Lue keskustelun säännöt.
Pienten lasten äidit uupuvat nyt entistä enemmän. Syynä muuttunut isovanhemmuus.
Nyt on taas äidit uhrautumassa. Miten se muka voi isovanhempien syy olla, jos ei äidit omia lapsiaan jaksa hoitaa. Eläköön isovanhemmat sellaista elämää kuin elävät ja matkustelkoon niin paljon kuin sielu sietää.
Itsekin äitinä olen sitä mieltä, että jokaisen pitäisi tehdä tasan sen verran lapsia kuin itse jaksaa/pystyy hoitamaan. Ilman muiden apua. Sen takia meilläkin lapsimäärä on tasan 2.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/86266614-d828-47d8-bd40-781392fd654a
Kommentit (1229)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ensimmäisenä tulee mieleen lehtijuttu jostakin lääkäriperheestä, en muista paikkakuntaa, mutta lapsia oli useita ja jokaisella lapsella oli useita isoja harrastuksia. Ohjattua urheilua kaikilla liki päivittäin ja siihen muut harrastukset päälle. Perheen koko viikko oli viikonloppua myöten kellotettu minuuttiaikataululla. Molemmat vanhemmat siis paahtoivat kuskaten niitä lapsia lähes koko ajan joka päivä. Ruuat oli lähinnä mikroaterioita tai eväitä harrastusten välissä. Vanhemmat tuntuivat olevan tosi onnellisia, mutta jäin kyllä miettimään, ettei siitä hyvä heilu kenellekään.
Muistaako joku muu tämän jutun? Näitä pidettiin siinä jutussa oikein esimerkkivanhempina, itse olin toista mieltä.
Löysinkin jutun Yleltä https://yle.fi/a/3-10460948
Juu en kadehdi yhtään. Aikoinaan podin välillä huonoa omatuntoa, kun emme kuskanneet lapsia muualle, kuin muskariin. Meillä ei ollut autoa, joten se karsi vaihtoehtoja. Lähistöllä oli onneksi sekalaisia mahdollisuuksia erilaisiin urheiluharrasruksiin. Ne olivat sellaisia kevytversioita, ei vaarinut leipomuksia ym. viikonloppupäivystyksiä.
En usko, että heidän lapsuus olisi ollut merkittävällä tavalla parempi, jos systeemit olisi olleet toiset. Itse ovat tyytyväisiä nyt. Muistelevat niitä eri lajeja kyllä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minun ja veljieni elinaikana ei ole ollut elossa yhtään vaaria meillä. Toinen mummomme oli työssä käyvä ja asui satojen kilometrien päässä. Toinen asui meillä yläkerrassa, mutta ei varsinaisesti hoitanut meitä, katsoi lyhyitä hetkiä perään portailla istuen kun olimme ulkona jos vanhemmilla oli jotain menoa. Kuoli kun olin viisivuotias, veljet olivat jo vähän vanhempia silloin.
Omiakaan lapsiani ei ole isovanhemmat koskaan hoitaneet lukuunottamatta lyhyitä hetkiä kun on oltu mummolassa. Esim. olin mieheni ja anopin kanssa marjametsässä, niin silloin appiukko oli lasten kanssa, tosin lapset olivat silloin jo kouluikäisiä. Minun äitini kuoli työikäisenä nuorimmaisen ollessa kaksi ja isä oli lähes sokea, sekä molemmat mummolat olivat kaukana, toiseen kahden tunni ajomatka, toiseen kolmen yhteen suuntaan.
Ihan hyvin on pärjätty ilman että on ollut mummoja ja vaareja mitenkään pitkiä aikoja hoitamassa. Rahalla ostin hoitajan kun olin iltaopiskelija jos miehellä oli työmatka.
Vierailija kirjoitti:
Ei millään pahalla, mutta tuota ajan kasvua on vaikea uskoa. Ihan siis miettien miten vähän nykyään lapset ovat kotona. Ensinnäkin lapset viedään päiväkotiin yhä nuorempina. Esikoulu on pakollinen. Kotihoidontuella on yhä vähemmän vanhempia. Päiväkotien käyttöaste on jopa noussut vaikka lapsia syntyy vähemmän. Alakoulalaisille on omat kerhot. Lasten harrastusmäärät tuskin ovat romahtaneet, vaikka lapsiperheet ovatkin köyhtyneet.
- Yhdessä voi olla muuallakin kuin kotona
- Lasten päiväkotiin vieminen ei kerro sitä, miten pitkä päivä ja onko edes kokopäivähoito
- Eskari on neljä tuntia päivässä 8 kuukautta vuodessa
- Alakoululaisilla on kerhoja joo, mihin liittyy?
