Lue keskustelun säännöt.
Pienten lasten äidit uupuvat nyt entistä enemmän. Syynä muuttunut isovanhemmuus.
Nyt on taas äidit uhrautumassa. Miten se muka voi isovanhempien syy olla, jos ei äidit omia lapsiaan jaksa hoitaa. Eläköön isovanhemmat sellaista elämää kuin elävät ja matkustelkoon niin paljon kuin sielu sietää.
Itsekin äitinä olen sitä mieltä, että jokaisen pitäisi tehdä tasan sen verran lapsia kuin itse jaksaa/pystyy hoitamaan. Ilman muiden apua. Sen takia meilläkin lapsimäärä on tasan 2.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/86266614-d828-47d8-bd40-781392fd654a
Kommentit (1601)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi äidit nykyään uupuvat? Ei se isovanhemmista johdu. Mikä nykyään lapsissa on erityisen uuvuttavaa?
Omat lapseni syntyivät 1980 luvulla. Kaksi lasta parin vuoden ikäerolla. Esikoisen syntyessä oli pulsaattorikone pyykkiin. Tiskikonetta ei ollut. Toisella kierroksell oli jo automaattipyykkikone mutta ei sitä tiskikonetta. Esikoisen kohdalla imetys ei onnistunut. Pullot piti keittää aina käytön jälkeen. Korvike tehtiin jauheesta ja keitetystä vedestä. Jonkin verran valvottivat öisin kuten lähes kaikki vauvat yleensä. Minä en uupunut niin normaaliin asiaan kuin lasten hoito. En kuullut muidenkaan äitien valittaneen. Silloin jo oli paljon mukavuuksia kyllä mutta nykyisin on enemmän. Ehkäisyvaihtoehtoja on nykyisin enemmän mutta uupuminen on normaali ilmiö. En ymmärrä.
Ei kai se uupuminen välttämättä liity pelkkään lastenhoitoon vaikka vaikuttaa siihenkin. Työt on kuormittavampia, sähköposteja luetaan pitkin iltaa ja, on pätkää ja osa-aikaa, saa olla hakemassa useammin töitä, joka on tosi stressaavaa. Kännykät piippaa parin minuutin välein jotain kiireistä hoidettavaa ja somessa muut äidit esittelee täydellistä perhe-elämäänsä. Vanhemmilta vaaditaan enemmän tunnetaitoja ja oletetaan että lapsilla on jo tosi nuorena paljon kehittäviä harrastuksia jne.
Kärjistettynä sellainen aika vapaaa 80-90-luvun avainkaulalapsuus mikä monella oli olisi nykyään suunnilleen lasun paikka.Lapset olivat rauhallisempia kun ei harrastuksia tupattu joka päivälle. Lapsetkin tarvitsevat rauhaa olla keskenään ja leikkiä kotonakin leikkinsä rauhassa. Se rauha tuntuu puuttuvan lapsilta nykyisin kokonaan ja silloin sitä ei ole vanhemmillakaan.
En tiedä mitä lasuA olisi tarvittu jos pojilla oli ikkunasta näkyvällä kentällä jalkkishöntsät kesällä ja talvella jääkiekkohöntsät iltapäivät ja illat. Tytöt luistelivat muuten, tekivät omia juttujaan, pienempänä jotkut barbit, sitt pihakerhoja keskenään eri teemoilla.
Tyttäreni yksin ja muiden tyttöjen kanssa tekivät esim lehtiä. Näytelmäkerho heillä oli. 90 -luvun lopulla kyllä jo tietokoneella kirjoittivat juttujaan ja piirustusohjelmilla.
Nyt ei lapset saa nyhrätä kai kotona mitään, pitää maksaa joka asiasta kalliit harrastusmaksut.
Harrastusnarina. Onpa tuore näkökulma!
Koulut oli ennen pieniå. Vietäpä itse päiväsi 1200 ihmisen ampiaispesässä.
Aika moneen kertaan nuo sinunkin kettuilusi on luettu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen sitä, miten tämä ketju ohittaa isoisät ihan kokonaan.
Aivan kaikki isovanhempien apuketjut ohittavat isoisät kokonaan. Sukupolvesta toiseen naiset huutavat apuun ja syyllistävät vain toisia naisia samalla kun miehet vaan kelluvat elämänsä läpi ottamatta vastuuta oikeastaan kenestäkään. Sylettää kieltämättä, mikään ei muutu.
Minun mieheni ja lasteni isä on ainakin ollut aina hyvä isä lapsilleen. Lastenlapsia ei vielä ole, joten tuo lastenlapsikysymys on vielä auki. Anoppini tai äitini eivät koskaan hoitaneet lapsiamme. Toinen isoisä kuoli nuorena, mutta se jäljelle jäänyt hoiti lapsiamme enemmän kuin molemmat isoäidit yhteensä.
Minun lasteni toinen isoisä ilmoitti heti alkuun, hymyillen, että hän ei sitten vahdi lapsia minuuttiakaan. Hän oli selvästi hyvin tyytyväinen tähän päätökseen jollain lailla, mielestäni oikein riemastunut tai hyvinvoiva, kun sai näin rajata. Että…”Hahhaa en hoida lapsia minuuttiakaan, nautin elämästäni! ” Kerran sain junailtua kuitenkin, että hän vietti, näköetäisyydellä, periaatteessa lastenvahtina, noin pari minuuttia. Sittemmin kovasti toivoi useita vuosia että olisimme tulleet käymään (ulkomaille). Ei tullut mentyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä se syy jaksamattomuuteen on se, että ennen ei raadettu itseä kuoliaaksi töissä ja ylitöissä ennenkuin tultiin kotiin raatamaan itsensä siellä hengiltä.
Eiks ole jänskää ettei yksikään lafka edes puhu mistään kotitalousrobotin kehittämisestä. Mutta terminaattorituhosotaroboteista kyllä puhutaan mikä keretään.
Meillähän on jo robotti-imureita, on astianpesukoneet, pyykinpesukoneet, robottiruohonleikkurit yms. Kuinka helpoksi elämä pitää tehdä, että ei olisi rankkaa?
Onkohan nyt kiko
Jos ja kun äidillä on nämä koneet, niin antaako se hänelle ns vapaa-aikaa? EI anna, vaan lapset on sitä enemmän äidin helmoissa; tuu leikkimään, veli kiusaa mua, pidä mua sylissä ja sitten kato ku mä hyppään, kato kun mä leikin, katokatokato…..!
Tämä on sitä kotiäidin arkea joka pv jos hänellä ei ole mitään tukiverkkoa!
Ai apua!! Lapset kaipaa äitinsä huomiota! Kuinka kamalaa! Ja ne lapset vielä leikkii! Kuinka ne kehtaa?!
Tiiätkö on se aika raskasta olla koko ajan jonkun saatavilla. Kyllä äiditkin kaipaa lepoa ja yksinoloa.
Juuri tämä on muuttunut eniten minun nähdäkseni. Ennen lapset meni jossain muualla. Nykyään vanhempien, erityisesti äidin, pitäisi viettää koko aikansa lapsen kanssa. Ja sitä pidetään itsestäänselvänä. Mutta sellaista ei ole koskaaan ennen historiamme aikana ollut, ikinä. Koskaan.
Lapset on rauhattomia nykyisin monesti. Siinä missä emnen taapero rakenteli torneja ja kaatoi ja pörräsi autojensa, legojensa kanssa nyt vanhemmat hyvinä vanhempina opettavat koko ajan ja valvovat ettei lapsi vaan käytä " palikoita" kuin ohjeen mukaan, ei luovasti väärin vaikka jonain äiti/isä/lapsi-hahmoina keksien niille kotia jne
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitien uupumisen syy ei varmasti ole muuttunut isovanhemmuus. Syytä kannattaa tarkastella muista näkökulmista mm. onko mielikuvat äitiydestä olleet realistiset, ovatko omat odotukset/vaatimukset äitiyteen aivan liian korkeat, miten asennoituu yleensäkin elämän mukanaan tuomiin haasteisiin.
