Ruoka-avusta toivotaan buffetin kaltaista jakelupistettä josta saa valita mieleisiään tuotteita - Toiveissa mm. valmiit ruoka-annokset, lohi
täytekakku jne.
Leipä, makkara, vihannekset, hedelmät, maitojauheet, chilitahnat yms. eivät miellytä ruoka-apua hakevia asiakkaita
En tiedä pitäisikö tässä itkeä vai nauraa
Kommentit (406)
Täällä päin ihmiset jättävät jakopisteelle ne tuotteet, joita eivät halua tai käytä. Ei ole pakko heittää kilometrin päässä maahan.
Ja kasseissahan on just sitä, mitä jakelupiste on saanut muualta jaettavaksi. Perhe voi saada useamman kassin sen mukaan, miten ovat ottaneet numeron tai numerot tilaisuuteen tullessaan.
Vierailija kirjoitti:
Joissain jakelupisteissä tarjotaan ilmeisesti melko vanhentunutta ruokaa. Yhdessä paikassa oli ollut 3 päivää aiemmin vanhentuneita maitotuotteita ja melkein 2 kk aiemmin vanhentunutta ketsuppia. En itsekään haluaisi / uskaltaisi syödä noin vanhaa ruokaa.
Maidossa päiväys on parasta ennen, ei viimeinen käyttöpäivä. Itse testaan aina "päiväysvanhan" maidon, kun voi olla vielä monta päivää tuon päiväyksen jälkeen käyttökelpoista.
Viimeisen käyttöpäivän merkintää sitten noudatan kirjaimellisesti, tämä on yleensä esim. lihoissa.
Virolaiset ahmii ja varastaa maitojauheet , murukahvit . Maitojauhe laitetaan kahviin ja teehen. Samoin ne vie rahkat ja jogurtit heti . Miehet vie piimät. Niille kelpaa ! Ne vie niitä viroonkin. Juopoilla taas on vain tilapäisiä rahapula päiviä ja ne syö heti valmiit ruuat. Muuten ne käy töissä. Venäläisten kassista näkyy kasvikset eniten. Rahka ja kasvikset kuin maitojauhe ja juustot. Kinkut. Nähty on. Ar abit heittää roskiin tai nurmikoille kaiken kuten makkarat ja jopa banaanit. Pidä sinä kiinni banaanista. Vitamiinit. Banaani maksaa kaupassa noin 40 cnt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä osasitkin kääntää artikkelin päin prsettä. Pointtihan tuossa oli, ettei tomaatista, chilitahnasta ja jauhoista voi tehdä ruokaa, noin kärjistetysti. Ja se, että olisi fiksumpaa jos se apua tarvitseva saisi sanoa, ottaako tuotteen vai ei, just siksi, ettei menisi hukkaan. Ihan asiallinen juttu.
Jauhoista just voi tehdä ruokaa ja chilitahnat sun muut mausteet ovat hyviä lisiä "köyhän" makarooniaterialla. Ilmeisesti ihan oikeaa tarvetta ei kuitenkaan ole, kun ei kerran kelpaa. Ei ole tarvinnut ikinä opetella kuinka pienen budjetin ruokia valmistetaan. Silloin ei ole koskaan kyllä joutunut myöskään puutteesta kärsimään
Ruokajakelut voisi lopettaa kokonaan tai jakaa sieltä ruokaa vain oikeasti tarvitseville jotain kuponkia vastaan
Tuota... Et vissiin ole koskaan käynyt ruokajonossa? Mä olen mestari tekemään pienen budjetin aterioita, ja varsinkin sellainen kun kaapeissa ei ole "mitään" ja pitäisi laittaa ruokaa, on mun bravuuri. Mutta. Sitten kun niissä kaapeissa ei todellakaan ole mitään ja nälkä on, ja saat ruokajonossa kassin missä on yksi omena, yksi porkkana, purkki ranskankermaa, kuiva pullapitko ja pikku pala valkohomejuustoa, loppuu mullakin ideat ja kyllähän siinä itku pääsi. Miten noista laitat ruokaa?