- Harrastusmäärät eivät edes liity koko asiaan ja se sinne meno ja se harrastuskin voi olla ihan yhtä hyvin yhteistä aikaa kuin se että äiti kokkaa kotona ja lapsi tuijottaa Pikkukakkosta olkkarissa
Minunkin äitini oli kotirouva. Aina kotona. Ei hän silti ikinä meille lapsille ollut läsnä. Eli se että lapsi ja vanhempi on samassa kiinteistössä ei kerro yhtään mitään.
Mun äiti teki kahta työtä ja oli usein väsynyt ja poissaoleva. Hän tykkäsi katsella meitä, kun me katsoimme tvtä. Mutta ei aina ollut läsnä. Jostenkin muistan jo tuolloin ajatelleen, että omien lasten kanssa haluan olla toisin. Ymmärsin kyllä äidin väsymyksen, mutta olisin toivonut toisenlaista olemista. Onnistuinkin omien lasten kohdalla. Ainakin nyt muistavat sen, että olin aina heidän käytettävissä, heitä varten. Eli kyllä välillä nämä käytänteet on mahdollista muuttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi? Esimerkkinä siitä kiireestä minkä moni perhe tekee ihan itse. On turha itkeä stressiä jos aikatauluttaa elämänsä tuohon tapaan.
Onko mielestäsi lasten harrastustoiminta jotenkin muuttunut seitsemässä vuodessa? Tai no, maksut on varmaan nousseet ja siitä tulee vielä lisää stressiä. Ei seitsemän vuotta vanha juttu ole mikään vanha.
MIHIN se liittyy? Vanha juttu yhdestä perheestä. On se vanha kun ketjussa puhe on pienistä lapsista. Eihän nuo olleet pieniä edes silloin 8 vuotta sitten.
Se liittyi tähän:"Saattaa olla niinkin, että nykyvanhemmat eivät kaikki edes osaa olla lastensa kanssa. Siis vuosia lapset on ensin pitkät päivät päiväkodissa, kotona lapset lähinnä nukkuvat. Sitten koulussa ja sen kerhossa. Muuten kalenteri täytetään hirveällä määrällä lasten ja aikuisten harrastuksia, minkä jälkeen elämä on yhtä kuskausta ja kouhotusta. Loppuaika vielä pätemistä sosiaalisessa mediassa, eihän sitä omaa upeaa elämää voi salassa pitää. Koskaan ei ole aikaa oikeasti pysähtyä olemaan sen lapsen kanssa ja läsnä."
Olen näköjään tosi huono saamaan oikeat vanhat viestit mukaan mihin vastaan.
Niin eli liität täyteen MUTUUN 8 vuotta vanhan jutun YHDESTÄ perheestä. Miksi? Kun eihän tuossa silti ole kuin täyttä muttua, vanha juttu ja yksi perhe.
Etsipä nyt kiltisti vaikka seuraavaksi MUTUUN netistä yksi vanha juttu siitä, että maapallo onkin yhden jonkunkukalieneen mielestä litteä. Yhtä hyödyllistä tässä kontekstissa.
Ihmeen ilkeä ja katkera kommentoija. Asia on neutraali, ei sinuun kohdistettu syytös. Voisko pysyä asiallisena?
Eri
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi? Esimerkkinä siitä kiireestä minkä moni perhe tekee ihan itse. On turha itkeä stressiä jos aikatauluttaa elämänsä tuohon tapaan.
Onko mielestäsi lasten harrastustoiminta jotenkin muuttunut seitsemässä vuodessa? Tai no, maksut on varmaan nousseet ja siitä tulee vielä lisää stressiä. Ei seitsemän vuotta vanha juttu ole mikään vanha.
MIHIN se liittyy? Vanha juttu yhdestä perheestä. On se vanha kun ketjussa puhe on pienistä lapsista. Eihän nuo olleet pieniä edes silloin 8 vuotta sitten.
Se liittyi tähän:"Saattaa olla niinkin, että nykyvanhemmat eivät kaikki edes osaa olla lastensa kanssa. Siis vuosia lapset on ensin pitkät päivät päiväkodissa, kotona lapset lähinnä nukkuvat. Sitten koulussa ja sen kerhossa. Muuten kalenteri täytetään hirveällä määrällä lasten ja aikuisten harrastuksia, minkä jälkeen elämä on yhtä kuskausta ja kouhotusta. Loppuaika vielä pätemistä sosiaalisessa mediassa, eihän sitä omaa upeaa elämää voi salassa pitää. Koskaan ei ole aikaa oikeasti pysähtyä olemaan sen lapsen kanssa ja läsnä."