Itse olen kahden, nyt jo aikuisten lasten äiti. Jäin yksinhuoltajaksi lasten ollessa pieniä eikä kummakaan puolen isovanhemmista ollut lasten hoidossa tms. apua. Oma äitini sairasteli, mutta neuloi kaikille lastenlapsilleen sukkia, neulepuseroita ym., mistä olen edelleen kiitollinen. Minulla ei siis ollut ns. turvaverkkoa, mutta haasteita riitti mm. lasten sairastelu, työttömyys ja taloudelliset vaikeudet, muutto toiselle puolelle Suomea työn perässä jne. Jokaisessa vastamäessä olisin voinut uupua, mutta yritin aina etsiä ratkaisuja ja ajatella positiivisesti, vaikka kaikki näytti synkältä. Minun lasini on puoliksi täynnä. Miten sinun lasisi puoliksi täynnä vai puoliksi tyhjä?
Tuo näkemys on ammattilaisten näkemys. Miksi se siis ei voi muka olla totta?
YKSI syistä on muuttunut isovanhemmuus, vain yksi monista syistä. Niitä muita on työelämän muuttuminen, ulkopuoliset paineet suorittaa "täydellistä elämää", ja ylipäätänsä se että enää ei näköjään oteta vastuuta omasta elämästä ja valinnoista, niin onhan se jatkuva uhriutuminen varmasti raskasta.
Ja mitkä asiat ovat sitten vaikuttaneet sen isovanhemmuuden muuttumiseen? Tuskin vain se että "nykyään mummot on itsekkäitä ja istuu kaiket illat terasseilla lipittämässä viiniä" (kuten on tässä ketjussa vihjailtu) vaan esim. se että ne isovanhemmat on paljon pidempään työelämässä. Joten tässä keskustelussa syyllistetään niitä isovanhempia liikaa ja sellaisista asioista mitkä eivät riipu heistä. Ne lasten vanhemmat eivät voi vaikuttaa siihen miten isovanhemmat toimivat, siitä valittaminen vain kuluttaa aikaa ja energiaa (mitä heillä ei kuulemma kuitenkaan mukamas ole). Heidän pitäisi keskittyä vain siihen mihin he itse pystyvät vaikuttamaan, eli omaan toimintaansa. Tämä toimii myös muilla ihmisillä ja muissa elämäntilanteissa.
-eri
Se että ovat työelämässä ei selitä kyllä mitenkään sitä, että he eivät tue lapsiaan. Tai ovat rajattomia. Kuormittavia. Ja kyllä se etäinen/ikävä isovanhempi on asia, jota on lupa ihan surra.
No rajattomia, kuormittavia ja etäisiä isovanhempia on ollut aina. Se ei ole muuttunut mihinkään. Nykyään vaan keskitytään siihen "lupaan surra" (ja uhriutua) enemmän, käytetään siihen energiaa, eikä keskitytä itse elämiseen ja eteenpäin menemiseen. Surkutellaan vuodesta toiseen. Ei ihme että uuvuttaa.
Ihmisellä on lupa surra. Yleensähän siinä suree myös omaa lapsuuttaan ja sitten kun vielä näkee, että oma lapsi joutuukin kohtaamaan taas saman kohtelun niin se riipaisee.
Kuitenkin ihan jokaiset vanhemmat ovat tehneet sen minkä ovat pystyneet sen aikaisilla resursseilla. Lapsuuden pettymyksiin jumiin jääminen ei johda mihinkään hyvään.
Et ole sitten ilkeistä tai persoonallisuushäiriöisistä ihmissistä kuullut? Ei kaikki todellakaan tee ”parhaansa”. Joidenkin mielestä on esimerkiksi mahtavaa nähdä tyttären kärsivän kun on välillä raskas vaihe, mokoma nitppanokkainen leuhka laitettu blondi, tai miten yksityiskohdat nyt kenelläkin on.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi äidit nykyään uupuvat? Ei se isovanhemmista johdu. Mikä nykyään lapsissa on erityisen uuvuttavaa?
Omat lapseni syntyivät 1980 luvulla. Kaksi lasta parin vuoden ikäerolla. Esikoisen syntyessä oli pulsaattorikone pyykkiin. Tiskikonetta ei ollut. Toisella kierroksell oli jo automaattipyykkikone mutta ei sitä tiskikonetta. Esikoisen kohdalla imetys ei onnistunut. Pullot piti keittää aina käytön jälkeen. Korvike tehtiin jauheesta ja keitetystä vedestä. Jonkin verran valvottivat öisin kuten lähes kaikki vauvat yleensä. Minä en uupunut niin normaaliin asiaan kuin lasten hoito. En kuullut muidenkaan äitien valittaneen. Silloin jo oli paljon mukavuuksia kyllä mutta nykyisin on enemmän. Ehkäisyvaihtoehtoja on nykyisin enemmän mutta uupuminen on normaali ilmiö. En ymmärrä.
Ei kai se uupuminen välttämättä liity pelkkään lastenhoitoon vaikka vaikuttaa siihenkin. Työt on kuormittavampia, sähköposteja luetaan pitkin iltaa ja, on pätkää ja osa-aikaa, saa olla hakemassa useammin töitä, joka on tosi stressaavaa. Kännykät piippaa parin minuutin välein jotain kiireistä hoidettavaa ja somessa muut äidit esittelee täydellistä perhe-elämäänsä. Vanhemmilta vaaditaan enemmän tunnetaitoja ja oletetaan että lapsilla on jo tosi nuorena paljon kehittäviä harrastuksia jne.
Kärjistettynä sellainen aika vapaaa 80-90-luvun avainkaulalapsuus mikä monella oli olisi nykyään suunnilleen lasun paikka.Lapset olivat rauhallisempia kun ei harrastuksia tupattu joka päivälle. Lapsetkin tarvitsevat rauhaa olla keskenään ja leikkiä kotonakin leikkinsä rauhassa. Se rauha tuntuu puuttuvan lapsilta nykyisin kokonaan ja silloin sitä ei ole vanhemmillakaan.
En tiedä mitä lasuA olisi tarvittu jos pojilla oli ikkunasta näkyvällä kentällä jalkkishöntsät kesällä ja talvella jääkiekkohöntsät iltapäivät ja illat. Tytöt luistelivat muuten, tekivät omia juttujaan, pienempänä jotkut barbit, sitt pihakerhoja keskenään eri teemoilla.
Tyttäreni yksin ja muiden tyttöjen kanssa tekivät esim lehtiä. Näytelmäkerho heillä oli. 90 -luvun lopulla kyllä jo tietokoneella kirjoittivat juttujaan ja piirustusohjelmilla.
Nyt ei lapset saa nyhrätä kai kotona mitään, pitää maksaa joka asiasta kalliit harrastusmaksut.
Harrastusnarina. Onpa tuore näkökulma!
Koulut oli ennen pieniå. Vietäpä itse päiväsi 1200 ihmisen ampiaispesässä.Ai jaa. Asumme kyllä ihan isossa kaupungissa. Ei ne nyt niin pieniä koulut olleet.
Eikö lapsilla nykyisin ole sitä pihakaveripiiriä ollenkaan? Tuokin kenttä joka 90-luvulla oli poikia täynnä ei näy ketään. Joku yksinäinen vanhempi taaperon kanssa tai joku leikittää koiraa. Ei näy pihoilla tyttöjä kuminauhatwistiä hyppimässä eikä ees hiekkalaatikolla ketään.
Kyllä mä huomasin ihan itsessäni että oli työpäivän jälkeen pitkåän ylivirittynyt, kun olin töissä jöttikoulussa. Huonosti suunniteltu niin meteliä koko ajan, ihmiset ravaa eestaas jne. Nyt olen 400 oppilaan koulussa ja olo ihan erilainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmettelen sitä, miten tämä ketju ohittaa isoisät ihan kokonaan.
