Onko ateismi jotenkin neutraali uskomusjärjestelmä?
Kun tässä Suvivirsi-keskustelussa tunnutaan ajattelevan, että ateistinen laulu olisi jotenkin neutraalimpi kuin uskonnollisia asioita sisältävä.
Mutta onhan ateismi uskomusjärjestelmä muiden joukossa, ei sen neutraalimpi.
Kukaan ei voi todistaa, että ateistinen maailmankuva olisi totuudenmukainen, enempää kuin sitäkään että Luoja olisi olemassa. Tasoissa siis ollaan.
Kommentit (2185)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
”Kyllä minä olen lukenut raamattua jo lapsesta asti. Olen käynyt ihan normaalisti koulussakin uskonnon tunneilla ja olen itse asiassa lapsena myös kuunnellut eri seurakuntien ihmisiä kuten muitakin”
Valitettavasti noissa kuulee lähinnä ne ”kivat” kohdat, ei niitä ongelmallisia. Niitä ei ihan ymmärrettävästi kauheasti tuoda esiin eikä varsinkaan käsitellä siinä mielessä että mitä ne kertovat oikeastaan jumalasta.VT:ssä jumala määrää kansanmurhia, raiskauksia, rankaisee viattomia ja surmattaa lapsia ja eläimiä.
Olen osannut itsekin onkia tietoa ja lisäksi olen joutunut kokemaan henkistä, psyykkistä ja fyysistä väkivaltaa elämässäni joten minulla on varsin realistinen kuva elämästä.
Eli kärsit jonkinlaisesta traumaperäisestä psykoosista joka saa sinut kuvittelemaan kaikenmaailman "oppaita".
Ymmärrän että asiaa ei monikaan pysty uskomaan mutta se ei tarkoita sitä että minä kärsisin mistään terveydellisistä ongelmista.

Kyllä se tarkoittaa. Olen pahoillani puolestasi. Silti: sinulla on oikeus turvautua ahdistuksessasi sitten vaikka tarustoon. Ei sairaus häpeä ole.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onpa hedelmätön keskustelu, mitään selvyyttä ateismin ydinsanomaan ei ole tullut.
Ateismilla nimenomaan ei ole mitään ydinsanomaa. Se vain tarkoittaa sitä, ettei näe syytä uskoa mihinkään yliluonnolliseen. Sanomat saat etsiä iham muualta.
"Karl Marxin mukaan uskonto on ihmiselle haitallinen. Sitä vastoin uskomisen vastaisuus, ateismi ja materialistinen maailmankatsomus (idealistsen sijasta), voi johtaa ihmiselämän kannalta parempaan."
Sanoo suoraan, että ateismi tarkoittaa, että on uskomisen vastainen. Sinun kuvauksesi, että ateisti ei näe syytä uskoa mihinkään yliluonnolliseen, ei vastaa Marxin määritelmää.
Lue nyt ihan itse tuo Marx-lainauksesi. Silleen ajatuksella, jos osaat. Ja minun Marxisimini rajoittu lähinnä Grouchoon, Chicoon ja Zeppoon, enkä ota heiltäkään ohjeita maailmankatsomukseeni.
Mutta ateismin virallinen kanta on tuo Marxin määritelmä, ei sinun oma mielesi mukaan muokattu "ateismi". Eli onko se sitten ateismia ollenkaan.
Tuo ei ollut määritelmä eikä virallinen. Miksi valehtelet?
Hän on uskovainen, joten valehteleminen on ainoa kommunikaation muoto johon hän on kykeneväinen.
Se on ennemminkin itsepetos ja ns psykoosi. Osittain myös kollektiivinen psykoosi. Kulttuurillinen ja ajallinen psykoosi. Intiassa sitä kutsutaan hindulaisuudeksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
”Kyllä minä olen lukenut raamattua jo lapsesta asti. Olen käynyt ihan normaalisti koulussakin uskonnon tunneilla ja olen itse asiassa lapsena myös kuunnellut eri seurakuntien ihmisiä kuten muitakin”
Valitettavasti noissa kuulee lähinnä ne ”kivat” kohdat, ei niitä ongelmallisia. Niitä ei ihan ymmärrettävästi kauheasti tuoda esiin eikä varsinkaan käsitellä siinä mielessä että mitä ne kertovat oikeastaan jumalasta.VT:ssä jumala määrää kansanmurhia, raiskauksia, rankaisee viattomia ja surmattaa lapsia ja eläimiä.
Olen osannut itsekin onkia tietoa ja lisäksi olen joutunut kokemaan henkistä, psyykkistä ja fyysistä väkivaltaa elämässäni joten minulla on varsin realistinen kuva elämästä.