Olen näköjään tosi huono saamaan oikeat vanhat viestit mukaan mihin vastaan.
Niin eli liität täyteen MUTUUN 8 vuotta vanhan jutun YHDESTÄ perheestä. Miksi? Kun eihän tuossa silti ole kuin täyttä muttua, vanha juttu ja yksi perhe.
Etsipä nyt kiltisti vaikka seuraavaksi MUTUUN netistä yksi vanha juttu siitä, että maapallo onkin yhden jonkunkukalieneen mielestä litteä. Yhtä hyödyllistä tässä kontekstissa.
Ihmeen ilkeä ja katkera kommentoija. Asia on neutraali, ei sinuun kohdistettu syytös. Voisko pysyä asiallisena?
Eri
Tuo kirjoitus johon vastasin oli vihapuhetta. Mikset kommentoi siihen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itsekästä vaatia isovanhemmilta ilmaistyötä, koska elatusvelvollisuus koskee vain vanhempia.
Yhtä itsekästä on myös isovanhemmilta vaatia "oikeutta lapseen", koska sellaista ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä annetaan ymmärtää, että ennen isovanhemmat hoiti lapsia ja auttoi paljon.
Minusta taas nykyisin isovanhemmat hoitaa enemmän lapsenlapsia kuin ennen. Vaikka ketä ystäviä ikinä ajattelen, niin aina on isovanhemmat mukana hoitamassa lapsia.
Ei se ennen ihan näin yleistä ollut. Ketään lapsuusaikani ystäviä ei mummot ja papat hoitaneet.
Isovanhemmuudesta puhutaankin nykyään enemmän ja eri tavalla, korostetusti siihen tyyliin kuin että lapsi jää oikeasti jotain tosi tärkeää vaille, jos ei ole kiinteä isovanhempisuhde. Isovanhempiin halutaan osoittaa se syyttävä sormi tavalla tai toisella, vaikka totuus on, että näillä ei ole ollut sananvaltaa siihen, tuleeko se lapsenlapsi edes maailmaan saati sille isovanhemmalle hoitoon.
Isovanhemmat yleensä ei ole enää nuoria ihmisiä, ja monilla on jo iän tuomia vaivoja ja hankaluuksia, vaikka ei niistä haluaisi nuorempien kanssa suuremmin puhua. Eivät he osaa asettua vanhenevan ihmisen asemaan.
Epäilen, että ihmiset on vain oppineet vaativammiksi. Suhtaudutaan, kuin isovanhemmilla olisi lain määräämä velvollisuus hoitaa lapsenlapsiaan. Eihän se niin voi mennä
Ennen ihmisillä oli ihan varmasti fyysisesti rankempaa. Nykyään kai sitten henkisesti, kun jo lasten kanssa oleminen on raskasta.
Ennen lasten kanssa ei oltu.
Ehkä siihen ei ollut aikaa. Eläminen yleensäkin vaati niin paljon suorittamista. Meillä äiti leipoikin yöllä, että sai rauhassa leipoa kun lapset nukkui. Oli puulämmitys ja vesi piti hakea puolen kilometrin päästä käsikärryillä saaviin ja tonkkaan. Ei mitään helppoa sähköhellaa, ei jääkaappia, ei imuria. Ainoat kodinkoneet oli pulsaattoripesukone ja ompelukone. Pulsaattorikone siis pyöritti pyykin puhtaaksi, muuta se ei tehnyt.
Ei siinä varmaan sitä aikaa lasten kanssa puuhasteluun jäänytkään.
Isä teki minulle kerran pajupillin. Se oli ainoa kerta, jolloin muistan isäni tehneen jotain minun kanssani. Yleensä hän kotona ollessaan vain luki lehteä tai nukkui.
Sellaisia ne suurin osa isistä silloin oli, ne sodankäyneet.
Tuollainen vanhemmuus oli tietenkin perua sen sukupolven omilta vanhemmilta, joista niin suuri osa oli maanviljelijöitä tai muuten maalla asuvia ja kaikenlaiset raskaat maa-ja metsätyöt täytti päivät, ei lasten kanssa joudettu erikseen olemaan. Kunhan kasvoivat siinä "jalan juuressa "
Lapset ikäänkuin "keksittiin" 60-luvulla, kun siirryttiin kaupunkeihin ja helpompiin oloihin, alettiin kiinnittää huomiota lasten asemaan ja erityistarpeisiin.
