Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Minua kohdellaan eri tavoin normaalipainoisena ja ylipainoisena
31.05.2026 |
Olin lievästi pyöreä ikävuodet 10-25 v, olin aika epäsuosittu. Laihduin 25-vuotiaana ja kohteluni muuttui täysin. Minulle oltiin yliystävällisiä monissa paikoissa, vaikka ennen minua ei edes huomattu. Minua katsottiin pitkään ja töissä kehuttiin paljon. Tultiin juttelemaan, minulle availtiin ovia, autettiin takki päälle jne. Lihoin päälle kolmekymppisenä sairauden ja lääkityksen myötä lyhyessä ajassa +20 kiloa. Kaikki huomio loppui ihan tyystin. Suurimmalle osalle miehistä olin kuin ilmaa, loput olivat perusystävällisiä. Sen tosin huomasin, että töissä osa minuun penseästi suhtautuneista naisista alkoi suhtautua minuun paremmin, kun olinkin lihava. Muuten olin muuttunut näkymättömäksi tai välillä minuun suhtauduttiin jopa tylysti asiakaspalvelutilanteissa.
Sairauden hellittäessä ja lääkityksen loputtua olen karistanut kiloja, vaikka lähtöpainoon on vielä hieman matkaa. Sen olen jo huomannut, että ihmisten käytös on taas muuttunut, kun olen hoikistunut reippaasti. Minuun suhtaudutaan taas ystävällisemmin. Enää ei ihan samalla tavalla katsella kuin nuorempana, mutta selvästi ollaan eri tavalla huomaavaisia ja ystävällisiä kuin lihavana ollessani. Kehuja tulee taas enemmän töissä. Ihmiset kiittelevät eri tavalla ja huomioivat. Joidenkin naisten suhtautuminen on taas muuttunut penseämmäksi, kun en enää ole lihava.
Miksi ihmiset kohtelevat ylipainoisia ja normaalipainoisia niin eri tavoin? Ja tajuavatko ihmiset edes itse asiaa? Tuntuu surulliselta, kun kuitenkin koko ajan olen ollut ihan sama ihminen, joka on ystävällinen toisille.
Kommentit (156)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen laihduttanut vajaan 10 kiloa. On ollut järkytys nähdä, miten iso merkitys tällä on. Vaatteet ei purista, on mukavampi olla. On kevyempi olo, keho jaksaa paremmin. Suurin järkytys on se, miten ihmisten suhtautuminen on muuttunut. Tuntemattomat puhuvat aivan eri tavalla ystävällisesti ja haluaisivat tutustua. Näin ei ollut, kun olin painavampi.
Näin se on. Samalla aloin itse miettiä sellaista että olisiko harvempi vasten tahtoaan sinkku jos ylipainoisia olisi vähemmän tai jos ihmiset olisi edelleen pääsääntöisesti normaalipainoisia. Olisiko normaalipainoisella sinkulla enemmän vientiä ja viehättäisikö useampi sinkku itseäkin, jos normaalipainoisia olisi nykyistä enemmän?
Aivan varmasti näin. Enkä tarkoita sitäkään, että tarvitsisi olla kovin hoikissa mitoissa. Ongelma monilla on siinä, että sitä ylipainoa on todella paljon. Jos olet luokkaa 165 cm/100 kg nainen, niin onhan siinä ylipainoa ihan hirveästi. Joku 165 cm/70 kg on ihan eri juttu.
Sekin on mielenkiintoista, miten en ole kenenkään sinkun kuullut sanovan, että pitäisi varmaan laihduttaa puolison saantimahdollisuuksia parantaakseen. Sitten on saatettu ääneen sanoa, että odotetaan kyllä sen toisen osapuolen olevan hoikka/lihaksikas.
Mä olin 173cm ja painoin 74kg ja tunsin itseni kauhean lihavaksi vaikka kuvia katsoessa olin kyllä jo aikamoinen luikku.
Ihan normaalipainonen olit.
BMI lähes 25 on ylipainon rajalla. Mielestäni noilla spekseillä naiseksi totaalinen läski.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tabu, mutta suurinta osaa biologisesti viehättää eniten normaalipainoinen ihminen. Tätähän ei nykyisin saisi sanoa ääneen, ettei loukkaa ketään.