Kyllähän noista esim. salaatti syntyy helposti. Sitä syödessä voi sitten miettiä mitä tuli mokattua, kun elämä on siinä pisteessä että ainoa ruoka tulee ruokajonosta.
Yhteiskunta on epäonnistunut, ei ruokajonossa käyvä köyhä.
Tämä on kyllä totta. Jos siirtyisimme kommunistiseen yhteiskuntamalliin, ruokajonot olisivat välittömästi historiaa.
Bonuksena vielä ettei olisi niitä rikkaita ilkkumassa köyhille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ruoka-apuun ei ole pakko mennä, jos se ei miellytä. Ruoka-avun järjestävä taho päättää miten avun toteuttaa.
Eikä hyvinvointiyhteiskunnasss kenenkään pitäisi joutua turvautumaan ruoka-apuun. Sairaalle työttömällekin pitäisi maksaa sen verran tukea että hänellä on varaa ruokaan.
Niin hänelle maksetaankin. Hän vaan saattaa käyttää sen tuen johonkin ihan muuhun kuin ruokaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisi oikeastaan ostaa kaupasta maitojauhetta pitkästä aikaa, ja kokeilla miten kaurapuuro onnistuu maitojauheen ja veden kanssa. Ilmeisesti hieman makealta?
Joka tapauksessa maitojauheelle luulisi löytyvän käyttöä vaikka ei sitä maitojuomaksi kelpuuttaisi.
Maitojauhe on itseasiassa ihan älyttömän kätevä tuote. Eihän sitä tietenkään käytetä juoman korvikkeena, mutta ruoanlaitossa ja leivonnassa mainio. Vaikea ymmärtää, kuka heittää maitojauheen roskiin ja siitä kertoo uutisissa.
Sitä saa joka kerta. Kuka jaksaa syödä maitojauhetta kuukausia putkeen?
Oletko tosissasi? Minä esimerkiksi jaksaisin. Sillä voi korvata maitoa ruuanlaitossa ja leivonnassa esim. Puurot, pannarit, sämpylät jne. Siitä saa lisäenergiaa, kun ruokavalio on niukka ja yksipuolinen, tai ainakin luulisi olevan, kun ei ole ruokaan rahaa.
Se myös säilyy kauan
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän sen että toivotaan ruoka aineita joista tehdä ruokaa mm chilitahna ei ole sellaista ja kuka haluaa mätiä tomaatteja ja omenoita?
Pilantunutta syötävää ei saisi ollenkaan jakaa. Kövin itse ruokajakelussa, jossa usein oli hyvin vanhalla päiväyksellä varustettuja ruokia. Todella inhotti. Välillä oli hyvää juustoa (Edam tms) ja jugurtteja sekä hernekeittopurkkeja. Olin kiitollinen niistä , mutta toukkia sisältävät leivonnaiset (läpinäkyvässä foliopakkauksessa) ja 1,5 vuotta sitten vanhentunut karkkipussi eivät ilahduttaneet. Huomasin viimeksimainittujen pilaantumisen kotona. Voi olla, että olen kertonut tästä jo aikaisemmin. Kävin hakemassa ruokaa joku vuosi sitten. Ihmettelen kyllä onko ruokakaupoissa oikeasti noin huonolaatuista ruokaa myynnissä.
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä osasitkin kääntää artikkelin päin prsettä. Pointtihan tuossa oli, ettei tomaatista, chilitahnasta ja jauhoista voi tehdä ruokaa, noin kärjistetysti. Ja se, että olisi fiksumpaa jos se apua tarvitseva saisi sanoa, ottaako tuotteen vai ei, just siksi, ettei menisi hukkaan. Ihan asiallinen juttu.
Noh, ap nyt vain on kateellinen *ainen.
