Minua kohdellaan eri tavoin normaalipainoisena ja ylipainoisena

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuliko aivan yllätyksenä, että nuoret ja kauniit saavat osakseen parempaa palvelua kuin rumat ja vanhat?

Kyllä minua hämmentää, että kolmekymppisenä lihavana sain huonompaa kohtelua kuin nyt vanhempana ja hoikempana.

Ap

Minulla on samankaltainen tarina. Lihoin voimakkaasti väliaikaisen lääkityksen ja sen aiheuttamien suolistomikrobiston muutosten vuoksi. Minuun alettiin suhtautua kuin vähemmän älykkääseen, vaikka muuten tyylini ja hygieniatasoni jne olivat ennallaan. Noin siis ihan tuntemattomien ihmisten taholta, esim apteekissa. 

Sitten kun onnistuin pudottamaan kiloni ja olen taas normaalipainoinen, olen yhtäkkiä ikäänkuin saanut älynlahjani ja koulutukseni takasin. Minulle ei ehdoteta samanlaisia idioottimaisia palikkatason juttuja kuin pulskempina vuosina. Tyyli, hygieniataso ja muut pintapuoliset seikat eivät ole muuttuneet mitenkään. 

Juurikin tämä! Itselläni aivan sama kokemus. Saan parempaa kohtelua ja minua pidetään fiksumpana. Ja kummasti minun kuvitellaan olevan jotenkin mukavampi ihminen hoikempana. Ja kyllä, lihavampina vuosina huolehdin hygieniasta, pukeuduin mekkoihin jne eli ei ollut kyse siitä, että olisin huolehtinut itsestäni huonosti.

Itseäni hämmentää se, miten moni kohtelee ylipainoisia ja hoikempia eri tavoin ja ei itse näe asiaa. Sille hoikemmalle ollaan tosi ystävällisiä, auttavaisia ja pidetään hänen työnsä jälkeä parempana. Sitten taas lihavan kohdalla ollaan penseämpiä, joustamattomampia ja vaativampia. Omasta mielestään kohtelevat kaikkia yhtä ystävällisesti.

On se aika karua itse nähdä, miten ihmisten käytös muuttuu vaa'an lukeman myötä. Lihavana olet toisen luokan kansalainen ja hoikempana sinua hehkutetaan jo vähästäkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen laihduttanut vajaan 10 kiloa. On ollut järkytys nähdä, miten iso merkitys tällä on. Vaatteet ei purista, on mukavampi olla. On kevyempi olo, keho jaksaa paremmin. Suurin järkytys on se, miten ihmisten suhtautuminen on muuttunut. Tuntemattomat puhuvat aivan eri tavalla ystävällisesti ja haluaisivat tutustua. Näin ei ollut, kun olin painavampi.

Näin se on. Samalla aloin itse miettiä sellaista että olisiko harvempi vasten tahtoaan sinkku jos ylipainoisia olisi vähemmän tai jos ihmiset olisi edelleen pääsääntöisesti normaalipainoisia. Olisiko normaalipainoisella sinkulla enemmän vientiä ja viehättäisikö useampi sinkku itseäkin, jos normaalipainoisia olisi nykyistä enemmän?

Aivan varmasti näin. Enkä tarkoita sitäkään, että tarvitsisi olla kovin hoikissa mitoissa. Ongelma monilla on siinä, että sitä ylipainoa on todella paljon. Jos olet luokkaa 165 cm/100 kg nainen, niin onhan siinä ylipainoa ihan hirveästi. Joku 165 cm/70 kg on ihan eri juttu.

Sekin on mielenkiintoista, miten en ole kenenkään sinkun kuullut sanovan, että pitäisi varmaan laihduttaa puolison saantimahdollisuuksia parantaakseen. Sitten on saatettu ääneen sanoa, että odotetaan kyllä sen toisen osapuolen olevan hoikka/lihaksikas.

>en ole kenenkään sinkun kuullut sanovan, että pitäisi varmaan laihduttaa puolison saantimahdollisuuksia parantaakseen

Mä tunnistan miehen olevan treffeillä kiinnostunut, kun hän sanoo että on aikonut ruveta lenkkeilemään/käymään salilla. Kukaan näistä ei kuitenkaan ole suhteeseen päästyään tehnyt elettäkään sellaiseen suuntaan. 