Minua ei ole koskaan haukuttu niin paljon kuin nuorena/hoikkana. Viihdyn pyöreämpänä, on kehorauha.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saman olen huomannut itse. Omalla kohdalla logiikka on hyvin selvästi ollut se, että mitä hoikemmassa kunnossa olen, sitä vähemmän naiset minusta pitävät ja sitä enemmän miehet minusta pitävät. Kun lihon, miehet menettävät mielenkiintonsa ja naisista olenkin yhtäkkiä ok, vaikka hoikkana minusta ei pidetty.
Tämä on mielenkiintoinen ilmiö. Miehet nyt selvästi ovat hoikempien naisten perään, mutta tuo naisten käytös ihmetyttää. Onko sillä todella väliä, että se ystävä/työkaveri tms ei saisi olla hoikempi kuin itse on? Miksi se olisi itseltä pois? Jokuhan siinä laihemmassa ulkomuodossa ärsyttää.
Se hoikkuus aiheuttaa naisissa kateutta. Hoikistunut koetaan uhkana itselle esim niillä miesmarkkinoilla ja sekin on iso kateudenherättäjä että joku onnistuu siinä mikä itseltä jää toistuvasti tekemättä.
Onko miesmarkkinoilla sitten jonkinlainen trendi, että mitä laihempi nainen sitä parempi? Ja jos on, niin miksi ihmeessä?
On. Minä tapailin hetken 45-vuotiasta miestä (olin huomattavasti nuorempi). Mies oli itse lihava. Kommentoi, miten minun olisi pitänyt olla hoikempi (163 cm/57 kg). Tällaisia miehiä on paljon.
Minä olen keskustellut huomattavasti ylipainoisen viisikymppisen miehen kanssa ollessani ihan normaalipainossa. Hän tiesi minun sairastavan vakavasti, ja joutuvani käyttämään kortisonia ajoittain suuria määriä. Tämä toki näkyi kasvoissa. Ihan pokalla vttuili kasvokuvistani ja turvotuksesta. Toivon todella että tällaisia miehiä ei ole paljon. Minä sain hänestä trauman - toki hänellä oli paljon muutakin vialla luonteessa.
Oma kokemus on ollut, että (lyhyet ja) lihavat keski-ikäiset miehet ovat kaikista armottomimpia naisten painon suhteen. Pitäisi olla todella laiha. Sitten taas joku hyväkroppainen mies voi olla paljon rennompi naisen ulkonäön suhteen. Vaikea tätä on käsittää, mutta ilmiö on tullut sen verran monta kertaa vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen laihduttanut vajaan 10 kiloa. On ollut järkytys nähdä, miten iso merkitys tällä on. Vaatteet ei purista, on mukavampi olla. On kevyempi olo, keho jaksaa paremmin. Suurin järkytys on se, miten ihmisten suhtautuminen on muuttunut. Tuntemattomat puhuvat aivan eri tavalla ystävällisesti ja haluaisivat tutustua. Näin ei ollut, kun olin painavampi.
Näin se on. Samalla aloin itse miettiä sellaista että olisiko harvempi vasten tahtoaan sinkku jos ylipainoisia olisi vähemmän tai jos ihmiset olisi edelleen pääsääntöisesti normaalipainoisia. Olisiko normaalipainoisella sinkulla enemmän vientiä ja viehättäisikö useampi sinkku itseäkin, jos normaalipainoisia olisi nykyistä enemmän?
Aivan varmasti näin. Enkä tarkoita sitäkään, että tarvitsisi olla kovin hoikissa mitoissa. Ongelma monilla on siinä, että sitä ylipainoa on todella paljon. Jos olet luokkaa 165 cm/100 kg nainen, niin onhan siinä ylipainoa ihan hirveästi. Joku 165 cm/70 kg on ihan eri juttu.
Sekin on mielenkiintoista, miten en ole kenenkään sinkun kuullut sanovan, että pitäisi varmaan laihduttaa puolison saantimahdollisuuksia parantaakseen. Sitten on saatettu ääneen sanoa, että odotetaan kyllä sen toisen osapuolen olevan hoikka/lihaksikas.
Mä olin 173cm ja painoin 74kg ja tunsin itseni kauhean lihavaksi vaikka kuvia katsoessa olin kyllä jo aikamoinen luikku.
