Lue keskustelun säännöt.
Kun itse on ankea introvertti mutta kaipaisi iloisten ja seurallisten ihmisten seuraa. Ihmiset kyllästyvät minuun vuoden-parin jälkeen.
04.06.2026 |
Elämän mittainen ongelma. On kuin yrittäisi laittaa neliönmuotoista palikkaa pyöreään reikään: kun itse olen vähän alavireinen, mutta ympärillä pirskahtelevan iloisia ja sosiaalisia ihmisiä ja kaipuu heidän piireihinsä.
Vähän tunneköyhän ja riitasointuisen lapsuuden sekä koulukiusaamisen jälkeen olen....
....ihan ok, positiivinen ja ok seuraa, mutta en koskaan saavuta sosialisoijien porukkaa.
Olen ulkoiselta olemukselta ihan kiva ja trendikäs ja osaan small talkin ja alkukuukausien jutustelun, ja ihmiset ihastuvat muhun ensin. Mutta en jaksa ylläpitää sitä antamaani kuvaa, tai en osaa syventää sitä ihmissuhdetta.
Mussa on siis osa-alueita jotka sopis ns.parempiin piireihin, mutta kun sisin olemus on kankea ja alavireinen, niin mut tiputetaan porukasta pois jossain vaiheessa. Muita?
Kommentit (37)
Jos joki ekstrovertti on linjoilla, niin kysymys: puhutteko te koskaan syvällisiä? Enkä tarkoita että "menen selkäleikkaukseen/kissa kuoli/mummollani syöpä", jotka on sitä tässä-ja-nyt-elämää, koskettavia sinänsä.
Vaan pohditteko te koskaan mitään abstraktia kavereiden kanssa? Vakavoidutteko siis kunnolla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pidät sosiaalisia ihmisiä parempina piireinä? Eikö kannattaisi mieluummin etsiä ne omat piirit?
Onhan mulla omat piirit, samanlaiset introvertit. Mutta onhan niiden ulospäinsuuntautuvien porukka kivaa. He saavat parhaat työpaikat ja puolisot, tuntuvat enemmän olevan elossa. Jaksavat olla ihmisiä varten.
Mä ja kaveripiirini ollaan kuin jotain postimerkkikokoelmaharrastajia heihin verrattuna, eikä tarkoitus ole haukkua rakkaita kavereitani.
Olen yrittänyt olla yhtä virtaviivainen ja uloapäinsuuntautuva, mutta ei onnistu.
Haluat muuttua, ja arvelet muuttuvasi, jos olet tarpeeksi pitkään erilaisten seurassa.
Ei se noin toimi.
Kyllä se saattaa vähän toimiakin. Olen erittäin nyhverö koti-introvertti, joka on löytänyt adhd-ekstrovertin seuraan. Alussa olin pitkään päästäni pyörällä ja järkyttynyt, mutta ajan kanssa vähän mukautunut uuteen tahtiin. Samanlaisen seuran kuin itse olen, kanssa ei ole ollut koskaan hauskaa, vaan ollaan masisteltu ja ujosteltu keskenämme jossain nurkassa. Maailma on kirjaimellisesti avautunut tuollaisen ekstrovertin piirissä, kun ollaan matkusteltu ja juhlittu, kaikessa tekemisessä on spontaani, iloinen perusvire, joka tarttuu kyllä altistumalla, jonkin verran. Toki kaipaan todella pitkät lepojaksot tämän seuran jälkeen ja jaksan hilpeää seuraa vain pienissä pätkissä, mutta silti. Aiemmin olin samaa mieltä, että kuolisin väsymykseen ekstroverttien matkassa, mutta enpä sitten kuollutkaan.
Hauska kuvaus. :D Jaksatko nähdä tuota ekstroverttia usein, eli mitä ajan takaa on se, voiko introvertti nopeutua? Vai onko se oma hitaus ja tempo asia jolle ei kannat yrittää mitään?