Muistan hyvin, kun televisiossa jossain ohjelmassa esitettiin, että lasten pitäisi alusta asti saada osallistua perheen päätöksiin. Nyt kun tuota muistelen, niin ihan älytöntä soopaahan se silloin oli. Lasten piti siis antaa päättää, milloin on siivouspäivä, milloin tulee vieraita, milloin mennään nukkumaan, mitä ruokaa laitetaan ja kaikkea sellaista. Siinä ei ole päätä eikä häntää, koska ei pientä eikä isompaakaan lasta voi laittaa vastuuseen tällaisista asioista ja antaa heidän pyörittää vanhempiaan miten huvittaa. Meillä kun siitä vähän huvittuneina kysyttiin pikkuveljeltä, mitä ruokaa laitettaisiin, niin aina tuli vastaus, että suklaa puuroa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä annetaan ymmärtää, että ennen isovanhemmat hoiti lapsia ja auttoi paljon.
Minusta taas nykyisin isovanhemmat hoitaa enemmän lapsenlapsia kuin ennen. Vaikka ketä ystäviä ikinä ajattelen, niin aina on isovanhemmat mukana hoitamassa lapsia.
Ei se ennen ihan näin yleistä ollut. Ketään lapsuusaikani ystäviä ei mummot ja papat hoitaneet.
Isovanhemmuudesta puhutaankin nykyään enemmän ja eri tavalla, korostetusti siihen tyyliin kuin että lapsi jää oikeasti jotain tosi tärkeää vaille, jos ei ole kiinteä isovanhempisuhde. Isovanhempiin halutaan osoittaa se syyttävä sormi tavalla tai toisella, vaikka totuus on, että näillä ei ole ollut sananvaltaa siihen, tuleeko se lapsenlapsi edes maailmaan saati sille isovanhemmalle hoitoon.
Isovanhemmat yleensä ei ole enää nuoria ihmisiä, ja monilla on jo iän tuomia vaivoja ja hankaluuksia, vaikka ei niistä haluaisi nuorempien kanssa suuremmin puhua. Eivät he osaa asettua vanhenevan ihmisen asemaan.
Epäilen, että ihmiset on vain oppineet vaativammiksi. Suhtaudutaan, kuin isovanhemmilla olisi lain määräämä velvollisuus hoitaa lapsenlapsiaan. Eihän se niin voi mennä
Ennen ihmisillä oli ihan varmasti fyysisesti rankempaa. Nykyään kai sitten henkisesti, kun jo lasten kanssa oleminen on raskasta.
Ennen lasten kanssa ei oltu.
Ehkä siihen ei ollut aikaa. Eläminen yleensäkin vaati niin paljon suorittamista. Meillä äiti leipoikin yöllä, että sai rauhassa leipoa kun lapset nukkui. Oli puulämmitys ja vesi piti hakea puolen kilometrin päästä käsikärryillä saaviin ja tonkkaan. Ei mitään helppoa sähköhellaa, ei jääkaappia, ei imuria. Ainoat kodinkoneet oli pulsaattoripesukone ja ompelukone. Pulsaattorikone siis pyöritti pyykin puhtaaksi, muuta se ei tehnyt.
Ei siinä varmaan sitä aikaa lasten kanssa puuhasteluun jäänytkään.
Isä teki minulle kerran pajupillin. Se oli ainoa kerta, jolloin muistan isäni tehneen jotain minun kanssani. Yleensä hän kotona ollessaan vain luki lehteä tai nukkui.
Sellaisia ne suurin osa isistä silloin oli, ne sodankäyneet.
Tuollainen vanhemmuus oli tietenkin perua sen sukupolven omilta vanhemmilta, joista niin suuri osa oli maanviljelijöitä tai muuten maalla asuvia ja kaikenlaiset raskaat maa-ja metsätyöt täytti päivät, ei lasten kanssa joudettu erikseen olemaan. Kunhan kasvoivat siinä "jalan juuressa "
Lapset ikäänkuin "keksittiin" 60-luvulla, kun siirryttiin kaupunkeihin ja helpompiin oloihin, alettiin kiinnittää huomiota lasten asemaan ja erityistarpeisiin.
Muistan hyvin, kun televisiossa jossain ohjelmassa esitettiin, että lasten pitäisi alusta asti saada osallistua perheen päätöksiin. Nyt kun tuota muistelen, niin ihan älytöntä soopaahan se silloin oli. Lasten piti siis antaa päättää, milloin on siivouspäivä, milloin tulee vieraita, milloin mennään nukkumaan, mitä ruokaa laitetaan ja kaikkea sellaista. Siinä ei ole päätä eikä häntää, koska ei pientä eikä isompaakaan lasta voi laittaa vastuuseen tällaisista asioista ja antaa heidän pyörittää vanhempiaan miten huvittaa. Meillä kun siitä vähän huvittuneina kysyttiin pikkuveljeltä, mitä ruokaa laitettaisiin, niin aina tuli vastaus, että suklaa puuroa.