Vierailija kirjoitti:
Jos ruokakassit ovat pääasiassa just sitä leipää niin mitä niistä jauhoista sitten vielä tekee? Lisää leipää?
Minä teen usein suolaista pannaria, siihen saa hyvin upotettua erilaisia kasviksia, leikkele paketin tai jauhelihan jämät, (pienikin määrä riittää) juuston loput jne tai voi tehdä makeanakin sen pannarin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä osasitkin kääntää artikkelin päin prsettä. Pointtihan tuossa oli, ettei tomaatista, chilitahnasta ja jauhoista voi tehdä ruokaa, noin kärjistetysti. Ja se, että olisi fiksumpaa jos se apua tarvitseva saisi sanoa, ottaako tuotteen vai ei, just siksi, ettei menisi hukkaan. Ihan asiallinen juttu.
Pizza? Juusto pitäisi vielä kerjätä jostain.
Miten teet pizzan, jos sinulla ei ole uunia?
Missä hitossa sä asut jos sulla ei ole uunia. Ravintolalahjakorttiko sun olis pitänyt saada, kun ei ole keittiötäkään varmaan
Se,että olet paskonut asiasi noin, ei ole meidän muiden vika. Ei edes yhteiskunnan. Se syy on siellä sun peilissä
Hän varmaan tarkoittaa uunia joka on suunniteltu pizzan paistoa varten. Tosin hän voi paistaa pizzan ihan tavallisessa uunissa niin kuin kaikki muutkin.
Kaikilla ei ole kotia ja jokaisessa kodissa ei ole uunia.
Edellisestä sodasta on liian pitkä aika, ja tuilla saavutettava elintaso liian korkea. Tällaiset artikkelit ja haastattelut vahvistavat nämä tosiasiat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän noiden ruoka-avun kassien ole tarkoitus olla apuna monipuolisen ruoan laitossa. Kyllä ihmisillä pitää sen verran olla taskussa muutama euro, että voi vaikka sen makaronipussukan siihen kylkeen hankkia. Vanhentuneista maitotuotteista voi tehdä vaikka pannukakkua esim. suolaisena ja laittaa niitä leikkeleitä sen kanssa. Mutta siinä vaaditaan ihmisiltä hieman viitseliäisyyttä ja vaivannäköä, ei ruoka-avusta tulekaan suoraan ruokaa lautaselle, kuten ravintoloissa. Luulisi että ollaan tyytyväisiä siihen mitä saadaan ILMAISEKSI eikä aleta vaatimaan omien mielitekojen mukaan.
Tuossa artikkelissa ei kukaan vaatinut yhtään mitään. Ihan asiaa oli, eikö olisi fiksumpaa se, että voisi jättää ottamatta tai vaihtaa ainekset joita ei todellakaan käytä? Näin ne päätyisivät jollekulle, joka voi niitä tuotteita käyttää.
Jossain kommentoitiin, että jos jokainen valkkais itse aikaa menis 12 tuntia/jakokerta. Eli liian kauan.
Ei mene. Hurstikin käyttää tätä tapaa. En ymmärrä, miksi joku edes kuvittelee sen olevan hidasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yhden henkilön mukaan jakelusta tulee ylikalliita ruokia joita ei normaalista syö. Olisi kiva tietää että mikä vika on ylikalliissa tuotteista kun ne kerran saa ilmaiseksi.
Erään toisen mukaan chilitahnaa ei voi käyttää. Chilitahnoissa voi olla eroja sen suhteen että miten tulisia ne on. Kannattaisi maistaa ennen kuin laittaa roskiin.
Toisaalta täällä myös valitetaan ettei ole mausteita, tai rahaa niihin. Sillä chilitahnalla voisi maustaa jauhelihaa vaikkapa
Mitä jauhelihaa? Jos ei ole rahaa ruokaan, niin ei ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä osasitkin kääntää artikkelin päin prsettä. Pointtihan tuossa oli, ettei tomaatista, chilitahnasta ja jauhoista voi tehdä ruokaa, noin kärjistetysti. Ja se, että olisi fiksumpaa jos se apua tarvitseva saisi sanoa, ottaako tuotteen vai ei, just siksi, ettei menisi hukkaan. Ihan asiallinen juttu.