Kyllä olen nopeutunut jonkun verran, kun alussa tarvitsin siitä seurasta viikkokausien lepotauot, sitten viikon ja nyt ollut pitkään se, että pari kolme päivää riittää toipumiseen. Uskon, että tuon tulenkin tarvitsemaan, kun ei omaa hermojärjestelmää täysin voi muuttaa. Ja alussa jaksoin seuraa pari tuntia kerrallaan, sitten jopa päivän, ajan kanssa max viikon jossain matkalla. Tuo iloisen positiivinen ilmapiiri edesauttanut asiaa, kun yhdessäolo tapahtuu kivan kautta. Olen varmastikin nyt niissä maksimipisteissä, viikkoa enempää en yhtäjaksoisesti jaksa. Että kyllä tuohon mahdollista mukautua ja omat jaksamisen rajat laajenee, mutta tiettyyn pisteeseen asti.
Introvertti nimenomaan EI kaipaa muita ihmisiä sotkemaan asioita eikä normaalisti kaipaa jatkuvaa hyväksyntää.
Vierailija kirjoitti:
Introvertti nimenomaan EI kaipaa muita ihmisiä sotkemaan asioita eikä normaalisti kaipaa jatkuvaa hyväksyntää.
Ei se noin tarkkarajaista ole. Introvertti-ekstroverttijana on portaaton ja vaihtelee iänkin mukaan, moni on nuorena introvertti mutta avautuu sitten ulkomaailmalle esim.opiskeluaikoina. Toki jotkut jäävät lokeroonsa loppuiäksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pidät sosiaalisia ihmisiä parempina piireinä? Eikö kannattaisi mieluummin etsiä ne omat piirit?
Onhan mulla omat piirit, samanlaiset introvertit. Mutta onhan niiden ulospäinsuuntautuvien porukka kivaa. He saavat parhaat työpaikat ja puolisot, tuntuvat enemmän olevan elossa. Jaksavat olla ihmisiä varten.
Mä ja kaveripiirini ollaan kuin jotain postimerkkikokoelmaharrastajia heihin verrattuna, eikä tarkoitus ole haukkua rakkaita kavereitani.
Olen yrittänyt olla yhtä virtaviivainen ja uloapäinsuuntautuva, mutta ei onnistu.
Haluat muuttua, ja arvelet muuttuvasi, jos olet tarpeeksi pitkään erilaisten seurassa.
Ei se noin toimi.
Kyllä se saattaa vähän toimiakin. Olen erittäin nyhverö koti-introvertti, joka on löytänyt adhd-ekstrovertin seuraan. Alussa olin pitkään päästäni pyörällä ja järkyttynyt, mutta ajan kanssa vähän mukautunut uuteen tahtiin. Samanlaisen seuran kuin itse olen, kanssa ei ole ollut koskaan hauskaa, vaan ollaan masisteltu ja ujosteltu keskenämme jossain nurkassa. Maailma on kirjaimellisesti avautunut tuollaisen ekstrovertin piirissä, kun ollaan matkusteltu ja juhlittu, kaikessa tekemisessä on spontaani, iloinen perusvire, joka tarttuu kyllä altistumalla, jonkin verran. Toki kaipaan todella pitkät lepojaksot tämän seuran jälkeen ja jaksan hilpeää seuraa vain pienissä pätkissä, mutta silti. Aiemmin olin samaa mieltä, että kuolisin väsymykseen ekstroverttien matkassa, mutta enpä sitten kuollutkaan.
Hauska kuvaus. :D Jaksatko nähdä tuota ekstroverttia usein, eli mitä ajan takaa on se, voiko introvertti nopeutua? Vai onko se oma hitaus ja tempo asia jolle ei kannat yrittää mitään?