Eli se ylipaino/ulkonäkö kumminkin vaikuttaa

Vierailija kirjoitti:

Ehkei kuulu ketjun aiheeseen, mutta liittyy painoon:

Olen laihduttanut keväällä reippaasti. Tämä näkyy minusta selvästi, näytän paljon terveemmältä ja paremmalta, vaatteet istuvat paremmin jne. Yksikään ihminen ei ole tullut kehumaan, että hienoa, kun olet pudottanut ylipainon pois. Ja jos olen kertonut laihduttaneeni, niin kukaan ei sano, että onpa mukava juttu, kun olet huolehtinut terveydestäsi/laihtumisen kyllä huomaa. Onhan tämä nyt hämmentävää, että kukaan ei sano laihtumisesta mitään positiivista edes silloin, kun otan aiheen itse esille. Kun nuorempana laihdutin, silloin kehuja painonpudotuksesta tuli paljon.

Ei ole nykyaikana sopivaa huomautella toisen painosta tai ulkonäöstä muutenkaan. 

Olen huomannut, että saan töissä paljon enemmän palautetta hoikempana. Teen työn aivan yhtä tarkasti ja hyvin. Lihavampana ollessani minua ei tulla kiittelemään samalla tavalla. Hoikempana tullaan usein kehumaan, että voi miten upeaa jälkeä teet. Erityisesti miehet tulevat juttelemaan ja antamaan palautetta, kun olen hoikemmassa kunnossa. 

Vierailija kirjoitti:

missä hemmetin työpaikassa kehutaan jatkuvasti jonkun ulkonäköä? t. koko elämäni normipainoisena ollut enkä ole mitään yltiöystävällistä erityiskohtelua saanut. Jotenkin tuntuu että painojuttu on enemmänkin päänsisäinen pakkomielle ja muiden ihmisten huomiolla eläminen. Ja mua ei kiinnosta onko työkaveri normipainoinen vai ei, kunhan osaa olla ihmisiksi.

Esim. hoitoalalla potilaat. Opiskelin joskus röntgenhoitajaksi. Harjoitteluissa tuli yllättävän paljon kehuja ulkonäöstä potilailta. Osittain meni jo ahdistelun puolelle. En jäänyt alalle.

Miehet tulee heittämään enemmän läppää kun näytätte paremmilta?

Miten tämä voi ola mahdollista?!?!1

Vierailija kirjoitti:

Hoikkaa vartaloa arvostetaan.

 

Kumpi sinua viehättää enemmän, treenattu kroppa miehellä vai tynnyrivartalo?

En kohtele ihmisiä eri tavoin sen perusteella, mikä minua viehättää (paitsi seksin suhteen, joka vaikuttaa vain 0,001 prosenttiin kohtaamisista).

Tämä pitää paikkansa oikeastaan aika äärimmäisyyteen, sairauteen saakka. Minä olen kärsinyt syömiahäiriöproblematiikasta koko elämäni, ja nyt taas viisikymppisenä mennään. Sairauteeni kuvaan kuuluu, että tunnen itseni sitä paremmaksi, mitä vähemmän minua on fyysisesti olemassa - en niinkään tavoittele laihuutta kuin katoamista. Huomaan, että nykyinen ilmapiirikulttuuri ja yhteiskunta alleviivaa ja vahvistaa harhaiseksi ja sairaaksi väitettyjä ajatuksiani. Jopa reilusti alipainoisena, 47-45 kiloisena keski-ikäisenä ihmisenä saan osakseni ihailua ja jopa ääneen lausuttuja mainintoja kuinka on upeaa, että ikäiseni ihminen huolehtii itsestään. Olemalla näin itsetuhoinen? Ilmeisesti sitten niin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuliko aivan yllätyksenä, että nuoret ja kauniit saavat osakseen parempaa palvelua kuin rumat ja vanhat?

Väärin. Jos olet kaunis ja hoikka, nuori tai vanha, mutta käytöksesi on järkyttävää, saat huonoa palvelua missä tahansa. Hyväkäytöksinen ja ystävällinen saa yleensä hyvää palveluakin. Tuliko yllätyksenä?

Mutta peruskohtelias saa parempaa palvelua, kun on hoikka ja nätti kuin lihavana. Ihan omasta kokemuksesta puhun, kun olin nuorena hoikka ja nätti. Sitten lääkityksen vuoksi lihoin 15kg lyhyessä ajassa. Nyt kun en ole enää lääkityksellä ja olen laihduttanut tuosta suurimman osan pois, saan taas hyvää palvelua ja ihmiset ovat ystävällisiä. Ihan samalla tavalla olen kohdellut muita koko ajan. 

