"Ennen oli turvallisempaa", mutta kun ei ollut.
Olen vähän päälle 30v, eli varmaan vikaa pihalla haahuillutta sukupolvea joka on saanut mennä ja tulla miten haluaa. Vanhemmille noista ei tietenkään ole kerrottu, kun olisi tullut huudot siitä kun on hölmöillyt. Ainoa näiden tietämä "hölmöily" on se, kun serkkuni tippui puusta ja jouduttiin kavereiden kanssa hakemaan tälle apua kun mursi jalkansa. Mutta siis on sattunut ja tapahtunut, enkä ikinä altistaisi lastani sille mitä olen itse kokenut. Siis tässä muutama tapahtuma.
Lähellä asuneet äidin työkaverin lapset vahtivat minua joitain kertoja. Kerran nämä varastivat hiuspantani ja uhkasivat naksauttaa sen poikki, jos en kiipeä katolle. Kiipesin katolle itkua nieleskellen ja toinen näistä tytöistä kiipesi puoleenväliin tikkaita ja vitsaili ettei päästä minua alas. Menin täyspaniikkiin, aloin kiljua apua, ja sitten nämä säikähtivät, päästivät alas ja sanoivat että koko homma oli ollut vitsi. Nämä tytöt ovat tönäisseet minut myös laiturilta alas - kahdesti, ja tietäen minut huonoksi uimariksi.
Vanhemmat olivat perhetutuilla käymässä ja minä olin mukana, vieressä oli leikkikenttä ja minua hätyyteltiin sinne leikkimään. Leikin itsekseen ja leikkikentälle tuli itseäni hieman vanhempi tyttö koiran kanssa. Tyttö alkoi jutella minulle ja pyysi tulemaan luoksena, hän asui lähellä. Tuli outo olo, sanoin että en tule, tyttö nappasi minua kädestä ja alkoi vetää. Riuhtaisin itseni irti ja juoksin takaisin sinne tuttujen luokse. Vanhemmat pyörittelivät päätään että olisit nyt ollut pidempään siellä leikkimässä.
On muitakin, mutta näitä läheltä piti tilanteita on ihan helvetisti.
Kommentit (29)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Outoa, asuin ison kaupungin liepeillä rivi- ja omakotitaloalueella enkä kertaakaan kohdannut mitään tuollaista. Omenapuissa kiipeiltiin, kukaan ei pudonnut niin, että olisi satuttanut itsensä eikä rannalle menty koskaan ilman aikuista, vaikka se olisi ollut mahdollista. Nähtävästi meillä oli paremmat välit vanhempien kanssa kuin ap:lla.
70-luvulla todellakin mentiin rannalle ilman aikuisia. Se oli ok ja sallittua. Lisäksi tietenkin tehtiin kaikenlaista kiellettyä. Silloin uskottiin ulkoiluun ja lapset komennettiin ulos ilman aikuisia.
Toisaalta 70-luvulla nuoret meni töihin jo 10v iässä, osa nuorempina. Maalla asumisen riemuihin kuului metsänistutus, sokerijuurikkaan harventaminen ja heinätyöt.
Helsingin rautatieasema - Citykäytävä - Ruttopuisto oli todellinen no-go zone tappeluhaluttomalle miehelle 80-luvulla viikonloppuiltaisin. Todella väkivaltaista meininkiä siellä. Myös ryöstelyä esiintyi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taskuvarkauksien määrä on räjähtänyt Suomen kaupungeissa. Ennen ne olivat todella harvinaisia.
Jep koska ennen kellään ei ollut mitään varastettavaa. 14-vuotiaalla saattaa olla nykyään viiden huntin puhelin. Ennen oli taskun pohjalla pari markkaa ja bussilippu.
*1200 euron puhelin.
Mä olin 80-luvulla kaverini ja sen pikkuveljen vahtina uimarannalla. Sinne mentiin pyörillä, eikä ketään aikuisia ollut lähimaillakaan. Minulla ikää 10v, kaverilla 8v ja pikkuveljellä 6v. Ihme ettei mitään sattunut. Olin kyllä hyvä uimari, mutta jos joku olisi meinannut hukkua, olisinko sitten saanut sen pois vedestä. Ei siis ollut yleinen uimaranta vaan niiden isovanhempien oma, missä ei ollut muita ihmisiä.
Yksikseni kävin jo ennen koulun alkua pyörimässä metsissä, kun vanhemmilla ei ollut aikaa tuhlata leikkimiseen ja sisaruksia ei ollut. Oli jännittävää kävellä suolla ja koittaa väistellä vetelimpiä kohtia. En uponnut kertaakaakaan, isä meinasi upota kun oli sekin yksikseen suolla poimimassa karpaloita.
Pyöräilin pitkiä matkoja yksikseni, enkä ikinä kertonut vanhemmilleni mihin olin menossa. Piti olla illalla kotona kun äiti tuli navetasta kymmenen uutisten aikaan tai muuten äiti oli vihainen. Kerran pelotti, kun yllättäen nousi ukkosmyrsky kun olin pyöräilemässä isolla peltoaukealla. Näin usean salaman iskevän, mutta tuurilla ei minuun.
Alaikäiset tytöt tekevät nykyään poliisin sanojen mukaan järkyttävän julmia rikoksia.
AP:n vuodatus on paskaa. Mene Kurviin katsomaan minkä näköistä tyyppiä siellä kulkee nykyään. Olen asunut alueella ja voin sanoa sen muuttuneen täysin 20 vuoden aikana. Eikä 20 vuotta sitten tarvinnut pelätä, että joku ryöstää KENGÄT jalasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Taskuvarkauksien määrä on räjähtänyt Suomen kaupungeissa. Ennen ne olivat todella harvinaisia.
Jep koska ennen kellään ei ollut mitään varastettavaa. 14-vuotiaalla saattaa olla nykyään viiden huntin puhelin. Ennen oli taskun pohjalla pari markkaa ja bussilippu.
Aika monella oli ennen pankkikirja mukanaan.
Ainakin 80- luvulla joillakin oli Postipankin kirjassa ehtona
pelkästään "Varat maksetaan kirjan esittäjälle".
Jos varas vei tällaisen kirjan niin rahat sai nostaa kuka tahansa
ilman että henkilöpapereita olisi kyselty.
Omissa pankkikirjoissa oli kyllä vaatimuksena henkilöllisyyden
todistaminen tuohonkin aikaan.
Kyllä tapahtui murhia ennen vanhaankin. 80-luvulla tapettiin kaksi pikkupoikaa. Ja ihan tässä lähistöllä tapettiin pikkutyttö 60-luvulla. En muista tarkkaa vuotta, mutta ystäväni asui niillä seuduilla lapsuudessaan. Joka tapauksessa: itsekkin liikuin paljon yksin ja kavereitten kanssa, eikä paljon perään vahdittu. Vaikka mitä olisi voinut sattua. Äitin piti vain luottaa siihen että tulen kotiin kun ei ollut kännyköitä. Nykyäänhän vanhemmat vahtii lapsiaan ja leikkikentät on tyhjinä. Näen tuskin koskaan lapsia leikkimässä läheisellä leikkikentällä. Toisaalta hyvä niin kun kaiken maailman hulluja on liikkeellä.
Älä uinahda...
-Kasvava trendi: Väkivalta- ja seksuaalirikosten määrä on kasvanut Helsingin seudulla vuosittain vuodesta 2018 lähtien. Alle 15-vuotiaiden epäiltyjen tekemien väkivaltarikosten määrä on noussut dramaattisesti viimeisen vuosikymmenen aikana.-