Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Kamala taloudellinen umpikuja, mikä neuvoksi?

Vierailija
09.06.2026 |

Esitän jo alkuun toiveen, että arvostelijat ja trolliksi nimittelijät jättäisitte kommentoinnin väliin. Kaikki mitä kerron, on totta.

 

Taloudellinen tilanteeni tuntuu kerta kaikkiaan umpikujalta, enkä tiedä mitä tehdä. Olen täysin riippuvainen aviomiehestäni, joka kuitenkin on kieltäytynyt maksamasta henkilökohtaisia laskujani. Hän maksaa yhteisen vuokramme ja kaikki ruuat, mistä olen toki kiitollinen.

 

Olen työtön, aktiivisesta työnhausta huolimatta. En ole oikeutettu mihinkään Kelan etuuksiin, koska minulla on opinnot kesken. He tulkitsivat minut päätoimiseksi opiskelijaksi, vaikka en sitä missään nimessä ole. Työttömyystukeni on siis lakkautettu kokonaan. Perustoimeentulotukea olen hakenut, mutta puolison tulojen vuoksi eivät sitä myöntäneet. Opintotuet ja -laina on käytetty jo aiemmin. 

 

Tällä hetkellä kaikki aikani menee omien tavaroiden myymiseen, millä rahoitan laskujen maksamisen. Jossakin vaiheessa ne kuitenkin loppuvat ja kysyn siis, mikä neuvoksi? Eihän tilanne voi jatkua näin. Ehkä joku ulkopuolinen näkee selkeämmin tilanteen. 

 

Ja kyllä, kuten aiemmin sanoinkin, haen töitä koko ajan. Mikä tahansa kelpaisi.

Kommentit (91)

Vierailija
61/91 |
09.06.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pyydä vanhemmiltasi/isovanhemmiltasi lainaa tai ennakkoperintöä.

Vierailija
62/91 |
09.06.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kun rahat loppuu niin jotainhan niille laskuille käy jos ei ole rahaa maksaa niitä. Puhelin kannattaa tietysti ihmisellä olla halvalla liittymällä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/91 |
09.06.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ensinnäkin, mitä ovat "henkilökohtaiset laskusi". Miehesi maksaa elämisesi, mitä vielä on sen päälle.

Jos et saa töitä, niin opinnot loppuun ihan pikavauhtia!

Henkilökohtaisia laskuja ovat esimerkiksi opintolainan kuukausittaiset korot ja puhelinlasku. 

 

Ap

Tiedäthän että opintolainan korkoineen saa jopa kokonaan anteeksi, jos elämässä ei mene kaikki hyvin. Eikä luottotiedot mene.

Miksi ihmiset eivät hae tietoa siitä miten oikein toimimalla voi saada helpotuksia talouteen?

Vierailija
64/91 |
09.06.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Auttasko ero taloudelliseen tilanteeseen?

Tämä. 

Muuta; eroa; opiskele loppuun tai etsi töitä. Kun muutat niin muuta isompaan paikkaan (jotta töitä löytyy).

Vierailija
65/91 |
09.06.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tee kuule pikku-tyttö valinta. Vie tutkintosi loppuun tai lopeta opintosi. Jompi kumpi valittava. 

Tämä. Päätöstä kehiin, ap.

Vierailija
66/91 |
09.06.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tää nyt ei ap:tä auta mutta toivottavasti kovin moni muu ei ole niin tyhmä että lähtee pakertamaan väikkäriä ilman rahoitusta sille. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/91 |
09.06.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kysyitte, miksi en lopeta väitöskirjan kirjoittamista ja akateemisen uran tavoittelua. Siihen on lukuisia syitä. 

 

Ensinnäkin mahdollisuus uppoutua itseä kiinnostavaan aiheeseen ja luoda uutta tietoa on mielestäni harvinainen etuoikeus, joka tuo henkistä pääomaa, jota ei voi rahassa mitata. Itse asiassa jopa koen, että minun on tehtävä tutkimus, koska sen pyrkimys on lisätä ihmisten hyvinvointia.

 

Lisäksi tutkija ura on minulle henkilökohtaisesti tärkeä tavoite, jonka vuoksi olen sinänsä valmis elämään niukasti. Hankalinta on vain jatkuva ahdistus siitä, riittävätkö rahat pakollisiin laskuihin.

 

Minä uskon, että tutkinto avaa minulle mahdollisuuksia. Mutta en voi sitä etukäteen tietää. Saanen huomauttaa, että keskustelun aihe ei ollut tieteellisen jatkokoulutuksen merkityksellisyys. Jokainen antakoot asioille omat arvonsa.