Asenne oli se ettei tarvinnut olla. Ja oli syy mikå tahansa se hyvöksyttiin. Nykyään ei todellakaan hyväksytä. Se on lasuasiakkuus heti jos sellaista vqnhemmuutta nykypäivänä yrität.
Nykyiset isovanhemmat ovat vielä usein työelämässä, pitäisikö vielä vapaa-aikana hoitaa lastenlastenlapsetkin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyään sitä ja nykyään tätä... Eihän kukaan vuonna 2026... Ja muita oksureaktion aiheuttavia juttuja.
Mikään ei ole muuttunut, paitsi nykyvanhemmilla on helpompaa kuin vaikka 50 vuotta sitten. Koko ajan hitaasti olosuhteet paranee. Ongelmia on ollut aina, ne on vaan nykyään hieman toisenlaisia ja niitä on aina vaan vähemmän. Lasten kasvattaminen ei ole mikään puistokävely, eikä ole koskaan ollut sitä.
Tää isovanhempien vähemmän osallistuminen on varmaan kohta 100 vuotta vanha ilmiö. Niin kauan, kun kaupungistuminen on Suomessa(kin) ollut päällä, noin se vaan on mennyt, koska isovanhemmat asuu kaukana. Ei meilläkään 20 vuotta sitten ollut mitään tukiverkkoja. Mikä ongelma se muka edes on, itsehän lapsemme halusimme ihan siitä tietoisina ja lapsemme myös kasvatimme. Toki tosi satunnaisesti järkättiin apua, että päästiin yhdessä vapaalle. Asutuskeskuksissa löytyy tuohon vertaisseuraa ja ystäväperheitä, tai rahallakin saa apua. Mitään ongelmaa ei ole, mutta jutut tietty myy.
Vanhemmuus oli helppoa ennen. Nykyään se on vaativampaa.
Kuten ketjussakin on jo kerrottu. Ennen se lapsi pyöri missä pyöri ja se riitti.
Enää se ei riitä.
Täyttä potaskaa. Tietty jos ei ole mitään kosketuspintaa elämään ennen, ei ehkä voi sisäistää sitä.
Nykyään vanhemmat ja ihmiset yleensä ovat vaan niin kermaper**itä, että eivät siedä mitään epävarmuutta ja menevät henkisesti lukkoon ihan kaikesta. Luuletko ihan oikeasti, että silloin ajat sitten, kun lapset saivat liikkua vapaammin, se oli jotenkin helppoa? Koska elämä oli muuten paljon työläämpää, ei lapsia toki ehditty niin hyvin joka hetki valvoa. Sitten jos (ja tilastojen valossa kun) jotain ikävää tapahtui, se se vasta traumaattista olikin. Ihmiset olivat ennen paljon traumatisoituneempia monestakin syystä, nykyään vaan luulevat olevansa.
Mutta joo, ihan turha mun on seinille puhua. Silloin ennen arki oli paljon haastavampaa. Nykyään on siihen nähden helppoa, mutta oman pään sisällä jotkut kehittää olemattomia ongelmia, kun pyrkivät jonkun ulkopuolisen ohjeistamana täydelliseen vanhemmuuteen. Koska luulevat, että kaikilla muilla on täydellistä. Koska eivät oikeasti elä, vaan lukevat somemaailmasta siloitellun maailmankuvan ohjeita. Silloin 20 vuotta sittenkin oli jo vaikka mitä ohjeistusta, mutta ei tietenkään noudatettu orjallisesti, vaan käytettiin myös ihan omaa maalaisjärkeä ja kaikki kyllä järjestyi hyvin ja ihan riittävän turvallisesti.
Olen elänyt lapsena ennen ja olen vanhempi nyt. Ja lisäksi vieläpä peruskoulun opettaja .
Kosketuspintaa on.
Sinä et edes ymmärrä mistä puhutaan, vaan taas käynnistyy tuo ihan loputon jankkaus kotityöstä jne.
Tätä tässä ehdin myös miettiä, et miten ne kotityöt aina liitetään vanhemmuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Nykyiset isovanhemmat ovat vielä usein työelämässä, pitäisikö vielä vapaa-aikana hoitaa lastenlastenlapsetkin?
