Ja muuten: isätkin on keksitty.
lapset virikekyllästetään jo pikkuisista asti vaikka millä peleillä ja televison katsomistakaan ei pahemmin suodateta, vanhemmilla on useilla vanhemmuus hukassa josta syystä osaa kutsutaankin " kaveri-ja curling" -vanhemmiksi, lapsille ei ole oikeasti ja kunnolla aikaa, heitä ei kohdata niinkuin pitäisi vaan hymähdetään jotakin ja käännytään tekemään " muuta tärkeämpää" etcetc. Lapsia pahoinpidellään kasvatuksen nimissä yms.
Ja siihen kun vielä lisää sen että 1v viedään työpäiviksi ja työmatkojen ajaksi muualle hoitoon niin avot.
pääsääntöisesti lapset 3 vuotiaaksi kotona??? salli mun nauraa :) :), lapsethan tuodaan virikehoitoon heti kun äitiysloma loppuu...
-kumpi on parempi-
koti vai päiväkoti tällaisessa tilanteessa?
Hallelujaa.
On erilaisia perheitä, erilaisia tilanteita, erilaisia lapsia, jopa erilaisia hoitopaikkoja. So what?
Juuri ennanvanhaa oli valloillaan kasvatusmenetelmä, jossa lapsen puheita vähäteltiin ja hätä ei kuunneltu. Nykyinen kasvatus on paljon enemmän keskustelevampaa ja neuvottelevampaa jopa verrattuna omaan lapsuuteeni 70-luvulla.
Päinvastoin kuin luuullaan, aikaa lapsille ei ole aikaisemmin ollut näin paljon kuin nykyään. Isätkin viettävät paljon enemmän aikaa lastensa kanssa kuin ennen. Pienten lasten kotihoidon suosio on vankkaa tilastollisestikin.
Ja päinvastoin kuin luullaan, lapset voivat ehkä paremmin kuin koskaan ennen. Sen sijaan pienempi prosentti lapsista voi erittäin huonosti, ehkä huonommin kuin koskaan aikaisemmin.
kyllä täällä aika pitkään lapsia hoidetaan kotona.
Vierailija:
pääsääntöisesti lapset 3 vuotiaaksi kotona??? salli mun nauraa :) :), lapsethan tuodaan virikehoitoon heti kun äitiysloma loppuu...
MUTTA esim. eteläisessä Euroopassa ovat tosiaan äitiyslomat lyhyitä, mutta iso osa äideistä jää kotiin, koska päivähoitoa on tarjolla liian vähän tarpeeseen nähden.
käyvät töissä. Muualla Euroopassa paljon enemmän kotiäitejä. Itse olen työelämässä.
Siis lapset ei tarvi päivähoitoa, eikä niiden kehitys sitä vaadi, vaan se on sitä varten että lapsia hoidetaan silloin kun vanhemmat ovat töissä.
Siis subjektiivista päivähoito-oikeutta ei tarvita!
Suomessa enemmistö lapsista hoidetaan kotona sinne 3-vuotiaaksi.
saavutetuista PERHEEN asemaa parantavista eduista tulee pitää kynsin hampain kiinni ja olla ylpeitä.
Suomessa on maailman paras päiv' hoitojärjestelmä, josta on syytä olla ylpeitä.
Ps. päivähoidon laadun kehittäminen on eri asia kuin päivähoidon supistaminen...
- laatua voi aina parantaa,
mutta subjektiivnen päivähoito-oikeus on LOISTAVA JUTTU
T. Työssäkäyvä äiti:)
Valitettava tosiasia sekin jonka osin sanelee myös päivähoitolaki=alle 3v ryhmässä saa olla 12-13 lasta/3 hoitajaa ja esim meidän pkssa 05 ja 06 syntyneitä sellainen tunku että pienten ryhmään piti palkata 4 hoitaja ja lapsia on 16kpl. Se on kamala ryhmäkoko alle 3v lapselle!
3-6v lapsia saa olla 22/3 hoitajaa.