 

Ap

Vierailija
68/91 |
09.06.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei kai sinun tarvitse lopettaa väitöskirjan kirjoittamista ja akateemisen uran tavoittelua vaan kirjautua ulos yliopistosta jotta pystyt maksamaan ne henkilökohtaiset laskusi. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
69/91 |
09.06.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ensinnäkin, mitä ovat "henkilökohtaiset laskusi". Miehesi maksaa elämisesi, mitä vielä on sen päälle.

Jos et saa töitä, niin opinnot loppuun ihan pikavauhtia!

En tiedä ap:sta mutta mulla ainakin vakuutukset, lääkkeet, puhelin ym.

Vierailija
70/91 |
09.06.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ei kai sinun tarvitse lopettaa väitöskirjan kirjoittamista ja akateemisen uran tavoittelua vaan kirjautua ulos yliopistosta jotta pystyt maksamaan ne henkilökohtaiset laskusi. 

Kyllä aktiivinen tutkimustyö edellyttää läsnäoloa yliopistossa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
71/91 |
09.06.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Nyt vaan taukoa yliopistolta. Voit tutkia kirjoitellla ihan  itseksesi, kunnes keksit millä rahoitat väitöskirjasi. Etkö voi hakea apurahaa, vai onko aihe joku ihan huuhaa?

Vierailija
72/91 |
09.06.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei kai sinun tarvitse lopettaa väitöskirjan kirjoittamista ja akateemisen uran tavoittelua vaan kirjautua ulos yliopistosta jotta pystyt maksamaan ne henkilökohtaiset laskusi. 

Kyllä aktiivinen tutkimustyö edellyttää läsnäoloa yliopistossa.

Aloittaja ei tee väitöskirjaansa päätoimisesti. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
73/91 |
09.06.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hanki avokätisempi elättäjä

Vierailija
74/91 |
09.06.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Myy omaa osaamistasi. Koulutusta, kursseja, luentoja, yksityisopetusta, konsultointia

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
75/91 |
09.06.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miten olet päätynyt tekemään väitöskirjaa miettimättä, miten rahoitat elämäsi?

Vierailija
76/91 |
09.06.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Käsittääkseni tohtoriopintoja ei katsota samalla tavalla päätoimisiksi kuin maisteri- ja kandiopintoja.

Vierailija
77/91 |
09.06.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Auttasko ero taloudelliseen tilanteeseen?

Auttaisi se sillä tavalla, että olisin todennäköisesti oikeutettu joko yleistukeen tai perustoimeentulotukeen. Olen tosin melko varma, että Kela leikkaisi etuudestani, koska näkisi minut edelleen opiskelijana. Eli elämäni olisi ruuan ja asumisen puolesta todella paljon niukempaa yksin asuessa.

 

Vai vihjaatko, että kannattaisi erota, koska mieheni kieltäytyy laskujeni maksamisesta?

 

Ap

Eri,mutta juuri näin. Miksi olet yhdessä tuollaisen mulkeron kanssa?

Vierailija
78/91 |
09.06.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Auttasko ero taloudelliseen tilanteeseen?

Auttaisi se sillä tavalla, että olisin todennäköisesti oikeutettu joko yleistukeen tai perustoimeentulotukeen. Olen tosin melko varma, että Kela leikkaisi etuudestani, koska näkisi minut edelleen opiskelijana. Eli elämäni olisi ruuan ja asumisen puolesta todella paljon niukempaa yksin asuessa.

 

Vai vihjaatko, että kannattaisi erota, koska mieheni kieltäytyy laskujeni maksamisesta?

 

Ap

Eri,mutta juuri näin. Miksi olet yhdessä tuollaisen mulkeron kanssa?

Kamala mul#ku tosiaan kun maksaa vuokran ja ruoat mutta ei henkilökohtaisen lainan korkoja. 

Toki molemmat pärjäisivät paremmin omillaan. Suosittelen eroa. 

Vierailija
79/91 |
09.06.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Auttasko ero taloudelliseen tilanteeseen?

Pas ka mies. Luvannut että rakastaa ja kunnioittaa niin ylä- kuin alamäessä. Ota ero niin rupee tuet juoksemaan. Tai sitten hinnoittele tekemäsi taloustyöt. Säähän ne kuitenkin teet?

Vierailija
80/91 |
09.06.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eli tällä hetkellä päätoimisesti myyt omaisuuttasi ja sivutoimisesti sitten harrastat väitöskirjan tekemistä? Kauanko tätä on jatkunut? 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan kolme seitsemän