Kela menot kasvaa vaikka tukia leikataan
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/kela-tuet-paisuivat-jo-18-miljardii…
Kela kertoo, että etuusmenot nousevat tänä vuonna. Tieto saattaa yllättää kansalaisia, sillä hallitus on nimenomaan leikannut sosiaalietuuksista.
Vuonna 2025 Kela maksoi etuusmenoja 17,5 miljardia euroa. Kelan esitetyn arvion mukaan summa tulee kasvamaan tänä vuonna 18,1 miljardiin euroon.
Kommentit (33)
Hallitus hieman sumuttaa ja saa näissä Kela rajoissa ja menoissa
.
Toisella kädellä hallitus kerää kunnilta takaisin Kela. Maksamia menoja....työttömien menot valtiolle näkyy Kelan menoina vaikka puolet näistä menoista kerätään sakkoina ja velvoitteita takaisin valtiolle ja veroina
Suomi säästäisi ihan hitosti rahaa jos tuet otettaisiin pois afrikan ja lähi-idän rai skaajap ummeilta.
No helvetti kai ne kasvaa kun kaikenmaailman sakkia otetaan tänne lorvimaan vailla vastiketta.
ei mitään muuta tukea leikattu kuin tt-tukea jolla elää jo muutenkin köyhimmät suomalaiset joilla ei mitään omaisuutta tai säästöjä.
sosiaalimenoista leijonanosa on aivan muita menoja. tuosta summasta n. 80% on sairauspäivärahoja ja kelakorvauksia.
Olen aina ihmetellyt miksi Suomi haluaa niin innokkaasti Kela asiakkaita Euroopan ulkopuolelta
Vierailija kirjoitti:
Suomi säästäisi ihan hitosti rahaa jos tuet otettaisiin pois afrikan ja lähi-idän rai skaajap ummeilta.
Itseasiassa olet väärässä. Suurimmat KELA-tuet menevät suurituloisimmille miehille, nimittäin eläkkeet ja sairauspäivärahat. Yleensä syynä on ryypiskely tai itsensä syöminen sepelvaltimotautiseksi ja siitä johtuva pallolaajennus.
Lisäksi: tulijat tuottaa enemmän verotuloja kuin kuluttavat etuuksia. Persuilla on täsmälleen päinvastoin: kuluttavat enemmän etuuksia kuin maksavat veroja, työttömät lortit.
Olisi vain se Orpolle lääkärikäyntiä suositellut farmaseutti myynyt hänelle närästyslääkkeet niin ei oltaisi tässä kusessa.
https://vm.fi/-/esitys-valtion-vuoden-2025-budjetiksi-annettiin-eduskun…
Eihän tuosta summasta kuin murto-osa mene työttömille. Valtaosa menee sairaspäivärahoina ihan töissäkäyville.
Vierailija kirjoitti:
ei mitään muuta tukea leikattu kuin tt-tukea jolla elää jo muutenkin köyhimmät suomalaiset joilla ei mitään omaisuutta tai säästöjä.
sosiaalimenoista leijonanosa on aivan muita menoja. tuosta summasta n. 80% on sairauspäivärahoja ja kelakorvauksia.
Niinpä niin ..sairauspaivarahat ja vanhempien rahat maksetaan kelasta ja ansio sidonnaisina... Mitä enemmän tienaat sitä enemmän saat Kela tukea
Vierailija kirjoitti:
No helvetti kai ne kasvaa kun kaikenmaailman sakkia otetaan tänne lorvimaan vailla vastiketta.
Työttömyysmenojen kasvu on tuosta summasta olematon. Katso VM:n sivuilta sosiaalibudjetin jakauma. Leijonanosa menee terveydenhuoltoon ja etenkin iäkkäiden terveydenhuoltoon sekä sairauspäivärahoihin.

Niinpä
.kun kuntien terveysasema säästetään kiinni niin. Kulut siirtyy KELA takseihin.
