IS: Kauko Röyhkä avautuu kustannusalasta: Myös valkoisella heteromiehellä on seksuaalielämää, sellaista ei haluta
Hänen mukaansa kustannusmaailma on mennyt vähän sellaiseksi, että suurin osa lukijoista on yliopistokoulutettuja naisia, joilla on tietynlainen näkemys. Vanhemmat mieskirjailijat saattavat olla vaikeuksissa näiden naislukijoiden kanssa, Röyhkä ajattelee.
- Myös valkoisella heteromiehellä on seksuaalielämää, sellaista ei haluta, Röyhkä väittää.
- Mun näkemykset ovat liikaa. Ne eivät ole ajan hengen mukaisia. Se näkyy monessa asiassa, esimerkiksi ruoassa. Jos syöt lihaa, se ei sovi tai että ajat autoa.
- Tuntuu, että 60-vuotiaan elämäntavat ovat jo liikaa. Et ota vähemmistöjä huomioon.
Sama juttu täällä. Heti kun hopeakettu avautuu seikkailuistaan naisteen kanssa palstan yliopistonaiset hyökkäävät päälle kuin yleinen syyttäjä ilmiantoineen
Kommentit (845)
En kyllä saa tuosta kuvaa että Kauko sanoisi tuon olevan naisten syytä.
Itse pidin Röyhkän Marjatan pojasta, ekasta osasta. Olen samoilta seuduilta kotoisin, ja siinä kirjassa on hyvää aikalaiskuvausta. Toinen osa vielä lukematta. Samoin pidän miehen musiikista ja sanoituksista, niissä on parhaimmillaan.
Mielestä tuo juttu oli hyvää mainosta Kusessa-kirjalle, ajattelin tämän jälkeen ostaa sen itsekin.
Itse luen sekä naisten että miesten kirjoittamia kirjoja. En kuitenkaan lue kirjoja vain kirjoittajan sukupuolen perusteella, eli myös kirjan aiheen pitää kiinnostaa minua. Joskus käy niin, että vaikka aihe olisikin kiinnostava, kirjailijan tyyli kirjoittaa ei miellytä. Tällöin jätän kirjan kesken.
Romantiikan, erotiikan, kasvutarinat ym skippaan suosiolla.Lukematta ovat jääneet ja jäävät jatkossakin niin Kauko Röyhkä kuin harmaan viisikymmentä sävyä ja hengenheimolaisensa.
Mieluiten luen hyviä dekkareita (Henning Mankell on edelleen suosikkini, vuosikymmentenkin jälkeen), historiallisia romaaneja tai faktaan perustuvia kertomuksia (true crime, mielenkiintoiset elämänkerrat, historia-aiheet). Juuri tällä hetkellä tuore lempikirjailijani on mies, Patrick Radden Keefe. "Empire of Pain" on yksi parhaista koskaan lukemistani kirjoista.
Kauko Röyhkä vaikuttaa hyvin itsekeskeiseltä ja negatiiviselta henkilöltä, mutta ehkä hänkin lukijansa löytää.
T. Nainen
Vierailija kirjoitti:
Akateemisille tiedostaville naisille ei ole mikään ongelma muslimi- ja mustat miehet perinteisine seksuaalisine tarpeineen ja asetelmineen. Mutta valkoisen miehen kohdalla tuntuu olevan tällaisia ongelmia. Mikähän tässäkin on oikein takana? En ymmärrä.
En oikein näe ongelmakseni sitä, että en jaksa lukea Kaken seksikohtauksia. Enkä usko, että se olisi hänellekään ongelma niin kauan kuin toimeentulo tulisi jotenkin muuten, vaikka apurahoina. Sehän tässä tuntuu ongelma olevan, että kirjallisuus ammattina ei kannata enää. Ei nuorilla eikä vanhoilla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aikamoisia raivohulluja näemmä naiset,
vaikka eivät näytä edes tajuavan syytä raivoonsa.
Naisista tulee hysteerisiä kun ei saa munaa dildo on oikeasti sitä varten keksitty medikaalinen väline.
Noin miehet ajattelivat 1800- luvulla. Voit mennä sinne. Et kuulu nykyaikaan.
On vain epäkiinnostava muusikkona ja kirjailijana.
Vierailija kirjoitti:
Itse luen sekä naisten että miesten kirjoittamia kirjoja. En kuitenkaan lue kirjoja vain kirjoittajan sukupuolen perusteella, eli myös kirjan aiheen pitää kiinnostaa minua. Joskus käy niin, että vaikka aihe olisikin kiinnostava, kirjailijan tyyli kirjoittaa ei miellytä. Tällöin jätän kirjan kesken.
Romantiikan, erotiikan, kasvutarinat ym skippaan suosiolla.Lukematta ovat jääneet ja jäävät jatkossakin niin Kauko Röyhkä kuin harmaan viisikymmentä sävyä ja hengenheimolaisensa.Mieluiten luen hyviä dekkareita (Henning Mankell on edelleen suosikkini, vuosikymmentenkin jälkeen), historiallisia romaaneja tai faktaan perustuvia kertomuksia (true crime, mielenkiintoiset elämänkerrat, historia-aiheet). Juuri tällä hetkellä tuore lempikirjailijani on mies, Patrick Radden Keefe. "Empire of Pain" on yksi parhaista koskaan lukemistani kirjoista.
Kauko Röyhkä vaikuttaa hyvin itsekeskeiseltä ja negatiiviselta henkilöltä, mutta ehkä hänkin lukijansa löytää.