Ihan normaalipainonen olit.
BMI lähes 25 on ylipainon rajalla. Mielestäni noilla spekseillä naiseksi totaalinen läski.
Kaukana läskistä.
Naisena tuntuu, että kannattaisi olla lihava ja muutenkin mahdollisimman keskiverto, niin muut naiset suhtautuisivat ystävällisemmin ja olisi paljon ystäviä. Oma kokemus on ollut, että elämässä menestyneimpinä aikoinani olen saanut olla aika yksin. Harva haluaa iloita toisen puolesta hyvästä työurasta, kivasta puolisosta tai laihtumisesta normaalipainoiseksi. Se taas kummasti houkuttaa muita, kun kamppailee painonsa kanssa, työt ottaa päähän ja perhe-elämästäkin voi valittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse huomasin päinvastaista. Kun lihoin, niin muut naiset alkoivat kohdella minua ystävällisesti. Yhtäkkiä minulle juteltiinkin ja mahduin porukkaan. Hoikkana olin saanut samoilta henkilöiltä osakseni mm. silmien pyörittelyä, tuhahtelua ja ”piilo”vttuilua kun yritin ottaa osaa keskusteluihin.
Olen aina ollut hiljainen ja ujo. Kerrankin kuulin (kun olin jo lihonut) eräältä ”ai sä ootkin ihan mukava tyyppi, mä luulin että oot ihan ku*ipää”.
Kun olin laiha, vartaloani arvosteltiin muiden naisten toimesta säännöllisesti. Pulkannaru, kuivan kesän orava, syötkö sä mitään, oot varmaan sellanen läpipa*ko jne. jne. Oman kokemukseni mukaan naiset ovat toisille naisille ne kaikkein ilkeimmät mitä tulee ulkonäköön. Kuitenkin moni esittää samanaikaisesti jotain kehoraihanturvaajaa.Minulla on sama kokemus. Miehet kyllä ovat yliystävällisiä, kun olen hoikempi. Naiset taas eivät pidä siitä yhtään. Kun lihoin lääkityksen myötä, miesten mielenkiinto lakkasi ja naiset muuttuivat ystävällisiksi. Kohteluni oli todella tylyä, kun olin hoikka ja yhtäkkiä minulle oltiinkin ystävällisiä.
Joskus naisten suhteen tuntuu, että parhaiten naisten keskuudessa pärjää olemalla lihava ja keskiverto. Menestyminen ja normaalipaino/hoikkuus tuntuu olevan pahin asia.
Ei naiset ole välttämättä lihavillekaan ystävällisiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saman olen huomannut itse. Omalla kohdalla logiikka on hyvin selvästi ollut se, että mitä hoikemmassa kunnossa olen, sitä vähemmän naiset minusta pitävät ja sitä enemmän miehet minusta pitävät. Kun lihon, miehet menettävät mielenkiintonsa ja naisista olenkin yhtäkkiä ok, vaikka hoikkana minusta ei pidetty.
Tämä on mielenkiintoinen ilmiö. Miehet nyt selvästi ovat hoikempien naisten perään, mutta tuo naisten käytös ihmetyttää. Onko sillä todella väliä, että se ystävä/työkaveri tms ei saisi olla hoikempi kuin itse on? Miksi se olisi itseltä pois? Jokuhan siinä laihemmassa ulkomuodossa ärsyttää.
Se hoikkuus aiheuttaa naisissa kateutta. Hoikistunut koetaan uhkana itselle esim niillä miesmarkkinoilla ja sekin on iso kateudenherättäjä että joku onnistuu siinä mikä itseltä jää toistuvasti tekemättä.
Onko miesmarkkinoilla sitten jonkinlainen trendi, että mitä laihempi nainen sitä parempi? Ja jos on, niin miksi ihmeessä?
On. Minä tapailin hetken 45-vuotiasta miestä (olin huomattavasti nuorempi). Mies oli itse lihava. Kommentoi, miten minun olisi pitänyt olla hoikempi (163 cm/57 kg). Tällaisia miehiä on paljon.