Auttaa hädässä. Jotenkin. Joskus. Ei kukaan mitään ylivoimaista ole vailla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tää perheen perustamisen kaava menee usein näin: Pariskunta tapaa toisensa ja nainen alkaa ehdotella häitä ja lasten hankintaa. Mies kohauttelee olkiaan ja suostuu. Pikku hiljaa mennään siihen pisteeseen että mies passivoituu ja nainen hoitaa kaiken ja mies hoksaa, että tämähän on helppoa elämää. Nainen nalkuttaa miehelle tekemättömistä hommista ja mies mutisee että etkö sä voi hoitaa. Kaaos on valmis.
En tajua miksi miehet suostuu hankkimaan lapsia, jos se ei ole oikeasti kutsumus. Onko kyseessä oikeasti vain pelko että muuten nainen lähtee ja sitten joutuu elää yksin ja puutteessa?
Luulen, etteivät vaan osaa etukäteen ajatella, mitä se käytännössä on. Ehkä epävarmuus sit aiheuttaa paniikkia tai huonommuuden tunteita. Tutkitusti se isyysloma heti alkuun lähentää suhdetta merkittävästi.
Meillä hyvä kokemus isän osallistumisesta. Aluksi oli 5vk. Ja myöhemmin puoli vuotta. Parempaa isä-tytär -suhdetta saa hakea.
Vierailija kirjoitti:
No meillä ei hoida. On ajoittaa yhteydessä äitiinsä, eli välit eivät ole huonot. Ovat vaan aika olemattomat. Mutta minä pidän anoppiini yhteyttä, samoin molemmat lapseni. Lapsenlapsenlastakin tapaa viikottain.
Mitään järkeähän tuossa ei ole.
Miten niin ei ole? Anoppini ei ole yksinäinen, kun perhe on läheinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No meillä ei hoida. On ajoittaa yhteydessä äitiinsä, eli välit eivät ole huonot. Ovat vaan aika olemattomat. Mutta minä pidän anoppiini yhteyttä, samoin molemmat lapseni. Lapsenlapsenlastakin tapaa viikottain.
Mitään järkeähän tuossa ei ole.
Miten niin ei ole? Anoppini ei ole yksinäinen, kun perhe on läheinen.
Eli sillä on perhe? Mites se nyt liittyy tähän?
Vierailija kirjoitti:
"Tää perheen perustamisen kaava menee usein näin: Pariskunta tapaa toisensa ja nainen alkaa ehdotella häitä ja lasten hankintaa. Mies kohauttelee olkiaan ja suostuu. Pikku hiljaa mennään siihen pisteeseen että mies passivoituu ja nainen hoitaa kaiken ja mies hoksaa, että tämähän on helppoa elämää. Nainen nalkuttaa miehelle tekemättömistä hommista ja mies mutisee että etkö sä voi hoitaa. Kaaos on valmis. "
Ainakin ennen tuon aikaansai äitiysLOMA. Ennen kuin ensimmäinen lapsi syntyi, kotityöt jakaantuivat suunnilleen tasan. Äitiyslomalla ja sen jälkeen huomasin kotitöiden jaon menevän tasan vain minulle.
Näin kävi meilläkin. Ja jotenkin kuvittelin se kuuluvankin menevän niin. Kun menin töihin, tuli tämä ongelmaksi.
Nykyään olen eri mieltä. Kumpi vaan on kotona, lapsenhoito on se ensisijainen homma. Muuten kotityöt n. puoliksi. Tietenkin soveltaen molempien jaksamisen suhteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viime aikoina tullut seurattua läheltä, miten pienten lasten vanhemmat uuvuttavaa itse itsensä. Apua halutaan, mutta isovanhemmille kerrotaan millin tarkat ohjeet mitä pitää tehdä ja mitä ehdottomasti ei saa tehdä. Nämä tämän päivän vanhemmat suorittavat vanhemmuutta pilkun tarkasti.
Raskasta ihan varmasti.
Minulla on onneksi ihana miniä, jolla jalat ovat tukevasti maassa. Pienet lapset tulevat mielellään mummolaan yökylään ja miniä kysyy vain, että mitä pitää pakata mukaan, teettekö jotain erikoista? Yleensä vastaan, ettei tarvitse pakata mitään, mummolasta löytyy kaikki, mitä tarvitaan. Ja jos itse kysyn jotain ohjeita, hän vastaa, että kyllä sinä osaat, olethan jo kolme lasta aikuisiksi kasvattanut. Ja näin on.
Tässä onkin kyseessä tervepäisten ihmisten tapa toimia. Vanhemmat eivät ole vouhkaajia, kaiken tietäviä.
Silloin apuja saa helposti.
En näe mitään tervepäisyyttä siinä, että perheen isä on niin näkymätön ja laiska, ettei edes omaan äitiin pidä yhteyttä.