Kyllä olen nopeutunut jonkun verran, kun alussa tarvitsin siitä seurasta viikkokausien lepotauot, sitten viikon ja nyt ollut pitkään se, että pari kolme päivää riittää toipumiseen. Uskon, että tuon tulenkin tarvitsemaan, kun ei omaa hermojärjestelmää täysin voi muuttaa. Ja alussa jaksoin seuraa pari tuntia kerrallaan, sitten jopa päivän, ajan kanssa max viikon jossain matkalla. Tuo iloisen positiivinen ilmapiiri edesauttanut asiaa, kun yhdessäolo tapahtuu kivan kautta. Olen varmastikin nyt niissä maksimipisteissä, viikkoa enempää en yhtäjaksoisesti jaksa. Että kyllä tuohon mahdollista mukautua ja omat jaksamisen rajat laajenee, mutta tiettyyn pisteeseen asti.
Mukava kuulla. Itse lisäisin sellaisen introvertille kivan ihmistyypin kuin "lempeä ekstrovertti". Kun ekstroverttiyshän ei aina tarkoita pelkkää räjähtävää naurunkäkätystä, vaan sitä että tykkää ihmisten seurasta ja saa heistä voimaa.
Mulla on pari lempeää, hyväksyvää ekstroverttiä kaverina ja hekin jo tuovat päivääni paistetta, vaikka sukkuloivat ihmissuhteissa sujuvasti. Antavat hyvää oloa, en jännitä seurassaan. -ap
Vierailija kirjoitti:
Introvertti nimenomaan EI kaipaa muita ihmisiä sotkemaan asioita eikä normaalisti kaipaa jatkuvaa hyväksyntää.
.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on läheisissäni
enemmän
ambi/ekstroverttejä
kuin introja.
Ekstrot tykkää minusta
kovasti. Molempien kanssa
pitkiä suhteita takana
myös parisuhdepuolella.
Osaan itse olla myös se
Life of the Party huuliveikko.
E
Mä kannattelin vuosia yhtä naista. Meidän miehet olivat lapsuudenystäviä ja tämän vuoksi pääsin / jouduin mm polttareihin.
Morsian halusi vaikka mitä ja lopulta sulhanen maksoi kaasolle, että suurimmat toiveet toteutettiin.
Pyysin mm meidän lasten synttäreille, yleensä vastaus oli joo ja ei kuitenkaan tultu.
Korona-aikana esikoinen täytti 16 ja ei pidetty synttäreitä. Oman perheen kanssa käytiin syömässä, sellaisessa kasvihuoneessa. Tää mamma soitti mulle ja kertoi on pettynyt, kun ei saanut kutsua.
Lasten yo juhliin kutsun olen laittanut julkisesti. Ei mitään.
Voin kertoa ei ole mitään vaikutusta, kun toinen kertoo ollaan lähes bestikset, mutta ei pyydetä mihinkään. Ei pyydetå, kun A et ikinä tule B et ikinä itse kutsu mihinkään
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse olen väsynyt töissä ekstroverttien seuraan. Ne on kivoja muutaman tunnin verran viikossa, mutta 8 tunnin päivä...mulle kans tarttuu se heidän iloisuus, mutta sitten määräänsä enempää en jaksa. Tai jos aamun jaksaa, niin itsellä se on sit iltapäivästä jo töks-töks-menoa kun sama kuin yhdistäisi vettä ja öljyä keskenään...runnomista on.
Kaverin kanssahan ei tarvitse viettää aikaa 5 x 8 tuntia / viikko.
Joskus tuntuu tai syyllistyvänä ihmisenä koen syyllisyyttä, että jotkut sosiaalisemmat kaverit ovat "eksyneet" seuraani niin pitkäksi aikaa, että omat sosiaaliset ympyränsä ovat kärsineet.
En ole isojen kaveriporukoiden ihminen, vaan nyhjään kussakin paikassa 1-2 ihmisen kanssa.