Jauhoista just voi tehdä ruokaa ja chilitahnat sun muut mausteet ovat hyviä lisiä "köyhän" makarooniaterialla. Ilmeisesti ihan oikeaa tarvetta ei kuitenkaan ole, kun ei kerran kelpaa. Ei ole tarvinnut ikinä opetella kuinka pienen budjetin ruokia valmistetaan. Silloin ei ole koskaan kyllä joutunut myöskään puutteesta kärsimään
Ruokajakelut voisi lopettaa kokonaan tai jakaa sieltä ruokaa vain oikeasti tarvitseville jotain kuponkia vastaan
Ei mene jakeluun, niin ei mene. Kun siellä kotona on kaapit tyhjät! Kerro minkä ruuan siis valmistat ko. aineksista?
Miksi ne kaapit kotona ovat tyhjät?!
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä osasitkin kääntää artikkelin päin prsettä. Pointtihan tuossa oli, ettei tomaatista, chilitahnasta ja jauhoista voi tehdä ruokaa, noin kärjistetysti. Ja se, että olisi fiksumpaa jos se apua tarvitseva saisi sanoa, ottaako tuotteen vai ei, just siksi, ettei menisi hukkaan. Ihan asiallinen juttu.
"Varmaan tässä jaksaa ruveta leipomaan. Oikeasti hei camoon." -ruokajonolaiset
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun ruokakonpissa käydään, toivotaan ruoka-aineksia, joista voi tehdä jotain jörkevää. Se, että saat esim litran smetanaa ei ole järkevää.
Vanhentunutta smetanaa vielä.
Smetanalla saa monesta ruoasta maukkaampaa, tai siitä voi tehdä vaikka pannukakkua tai lettuja.
70-luvulla äitini muuten aina teki vanhentuneista happamista maidoista lettuja tai pannaria. Mitään ei koskaan haaskattu.
Minä teen edelleen, vaikka tienaan kuusi tonnia kuussa ja ostan ihan itse ruokani. Käsittämätöntä jos joku köyhäksi itseään tituleeraava ei tee samaa ja silti kehtaa valittaa nälkää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kylläpä osasitkin kääntää artikkelin päin prsettä. Pointtihan tuossa oli, ettei tomaatista, chilitahnasta ja jauhoista voi tehdä ruokaa, noin kärjistetysti. Ja se, että olisi fiksumpaa jos se apua tarvitseva saisi sanoa, ottaako tuotteen vai ei, just siksi, ettei menisi hukkaan. Ihan asiallinen juttu.
Jauhoista just voi tehdä ruokaa ja chilitahnat sun muut mausteet ovat hyviä lisiä "köyhän" makarooniaterialla. Ilmeisesti ihan oikeaa tarvetta ei kuitenkaan ole, kun ei kerran kelpaa. Ei ole tarvinnut ikinä opetella kuinka pienen budjetin ruokia valmistetaan. Silloin ei ole koskaan kyllä joutunut myöskään puutteesta kärsimään
Ruokajakelut voisi lopettaa kokonaan tai jakaa sieltä ruokaa vain oikeasti tarvitseville jotain kuponkia vastaan
Tuota... Et vissiin ole koskaan käynyt ruokajonossa? Mä olen mestari tekemään pienen budjetin aterioita, ja varsinkin sellainen kun kaapeissa ei ole "mitään" ja pitäisi laittaa ruokaa, on mun bravuuri. Mutta. Sitten kun niissä kaapeissa ei todellakaan ole mitään ja nälkä on, ja saat ruokajonossa kassin missä on yksi omena, yksi porkkana, purkki ranskankermaa, kuiva pullapitko ja pikku pala valkohomejuustoa, loppuu mullakin ideat ja kyllähän siinä itku pääsi. Miten noista laitat ruokaa?