Minä olen keskustellut huomattavasti ylipainoisen viisikymppisen miehen kanssa ollessani ihan normaalipainossa. Hän tiesi minun sairastavan vakavasti, ja joutuvani käyttämään kortisonia ajoittain suuria määriä. Tämä toki näkyi kasvoissa. Ihan pokalla vttuili kasvokuvistani ja turvotuksesta. Toivon todella että tällaisia miehiä ei ole paljon. Minä sain hänestä trauman - toki hänellä oli paljon muutakin vialla luonteessa.
Oma kokemus on ollut, että (lyhyet ja) lihavat keski-ikäiset miehet ovat kaikista armottomimpia naisten painon suhteen. Pitäisi olla todella laiha. Sitten taas joku hyväkroppainen mies voi olla paljon rennompi naisen ulkonäön suhteen. Vaikea tätä on käsittää, mutta ilmiö on tullut sen verran monta kertaa vastaan.
Tämä oli pitkä ja lihava. Hirven kokoinen otus. Ilmeisesti jonkin sortin demoni. Varjoisaa kasvustoa. Elämän alhaisinta muotoa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Naisena tuntuu, että kannattaisi olla lihava ja muutenkin mahdollisimman keskiverto, niin muut naiset suhtautuisivat ystävällisemmin ja olisi paljon ystäviä. Oma kokemus on ollut, että elämässä menestyneimpinä aikoinani olen saanut olla aika yksin. Harva haluaa iloita toisen puolesta hyvästä työurasta, kivasta puolisosta tai laihtumisesta normaalipainoiseksi. Se taas kummasti houkuttaa muita, kun kamppailee painonsa kanssa, työt ottaa päähän ja perhe-elämästäkin voi valittaa.
Minulla taas aivan toinen kokemus, työttömänä läskinä 0 ystävää naisista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän paino kielii myös mielenterveydestä. Moni lihava syö säädelläkseen tunteitaan. Ruoasta haetaan mielihyvää ja sisältöä elämään. Eihän se tasapainoista ole.
Just.
Oon hoikka ja erittäin pahasti mt-ongelmainen vaikka millä diagnoosilla ja lekureidenkin mielestä oon täysin työkyvytön.
Tunnen monen monta pulleampaa, jotka osaa nauttia elämästä, ruuasta ja ovat koko ajan menossa, ovat iloisia ja jaksavia.
Toki voi olla noinkin, itsellä oireilee syömättömyytenä, mutta pieni lihavuus voi kertoa vaan siitä, että nauttii ja tekee niinkuin haluaa idioottien mielipiteistä huolimatta.
Itse vähän kadehdin heitä. Mieluummin olisin iloinen pullukka kun hermoheikko, kaikesta ongelman muodostava, ja rauhoittavilla elävä laiheliini joka ei kykene muuhun tässä elämässä kun vetämään sen tunnin lenkin joka päivä.
Sinä olet sitten toisessa ääripäässä. Itse olen aina ollut hoikka (nyt melkein 50v) eikä suhteeni ruokaan ole mitenkään outo. Syön kaikkea hyvällä ruokahalulla, mutta tykkään syödä ahtamatta itseäni aina täyteen.
Pulleat ja isommatkin ystäväni kyllä joo ottavat rennosti ruuan suhteen, mutta yrittävät jatkuvasti rajoittaa syömisiään siinä onnistumatta. Ruoka on monelle tie hetkittäiseen hyvään oloon henkisesti. Syöminen ja täysi olo tuo hyvän tunteen, mutta sitten kaduttaa kun katsoo peiliin. Ei se niin leppoisalta ololta vaikuta loppujen lopuksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle ollaan oltu mukavampia kun olen ollut isompi. Hoikkuus ei pue minua. Posket on lommolla ja maha viistää selkärankaa. Olen mieluiten normaalia isompi. Olen 60 v nainen.
Kuuntelin ylipainoisten työkaverieni keskustelua. Molemmat naiset kertoivat, miten iltaisin jäävät sohvan nurkkaan syömään kaikenlaisia herkkuja. Kerralla saattaa mennä suklaalevy tai paketillinen jäätelöä. Sitten voivottelivat, miten painoa on kertynyt ja onpa ärsyttävää, kun asiakaskunnan teineillä on niin ohuet vyötäröt. Mutta laihduttamaan ei haluta ryhtyä, kun olisi ikävä kieltäytyä herkuista.