Kyse on rodunjalostuksesta, josta business ja lääketeollisuus hyötyy. Esimerkki: kaikki etsivät keinoa päästä 0-kokoon ja käyttävät tajuttomasti rahaa laihtuakseen, hakevat apua lääkäreiltä, joiden koulutukseen kuuluu 5 op verran lihavuudesta, tuloksena se, että ihmiset syövät entistä enemmän lääkkeitä, ovat entistä onnettomampia, elävät tiheämmin kuin ikinä, silti ovat yksinäisempiä kuin ikinä. Rodunjalostuksessa lähtökohta on poistaa lihavuuteen liitettyjä geenejä, mutta toistaiseksi noin 4 sukupolven testit ovat menneet pieleen. Eli laihat eivät vaikuta lisääntyvän enemmän kuin lihavat.

Vierailija kirjoitti:

Tämä pitää paikkansa oikeastaan aika äärimmäisyyteen, sairauteen saakka. Minä olen kärsinyt syömiahäiriöproblematiikasta koko elämäni, ja nyt taas viisikymppisenä mennään. Sairauteeni kuvaan kuuluu, että tunnen itseni sitä paremmaksi, mitä vähemmän minua on fyysisesti olemassa - en niinkään tavoittele laihuutta kuin katoamista. Huomaan, että nykyinen ilmapiirikulttuuri ja yhteiskunta alleviivaa ja vahvistaa harhaiseksi ja sairaaksi väitettyjä ajatuksiani. Jopa reilusti alipainoisena, 47-45 kiloisena keski-ikäisenä ihmisenä saan osakseni ihailua ja jopa ääneen lausuttuja mainintoja kuinka on upeaa, että ikäiseni ihminen huolehtii itsestään. Olemalla näin itsetuhoinen? Ilmeisesti sitten niin.

Tosi surullista, että ihmiset suhtautuu noin.

P.S. Sinulla on sama olemassaolon oikeus kuin muillakin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä pitää paikkansa oikeastaan aika äärimmäisyyteen, sairauteen saakka. Minä olen kärsinyt syömiahäiriöproblematiikasta koko elämäni, ja nyt taas viisikymppisenä mennään. Sairauteeni kuvaan kuuluu, että tunnen itseni sitä paremmaksi, mitä vähemmän minua on fyysisesti olemassa - en niinkään tavoittele laihuutta kuin katoamista. Huomaan, että nykyinen ilmapiirikulttuuri ja yhteiskunta alleviivaa ja vahvistaa harhaiseksi ja sairaaksi väitettyjä ajatuksiani. Jopa reilusti alipainoisena, 47-45 kiloisena keski-ikäisenä ihmisenä saan osakseni ihailua ja jopa ääneen lausuttuja mainintoja kuinka on upeaa, että ikäiseni ihminen huolehtii itsestään. Olemalla näin itsetuhoinen? Ilmeisesti sitten niin.

Tosi surullista, että ihmiset suhtautuu noin.

P.S. Sinulla on sama olemassaolon oikeus kuin muillakin.

Kiitos. Toki järjellä ajatellen tiedän tuon, mutta minussa puhuu muu kuin logiikka - eikä se ole muiden ihmisten vika. Lähinnä halusin tuoda julki yleistä ilmapiiriä ja asennetta täysin hakoteillä(kin)  olevaan painonhallintaan tyyliin mitä laihempi sitä parempi - aivan sama millä motiivein.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saman olen huomannut itse. Omalla kohdalla logiikka on hyvin selvästi ollut se, että mitä hoikemmassa kunnossa olen, sitä vähemmän naiset minusta pitävät ja sitä enemmän miehet minusta pitävät. Kun lihon, miehet menettävät mielenkiintonsa ja naisista olenkin yhtäkkiä ok, vaikka hoikkana minusta ei pidetty.

Tämä on mielenkiintoinen ilmiö. Miehet nyt selvästi ovat hoikempien naisten perään, mutta tuo naisten käytös ihmetyttää. Onko sillä todella väliä, että se ystävä/työkaveri tms ei saisi olla hoikempi kuin itse on? Miksi se olisi itseltä pois? Jokuhan siinä laihemmassa ulkomuodossa ärsyttää.

Se hoikkuus aiheuttaa naisissa kateutta. Hoikistunut koetaan uhkana itselle esim niillä miesmarkkinoilla ja sekin on iso kateudenherättäjä että joku onnistuu siinä mikä itseltä jää toistuvasti tekemättä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saman olen huomannut itse. Omalla kohdalla logiikka on hyvin selvästi ollut se, että mitä hoikemmassa kunnossa olen, sitä vähemmän naiset minusta pitävät ja sitä enemmän miehet minusta pitävät. Kun lihon, miehet menettävät mielenkiintonsa ja naisista olenkin yhtäkkiä ok, vaikka hoikkana minusta ei pidetty.