Kyllähän noista esim. salaatti syntyy helposti. Sitä syödessä voi sitten miettiä mitä tuli mokattua, kun elämä on siinä pisteessä että ainoa ruoka tulee ruokajonosta.
Yhteiskunta on epäonnistunut, ei ruokajonossa käyvä köyhä.
Tämä on kyllä totta. Jos siirtyisimme kommunistiseen yhteiskuntamalliin, ruokajonot olisivat välittömästi historiaa.
Bonuksena vielä ettei olisi niitä rikkaita ilkkumassa köyhille.
Miksi köyhille ei voisi olla omia ruokajakeluja, saisit ottaa mitä tarvitset ruokaan ja mitä haluat syödä? Onko se sinulta pois?
Vierailija kirjoitti:
Virolaiset ahmii ja varastaa maitojauheet , murukahvit . Maitojauhe laitetaan kahviin ja teehen. Samoin ne vie rahkat ja jogurtit heti . Miehet vie piimät. Niille kelpaa ! Ne vie niitä viroonkin. Juopoilla taas on vain tilapäisiä rahapula päiviä ja ne syö heti valmiit ruuat. Muuten ne käy töissä. Venäläisten kassista näkyy kasvikset eniten. Rahka ja kasvikset kuin maitojauhe ja juustot. Kinkut. Nähty on. Ar abit heittää roskiin tai nurmikoille kaiken kuten makkarat ja jopa banaanit. Pidä sinä kiinni banaanista. Vitamiinit. Banaani maksaa kaupassa noin 40 cnt.
Maitojauhe käy hyvin leivontaan. Yleensäkin kaikkeen mihin maitoa käytetään. On melko kallista. Säilyy pitkään. Ihmettelen ettei joillain ole käyttöä!
Vanhaa kun maitoa voi käyttää jos se on ollut kylmässä lättyihin. Tai tehdä siitä juustoa tai viiliä . Kylmässä valmistuu viiliä piimästä myös. Diabetes ongelmaiset ei oikein voi käyttää tuotteita missä sokereita . Verenpaine tautiset ei käytä kofeiinia. Voit kirjoittaa paperi lapun mitä tarvitset juuri sinun ruokaan ja valmistat itse sitten. Voit pyytää avustaja etsii sinulle ne . Kuten laktoositon , sokeriton , vähärasvainen , pähkinätön tai ei kalaa. Maidoton. Kirjoitat lapun mitä ei saa olla ja avustaja etsii ne. Mutta helpompaa on käydä kaupassa missä tuotteet on erikseen hyllyn reunassa merkitty kirjaimin L laktoositon M maidoton jne munaton jne . Kukin etsii omansa. 2€ mikroruokia myydään kaupassa toki niissä on sokeria useimmin. Ei sovi kaikille sokeri. Mutta jos laskee hernekeittopurkki 1€ mikroateria 2€ niin kuukaudessa on 31 päivää . Saat mikroaterian päivässä 64 € eurolla yhteensä . Kävele kauppaan ja osta mikroateria 2€ vaikka kerralla 7 pakettia 14 € . Joka päivälle yksi ateria. Jos ei ole mikrouunia , lämmitä paistinpannulla niin otat sen ruuan pois muovipaketista. Voit käyttää ruokamuovi astian lautasena. Kirppikseltä Spr löytyy ja kierrätyskeskus paistinpannuja parilla eurolla. Monella kirppiksellä myydään varast siis astioita. Sulla on varmasti sitten rahaa ostaa ne irtokarkit ja mehupurkki kun ensin huolehdit tämän. Et osta uusia vaatteita kuin kirppikseltä ja nekin vasta kun entiset on käytetty. Älä häpäise itseäsi leipäjonossa.
Ja yrittäjät, joiden bisnes ei sittenkään elättänyt. Ja ne, joiden vuokra ylittää maksimin.