Olen itse laihduttanut kieltäytymällä herkuista hyvin pitkälti. Tänä keväänä olen syönyt herkkuja vain neljänä päivänä, muuten on ollut nollatoleranssi. Tätä se nyt vaan valitettavasti vaatii, jos meinaa laihduttaa aikuisena naisena. Vaikka teini voisi kiskoa paketillisen jäätelöä illassa, niin se ei ole laihduttavan naisen kropalle enää ok vaihtoehto.
Arvata saattaa, miten minun painonpudotukseni on otettu vastaan töissä. Ei hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän paino kielii myös mielenterveydestä. Moni lihava syö säädelläkseen tunteitaan. Ruoasta haetaan mielihyvää ja sisältöä elämään. Eihän se tasapainoista ole.
Just.
Oon hoikka ja erittäin pahasti mt-ongelmainen vaikka millä diagnoosilla ja lekureidenkin mielestä oon täysin työkyvytön.
Tunnen monen monta pulleampaa, jotka osaa nauttia elämästä, ruuasta ja ovat koko ajan menossa, ovat iloisia ja jaksavia.
Toki voi olla noinkin, itsellä oireilee syömättömyytenä, mutta pieni lihavuus voi kertoa vaan siitä, että nauttii ja tekee niinkuin haluaa idioottien mielipiteistä huolimatta.
Itse vähän kadehdin heitä. Mieluummin olisin iloinen pullukka kun hermoheikko, kaikesta ongelman muodostava, ja rauhoittavilla elävä laiheliini joka ei kykene muuhun tässä elämässä kun vetämään sen tunnin lenkin joka päivä.
Sinä olet sitten toisessa ääripäässä. Itse olen aina ollut hoikka (nyt melkein 50v) eikä suhteeni ruokaan ole mitenkään outo. Syön kaikkea hyvällä ruokahalulla, mutta tykkään syödä ahtamatta itseäni aina täyteen.
Pulleat ja isommatkin ystäväni kyllä joo ottavat rennosti ruuan suhteen, mutta yrittävät jatkuvasti rajoittaa syömisiään siinä onnistumatta. Ruoka on monelle tie hetkittäiseen hyvään oloon henkisesti. Syöminen ja täysi olo tuo hyvän tunteen, mutta sitten kaduttaa kun katsoo peiliin. Ei se niin leppoisalta ololta vaikuta loppujen lopuksi.
No onneksi on näitä ketjuja jotka vie ilon syömisestäkin. Täältä tullaan anoreksia.
Vierailija kirjoitti:
Kuuntelin ylipainoisten työkaverieni keskustelua. Molemmat naiset kertoivat, miten iltaisin jäävät sohvan nurkkaan syömään kaikenlaisia herkkuja. Kerralla saattaa mennä suklaalevy tai paketillinen jäätelöä. Sitten voivottelivat, miten painoa on kertynyt ja onpa ärsyttävää, kun asiakaskunnan teineillä on niin ohuet vyötäröt. Mutta laihduttamaan ei haluta ryhtyä, kun olisi ikävä kieltäytyä herkuista.
Olen itse laihduttanut kieltäytymällä herkuista hyvin pitkälti. Tänä keväänä olen syönyt herkkuja vain neljänä päivänä, muuten on ollut nollatoleranssi. Tätä se nyt vaan valitettavasti vaatii, jos meinaa laihduttaa aikuisena naisena. Vaikka teini voisi kiskoa paketillisen jäätelöä illassa, niin se ei ole laihduttavan naisen kropalle enää ok vaihtoehto.
Arvata saattaa, miten minun painonpudotukseni on otettu vastaan töissä. Ei hyvin.
Miehen kirjoittama teksti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Tuntuu surulliselta, kun..."
Tämä on sitä uhriutumista. Minulta ei heru säälipisteitä ihmisille, jotka ensin syövät itsensä lihavaksi ja sitten ulisevat kun kukaan ei kehu heidän ulkonäköään. Ihminen lihoo, koska hän saa liikaa kaloreita. Piste. Sairaus ei ole lihomisen syy. Lihomisen syy on se, että ihminen syö ja liikkuu väärin. Sairaus voi hidastaa aineenvaihduntaa. Ihmisen on pakko mukauttaa omat elintapansa (ruokavalio, liikunta) niin että hänen oma painonsa pysyy normaalin rajoissa. Siis BMI alle 25.