Aivan kaikki isovanhempien apuketjut ohittavat isoisät kokonaan. Sukupolvesta toiseen naiset huutavat apuun ja syyllistävät vain toisia naisia samalla kun miehet vaan kelluvat elämänsä läpi ottamatta vastuuta oikeastaan kenestäkään. Sylettää kieltämättä, mikään ei muutu.
Minun mieheni ja lasteni isä on ainakin ollut aina hyvä isä lapsilleen. Lastenlapsia ei vielä ole, joten tuo lastenlapsikysymys on vielä auki. Anoppini tai äitini eivät koskaan hoitaneet lapsiamme. Toinen isoisä kuoli nuorena, mutta se jäljelle jäänyt hoiti lapsiamme enemmän kuin molemmat isoäidit yhteensä.
Minun lasteni toinen isoisä ilmoitti heti alkuun, hymyillen, että hän ei sitten vahdi lapsia minuuttiakaan. Hän oli selvästi hyvin tyytyväinen tähän päätökseen jollain lailla, mielestäni oikein riemastunut tai hyvinvoiva, kun sai näin rajata. Että…”Hahhaa en hoida lapsia minuuttiakaan, nautin elämästäni! ” Kerran sain junailtua kuitenkin, että hän vietti, näköetäisyydellä, periaatteessa lastenvahtina, noin pari minuuttia. Sittemmin kovasti toivoi useita vuosia että olisimme tulleet käymään (ulkomaille). Ei tullut mentyä.
Meillä oli vähän sama aikoinaan anopin kanssa. Anoppi ei suostunut hoitamaan lapsiamme koskaan, puhui kyllä usein miten minä hoidan hänet sitten vanhana. En hoitanut. Siinähän sitten ihmetteli.
Yksi järkyimpiä ohareita oli kun oli tokan kersan synnytys lähellä. Anoppi oli aiemmin kertonut hoitavansa synnytyksen tullessa esikkoamme. Miten kävikään? Anoppi varasi varmuuden välttämiseksi itselleen lasketun ajan ympärille kolmen viikon ulkomaanmatkan. Ei sen selvempää evvk viestiä voi välittää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitien uupumisen syy ei varmasti ole muuttunut isovanhemmuus. Syytä kannattaa tarkastella muista näkökulmista mm. onko mielikuvat äitiydestä olleet realistiset, ovatko omat odotukset/vaatimukset äitiyteen aivan liian korkeat, miten asennoituu yleensäkin elämän mukanaan tuomiin haasteisiin.
Itse olen kahden, nyt jo aikuisten lasten äiti. Jäin yksinhuoltajaksi lasten ollessa pieniä eikä kummakaan puolen isovanhemmista ollut lasten hoidossa tms. apua. Oma äitini sairasteli, mutta neuloi kaikille lastenlapsilleen sukkia, neulepuseroita ym., mistä olen edelleen kiitollinen. Minulla ei siis ollut ns. turvaverkkoa, mutta haasteita riitti mm. lasten sairastelu, työttömyys ja taloudelliset vaikeudet, muutto toiselle puolelle Suomea työn perässä jne. Jokaisessa vastamäessä olisin voinut uupua, mutta yritin aina etsiä ratkaisuja ja ajatella positiivisesti, vaikka kaikki näytti synkältä. Minun lasini on puoliksi täynnä. Miten sinun lasisi puoliksi täynnä vai puoliksi tyhjä?
Tuo näkemys on ammattilaisten näkemys. Miksi se siis ei voi muka olla totta?
YKSI syistä on muuttunut isovanhemmuus, vain yksi monista syistä. Niitä muita on työelämän muuttuminen, ulkopuoliset paineet suorittaa "täydellistä elämää", ja ylipäätänsä se että enää ei näköjään oteta vastuuta omasta elämästä ja valinnoista, niin onhan se jatkuva uhriutuminen varmasti raskasta.
Ja mitkä asiat ovat sitten vaikuttaneet sen isovanhemmuuden muuttumiseen? Tuskin vain se että "nykyään mummot on itsekkäitä ja istuu kaiket illat terasseilla lipittämässä viiniä" (kuten on tässä ketjussa vihjailtu) vaan esim. se että ne isovanhemmat on paljon pidempään työelämässä. Joten tässä keskustelussa syyllistetään niitä isovanhempia liikaa ja sellaisista asioista mitkä eivät riipu heistä. Ne lasten vanhemmat eivät voi vaikuttaa siihen miten isovanhemmat toimivat, siitä valittaminen vain kuluttaa aikaa ja energiaa (mitä heillä ei kuulemma kuitenkaan mukamas ole). Heidän pitäisi keskittyä vain siihen mihin he itse pystyvät vaikuttamaan, eli omaan toimintaansa. Tämä toimii myös muilla ihmisillä ja muissa elämäntilanteissa.
-eri
Se että ovat työelämässä ei selitä kyllä mitenkään sitä, että he eivät tue lapsiaan. Tai ovat rajattomia. Kuormittavia. Ja kyllä se etäinen/ikävä isovanhempi on asia, jota on lupa ihan surra.
No rajattomia, kuormittavia ja etäisiä isovanhempia on ollut aina. Se ei ole muuttunut mihinkään. Nykyään vaan keskitytään siihen "lupaan surra" (ja uhriutua) enemmän, käytetään siihen energiaa, eikä keskitytä itse elämiseen ja eteenpäin menemiseen. Surkutellaan vuodesta toiseen. Ei ihme että uuvuttaa.
Ihmisellä on lupa surra. Yleensähän siinä suree myös omaa lapsuuttaan ja sitten kun vielä näkee, että oma lapsi joutuukin kohtaamaan taas saman kohtelun niin se riipaisee.
Kuitenkin ihan jokaiset vanhemmat ovat tehneet sen minkä ovat pystyneet sen aikaisilla resursseilla. Lapsuuden pettymyksiin jumiin jääminen ei johda mihinkään hyvään.
Et ole sitten ilkeistä tai persoonallisuushäiriöisistä ihmissistä kuullut? Ei kaikki todellakaan tee ”parhaansa”. Joidenkin mielestä on esimerkiksi mahtavaa nähdä tyttären kärsivän kun on välillä raskas vaihe, mokoma nitppanokkainen leuhka laitettu blondi, tai miten yksityiskohdat nyt kenelläkin on.
En kyllä tuommoista asennetta ole suvussa, naistyöpaikassa, pihapiireissä kuullut etteikö kaikki äidit ajattelisi pienten ja isojen lastensa parasta. Tytärtensä sättimistä. Mutta tietyst i ovat olleet työkykyisiä ihmisiä.
Anoppivalituksia kyllä jonkun verran.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitien uupumisen syy ei varmasti ole muuttunut isovanhemmuus. Syytä kannattaa tarkastella muista näkökulmista mm. onko mielikuvat äitiydestä olleet realistiset, ovatko omat odotukset/vaatimukset äitiyteen aivan liian korkeat, miten asennoituu yleensäkin elämän mukanaan tuomiin haasteisiin.
Itse olen kahden, nyt jo aikuisten lasten äiti. Jäin yksinhuoltajaksi lasten ollessa pieniä eikä kummakaan puolen isovanhemmista ollut lasten hoidossa tms. apua. Oma äitini sairasteli, mutta neuloi kaikille lastenlapsilleen sukkia, neulepuseroita ym., mistä olen edelleen kiitollinen. Minulla ei siis ollut ns. turvaverkkoa, mutta haasteita riitti mm. lasten sairastelu, työttömyys ja taloudelliset vaikeudet, muutto toiselle puolelle Suomea työn perässä jne. Jokaisessa vastamäessä olisin voinut uupua, mutta yritin aina etsiä ratkaisuja ja ajatella positiivisesti, vaikka kaikki näytti synkältä. Minun lasini on puoliksi täynnä. Miten sinun lasisi puoliksi täynnä vai puoliksi tyhjä?
