Oliko teillä lapsuudenkodissa turvallinen olo?

Vanhempani suorittivat vanhemmuuttaan rasti ruutuun meiningillä, kritiikkiä ei suvaittu kun oli kuitenkin katto pään päällä ja ruokaa. Kukaan ei myöskään juonut mikä oli heille kunnia-asia, mutta riidellä osasivat sitäkin paremmin ja sellaisin sanankääntein millaisia en ole kenenkään päihtyneen suusta ikinä todistanut. Rikkinäisiä ihmisiä kumpikin omilla tavoillaan ja jouduin eriävien kasvatusnäkemysten ristituleen tuon tuosta. Toinen oli voimakkaasti kietoutuva, toinen etäinen mutta hallitseva ja molemmat hahmottivat maailman itsensä jatkeena. Sain kuulla miten raskas taakka heidän vanhemmuutensa on, mutta hetken päästä olin heidän mielestään se rakkain ja fiksuin. Kunhan en omannut vapaata tahtoa.

Paljon tuli opittua siitä touhusta ja yritän parhaani mukaan oppia pois, mutta helppoa se ei vielä terapioidenkaan jälkeen ole ollut. En kestä epätietoisuutta enkä yllätyksiä. Kaikki ennakoimaton järkyttää. Minusta tulee hetkessä hermostunut, toistaitoinen ja panikoiva. En luota kuin itseeni. Vain minä olen voinut pitää itseni turvassa, vaikka turvaa en löydä vieläkään.

Enimmäkseen oli.

Vierailija kirjoitti:

Vanhempani suorittivat vanhemmuuttaan rasti ruutuun meiningillä, kritiikkiä ei suvaittu kun oli kuitenkin katto pään päällä ja ruokaa. Kukaan ei myöskään juonut mikä oli heille kunnia-asia, mutta riidellä osasivat sitäkin paremmin ja sellaisin sanankääntein millaisia en ole kenenkään päihtyneen suusta ikinä todistanut. Rikkinäisiä ihmisiä kumpikin omilla tavoillaan ja jouduin eriävien kasvatusnäkemysten ristituleen tuon tuosta. Toinen oli voimakkaasti kietoutuva, toinen etäinen mutta hallitseva ja molemmat hahmottivat maailman itsensä jatkeena. Sain kuulla miten raskas taakka heidän vanhemmuutensa on, mutta hetken päästä olin heidän mielestään se rakkain ja fiksuin. Kunhan en omannut vapaata tahtoa.

 

Paljon tuli opittua siitä touhusta ja yritän parhaani mukaan oppia pois, mutta helppoa se ei vielä terapioidenkaan jälkeen ole ollut. En kestä epätietoisuutta enkä yllätyksiä. Kaikki ennakoimaton järkyttää. Minusta tulee hetkessä hermostunut, toistaitoinen ja panikoiva. En luota kuin itseeni. Vain minä olen voinut pitää itseni turvassa, vaikka turvaa en löydä vieläkään.

Oletko minä? Hämmentävää. 

Eri

Isän alkoholismin ja rikollisuuden takia olisi voinut mennä aika paljon pahemminkin, mutta tosi paljon se vaikuttaa jos edes toinen vanhempi on turvallinen, eli minulla rakastava äiti <3

Vierailija kirjoitti:

Oli. Jälkeenpäin olen paljon miettinyt lapsuuden maailmaa ja se on ollut kyllä aika pelottavaa ja masentavaa. Lapsena ei tiedä muusta ja kuvittelee, että se elämä mitä itse elää on ihan normaalia.

Juu ja miettikää, että jotkut oikeesti on itkeneet ja järkyttyneet siitä Weksin youtubevideosta, missä paasas pari tuntia alkoholisti äidistään. Ihan perus arkea, niin kotona kuin naapurissakin ja kavereilla. Jotkut on vaan kasvaneet pumpulissa, että järkyttyvät toisten tavallisesta elämästä.

No ei oikeastaan. Jatkuvasti piti olla varpaillaan toisen vanhemman arvaamattoman käytöksen kanssa. Sen lisäksi molemmat vanhemmat hieman tunnevammaisia. Jo nuorena opin, että asiat kannattaa ennemmin pitää sisällä ja käsitellä itse. Heiltä ei saanut aitoa tukea vaan ennemminkin pelkäsin heidän reaktiotaan ja suuttumistaaan (oli sitten kyse huolista, murheista, mielenterveydestä, asioista joita sattunut koulussa jne.). 

No ei tietenkään! Typerä kysymys! Koko lähiön kaikki juopot vähän väliä siellä ja osaa ollut koskaan edes nähnyt. Kerran oli yksi taposta istunut äijä jätetty meille yksinään kännissään ja sama äijä oli lyönyt puukolla naapuria poskeen. Sen ulos saaminen teini-ikäisenä oli vähän haaste, mutta sain pihalle.