Tämä on mielenkiintoinen ilmiö. Miehet nyt selvästi ovat hoikempien naisten perään, mutta tuo naisten käytös ihmetyttää. Onko sillä todella väliä, että se ystävä/työkaveri tms ei saisi olla hoikempi kuin itse on? Miksi se olisi itseltä pois? Jokuhan siinä laihemmassa ulkomuodossa ärsyttää.

Se hoikkuus aiheuttaa naisissa kateutta. Hoikistunut koetaan uhkana itselle esim niillä miesmarkkinoilla ja sekin on iso kateudenherättäjä että joku onnistuu siinä mikä itseltä jää toistuvasti tekemättä.

Onko miesmarkkinoilla sitten jonkinlainen trendi, että mitä laihempi nainen sitä parempi? Ja jos on, niin miksi ihmeessä?

Vierailija kirjoitti:

Tämä pitää paikkansa oikeastaan aika äärimmäisyyteen, sairauteen saakka. Minä olen kärsinyt syömiahäiriöproblematiikasta koko elämäni, ja nyt taas viisikymppisenä mennään. Sairauteeni kuvaan kuuluu, että tunnen itseni sitä paremmaksi, mitä vähemmän minua on fyysisesti olemassa - en niinkään tavoittele laihuutta kuin katoamista. Huomaan, että nykyinen ilmapiirikulttuuri ja yhteiskunta alleviivaa ja vahvistaa harhaiseksi ja sairaaksi väitettyjä ajatuksiani. Jopa reilusti alipainoisena, 47-45 kiloisena keski-ikäisenä ihmisenä saan osakseni ihailua ja jopa ääneen lausuttuja mainintoja kuinka on upeaa, että ikäiseni ihminen huolehtii itsestään. Olemalla näin itsetuhoinen? Ilmeisesti sitten niin.

Mä luulen, että keski-iässä ihmisen vähän niin kuin kuuluukin olla tukevampi (en tarkoita lihava) kuin parikymppisenä. Toki varmasti on olemassa poikkeuksia tässäkin. Lähes kaikki tuntemani ihmiset, jotka ovat keski-ikäisenäkin huomattavan laihoja, ovat joko syömishäriöisiä tai sitten heillä on muuten jotenkin hyvin omituinen suhde ruokaan ja syömiseen. Mutta tietenkään tämä ei näy ulospäin kaikille, tällainen huomattavan hoikka ihminen saattaa itsekin puhua, miten on tällainen "kuivan kesän orava" tai ihmetellä, miten ruoka ei vain häneen tartu. Ihmettely saattaa olla vilpitöntäkin, kuten ehkä oli entisen esimieheni kohdalla (hän ei vain osannut syödä kunnolla, oli kasvissyöjä (ei mitenkään uskonnollisesti, saattoi syödä joskus lihaakin, mutta enimmäkseen vege) ja lisäksi hänellä oli monenlaisia allergioita. Mutta ulospäin näkyy vain se, että henkilö ei ole "päästänyt" itseään lihomaan.

(Älkää nyt sitten te keski-ikäiset, jotka olette huomattavan hoikkia, mutta ette kärsi syömishäiriöstä ja osaatte syödä ruokaa normaalisti, tulko mulle huutamaan. Luulen, että tätini, nyt jo seitsenkymppinen, kuuluu kategoriaan terveellisesti erittäin hoikat. En ole koskaan ainakaan saanut hänestä syömishäiriöviboja eikä hänellä ole mitenkään omituinen suhde ruokaan. Mutta monet myös kiistävät viimeiseen asti sen, että heidän suhteensa ruokaan olisi jotenkin kummallinen tavalla tai toisella:)

Vielä pahoittelut sulle, jonka viestiä lainasin, että kärsit tuosta sairaudesta, ja toivotukset siitä, että pääsisit parempaan elämäntilanteeseen sen kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saman olen huomannut itse. Omalla kohdalla logiikka on hyvin selvästi ollut se, että mitä hoikemmassa kunnossa olen, sitä vähemmän naiset minusta pitävät ja sitä enemmän miehet minusta pitävät. Kun lihon, miehet menettävät mielenkiintonsa ja naisista olenkin yhtäkkiä ok, vaikka hoikkana minusta ei pidetty.