Tuo näkemys on ammattilaisten näkemys. Miksi se siis ei voi muka olla totta?
YKSI syistä on muuttunut isovanhemmuus, vain yksi monista syistä. Niitä muita on työelämän muuttuminen, ulkopuoliset paineet suorittaa "täydellistä elämää", ja ylipäätänsä se että enää ei näköjään oteta vastuuta omasta elämästä ja valinnoista, niin onhan se jatkuva uhriutuminen varmasti raskasta.
Ja mitkä asiat ovat sitten vaikuttaneet sen isovanhemmuuden muuttumiseen? Tuskin vain se että "nykyään mummot on itsekkäitä ja istuu kaiket illat terasseilla lipittämässä viiniä" (kuten on tässä ketjussa vihjailtu) vaan esim. se että ne isovanhemmat on paljon pidempään työelämässä. Joten tässä keskustelussa syyllistetään niitä isovanhempia liikaa ja sellaisista asioista mitkä eivät riipu heistä. Ne lasten vanhemmat eivät voi vaikuttaa siihen miten isovanhemmat toimivat, siitä valittaminen vain kuluttaa aikaa ja energiaa (mitä heillä ei kuulemma kuitenkaan mukamas ole). Heidän pitäisi keskittyä vain siihen mihin he itse pystyvät vaikuttamaan, eli omaan toimintaansa. Tämä toimii myös muilla ihmisillä ja muissa elämäntilanteissa.
-eri
Se että ovat työelämässä ei selitä kyllä mitenkään sitä, että he eivät tue lapsiaan. Tai ovat rajattomia. Kuormittavia. Ja kyllä se etäinen/ikävä isovanhempi on asia, jota on lupa ihan surra.
No rajattomia, kuormittavia ja etäisiä isovanhempia on ollut aina. Se ei ole muuttunut mihinkään. Nykyään vaan keskitytään siihen "lupaan surra" (ja uhriutua) enemmän, käytetään siihen energiaa, eikä keskitytä itse elämiseen ja eteenpäin menemiseen. Surkutellaan vuodesta toiseen. Ei ihme että uuvuttaa.
Ihmisellä on lupa surra. Yleensähän siinä suree myös omaa lapsuuttaan ja sitten kun vielä näkee, että oma lapsi joutuukin kohtaamaan taas saman kohtelun niin se riipaisee.
Kuitenkin ihan jokaiset vanhemmat ovat tehneet sen minkä ovat pystyneet sen aikaisilla resursseilla. Lapsuuden pettymyksiin jumiin jääminen ei johda mihinkään hyvään.
Et ole sitten ilkeistä tai persoonallisuushäiriöisistä ihmissistä kuullut? Ei kaikki todellakaan tee ”parhaansa”. Joidenkin mielestä on esimerkiksi mahtavaa nähdä tyttären kärsivän kun on välillä raskas vaihe, mokoma nitppanokkainen leuhka laitettu blondi, tai miten yksityiskohdat nyt kenelläkin on.
En ole varmaan sitten onnekseni tavannut koskaan tuollaisia ihmisiä. MInä uskon edelleen hyvään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi äidit nykyään uupuvat? Ei se isovanhemmista johdu. Mikä nykyään lapsissa on erityisen uuvuttavaa?
Omat lapseni syntyivät 1980 luvulla. Kaksi lasta parin vuoden ikäerolla. Esikoisen syntyessä oli pulsaattorikone pyykkiin. Tiskikonetta ei ollut. Toisella kierroksell oli jo automaattipyykkikone mutta ei sitä tiskikonetta. Esikoisen kohdalla imetys ei onnistunut. Pullot piti keittää aina käytön jälkeen. Korvike tehtiin jauheesta ja keitetystä vedestä. Jonkin verran valvottivat öisin kuten lähes kaikki vauvat yleensä. Minä en uupunut niin normaaliin asiaan kuin lasten hoito. En kuullut muidenkaan äitien valittaneen. Silloin jo oli paljon mukavuuksia kyllä mutta nykyisin on enemmän. Ehkäisyvaihtoehtoja on nykyisin enemmän mutta uupuminen on normaali ilmiö. En ymmärrä.
Ei kai se uupuminen välttämättä liity pelkkään lastenhoitoon vaikka vaikuttaa siihenkin. Työt on kuormittavampia, sähköposteja luetaan pitkin iltaa ja, on pätkää ja osa-aikaa, saa olla hakemassa useammin töitä, joka on tosi stressaavaa. Kännykät piippaa parin minuutin välein jotain kiireistä hoidettavaa ja somessa muut äidit esittelee täydellistä perhe-elämäänsä. Vanhemmilta vaaditaan enemmän tunnetaitoja ja oletetaan että lapsilla on jo tosi nuorena paljon kehittäviä harrastuksia jne.
Kärjistettynä sellainen aika vapaaa 80-90-luvun avainkaulalapsuus mikä monella oli olisi nykyään suunnilleen lasun paikka.Lapset olivat rauhallisempia kun ei harrastuksia tupattu joka päivälle. Lapsetkin tarvitsevat rauhaa olla keskenään ja leikkiä kotonakin leikkinsä rauhassa. Se rauha tuntuu puuttuvan lapsilta nykyisin kokonaan ja silloin sitä ei ole vanhemmillakaan.
En tiedä mitä lasuA olisi tarvittu jos pojilla oli ikkunasta näkyvällä kentällä jalkkishöntsät kesällä ja talvella jääkiekkohöntsät iltapäivät ja illat. Tytöt luistelivat muuten, tekivät omia juttujaan, pienempänä jotkut barbit, sitt pihakerhoja keskenään eri teemoilla.
Tyttäreni yksin ja muiden tyttöjen kanssa tekivät esim lehtiä. Näytelmäkerho heillä oli. 90 -luvun lopulla kyllä jo tietokoneella kirjoittivat juttujaan ja piirustusohjelmilla.
Nyt ei lapset saa nyhrätä kai kotona mitään, pitää maksaa joka asiasta kalliit harrastusmaksut.
Harrastusnarina. Onpa tuore näkökulma!
Koulut oli ennen pieniå. Vietäpä itse päiväsi 1200 ihmisen ampiaispesässä.Ai jaa. Asumme kyllä ihan isossa kaupungissa. Ei ne nyt niin pieniä koulut olleet.
Eikö lapsilla nykyisin ole sitä pihakaveripiiriä ollenkaan? Tuokin kenttä joka 90-luvulla oli poikia täynnä ei näy ketään. Joku yksinäinen vanhempi taaperon kanssa tai joku leikittää koiraa. Ei näy pihoilla tyttöjä kuminauhatwistiä hyppimässä eikä ees hiekkalaatikolla ketään.
Kyllä mä huomasin ihan itsessäni että oli työpäivän jälkeen pitkåän ylivirittynyt, kun olin töissä jöttikoulussa. Huonosti suunniteltu niin meteliä koko ajan, ihmiset ravaa eestaas jne. Nyt olen 400 oppilaan koulussa ja olo ihan erilainen.
Siksihän lapsetkin tarvitsisivat sitä kotirauhaa, pihalla tuttua rentouttavaa kaveripuuuhaa, ei hirveetä harrastusrumbaa joka illalle. Monen lajin harrastusta vanhempien kunnianhimon takia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitien uupumisen syy ei varmasti ole muuttunut isovanhemmuus. Syytä kannattaa tarkastella muista näkökulmista mm. onko mielikuvat äitiydestä olleet realistiset, ovatko omat odotukset/vaatimukset äitiyteen aivan liian korkeat, miten asennoituu yleensäkin elämän mukanaan tuomiin haasteisiin.