Vanhempani suorittivat vanhemmuuttaan rasti ruutuun meiningillä, kritiikkiä ei suvaittu kun oli kuitenkin katto pään päällä ja ruokaa. Kukaan ei myöskään juonut mikä oli heille kunnia-asia, mutta riidellä osasivat sitäkin paremmin ja sellaisin sanankääntein millaisia en ole kenenkään päihtyneen suusta ikinä todistanut. Rikkinäisiä ihmisiä kumpikin omilla tavoillaan ja jouduin eriävien kasvatusnäkemysten ristituleen tuon tuosta. Toinen oli voimakkaasti kietoutuva, toinen etäinen mutta hallitseva ja molemmat hahmottivat maailman itsensä jatkeena. Sain kuulla miten raskas taakka heidän vanhemmuutensa on, mutta hetken päästä olin heidän mielestään se rakkain ja fiksuin. Kunhan en omannut vapaata tahtoa.

Paljon tuli opittua siitä touhusta ja yritän parhaani mukaan oppia pois, mutta helppoa se ei vielä terapioidenkaan jälkeen ole ollut. En kestä epätietoisuutta enkä yllätyksiä. Kaikki ennakoimaton järkyttää. Minusta tulee hetkessä hermostunut, toistaitoinen ja panikoiva. En luota kuin itseeni. Vain minä olen voinut pitää itseni turvassa, vaikka turvaa en löydä vieläkään.

Oli. Jälkeenpäin olen paljon miettinyt lapsuuden maailmaa ja se on ollut kyllä aika pelottavaa ja masentavaa. Lapsena ei tiedä muusta ja kuvittelee, että se elämä mitä itse elää on ihan normaalia.

Juu ja miettikää, että jotkut oikeesti on itkeneet ja järkyttyneet siitä Weksin youtubevideosta, missä paasas pari tuntia alkoholisti äidistään. Ihan perus arkea, niin kotona kuin naapurissakin ja kavereilla. Jotkut on vaan kasvaneet pumpulissa, että järkyttyvät toisten tavallisesta elämästä.

Vierailija kirjoitti:

Kun olin 7 v yritti äitini tappaa minut, päätelkää siitä kokonaisuus. Olen 50 v ja ollut köyhä koko elämäni.

Sinun iässäsi ja aikaisemminkin lapsuuden aikana olisi lapsi hyvin voinut kuolla. Itseni puolesta en niin pelännyt, vaikka hakkaamista oli paljon,mutta vuotta vanhemman veljen uskon pelastaneeni monta kertaa.isä vihasi häntä eikä ollut varma isyydestään. Piiskaus on muistoissa, samoin poskelle läpsiminen,tukkapölly ja jossakin kodin esineellä lyönti. Saunassa äiti löi pesuvadin päähäni. Lommo tuli ainakin alumiinivatiin. Mitä pahaa mahdoinkaan tehdä?

Areenassa on podcast-jakso nimeltään Väkivallan pitkä varjo - moni suomalaislapsi pelkää kotonaan. Suosittelen kuuntelemaan. Järkyttävää, että puolet suomalaislapsista joutuu kärsimään kotonaan väkivallasta.

Vierailija kirjoitti:

Oli, mutta kuitenkin aikuisena huomaan että vanhempieni luona on ahdistava ja negatiivinen ilmapiiri. Ehkä se ei ollut samanlaista aikanaan, tai sitten en tiennyt paremmasta.

Ihan sama juttu ja muistan jo lapsuudestani sen ihmetyksen kun kaverien kotona ja sukulaisten luona ym kyläilypaikoissa oli aina aivan erilainen tunnelma. Muutamassa paikassa oli aina niin lämpöinen ja mukava ilmapiiri, että tuntui kuin olisi kotiinsa tullut. Tai siis nimenomaan omassa tapauksessa ei olisi, mutta tuollainen tunnelma kotona tuntui jo lapsena minusta normaalilta toisin kuin se kireän ahdistava ja negatiivinen ilmapiiri mikä meillä oli. Ja vanhempieni luona on yhä edelleen.

Vierailija kirjoitti:

Ei ollut,isä oli arvaamaton,helposti suuttuvat ja kokoajan sai kuulustella ilmapiiriä kotona,olo hyviäkin aikoja kunnes taas pasahti 

Joo, tuo räjähdys oli helpotus koska sen jälkeen oli yleensä aina rauhallista ja hyvää aikaa kun se ruutitynnyri oli vasta täyttymässä mutta sitten kun edellisestä raivokohtauksesta oli mennyt jonkun aikaa niin sai olla varpaillaan koko ajan koska tiesi että se on vain ajan kysymys eikä anna ennakkovaroitusta kun taas räjähtää. Eikä siihen tarvinnut oikeastaan koskaan mitään oikeaa tai kunnollista syytä vaan ihan joku pikkujuttu oli se mikä katkaisi kamelin selän. Hyi kamala kun pelkkä tuon muistelu sai aikaan mahan menemään ihan kramppiin ja tuli selittämättömän huono ja vähän ahdistunutkin olo.

Oli kyllä turvallista ja onnellista. Äiti ja isä kyllä riiteli välillä ja silloin pelkäsin, että he eroavat, mutta nyt ovat olleet naimisissa yli 65 vuotta. Ei oltu köyhiä, muttei rahaa ylimääräiseenkään, jos ei tötteröjäätelöitä kaupunkimatkalla lasketa.