ä
Vierailija kirjoitti:
Itsensä lihottaneista tulee sellainen mielikuva, että he ovat syöneet liikaa kulutukseen nähden (oli syy siihen mikä tahansa) eli sellainen itsehillinnän puute.
Ja pidän itsensä lihottaneita outona jo senkin takia, että minkälainen ihminen lihottaa itselleen kannettavakseen tarpeettomia kiloja ja pilaa samalla terveytensä?
Itsensä lihottaneilla on myös tapana liikkua hitaasti mikä on joissakin työtehtävissä merkittävä este rekrytoimiselle.
t. keskisuuren yrityksen rekry
Hei, otetaanko nopeus skaba? Oon 105 kg nainen ja päihitän useimmat jotka eivät treenaa useampaa kertaa viikossa. Minä treenaan mutta silti olen läski. Toistaiseksi asiasta ei ole ollut minkäänlaista haittaa niin tosiaan vähän vaikea keksiä miksi pitäisi alkaa kitukuurille. Ei silloin jakaa edes treenata. Itseasiassa moni treenikaveri on hoikka ja heikompi. Luulen että kyse on siitä että he eivät syö riittävästä. Hyvältä toki näyttävät.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän paino kielii myös mielenterveydestä. Moni lihava syö säädelläkseen tunteitaan. Ruoasta haetaan mielihyvää ja sisältöä elämään. Eihän se tasapainoista ole.
Just.
Oon hoikka ja erittäin pahasti mt-ongelmainen vaikka millä diagnoosilla ja lekureidenkin mielestä oon täysin työkyvytön.
Tunnen monen monta pulleampaa, jotka osaa nauttia elämästä, ruuasta ja ovat koko ajan menossa, ovat iloisia ja jaksavia.
Toki voi olla noinkin, itsellä oireilee syömättömyytenä, mutta pieni lihavuus voi kertoa vaan siitä, että nauttii ja tekee niinkuin haluaa idioottien mielipiteistä huolimatta.
Itse vähän kadehdin heitä. Mieluummin olisin iloinen pullukka kun hermoheikko, kaikesta ongelman muodostava, ja rauhoittavilla elävä laiheliini joka ei kykene muuhun tässä elämässä kun vetämään sen tunnin lenkin joka päivä.
Sinä olet sitten toisessa ääripäässä. Itse olen aina ollut hoikka (nyt melkein 50v) eikä suhteeni ruokaan ole mitenkään outo. Syön kaikkea hyvällä ruokahalulla, mutta tykkään syödä ahtamatta itseäni aina täyteen.
Pulleat ja isommatkin ystäväni kyllä joo ottavat rennosti ruuan suhteen, mutta yrittävät jatkuvasti rajoittaa syömisiään siinä onnistumatta. Ruoka on monelle tie hetkittäiseen hyvään oloon henkisesti. Syöminen ja täysi olo tuo hyvän tunteen, mutta sitten kaduttaa kun katsoo peiliin. Ei se niin leppoisalta ololta vaikuta loppujen lopuksi.
No onneksi on näitä ketjuja jotka vie ilon syömisestäkin. Täältä tullaan anoreksia.
Oletko niin helposti manipuloitava, että annat täysin tuntemattomien ihmisten nettikirjoittelun vaikuttaa itseesi niin paljon, että sairastut syömushäiriöön? Olet henkisesti pikkulapsi. Kasva aikuiseksi ja opettele ottamaan vastuu omasta hyvinvoinnistasi. Ja täysin nöyrästi, ilman mitään uhriutumista tai muiden ihmisten syyttelyä.
Vierailija kirjoitti:
Ehkei kuulu ketjun aiheeseen, mutta liittyy painoon:
Olen laihduttanut keväällä reippaasti. Tämä näkyy minusta selvästi, näytän paljon terveemmältä ja paremmalta, vaatteet istuvat paremmin jne. Yksikään ihminen ei ole tullut kehumaan, että hienoa, kun olet pudottanut ylipainon pois. Ja jos olen kertonut laihduttaneeni, niin kukaan ei sano, että onpa mukava juttu, kun olet huolehtinut terveydestäsi/laihtumisen kyllä huomaa. Onhan tämä nyt hämmentävää, että kukaan ei sano laihtumisesta mitään positiivista edes silloin, kun otan aiheen itse esille. Kun nuorempana laihdutin, silloin kehuja painonpudotuksesta tuli paljon.