Itse olen kahden, nyt jo aikuisten lasten äiti. Jäin yksinhuoltajaksi lasten ollessa pieniä eikä kummakaan puolen isovanhemmista ollut lasten hoidossa tms. apua. Oma äitini sairasteli, mutta neuloi kaikille lastenlapsilleen sukkia, neulepuseroita ym., mistä olen edelleen kiitollinen. Minulla ei siis ollut ns. turvaverkkoa, mutta haasteita riitti mm. lasten sairastelu, työttömyys ja taloudelliset vaikeudet, muutto toiselle puolelle Suomea työn perässä jne. Jokaisessa vastamäessä olisin voinut uupua, mutta yritin aina etsiä ratkaisuja ja ajatella positiivisesti, vaikka kaikki näytti synkältä. Minun lasini on puoliksi täynnä. Miten sinun lasisi puoliksi täynnä vai puoliksi tyhjä?
Tuo näkemys on ammattilaisten näkemys. Miksi se siis ei voi muka olla totta?
YKSI syistä on muuttunut isovanhemmuus, vain yksi monista syistä. Niitä muita on työelämän muuttuminen, ulkopuoliset paineet suorittaa "täydellistä elämää", ja ylipäätänsä se että enää ei näköjään oteta vastuuta omasta elämästä ja valinnoista, niin onhan se jatkuva uhriutuminen varmasti raskasta.
Ja mitkä asiat ovat sitten vaikuttaneet sen isovanhemmuuden muuttumiseen? Tuskin vain se että "nykyään mummot on itsekkäitä ja istuu kaiket illat terasseilla lipittämässä viiniä" (kuten on tässä ketjussa vihjailtu) vaan esim. se että ne isovanhemmat on paljon pidempään työelämässä. Joten tässä keskustelussa syyllistetään niitä isovanhempia liikaa ja sellaisista asioista mitkä eivät riipu heistä. Ne lasten vanhemmat eivät voi vaikuttaa siihen miten isovanhemmat toimivat, siitä valittaminen vain kuluttaa aikaa ja energiaa (mitä heillä ei kuulemma kuitenkaan mukamas ole). Heidän pitäisi keskittyä vain siihen mihin he itse pystyvät vaikuttamaan, eli omaan toimintaansa. Tämä toimii myös muilla ihmisillä ja muissa elämäntilanteissa.
-eri
Se että ovat työelämässä ei selitä kyllä mitenkään sitä, että he eivät tue lapsiaan. Tai ovat rajattomia. Kuormittavia. Ja kyllä se etäinen/ikävä isovanhempi on asia, jota on lupa ihan surra.
No rajattomia, kuormittavia ja etäisiä isovanhempia on ollut aina. Se ei ole muuttunut mihinkään. Nykyään vaan keskitytään siihen "lupaan surra" (ja uhriutua) enemmän, käytetään siihen energiaa, eikä keskitytä itse elämiseen ja eteenpäin menemiseen. Surkutellaan vuodesta toiseen. Ei ihme että uuvuttaa.
Ihmisellä on lupa surra. Yleensähän siinä suree myös omaa lapsuuttaan ja sitten kun vielä näkee, että oma lapsi joutuukin kohtaamaan taas saman kohtelun niin se riipaisee.
Kuitenkin ihan jokaiset vanhemmat ovat tehneet sen minkä ovat pystyneet sen aikaisilla resursseilla. Lapsuuden pettymyksiin jumiin jääminen ei johda mihinkään hyvään.
Et ole sitten ilkeistä tai persoonallisuushäiriöisistä ihmissistä kuullut? Ei kaikki todellakaan tee ”parhaansa”. Joidenkin mielestä on esimerkiksi mahtavaa nähdä tyttären kärsivän kun on välillä raskas vaihe, mokoma nitppanokkainen leuhka laitettu blondi, tai miten yksityiskohdat nyt kenelläkin on.
En ole varmaan sitten onnekseni tavannut koskaan tuollaisia ihmisiä. MInä uskon edelleen hyvään.
Ei ne ulkopuolisille ne kotihelvetit näy.
Eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi äidit nykyään uupuvat? Ei se isovanhemmista johdu. Mikä nykyään lapsissa on erityisen uuvuttavaa?
Omat lapseni syntyivät 1980 luvulla. Kaksi lasta parin vuoden ikäerolla. Esikoisen syntyessä oli pulsaattorikone pyykkiin. Tiskikonetta ei ollut. Toisella kierroksell oli jo automaattipyykkikone mutta ei sitä tiskikonetta. Esikoisen kohdalla imetys ei onnistunut. Pullot piti keittää aina käytön jälkeen. Korvike tehtiin jauheesta ja keitetystä vedestä. Jonkin verran valvottivat öisin kuten lähes kaikki vauvat yleensä. Minä en uupunut niin normaaliin asiaan kuin lasten hoito. En kuullut muidenkaan äitien valittaneen. Silloin jo oli paljon mukavuuksia kyllä mutta nykyisin on enemmän. Ehkäisyvaihtoehtoja on nykyisin enemmän mutta uupuminen on normaali ilmiö. En ymmärrä.
Ei kai se uupuminen välttämättä liity pelkkään lastenhoitoon vaikka vaikuttaa siihenkin. Työt on kuormittavampia, sähköposteja luetaan pitkin iltaa ja, on pätkää ja osa-aikaa, saa olla hakemassa useammin töitä, joka on tosi stressaavaa. Kännykät piippaa parin minuutin välein jotain kiireistä hoidettavaa ja somessa muut äidit esittelee täydellistä perhe-elämäänsä. Vanhemmilta vaaditaan enemmän tunnetaitoja ja oletetaan että lapsilla on jo tosi nuorena paljon kehittäviä harrastuksia jne.
Kärjistettynä sellainen aika vapaaa 80-90-luvun avainkaulalapsuus mikä monella oli olisi nykyään suunnilleen lasun paikka.Lapset olivat rauhallisempia kun ei harrastuksia tupattu joka päivälle. Lapsetkin tarvitsevat rauhaa olla keskenään ja leikkiä kotonakin leikkinsä rauhassa. Se rauha tuntuu puuttuvan lapsilta nykyisin kokonaan ja silloin sitä ei ole vanhemmillakaan.
En tiedä mitä lasuA olisi tarvittu jos pojilla oli ikkunasta näkyvällä kentällä jalkkishöntsät kesällä ja talvella jääkiekkohöntsät iltapäivät ja illat. Tytöt luistelivat muuten, tekivät omia juttujaan, pienempänä jotkut barbit, sitt pihakerhoja keskenään eri teemoilla.
Tyttäreni yksin ja muiden tyttöjen kanssa tekivät esim lehtiä. Näytelmäkerho heillä oli. 90 -luvun lopulla kyllä jo tietokoneella kirjoittivat juttujaan ja piirustusohjelmilla.
Nyt ei lapset saa nyhrätä kai kotona mitään, pitää maksaa joka asiasta kalliit harrastusmaksut.
Harrastusnarina. Onpa tuore näkökulma!
Koulut oli ennen pieniå. Vietäpä itse päiväsi 1200 ihmisen ampiaispesässä.Ai jaa. Asumme kyllä ihan isossa kaupungissa. Ei ne nyt niin pieniä koulut olleet.
Eikö lapsilla nykyisin ole sitä pihakaveripiiriä ollenkaan? Tuokin kenttä joka 90-luvulla oli poikia täynnä ei näy ketään. Joku yksinäinen vanhempi taaperon kanssa tai joku leikittää koiraa. Ei näy pihoilla tyttöjä kuminauhatwistiä hyppimässä eikä ees hiekkalaatikolla ketään.
Kyllä mä huomasin ihan itsessäni että oli työpäivän jälkeen pitkåän ylivirittynyt, kun olin töissä jöttikoulussa. Huonosti suunniteltu niin meteliä koko ajan, ihmiset ravaa eestaas jne. Nyt olen 400 oppilaan koulussa ja olo ihan erilainen.
Siksihän lapsetkin tarvitsisivat sitä kotirauhaa, pihalla tuttua rentouttavaa kaveripuuuhaa, ei hirveetä harrastusrumbaa joka illalle. Monen lajin harrastusta vanhempien kunnianhimon takia.