T. Nainen
Enpä kyllä sanoisi että ottaa itsensä kuolemanvakavasti, hänhän on ärsyttänyt tietoisesti aina tahattomastikin ja nyt tuosta jutusta tulee vaikutelma ihan realistisesta vanhenevan äijän elämän kuvaamisesta. Ei tätä ole tietenkään pakko lukea yhtä vähän kuin mitään muutakaan joka ei justiinsa sovi omiin kriteereihin.
Ja kuten jo joku totesi niin kyllä hänen romaaneissaan on ihan oikeaa (tieto)sisältöäkin.
Mustien ja muslimimiesten perinteinen seksuaalisuus ei ole wokeilijoille ongelma. Miksei?
Vierailija kirjoitti:
On vain epäkiinnostava muusikkona ja kirjailijana.
Ei kaikkien mielestä. Jo ihan ikänsä takia hänellä on perspektiiviä joihinkin asioihin. Ja tyyli on aina ollut kaunistelematon, moni pitää juuri siitä.
Vierailija kirjoitti:
Pääsisköhän joku Bukowski tai Hemingway nykyään edes julkaisemaan, kun ovat niin "mies"kirjallisuutta?
Mitä! Eikö noita kirjoja ole jo poltettu metoo-roviolla ajat sitten? Ainakin Henry Millerin hautapaikka on varmasti jyrätty ja peitetty asfaltilla.
Miehet eivät osaa kirjoittaa naisen seksuaalisuudesta, vaikka sitä ovat yrittäneet. Ehkä osaavat kirjoittaa omastaan, mutta kohteen pitäisi olla kiinnostava naisen kannalta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pääsisköhän joku Bukowski tai Hemingway nykyään edes julkaisemaan, kun ovat niin "mies"kirjallisuutta?
Mitä! Eikö noita kirjoja ole jo poltettu metoo-roviolla ajat sitten? Ainakin Henry Millerin hautapaikka on varmasti jyrätty ja peitetty asfaltilla.
Taidealan yliopisto-opettaja kertoi, että nykynuorille lähes minkä tahansa kulttuurihistoriallisen klassikon esittäminen ilman järkyttävää metoo-pumpulointia, taustoittamista ja terapointia aiheuttaa syviä traumoja ja itkuntuhrusia naamoja. Suhteellisuudentaju täysin hukassa.
Vaikea olla Kaukon kanssa eri mieltä.
Vierailija kirjoitti:
Mustien ja muslimimiesten perinteinen seksuaalisuus ei ole wokeilijoille ongelma. Miksei?
Koska se on eri asia. Ihan eri asia.
Vierailija kirjoitti:
Miksi vtussa tämäkin asia on naisten vika? Ei ole. Ihan keksitty ongelma. Ostakaa ja lukekaa kirjoja, miehet, niin sillä tästä päästään.
Ei tämä oikeasti olekaan, mutta tämä on erinomainen sauma alleviivata kaksoisstandardeja. Jos miehet ei tykkää lukea miesten seksuaalisuudesta, eikä naisiakaan napostele, niin voi voi… sitten se ei myy. Samahan se on urheilussakin. Jos naisia ei kiinnosta katsoa naisten urheiluja ja miehiäkin se napostelee korkeintaan siinä mielessä, että näkee vähäpukeisia nuoria naisia - ei varsinaisesti sen urheilun takia, niin voi voi… sitten se ei myy ja naisurheilijoille ei makseta enempää.
Näinhän tämä maailma oikeasti pyörii. Sanomisissaan pitää kuitenkin olla johdonmukainen.
Keski-ikäisenä heteromiehenä kuuluisin ehkä Kauko Röyhkän kirjojen kohdeyleisöön, mutta tästä huolimatta en piittaa niistä.
Onko se lukijan vai kirjailijan vika, jos tämän kirjat eivät käy kaupaksi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, lukeminen on sillailla vapaaehtoinen harrastus, että vaikka Kauko Röyhkä HALUAISI että nuoret koulutetut naiset lukisivat hänen munansa naisseikkailuista, naisia ei voi pakottaa lukemaan.
Hän tarkoittaa KUSTANTAJAN edustajia/lukijoita.
Kyllähän tuollainen vinouma pilaa kirjallisuuden monipuolisuutta, jos siellä esiseula on liian homogeeninen.
On tuossa tietty perä, haluaako joku lukea vain kirjoja jotka ovat kaikukammio omille ajatuksille? Minua kiinnostaa enemmän muiden näkökulmat kuin papukaija peilaamassa omiani.
Vierailija kirjoitti:
Miehet eivät osaa kirjoittaa naisen seksuaalisuudesta, vaikka sitä ovat yrittäneet. Ehkä osaavat kirjoittaa omastaan, mutta kohteen pitäisi olla kiinnostava naisen kannalta.
Miksi edes ajattelet että hän suuntaa kirjansa erityisesti naisille? Miksei hän saisi vaikka ajatella että kirjoitan yhdenlaisen miehen maailmasta miehille, joihin hänen aiheensa putoavat?
Se että toivoo tälläiselle edes neutraalia vastaanottoa kulttuurikentällä ei ole kohtuutonta. Iso osa nykynaisten tuottamasta kirjallisuudesta on sietämätöntä jopa naisille itselleen esim naisten alati sievisteltyinä uhreina kuvaamisessa.
Vierailija kirjoitti:
Voisko nämä pervertikot mennä jonnekin omaan tilaansa tumputtelemaan ja tuottamaan eroottisia novellejaan? Ketään ei kiinnosta pornonovellit.
Naiset nykyäänkään muuta luekaan kuin eroottisia novelleja 🤣 Romantasiaa ja muuta ällöpornoa.
Miksi vtussa tämäkin asia on naisten vika? Ei ole. Ihan keksitty ongelma. Ostakaa ja lukekaa kirjoja, miehet, niin sillä tästä päästään.