Yhteydenpidosta äitiin tässä ei ole kyse.
Saattaahan olla, että poika äidilleen soittelee viikoittain tms.
Mutta ei se mitään, saat lukea negatiivisesti ihan kaiken, mikä ei tue sun ajatuksia.
Kyllä se nimenomaan isän asia on hoitaa lastensa vierailu äitinsä luona. Aika huonot on välit, jos tuokaan ei suju.
Lapset on miniän. Kyllä itsestään selvä asia on että lasten äiti hoitaa ohjeet mummon kanssa.
Mikä metakka nousisi jos poika äitinsä kanssa sopisi asioista. Syrjäyttäen lasten äidin. Mammanpoika pyh.
Ei, kyllä se on itsestäänselvyys, että myös isä on kartalla lastensa asioista. Ei hän mitään siinä syrjäytä, jos toimii tasavertaisena vastuunkantajana ja hoitaa lastensa asioita siltä pohjalta, mitä perheessä niistä sovitaan.
Anoppi on siinä ihan edelleen se ulkopuolinen.Miten niin anoppi ulkopuolinen jos lapset tuodaan hänelle hoitoon ohjenipun kanssa?
Tokko ottaisin lapsia hoitoon jos miniä olisi niin nokkava ettei kävisi meillä eikä puhuisi kanssani.
Ei kuulu perheeseen.
Miksi sitten kuitenkin vaadit anoppiasi hoitamaan maksutta lapsiasi ja auttamaan teitä muutenkin? Ulkopuoliselta ihmiseltä.
En minä ole mitään vaatinut, päinvastoin todennut, että isälle kuuluu se oma suku ja yhteudenpito heihin.
Ei se että hoidat lapsenlapsiasi tai tunget sinne niiden kotiin joka päivä edelleenkään tee susta perheenjäsentä.
Hassua. Meillä perheeksi lasketaan kaikki siihen kuuluvat, isovanhemmat, isoisovanhemmat, lapset, puolisot...mut kukin tyylillään.
Tuo on suku. Perhe on se joka asuu samassa kotitaloudessa. Voit nimittää lehmääkin vaikka kerrostaloksi, mutta kyllä se lehmä silti aina vaan on.
Ei, kyllä se meillä on perhe. Sukukin toki on, mutta sukuun lasketsan sitten kaukaisemmat jäsenet.
Sinä saat kutsua omaasi ihan miten haluat, ei vaikuta minun perheeseen mitenkään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä ennen isovanhemmat osallistuivat aktiivisemmin perheen arkeen? Ei ole kiva ajatus, että yksin on pakko pärjätä.
Olen 70-luvulla syntynyt ja isovanhempani eivät olleet millään tavalla läsnä. Mutta ei myöskään vanhemmuus ollut samanlaista turbosuorittamista.#vapaakasvatus
70-luvulla monella perheellä oli molemmat mummot joko kotirouvia tai eläkeläisiä. Oli myös ihan tavallista lähettää lapset jopa koko kesäksi mummolaan.
Äitiydeksi riitti se, että suunnilleen kerran päivässä ruokki, kerran viikossa pesi vaatteet ja suunnilleen piti hengissä. Sillä tyylillä nykypäivänä lapsi on huostassa heti.
Lieneekö pelkkää legendaa, että 70-luvulla lähetettiin lapset koko kesäksi isovanhemmille. Itse olin lapsi - nuori silloin enkä tiedä yhtään kaveria jotka olisivat olleet mummolassa koko kesän enkä toisaalta tiedä yhtään perhettä johon olisi tullut jostain muualta lapsia koko kesäksi kylään. Toki joksikin aikaa, mutta ei todellakaan koko kesäksi. Varmasti joitakin oli mutta ei tainnut niin yleistä olla kuin näissä jutuissa täällä väitetään.
No ei täällä kukaan tilastoja ole aiheesta laittanutkaan. Mutta kyllä naapurin lapset olivat lähes koko kesän isovanhemmillaan. Ja tämä oli ysärillä ja vuosituhanteen vaihteen jälkeen vielä.
Itse olin seitkytluvulla joitakin aikoja isovanhemmilla tai serkuilla. Yleensä vietettiin siellä kaikki lomat, mut välillä vanhemmat olivat muualla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämä isovanhempien osallistumattomuus johtuu myös eläkeiän nostosta: isovanhemmat ovat nykyään usein vielä työelämässä silloin, kun lapsenlapset on pieniä.
Minun molemmat mummoni eläkelöityi jo alle 60-vuotiaina, mikä silloin oli normaalia. Olivat siis eläkkeellä, kun lapsenlapset pieniä.