Aika paljon tuotakin liioitellaan kyllä. Ihan maltillisilta harrastusmäärät kuulostavat kun oppilaat niistä kertovat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viime aikoina tullut seurattua läheltä, miten pienten lasten vanhemmat uuvuttavaa itse itsensä. Apua halutaan, mutta isovanhemmille kerrotaan millin tarkat ohjeet mitä pitää tehdä ja mitä ehdottomasti ei saa tehdä. Nämä tämän päivän vanhemmat suorittavat vanhemmuutta pilkun tarkasti.
Raskasta ihan varmasti.
Minulla on onneksi ihana miniä, jolla jalat ovat tukevasti maassa. Pienet lapset tulevat mielellään mummolaan yökylään ja miniä kysyy vain, että mitä pitää pakata mukaan, teettekö jotain erikoista? Yleensä vastaan, ettei tarvitse pakata mitään, mummolasta löytyy kaikki, mitä tarvitaan. Ja jos itse kysyn jotain ohjeita, hän vastaa, että kyllä sinä osaat, olethan jo kolme lasta aikuisiksi kasvattanut. Ja näin on.
Tässä onkin kyseessä tervepäisten ihmisten tapa toimia. Vanhemmat eivät ole vouhkaajia, kaiken tietäviä.
Silloin apuja saa helposti.
En näe mitään tervepäisyyttä siinä, että perheen isä on niin näkymätön ja laiska, ettei edes omaan äitiin pidä yhteyttä.
Yhteydenpidosta äitiin tässä ei ole kyse.
Saattaahan olla, että poika äidilleen soittelee viikoittain tms.
Mutta ei se mitään, saat lukea negatiivisesti ihan kaiken, mikä ei tue sun ajatuksia.
Kyllä se nimenomaan isän asia on hoitaa lastensa vierailu äitinsä luona. Aika huonot on välit, jos tuokaan ei suju.
Lapset on miniän. Kyllä itsestään selvä asia on että lasten äiti hoitaa ohjeet mummon kanssa.
Mikä metakka nousisi jos poika äitinsä kanssa sopisi asioista. Syrjäyttäen lasten äidin. Mammanpoika pyh.
Ei, kyllä se on itsestäänselvyys, että myös isä on kartalla lastensa asioista. Ei hän mitään siinä syrjäytä, jos toimii tasavertaisena vastuunkantajana ja hoitaa lastensa asioita siltä pohjalta, mitä perheessä niistä sovitaan.
Anoppi on siinä ihan edelleen se ulkopuolinen.Miten niin anoppi ulkopuolinen jos lapset tuodaan hänelle hoitoon ohjenipun kanssa?
Tokko ottaisin lapsia hoitoon jos miniä olisi niin nokkava ettei kävisi meillä eikä puhuisi kanssani.
Ei kuulu perheeseen.
Miksi sitten kuitenkin vaadit anoppiasi hoitamaan maksutta lapsiasi ja auttamaan teitä muutenkin? Ulkopuoliselta ihmiseltä.
En minä ole mitään vaatinut, päinvastoin todennut, että isälle kuuluu se oma suku ja yhteudenpito heihin.
Ei se että hoidat lapsenlapsiasi tai tunget sinne niiden kotiin joka päivä edelleenkään tee susta perheenjäsentä.
Hassua. Meillä perheeksi lasketaan kaikki siihen kuuluvat, isovanhemmat, isoisovanhemmat, lapset, puolisot...mut kukin tyylillään.
Perhe ja suku ovat eri asioita. Osittain melkein sama asia, mutta toivoisin, ettei suomen kieltä aleta täysin tuhota. Kotiini on jop atullut mainos, jossa kerrottiin opintomahdollisuuksista. Siinä ulkomaalainen esimerkkihenkilö oli naimisissa Suomessa, mtuta esitteen mukaan hänellä oli kotimaassaan perhe. Ihmetytti, kun kaksinnaiminen (oleinenkahdessa avioliitossa samaan aikaan) on ainakin virallisesti meillä kiellettyä.
Suomen kieltä tuhota?? Voi helvetti mitä typeryyttä taas. Perhe on se, minkä perheeksi kokee. Paljon laajempi käsite, kuin ydinperhe. Toiset kokevat perheekai yhteisön, jossa kukaan ei ole parisuhteessa keskenään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viime aikoina tullut seurattua läheltä, miten pienten lasten vanhemmat uuvuttavaa itse itsensä. Apua halutaan, mutta isovanhemmille kerrotaan millin tarkat ohjeet mitä pitää tehdä ja mitä ehdottomasti ei saa tehdä. Nämä tämän päivän vanhemmat suorittavat vanhemmuutta pilkun tarkasti.
Raskasta ihan varmasti.
Minulla on onneksi ihana miniä, jolla jalat ovat tukevasti maassa. Pienet lapset tulevat mielellään mummolaan yökylään ja miniä kysyy vain, että mitä pitää pakata mukaan, teettekö jotain erikoista? Yleensä vastaan, ettei tarvitse pakata mitään, mummolasta löytyy kaikki, mitä tarvitaan. Ja jos itse kysyn jotain ohjeita, hän vastaa, että kyllä sinä osaat, olethan jo kolme lasta aikuisiksi kasvattanut. Ja näin on.
Tässä onkin kyseessä tervepäisten ihmisten tapa toimia. Vanhemmat eivät ole vouhkaajia, kaiken tietäviä.
Silloin apuja saa helposti.
En näe mitään tervepäisyyttä siinä, että perheen isä on niin näkymätön ja laiska, ettei edes omaan äitiin pidä yhteyttä.
Yhteydenpidosta äitiin tässä ei ole kyse.
Saattaahan olla, että poika äidilleen soittelee viikoittain tms.
Mutta ei se mitään, saat lukea negatiivisesti ihan kaiken, mikä ei tue sun ajatuksia.
Kyllä se nimenomaan isän asia on hoitaa lastensa vierailu äitinsä luona. Aika huonot on välit, jos tuokaan ei suju.
Lapset on miniän. Kyllä itsestään selvä asia on että lasten äiti hoitaa ohjeet mummon kanssa.
Mikä metakka nousisi jos poika äitinsä kanssa sopisi asioista. Syrjäyttäen lasten äidin. Mammanpoika pyh.
Ei, kyllä se on itsestäänselvyys, että myös isä on kartalla lastensa asioista. Ei hän mitään siinä syrjäytä, jos toimii tasavertaisena vastuunkantajana ja hoitaa lastensa asioita siltä pohjalta, mitä perheessä niistä sovitaan.
Anoppi on siinä ihan edelleen se ulkopuolinen.Miten niin anoppi ulkopuolinen jos lapset tuodaan hänelle hoitoon ohjenipun kanssa?
Tokko ottaisin lapsia hoitoon jos miniä olisi niin nokkava ettei kävisi meillä eikä puhuisi kanssani.
Ei kuulu perheeseen.
Miksi sitten kuitenkin vaadit anoppiasi hoitamaan maksutta lapsiasi ja auttamaan teitä muutenkin? Ulkopuoliselta ihmiseltä.
En minä ole mitään vaatinut, päinvastoin todennut, että isälle kuuluu se oma suku ja yhteudenpito heihin.
Ei se että hoidat lapsenlapsiasi tai tunget sinne niiden kotiin joka päivä edelleenkään tee susta perheenjäsentä.
Hassua. Meillä perheeksi lasketaan kaikki siihen kuuluvat, isovanhemmat, isoisovanhemmat, lapset, puolisot...mut kukin tyylillään.
Perhe ja suku ovat eri asioita. Osittain melkein sama asia, mutta toivoisin, ettei suomen kieltä aleta täysin tuhota. Kotiini on jop atullut mainos, jossa kerrottiin opintomahdollisuuksista. Siinä ulkomaalainen esimerkkihenkilö oli naimisissa Suomessa, mtuta esitteen mukaan hänellä oli kotimaassaan perhe. Ihmetytti, kun kaksinnaiminen (oleinenkahdessa avioliitossa samaan aikaan) on ainakin virallisesti meillä kiellettyä.