Elintapasairauksien vaikutukset alkavat näkyä. Mutta työtöntä on seksikkäämpää pitää syntipukkina.
Vierailija kirjoitti:
Olen aina ihmetellyt miksi Suomi haluaa niin innokkaasti Kela asiakkaita Euroopan ulkopuolelta
Jos haluat muutakin kuin vain öyhöttää, niin katso kuka ja kenen lähipiiri saa tuloja tulijoiden majoituksesta, koulutuksesta, konsultoinnista jne. Luonnollisesti veronmaksajan pussista. Saatat yllättyä mihin puolueisiin ovat sidoksissa. ;)
Suomi on kroonisesti sairaiden paratiisi.
En saanut kelasta muuttotukea vaikka olisin saanut työpaikan ja olisi pitänyt muuttaa sen takia niin en saanut. Kyllä ulkomaalaiset saa heti kaikki tuet.
Esim. toimeentulotukimenoista suurin osa on hakemusten käsittelyistä syntyviä kuluja.
Lisäksi kuluja tulee siitä, kun saman asiakkaan samaa etuutta samalle ajanjaksolle käsitellään useaan kertaan. Esim. täysin työkyvytön hakee sairauspäivärahaa. Hakemus hylätään jonkun muotoseikan vuoksi. Muotoseikka korjataan ja laitetaan lisäselvityksiä. Sillä aikaa asiakas hakee korvaavaa tukea (esim. työttömän yleistukea, jotta saa edes jotain rahaa elämiseen), ja se pitää käsitellä. Sairauspäiväraha käsitellään uudestaan. Jos se tällä kertaa hyväksytään, pitää tehdä laskelmat, mitä on jo maksettu ja vähentää ne sairauspäivärahasta, ja maksaa erotus asiakkaalle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomi säästäisi ihan hitosti rahaa jos tuet otettaisiin pois afrikan ja lähi-idän rai skaajap ummeilta.
Itseasiassa olet väärässä. Suurimmat KELA-tuet menevät suurituloisimmille miehille, nimittäin eläkkeet ja sairauspäivärahat. Yleensä syynä on ryypiskely tai itsensä syöminen sepelvaltimotautiseksi ja siitä johtuva pallolaajennus.
Lisäksi: tulijat tuottaa enemmän verotuloja kuin kuluttavat etuuksia. Persuilla on täsmälleen päinvastoin: kuluttavat enemmän etuuksia kuin maksavat veroja, työttömät lortit.
Olisi vain se Orpolle lääkärikäyntiä suositellut farmaseutti myynyt hänelle närästyslääkkeet niin ei oltaisi tässä kusessa.
Sinä olet tässä väärässä, kaikki mitä kirjoitit on potaskaa.
Tottakai kasvaa kun kansa on niin laiskaa eikä yritäkään työllistyä! tuet on passivoineet tämän kansan! aina pitäs jonkun muun tulla ja antaa töitä. Mieluusti vielä kotoo hakee.
Yrityksen perustaminen ei laiskoille sovi
Olen demari mutta silti en ymmärrä miksi otetaan maahanmuuttajia Suomeen kun ollaan niin huonossa tilanteessa ettei ole varaa ottaa yhtään ulkopuolisia. Tullut siihen tulokseen ettei Suomessa osata hoitaa taloutta mutta onhan meillä varaa antaa veroalennuksia yrityksille jotka ei kuitenkaan palkkaa työntekijöitä.
Kai ymmärrät että valtaosa menoista on esim. lääkekorvauksia ja lääkehoidon korvauksia? Joiden summa tulee vain kasvamaan sitä myöten mitä enemmän Suomi harmaantuu.
Tuossa luvussa joku 800 milj. toimeentulotuki on yksi kärpäsen paska. Ja etenkin jos suhteuttaa valtion 88,9 miljardin budjettiin. Se on vähemmän kuin ventovieraisiin valtioihin lapattu kehitysapu!