En takerru, hyväksyn kavereilleni muutkin kaverit, mutta jotkut sosiaaliset ovat aluksi niin ihastuneita ensin seuraani etteivät huomaa minkälaisen ankeuttajan kanssa ovatkaan tekemisissä. :D
Koska sitten huomaavat että multa ei löydy sitten ympäriltäni sitä isoa kaveripiiriä joka toisi olemukseeni kiinnostavuutta. Huomaavat olevansa postimerkkien keräilijän kanssa kaveria...hänen kaverinsa eivät ole musta kiinnostuneita vaan ovat kiinnostuneita vain tästä sosiaalisesta kaverista ja houkuttelevat häntä mukaansa. "Mitä sä tuon nössön kaa oot"
Olen päästänyt sellaisia sosiaalisantroja menemään, en halua kahlita. Hyvissä väleissä ollaan ja nähdään vaan sit harvemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mutta joskus toivoisin että mussa ei olisi sitä elinikäistä hinkua parempiin piireihin ja sellaista elämänjanoa. Koska vaikka mussa on piirteitä jotka sinne sopisi, niin en ole sosiaalisesti sillä tasolla tai niin ulospäinsuuntautunut. En ole niin etevä tai tasokas.
Olisi helpompaa kun pystyisi vaan tyytymään omaan tylsähköön elämäänsä.
Vaikka toisaalta hyvä on pyrkiä kehittymäänkin, eikä junnata omissa ankeissa poteroissaan. ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi pidät sosiaalisia ihmisiä parempina piireinä? Eikö kannattaisi mieluummin etsiä ne omat piirit?
Onhan mulla omat piirit, samanlaiset introvertit. Mutta onhan niiden ulospäinsuuntautuvien porukka kivaa. He saavat parhaat työpaikat ja puolisot, tuntuvat enemmän olevan elossa. Jaksavat olla ihmisiä varten.
Mä ja kaveripiirini ollaan kuin jotain postimerkkikokoelmaharrastajia heihin verrattuna, eikä tarkoitus ole haukkua rakkaita kavereitani.
Olen yrittänyt olla yhtä virtaviivainen ja uloapäinsuuntautuva, mutta ei onnistu.
Haluat muuttua, ja arvelet muuttuvasi, jos olet tarpeeksi pitkään erilaisten seurassa.
Ei se noin toimi.
Kyllä se saattaa vähän toimiakin. Olen erittäin nyhverö koti-introvertti, joka on löytänyt adhd-ekstrovertin seuraan. Alussa olin pitkään päästäni pyörällä ja järkyttynyt, mutta ajan kanssa vähän mukautunut uuteen tahtiin. Samanlaisen seuran kuin itse olen, kanssa ei ole ollut koskaan hauskaa, vaan ollaan masisteltu ja ujosteltu keskenämme jossain nurkassa. Maailma on kirjaimellisesti avautunut tuollaisen ekstrovertin piirissä, kun ollaan matkusteltu ja juhlittu, kaikessa tekemisessä on spontaani, iloinen perusvire, joka tarttuu kyllä altistumalla, jonkin verran. Toki kaipaan todella pitkät lepojaksot tämän seuran jälkeen ja jaksan hilpeää seuraa vain pienissä pätkissä, mutta silti. Aiemmin olin samaa mieltä, että kuolisin väsymykseen ekstroverttien matkassa, mutta enpä sitten kuollutkaan.
Hauska kuvaus. :D Jaksatko nähdä tuota ekstroverttia usein, eli mitä ajan takaa on se, voiko introvertti nopeutua? Vai onko se oma hitaus ja tempo asia jolle ei kannat yrittää mitään?
Kyllä olen nopeutunut jonkun verran, kun alussa tarvitsin siitä seurasta viikkokausien lepotauot, sitten viikon ja nyt ollut pitkään se, että pari kolme päivää riittää toipumiseen. Uskon, että tuon tulenkin tarvitsemaan, kun ei omaa hermojärjestelmää täysin voi muuttaa. Ja alussa jaksoin seuraa pari tuntia kerrallaan, sitten jopa päivän, ajan kanssa max viikon jossain matkalla. Tuo iloisen positiivinen ilmapiiri edesauttanut asiaa, kun yhdessäolo tapahtuu kivan kautta. Olen varmastikin nyt niissä maksimipisteissä, viikkoa enempää en yhtäjaksoisesti jaksa. Että kyllä tuohon mahdollista mukautua ja omat jaksamisen rajat laajenee, mutta tiettyyn pisteeseen asti.