Suomen kieltä tuhota?? Voi helvetti mitä typeryyttä taas. Perhe on se, minkä perheeksi kokee. Paljon laajempi käsite, kuin ydinperhe. Toiset kokevat perheekai yhteisön, jossa kukaan ei ole parisuhteessa keskenään.
Kielessä on sanojen merkitykset määritelty. Se on kielen juju. Perhe on se porukka joka asuu samassa kotitaloudessa.
Eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viime aikoina tullut seurattua läheltä, miten pienten lasten vanhemmat uuvuttavaa itse itsensä. Apua halutaan, mutta isovanhemmille kerrotaan millin tarkat ohjeet mitä pitää tehdä ja mitä ehdottomasti ei saa tehdä. Nämä tämän päivän vanhemmat suorittavat vanhemmuutta pilkun tarkasti.
Raskasta ihan varmasti.
Minulla on onneksi ihana miniä, jolla jalat ovat tukevasti maassa. Pienet lapset tulevat mielellään mummolaan yökylään ja miniä kysyy vain, että mitä pitää pakata mukaan, teettekö jotain erikoista? Yleensä vastaan, ettei tarvitse pakata mitään, mummolasta löytyy kaikki, mitä tarvitaan. Ja jos itse kysyn jotain ohjeita, hän vastaa, että kyllä sinä osaat, olethan jo kolme lasta aikuisiksi kasvattanut. Ja näin on.
Tässä onkin kyseessä tervepäisten ihmisten tapa toimia. Vanhemmat eivät ole vouhkaajia, kaiken tietäviä.
Silloin apuja saa helposti.
En näe mitään tervepäisyyttä siinä, että perheen isä on niin näkymätön ja laiska, ettei edes omaan äitiin pidä yhteyttä.
Yhteydenpidosta äitiin tässä ei ole kyse.
Saattaahan olla, että poika äidilleen soittelee viikoittain tms.
Mutta ei se mitään, saat lukea negatiivisesti ihan kaiken, mikä ei tue sun ajatuksia.
Kyllä se nimenomaan isän asia on hoitaa lastensa vierailu äitinsä luona. Aika huonot on välit, jos tuokaan ei suju.
Lapset on miniän. Kyllä itsestään selvä asia on että lasten äiti hoitaa ohjeet mummon kanssa.
Mikä metakka nousisi jos poika äitinsä kanssa sopisi asioista. Syrjäyttäen lasten äidin. Mammanpoika pyh.
Ei, kyllä se on itsestäänselvyys, että myös isä on kartalla lastensa asioista. Ei hän mitään siinä syrjäytä, jos toimii tasavertaisena vastuunkantajana ja hoitaa lastensa asioita siltä pohjalta, mitä perheessä niistä sovitaan.
Anoppi on siinä ihan edelleen se ulkopuolinen.Miten niin anoppi ulkopuolinen jos lapset tuodaan hänelle hoitoon ohjenipun kanssa?
Tokko ottaisin lapsia hoitoon jos miniä olisi niin nokkava ettei kävisi meillä eikä puhuisi kanssani.
Ei kuulu perheeseen.
Miksi sitten kuitenkin vaadit anoppiasi hoitamaan maksutta lapsiasi ja auttamaan teitä muutenkin? Ulkopuoliselta ihmiseltä.
En minä ole mitään vaatinut, päinvastoin todennut, että isälle kuuluu se oma suku ja yhteudenpito heihin.
Ei se että hoidat lapsenlapsiasi tai tunget sinne niiden kotiin joka päivä edelleenkään tee susta perheenjäsentä.
Hassua. Meillä perheeksi lasketaan kaikki siihen kuuluvat, isovanhemmat, isoisovanhemmat, lapset, puolisot...mut kukin tyylillään.
Perhe ja suku ovat eri asioita. Osittain melkein sama asia, mutta toivoisin, ettei suomen kieltä aleta täysin tuhota. Kotiini on jop atullut mainos, jossa kerrottiin opintomahdollisuuksista. Siinä ulkomaalainen esimerkkihenkilö oli naimisissa Suomessa, mtuta esitteen mukaan hänellä oli kotimaassaan perhe. Ihmetytti, kun kaksinnaiminen (oleinenkahdessa avioliitossa samaan aikaan) on ainakin virallisesti meillä kiellettyä.
O ou, nyt joudun pahoittaa appeni mielen. Hän on erittäin muodollinen ihminen ja käyttää aina korrektia kieltä. Ja on sanonut, et SAMAA PERHETTÄ ollaan. No nyt sit moitin häntä siis suomen kielen tuhoamisesta JA irtisanoudun heidän perheestä. Mites mun mies? Mihin perheeseen hän nyt kuuluu? Ei sit kai myöskään vanhempien perheeseen....
Sori ohis, ei kuulu ketjun aiheeseen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi äidit nykyään uupuvat? Ei se isovanhemmista johdu. Mikä nykyään lapsissa on erityisen uuvuttavaa?
Omat lapseni syntyivät 1980 luvulla. Kaksi lasta parin vuoden ikäerolla. Esikoisen syntyessä oli pulsaattorikone pyykkiin. Tiskikonetta ei ollut. Toisella kierroksell oli jo automaattipyykkikone mutta ei sitä tiskikonetta. Esikoisen kohdalla imetys ei onnistunut. Pullot piti keittää aina käytön jälkeen. Korvike tehtiin jauheesta ja keitetystä vedestä. Jonkin verran valvottivat öisin kuten lähes kaikki vauvat yleensä. Minä en uupunut niin normaaliin asiaan kuin lasten hoito. En kuullut muidenkaan äitien valittaneen. Silloin jo oli paljon mukavuuksia kyllä mutta nykyisin on enemmän. Ehkäisyvaihtoehtoja on nykyisin enemmän mutta uupuminen on normaali ilmiö. En ymmärrä.
Synnyin vuonna 1986 ja mun lapsuudessa oli normaalia että lapset kasvoivat våhän siinä muun elämän sivussa, jo pieninä juostiin päivät ulkona ja kesät mummolassa ja hoidin mm. pikkuveljeä joka oli kolme vuotta nuorempi.
Aika monesta tempauksesta olisi nykystandardein tullut lasu ja ihan pienestä pitäen, ne olivat siis siihen aikaan normaaleja juttuja. Ei nykyään voi omaa lasta jättää edes takapihalle hetkeksikään yksin.
Me juostiin ulkona jo alle kouluiässä taloyhtiön leikkipihoilla. Nykyään vanhemmat on vahtimassa nuokin reissut pitkälti tai on ohjattua tekemistä. Ei ole samalla tavalla maaseudun mummoloita tai leirikeskusten puoli-ilmaisia ja laadukkaita kesäretkiä. Tai jossain naapurissa saattoi viettää iltapäivän jos avain oli unohtunut kotiin. Niin, koulumatkatkin käveltiin itse.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä se syy jaksamattomuuteen on se, että ennen ei raadettu itseä kuoliaaksi töissä ja ylitöissä ennenkuin tultiin kotiin raatamaan itsensä siellä hengiltä.
Eiks ole jänskää ettei yksikään lafka edes puhu mistään kotitalousrobotin kehittämisestä. Mutta terminaattorituhosotaroboteista kyllä puhutaan mikä keretään.
Meillähän on jo robotti-imureita, on astianpesukoneet, pyykinpesukoneet, robottiruohonleikkurit yms. Kuinka helpoksi elämä pitää tehdä, että ei olisi rankkaa?
Onkohan nyt kiko
Jos ja kun äidillä on nämä koneet, niin antaako se hänelle ns vapaa-aikaa? EI anna, vaan lapset on sitä enemmän äidin helmoissa; tuu leikkimään, veli kiusaa mua, pidä mua sylissä ja sitten kato ku mä hyppään, kato kun mä leikin, katokatokato…..!