Ajat muuttuvat. Toisen painon kommentointi ei ole nykyään hyväksyttävää. Monet eivät myös pidä siitä, että heidän omia kehoja tarkkailtaisiin ja kommentoitaisiin, joten he eivät harrasta sitä itsekään, vaikka joku kovasti yrittäisi asiasta juttua viritellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän paino kielii myös mielenterveydestä. Moni lihava syö säädelläkseen tunteitaan. Ruoasta haetaan mielihyvää ja sisältöä elämään. Eihän se tasapainoista ole.
Just.
Oon hoikka ja erittäin pahasti mt-ongelmainen vaikka millä diagnoosilla ja lekureidenkin mielestä oon täysin työkyvytön.
Tunnen monen monta pulleampaa, jotka osaa nauttia elämästä, ruuasta ja ovat koko ajan menossa, ovat iloisia ja jaksavia.
Toki voi olla noinkin, itsellä oireilee syömättömyytenä, mutta pieni lihavuus voi kertoa vaan siitä, että nauttii ja tekee niinkuin haluaa idioottien mielipiteistä huolimatta.
Itse vähän kadehdin heitä. Mieluummin olisin iloinen pullukka kun hermoheikko, kaikesta ongelman muodostava, ja rauhoittavilla elävä laiheliini joka ei kykene muuhun tässä elämässä kun vetämään sen tunnin lenkin joka päivä.
Sinä olet sitten toisessa ääripäässä. Itse olen aina ollut hoikka (nyt melkein 50v) eikä suhteeni ruokaan ole mitenkään outo. Syön kaikkea hyvällä ruokahalulla, mutta tykkään syödä ahtamatta itseäni aina täyteen.
Pulleat ja isommatkin ystäväni kyllä joo ottavat rennosti ruuan suhteen, mutta yrittävät jatkuvasti rajoittaa syömisiään siinä onnistumatta. Ruoka on monelle tie hetkittäiseen hyvään oloon henkisesti. Syöminen ja täysi olo tuo hyvän tunteen, mutta sitten kaduttaa kun katsoo peiliin. Ei se niin leppoisalta ololta vaikuta loppujen lopuksi.
No onneksi on näitä ketjuja jotka vie ilon syömisestäkin. Täältä tullaan anoreksia.
Oletko niin helposti manipuloitava, että annat täysin tuntemattomien ihmisten nettikirjoittelun vaikuttaa itseesi niin paljon, että sairastut syömushäiriöön? Olet henkisesti pikkulapsi. Kasva aikuiseksi ja opettele ottamaan vastuu omasta hyvinvoinnistasi. Ja täysin nöyrästi, ilman mitään uhriutumista tai muiden ihmisten syyttelyä.
No voi jumalauta! Kun niin saa parempaa kohtelua!!!!
Minä annan saman kohtelun kaikille eli avaan oven, autan ja olen rehellinen kaikille. Mutta sitten nainen voi olla minuun vetoava ulkomuodollaan ja se tietenkin vaikuttaa mm. siihen katsonko häntä, flirttailenko ehkä tai hakeudunko vaikka seuraan. En tietenkään tee tuota usein, mutta jos hän ei vetoa ulkomuodoltaan, niin en tee sitä ikinä!
Alue: Aihe vapaa
Minulla on sama kokemus. Miehet kyllä ovat yliystävällisiä, kun olen hoikempi. Naiset taas eivät pidä siitä yhtään. Kun lihoin lääkityksen myötä, miesten mielenkiinto lakkasi ja naiset muuttuivat ystävällisiksi. Kohteluni oli todella tylyä, kun olin hoikka ja yhtäkkiä minulle oltiinkin ystävällisiä.
Joskus naisten suhteen tuntuu, että parhaiten naisten keskuudessa pärjää olemalla lihava ja keskiverto. Menestyminen ja normaalipaino/hoikkuus tuntuu olevan pahin asia.