Tämä on mielenkiintoinen ilmiö. Miehet nyt selvästi ovat hoikempien naisten perään, mutta tuo naisten käytös ihmetyttää. Onko sillä todella väliä, että se ystävä/työkaveri tms ei saisi olla hoikempi kuin itse on? Miksi se olisi itseltä pois? Jokuhan siinä laihemmassa ulkomuodossa ärsyttää.

Liittyy yleiseen kateuteen. Minulle ovat vanhemmat työkaverinaiset irvailleet niin hoikemmasta painosta, ahkeruudesta kuin tunnollisuudesta. Eivät käsitä, että nämä ovat valintoja. Vaatii se minultakin sinnikkyyttä ja tylsyyden sietämistä, että teen töissä jotkut rutiiniasiat kunnolla, vaikka mieluummin olisi kiva jutella työkaverin kanssa tai tehdä ihan muuta kuin töitä. Sama juttu painon kanssa. Jos mielin pysyä normaalipainossa, niin en minä voi istua iltaisin mässäämässä telkkarin edessä. Joutuu sitä kieltäytymäänkin monesta.

Vierailija kirjoitti:

Kyllähän paino kielii myös mielenterveydestä. Moni lihava syö säädelläkseen tunteitaan. Ruoasta haetaan mielihyvää ja sisältöä elämään. Eihän se tasapainoista ole.

Just. 

Oon hoikka ja erittäin pahasti mt-ongelmainen vaikka millä diagnoosilla ja lekureidenkin mielestä oon täysin työkyvytön. 

Tunnen monen monta pulleampaa, jotka osaa nauttia elämästä, ruuasta ja ovat koko ajan menossa, ovat iloisia ja jaksavia. 

Toki voi olla noinkin, itsellä oireilee syömättömyytenä, mutta pieni lihavuus voi kertoa vaan siitä, että nauttii ja tekee niinkuin haluaa idioottien mielipiteistä huolimatta. 

Itse vähän kadehdin heitä. Mieluummin olisin iloinen pullukka kun hermoheikko, kaikesta ongelman muodostava, ja rauhoittavilla elävä laiheliini joka ei kykene muuhun tässä elämässä kun vetämään sen tunnin lenkin joka päivä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen laihduttanut vajaan 10 kiloa. On ollut järkytys nähdä, miten iso merkitys tällä on. Vaatteet ei purista, on mukavampi olla. On kevyempi olo, keho jaksaa paremmin. Suurin järkytys on se, miten ihmisten suhtautuminen on muuttunut. Tuntemattomat puhuvat aivan eri tavalla ystävällisesti ja haluaisivat tutustua. Näin ei ollut, kun olin painavampi.

Näin se on. Samalla aloin itse miettiä sellaista että olisiko harvempi vasten tahtoaan sinkku jos ylipainoisia olisi vähemmän tai jos ihmiset olisi edelleen pääsääntöisesti normaalipainoisia. Olisiko normaalipainoisella sinkulla enemmän vientiä ja viehättäisikö useampi sinkku itseäkin, jos normaalipainoisia olisi nykyistä enemmän?

Eihän se paino ole ainoa asia, jonka vuoksi pariudutaan. Luonne ja yhteinen arvomaailma vaikuttavat asiaan todella paljon.

Toki. Ongelma on vain siinä, että moni jo lähtökohtaisesti tyrmää mukavan ja saman arvomaailman jakavan kumppaniehdokkaan heti tutustuessa, jos toisen ulkomuoto ei miellytä. Ei siinä edes pääse kunnolla tutustumaan, kun toinen toteaa, että en halua seurustella lihavan kanssa. Sääli, voi jäädä todella upea kumppani saamatta. 

Vierailija kirjoitti:

Itseäni hämmentää se, miten moni kohtelee ylipainoisia ja hoikempia eri tavoin ja ei itse näe asiaa. Sille hoikemmalle ollaan tosi ystävällisiä, auttavaisia ja pidetään hänen työnsä jälkeä parempana. Sitten taas lihavan kohdalla ollaan penseämpiä, joustamattomampia ja vaativampia. Omasta mielestään kohtelevat kaikkia yhtä ystävällisesti.

On se aika karua itse nähdä, miten ihmisten käytös muuttuu vaa'an lukeman myötä. Lihavana olet toisen luokan kansalainen ja hoikempana sinua hehkutetaan jo vähästäkin.

Oon syömishäiriöinen ja tiedän, että siellä pinnan alla jokainen käy taistelua omien ongelmiensa kanssa. Oon kaikille ystävällinen ja kunnioittava. 

Eiköhän jokainen kärsi siitä omasta painostaan ilman huomautteluakin, siellä on sielu ja ihminen sisällä ihan samalla tavalla kuin hoikemmillakin.