Tämä on sitä kotiäidin arkea joka pv jos hänellä ei ole mitään tukiverkkoa!
Ai apua!! Lapset kaipaa äitinsä huomiota! Kuinka kamalaa! Ja ne lapset vielä leikkii! Kuinka ne kehtaa?!
Tiiätkö on se aika raskasta olla koko ajan jonkun saatavilla. Kyllä äiditkin kaipaa lepoa ja yksinoloa.
Eikö lasten isä voi koskaan olla lasten kanssa niin, että äidillä olisi vapaa-aikaa? Muista väitteistä huolimatta suurimmalla osalla pienistä lapsista on isä joko samassa taloudessa tai etävanhempana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitien uupumisen syy ei varmasti ole muuttunut isovanhemmuus. Syytä kannattaa tarkastella muista näkökulmista mm. onko mielikuvat äitiydestä olleet realistiset, ovatko omat odotukset/vaatimukset äitiyteen aivan liian korkeat, miten asennoituu yleensäkin elämän mukanaan tuomiin haasteisiin.
Itse olen kahden, nyt jo aikuisten lasten äiti. Jäin yksinhuoltajaksi lasten ollessa pieniä eikä kummakaan puolen isovanhemmista ollut lasten hoidossa tms. apua. Oma äitini sairasteli, mutta neuloi kaikille lastenlapsilleen sukkia, neulepuseroita ym., mistä olen edelleen kiitollinen. Minulla ei siis ollut ns. turvaverkkoa, mutta haasteita riitti mm. lasten sairastelu, työttömyys ja taloudelliset vaikeudet, muutto toiselle puolelle Suomea työn perässä jne. Jokaisessa vastamäessä olisin voinut uupua, mutta yritin aina etsiä ratkaisuja ja ajatella positiivisesti, vaikka kaikki näytti synkältä. Minun lasini on puoliksi täynnä. Miten sinun lasisi puoliksi täynnä vai puoliksi tyhjä?
Tuo näkemys on ammattilaisten näkemys. Miksi se siis ei voi muka olla totta?
YKSI syistä on muuttunut isovanhemmuus, vain yksi monista syistä. Niitä muita on työelämän muuttuminen, ulkopuoliset paineet suorittaa "täydellistä elämää", ja ylipäätänsä se että enää ei näköjään oteta vastuuta omasta elämästä ja valinnoista, niin onhan se jatkuva uhriutuminen varmasti raskasta.
Ja mitkä asiat ovat sitten vaikuttaneet sen isovanhemmuuden muuttumiseen? Tuskin vain se että "nykyään mummot on itsekkäitä ja istuu kaiket illat terasseilla lipittämässä viiniä" (kuten on tässä ketjussa vihjailtu) vaan esim. se että ne isovanhemmat on paljon pidempään työelämässä. Joten tässä keskustelussa syyllistetään niitä isovanhempia liikaa ja sellaisista asioista mitkä eivät riipu heistä. Ne lasten vanhemmat eivät voi vaikuttaa siihen miten isovanhemmat toimivat, siitä valittaminen vain kuluttaa aikaa ja energiaa (mitä heillä ei kuulemma kuitenkaan mukamas ole). Heidän pitäisi keskittyä vain siihen mihin he itse pystyvät vaikuttamaan, eli omaan toimintaansa. Tämä toimii myös muilla ihmisillä ja muissa elämäntilanteissa.
-eri
Se että ovat työelämässä ei selitä kyllä mitenkään sitä, että he eivät tue lapsiaan. Tai ovat rajattomia. Kuormittavia. Ja kyllä se etäinen/ikävä isovanhempi on asia, jota on lupa ihan surra.
No rajattomia, kuormittavia ja etäisiä isovanhempia on ollut aina. Se ei ole muuttunut mihinkään. Nykyään vaan keskitytään siihen "lupaan surra" (ja uhriutua) enemmän, käytetään siihen energiaa, eikä keskitytä itse elämiseen ja eteenpäin menemiseen. Surkutellaan vuodesta toiseen. Ei ihme että uuvuttaa.
Ihmisellä on lupa surra. Yleensähän siinä suree myös omaa lapsuuttaan ja sitten kun vielä näkee, että oma lapsi joutuukin kohtaamaan taas saman kohtelun niin se riipaisee.
Kuitenkin ihan jokaiset vanhemmat ovat tehneet sen minkä ovat pystyneet sen aikaisilla resursseilla. Lapsuuden pettymyksiin jumiin jääminen ei johda mihinkään hyvään.
Et ole sitten ilkeistä tai persoonallisuushäiriöisistä ihmissistä kuullut? Ei kaikki todellakaan tee ”parhaansa”. Joidenkin mielestä on esimerkiksi mahtavaa nähdä tyttären kärsivän kun on välillä raskas vaihe, mokoma nitppanokkainen leuhka laitettu blondi, tai miten yksityiskohdat nyt kenelläkin on.
En kyllä tuommoista asennetta ole suvussa, naistyöpaikassa, pihapiireissä kuullut etteikö kaikki äidit ajattelisi pienten ja isojen lastensa parasta. Tytärtensä sättimistä. Mutta tietyst i ovat olleet työkykyisiä ihmisiä.
Anoppivalituksia kyllä jonkun verran.
Kyllä nämä voivat olla hyvinkin työkykyisiä ihmisiä, johtavissakin asemissa. Kuinka miuten? Ne, jotka eivät ole työkykyisiä, ovat niitä näiden kohteita. Narsistien kohteet johtuvat joskus raskaammassa elämönvaiheessa jäämään esim sairaslomalle. Näin se todellisuudessa menee. Ehkä kohta olemme yhteiskuntana valmiita näkemään asian kirkkaammin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse olen pienten lasten äitinä törmännyt ilmiöön. Niin lasten isovanhemmat kuin nämä kasvatus alan ammattilaiset koko ajan hokevat, että kuuluu olla uupunut. Eikä kelpaa ettei ole uupunut, vähintään olet yliväsynyt sanoit tai teit mitä tahansa.
En ymmärtänyt. Pitää olla uupunut saadakseen isovanhempien apua niinkö? Ennen ei saa kun sitten kun menee jo pinkka nurin?
Ei. Joka puolelta hoetaan, että olet uupunut vaikket itse kokisi lapsi arkea kuormittavana. Se nyt vain kuuluu asiaan. Enkä itse näe kauhean paljoa apua siinä jos sinulle kerrotaan kerta toisensa jälkeen ettet sinä kyllä pärjää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sellaista se pikkulapsiarki on, on ollut siitä asti kun ihmiskunta on ollut olemassa. Isovanhemmuudella ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Ennenvanhaan isovanhemmat olivat jo kuolleet tai niin huonossa kunnossa ettei heistä ollut apua.
Kun lisätään tähän pikkulapsiarkeen se, että omat vanhemmat tarvitsevat dementian tai huonon kunnon takia apua, niin ollaan jo astetta syvemmällä uupumuksessa.Ennen vanhaan isovanhemmat oli hyvissä voimissa koska lisäännyttiin nuorena. Nelikymppisellä oli ennen jo lapsenlapsia, nykyään ne tekee ite ekan lapsen..
No ehkä se yleisin ikä tulla isovanhemmaksi oli kuitenkin 50-55. Ja nykyään 60-65. Ja varmasti keskimäärin nykyinen 65-vuotias on paremmassa kunnossa kuin 55-vuotias 1960-luvulla.
Ai jaa. Asumme kyllä ihan isossa kaupungissa. Ei ne nyt niin pieniä koulut olleet.
Eikö lapsilla nykyisin ole sitä pihakaveripiiriä ollenkaan? Tuokin kenttä joka 90-luvulla oli poikia täynnä ei näy ketään. Joku yksinäinen vanhempi taaperon kanssa tai joku leikittää koiraa. Ei näy pihoilla tyttöjä kuminauhatwistiä hyppimässä eikä ees hiekkalaatikolla ketään.