Nyt kun ollaan työelämässä jonnekin 65v asti, ja jos lapset tehdään 30v, niin aika monessa tapauksessa mummot on vielä töissä pikkulapsivaiheessa.Ei työelämässä eläminen ole mikään syy sille ettei auta.
No miten se isovanhempi tulee auttamaan sairaan lapsen kanssa tai vanhempien sairastellessa tai jos vanhempien pitää viedä yhtä lasta lääkäriin ja toinen vanhempi on työssä, joka ei jousta, ja toista lasta pitäisi tulla vahtimaan/kiikuttamaan päiväkotiin tms., jos isovanhemman itsensä pitää mennä töihin? Kyllä eläkelaisenä on paljon paremmin saatavilla.
Vanhempi ottaa vaan sen toisenkin mukaan kun menee lääkäriin yhden kanssa. Ei siihen muita tarvita.
Sairastelukierteessäkin auttaa valtavasti ihan vaikka se, että tulee auttamaan pyykkien kanssa jälkeenpäin tai jos kiikuttaa ruokaa ja lääkkeitä oven taa. Meillä molemmilla vanhemmilla työt kasaantuvat aina järkyttävästi ja sitten sairastelun jälkeen on ihan hoippuva. Samaan aikaan koti on räjähtänyt käsiin. Siinä vaiheessa tosi pienikin apu tuntuu.
Ihan naurettavaa valitusta. Perusterveet aikuiset jaksavat kyllä lasten sairastelukierteet ja omansakin ilman apuja ja harvemmin kumpikin vanhempi on täysin toimintakyvytön. Töihin jaksaa mennä vaikka uuvuttaa, se menee muutamassa päivässä ohi, kun asenne on oikea. Ja ne kotityöt, ei kaiken tarvitse kokoajan kiiltää ja olla järjestyksessä, kannattaa vähän priorisoida asioita, muuten kyllä tulee burn out nopeasti kaikkeen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi? Esimerkkinä siitä kiireestä minkä moni perhe tekee ihan itse. On turha itkeä stressiä jos aikatauluttaa elämänsä tuohon tapaan.
Onko mielestäsi lasten harrastustoiminta jotenkin muuttunut seitsemässä vuodessa? Tai no, maksut on varmaan nousseet ja siitä tulee vielä lisää stressiä. Ei seitsemän vuotta vanha juttu ole mikään vanha.
MIHIN se liittyy? Vanha juttu yhdestä perheestä. On se vanha kun ketjussa puhe on pienistä lapsista. Eihän nuo olleet pieniä edes silloin 8 vuotta sitten.
Se liittyi tähän:"Saattaa olla niinkin, että nykyvanhemmat eivät kaikki edes osaa olla lastensa kanssa. Siis vuosia lapset on ensin pitkät päivät päiväkodissa, kotona lapset lähinnä nukkuvat. Sitten koulussa ja sen kerhossa. Muuten kalenteri täytetään hirveällä määrällä lasten ja aikuisten harrastuksia, minkä jälkeen elämä on yhtä kuskausta ja kouhotusta. Loppuaika vielä pätemistä sosiaalisessa mediassa, eihän sitä omaa upeaa elämää voi salassa pitää. Koskaan ei ole aikaa oikeasti pysähtyä olemaan sen lapsen kanssa ja läsnä."
Olen näköjään tosi huono saamaan oikeat vanhat viestit mukaan mihin vastaan.
Niin eli liität täyteen MUTUUN 8 vuotta vanhan jutun YHDESTÄ perheestä. Miksi? Kun eihän tuossa silti ole kuin täyttä muttua, vanha juttu ja yksi perhe.
Etsipä nyt kiltisti vaikka seuraavaksi MUTUUN netistä yksi vanha juttu siitä, että maapallo onkin yhden jonkunkukalieneen mielestä litteä. Yhtä hyödyllistä tässä kontekstissa.
Ihmeen ilkeä ja katkera kommentoija. Asia on neutraali, ei sinuun kohdistettu syytös. Voisko pysyä asiallisena?
Eri
Tuo kirjoitus johon vastasin oli vihapuhetta. Mikset kommentoi siihen?
"Olen näköjään tosi huono saamaan oikeat vanhat viestit mukaan mihin vastaan."
Mitäs vihapuhettä tämä on?
Mun isän kuoltua meidän äiti löysi uuden miehen. Oli usein poissa öitäkin ilmoittamata, meni töistä suoraan miehen luo. Minä 16 vee ja sisko 10 vee eleltiin kaksistaan sitten. Onneksi oli kesätyörahat.