Mukava kuulla. Itse lisäisin sellaisen introvertille kivan ihmistyypin kuin "lempeä ekstrovertti". Kun ekstroverttiyshän ei aina tarkoita pelkkää räjähtävää naurunkäkätystä, vaan sitä että tykkää ihmisten seurasta ja saa heistä voimaa.
Mulla on pari lempeää, hyväksyvää ekstroverttiä kaverina ja hekin jo tuovat päivääni paistetta, vaikka sukkuloivat ihmissuhteissa sujuvasti. Antavat hyvää oloa, en jännitä seurassaan. -ap
Joo, nimenomaan tuollaista lempeää ekstroverttia tarkoitan. Ekstroverttien kanssa kun joutuu olemaan varuillaan, kun valitettavan paljon on kovaäänisiä kiusaajia niissä, jotka ilkkuu erilaisuutta eikä ymmärrä hitautta ollenkaan. Mutta juuri nuo tapaukset, jotka on aidosti ihmisläheisiä ja haluaa toiselle parasta. Tämä kyseinen ekstrovertti on sillälailla lempeästi kannustava, että hei, kyllä sä pystyt siihen, lähtemään juhliin meidän kanssa, kokeile nyt, kyl sä huomaat että jaksat! Ensin olin varma, etten mitenkään jaksaisi, mutta tuollaisen positiivisen lähestymistavan kautta sitten itse avautuukin. Tosin kyllähän sen piti jaksaa alussa maanitellakin, kun olin niin omiin kaavoihin kangistunut..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ai, mä kyllä sosiaalisena introverttinä löydän iloista seuraa helposti. Mutta en kauhean kauan jaksa katsella sellaista menoa, kun kaipaan akkujen latailua aika nopeasti.
Vierailija kirjoitti:
Joskus tuntuu tai syyllistyvänä ihmisenä koen syyllisyyttä, että jotkut sosiaalisemmat kaverit ovat "eksyneet" seuraani niin pitkäksi aikaa, että omat sosiaaliset ympyränsä ovat kärsineet.
En ole isojen kaveriporukoiden ihminen, vaan nyhjään kussakin paikassa 1-2 ihmisen kanssa.
En takerru, hyväksyn kavereilleni muutkin kaverit, mutta jotkut sosiaaliset ovat aluksi niin ihastuneita ensin seuraani etteivät huomaa minkälaisen ankeuttajan kanssa ovatkaan tekemisissä. :D
Koska sitten huomaavat että multa ei löydy sitten ympäriltäni sitä isoa kaveripiiriä joka toisi olemukseeni kiinnostavuutta. Huomaavat olevansa postimerkkien keräilijän kanssa kaveria...hänen kaverinsa eivät ole musta kiinnostuneita vaan ovat kiinnostuneita vain tästä sosiaalisesta kaverista ja houkuttelevat häntä mukaansa. "Mitä sä tuon nössön kaa oot"
Olen päästänyt sellaisia sosiaalisantroja menemään, en halua kahlita. Hyvissä väleissä ollaan ja nähdään vaan sit harvemmin.
Ihan kuin minun kirjoittamani! En myöskään viihdy isoissa porukoissa, joissa ekstrovertit taas yleensä viihtyvät. Joten kun ystävystyn jonkun ekstrovertin kanssa, ehdotan aina kahveja tai kävelylenkkiä tms. vaan kahdestaan, koska silloin on helpompi jutella. Ekstrovertti taas kaipaa varmaan enemmän äksöniä ja nopeampaa tempoa, joten olen tylsää seuraa, ja kohta huomaankin että yhteydenpito loppuu. Olen kyllä ihan puhelias, en mielestäni niin tylsäkään, mutta jotenkin tämä kaava vaan on toistunut niin mnta kertaa elämässäni, kun tipun aina "suosittujen" kaverilistalta pois.
Komppaan.