Ajatteleeko kaikki erotessa, että tulevat löytämään joskus uuden kumppanin?

Ajattelin erotessani, että en koskaan halua löytää uutta kumppania.

Minä en edes halua ketään kun eroan tästä. Olen nyt yhdessä vain sen vuoksi, että saan estettyä yhden lapsen yhteiskunnasta eriytymisen ja toisen lapseni erityishoidon juuri tällä paikkakunnalla. Kun eroan muutan pois tältä paikkakunnalta enkä ota enää miestä riesakseni.

Voi voi

jo on ongelmat

Erottuani huonosta avioliitosta olin päättänyt, etten enää miestä vaivoikseni ota. Sama se vaikka ei kukaan haluaisikaan. No kuinka ollakaan, niitä on tunkemassa ovista ja ikkunoista. Mutta en ota siltikään, enkä ole yksinäinen. 

Itse ajattelin että kun 3kk tapailu päättyi vuonna 2017, että tulee olemaan todella vaikeaa löytää uutta naista tapailuun, mutta en pahimmissa painajaisissakaan olisi voinut kuvitella että vielä vuonna 2022 lopussa en ole löytänyt seuraavaa tapailua.

Minä erosin siksi, että huomasin viihtyväni enemmän yksin.

Eron jälkeen tajusin, että kuinka ihanaa on elää ilman naista samassa taloudessa.

Itse mietin eroa pari vuotta. Toisaalta toivoin että suhde paranisi, joten ehkä siksi ei tullut mieleenkään, että löytyisikö uusi mies joskus.

Kävi niin, että ihastuin toiseen mieheen ja sitten tuli se eropäätös heti.

Ootteko kaikki jotain vauvoja?

No eikö se oo yleinen syy olla eroamatta, kun pelätään yksinjäämistä? Sen takiahan monet eroaa vasta kun uusi on jo katseltu valmiiksi.

Erotessa mietin ettei mitää miestä enää ikinä. 

Moni päättää ettei uutta ota ja kappas vaan, kohta uusi ero.

Vierailija kirjoitti:

No eikö se oo yleinen syy olla eroamatta, kun pelätään yksinjäämistä? Sen takiahan monet eroaa vasta kun uusi on jo katseltu valmiiksi.

Miehille varmaan noin. Eksä ainakin sanoi, ettei halua jäädä yksin alkoi heti metsästää uutta naista ja sellaisen löysikin hyvin pian. 

Edellisestä miehestä erotessa olin varma, etten enää halua parisuhteeseen. Ikinä en ainakaan asuisi yhdessä kenenkään kanssa.

No, parempi olla vannomatta.

Nykyisen miehen kanssa ajattelen, että parisuhde päättyy kuolemaan tai muuttuu jos toinen sairastuu vakavasti. Sen jälkeen en enää uutta edes etsi, koska tätä parempaa ei tule löytymään.

Vierailija kirjoitti:

Itse mietin eroa pari vuotta. Toisaalta toivoin että suhde paranisi, joten ehkä siksi ei tullut mieleenkään, että löytyisikö uusi mies joskus.

Kävi niin, että ihastuin toiseen mieheen ja sitten tuli se eropäätös heti.

Pelkäsit yksinoloa etkä edelleenkään tiedä mitä tarvitset.

Mä olen kyllä aina ajatellut erotessani (toki en ole ollut vuosikymmenten liitossa vielä, olen näet 35v), että "en mä yksin jää tässä elämässä" ja se on kyllä tepsinyt toistaiseksi. En tiedä miten se on sitten myöhemmin, jos ero vielä tulee nyt kun olen naimisissa.

Mutta mä luulen kuitenkin, että se oma asenne ratkaisee. Jos ajattelet että apua en löydä koskaan ketään, niin ethän sä löydäkään. Jos ajattelet, että kyllä asiat selviää ja elämä jatkuu, niin niin myös käy. Tsemppiä sulle!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No eikö se oo yleinen syy olla eroamatta, kun pelätään yksinjäämistä? Sen takiahan monet eroaa vasta kun uusi on jo katseltu valmiiksi.

Miehille varmaan noin. Eksä ainakin sanoi, ettei halua jäädä yksin alkoi heti metsästää uutta naista ja sellaisen löysikin hyvin pian. 

Ihan samoin sanoi minun ex-mies. Heti löytyi uusi netistä ja alkoi suhde.

Minä toivon löytäväni uuden kumppanin eron jälkeen, mutta totta kai on mahdollista, ettei löydy. Se ei estä kuitenkaan eroa, sillä mieluummin elän yksin kuin rakkaudettomassa suhteessa kumppanin kanssa, joka ei minua kunnioita eikä ole kuulemma koskaan rakastanut ja johon en kaikkien valheiden jälkeen voi yhtään luottaa. 

Mä kyllä jotenkin ajattelin, että löytäisin vielä uuden kun 32-vuotiaana tulin jätetyksi. Ei ollut lapsiakaan. Mutta niin, tässä sitä olleen, nyt ikää 48 enkä ole seurustellut eikä ole ollut edes seksiä avioeron jälkeen. Enpä nyt niin kauheasti ole kyllä etsinytkään, koska viihdyn hyvin yksin, mutta jotenkin ajattelin että arjessa varmaan joku sopiva osuu kohdalle ja ihastutaan ja mennään yhteen. Nyt en enää usko niin käyvän, enkä varmaan enää sopeutuisikaan parisuhde-elämään, kun olen jo omituinen vanhapiika.

Parisuhteet ovat niin vaikea laji, että kun viimein sain erottua, en ole uudelleen siihen ryhtynyt.

Nyt jo melkein 7 vuotta itsekseni ja itsenäisenä. Minulta ei puutu mitään. On lapset, ystävät ja sukulaisiakin joiden kanssa on mukava olla rajoituksetta. Tämä sopii minulle paljon paremmin.

Eikä kyllä ole ollut kysyntääkään. Ei ole ketään tarvinnut hätistellä pois.

Vaikutta että joka sälli, omasta iästä tai ulkonäöstään tai muista resursseita riippumatta hakevat max 35 vuotiasta ja alle 55 kiloista daamia.