Eli kärsit jonkinlaisesta traumaperäisestä psykoosista joka saa sinut kuvittelemaan kaikenmaailman "oppaita".
Ymmärrän että asiaa ei monikaan pysty uskomaan mutta se ei tarkoita sitä että minä kärsisin mistään terveydellisistä ongelmista.
Kyllä se tarkoittaa. Olen pahoillani puolestasi. Silti: sinulla on oikeus turvautua ahdistuksessasi sitten vaikka tarustoon. Ei sairaus häpeä ole.
Ei se tarkoita. Olen pahoillani jos illuusiosi on särkynyt. Jankkaamalla fiktio ei kuitenkaan muutu faktaksi. Kiitos ja mukavaa päivää myös sinulle.
"Voiko joku muuten kertoa jos Saatanaa ei ole, miksi on olemassa saatananpalvojia? "
Koska monet palvovat mielikuvitusolentoja. Ihmiset uskovat tuhansiin eri jumaliinkin ja vain korkeintaan yksi niistä voi olla oikea. Muut ovat vääjäämättä mielikuvitusta.
"Paholainen tuntee Raamattunsa paremmin, kuin ihmiset. Se on vallankin hyvin perehtynyt Jumalan sanaan ja tietää että se kaikki pitää paikkansa ja käy toteen. Siksi se osaa niin hyvin vääristellä siellä olevia kohtia. Käyttipä kirjoituksia Jeesustakin vastaan vääntäen niitä oman mielensä mukaan itseään palvelemaan."
Tässä on käytössä yksi klassisista keinoista estää ihmisten kriittisyys uskontoa kohtaan. Siis leimaamalla ihan perusteltu kritiikki ja aidot kysymykset paholaisen vääristelyksi.
Älä siis mieti ja kyseenalaista koska jos teet niin se on paholaisesta.
Vierailija kirjoitti:
"Voiko joku muuten kertoa jos Saatanaa ei ole, miksi on olemassa saatananpalvojia? "
Koska monet palvovat mielikuvitusolentoja. Ihmiset uskovat tuhansiin eri jumaliinkin ja vain korkeintaan yksi niistä voi olla oikea. Muut ovat vääjäämättä mielikuvitusta.
Onhan niitä monijumalaisia uskontoja vaikka kuinka paljon, eli ei ole pakko olla yksi ainoa oikea.
"Onhan niitä monijumalaisia uskontoja vaikka kuinka paljon, eli ei ole pakko olla yksi ainoa oikea."
Ymmärsit varmaan kuitenkin sen pointin? Eli minkään ei tarvitse olla todellinen tullakseen palvonnan kohteeksi. Riittää vain syystä tai toisesta syntynyt usko sen todellisuuteen.
"Onhan niitä monijumalaisia uskontoja vaikka kuinka paljon, eli ei ole pakko olla yksi ainoa oikea."
No tarkka väite on se että vain yksi uskonto voi korkeintaa olla oikea. Muiden on pakko olla tavalla tai toisella vääriä.
Vierailija kirjoitti:
"Voiko joku muuten kertoa jos Saatanaa ei ole, miksi on olemassa saatananpalvojia? "
Koska monet palvovat mielikuvitusolentoja. Ihmiset uskovat tuhansiin eri jumaliinkin ja vain korkeintaan yksi niistä voi olla oikea. Muut ovat vääjäämättä mielikuvitusta.
Millä perusteella jumalia olisi juuri vain yksi?
Siinä kohtaa kun yksilössä nousee tarve palvoa jotakin, tai joku/jokin vaatii palvontaa, pitäisi herätä huoli.
"Ateisti" laulu on mikä tahansa laulu jossa ei hoilata jumalasta. Kaikki laulut jotka ei ole virsiä on siis automaattisesti "ateisti" lauluja. Ihan hyvin voisi laulaa jotakin muuta, korpeaa kaikki virret eikä todellakaan kuulu kouluun. Ei siellä mitään Allahiakaan pakoteta ylistämään, niin vittuako jeesusta tyrkytetään joka ovesta ja ikkunasta?
"Millä perusteella jumalia olisi juuri vain yksi? "
Tarkoitin että vain yksi käsitys jumalasta/jumalista voi olla kerrallaan ihan oikea. Muiden on pakko olla vääriä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
”En minä hyväksy pahoja tekoja mutta silti niitä tapahtuu. Ensisijaisesti meidän ihmisten tulisi lopettaa kaikki pahat tavat ja tehdä vain hyvää”
Nyt puhuttiin jumalan teoista, ei ihmisen. Miksi kutsut jumalan pahoja tekoja rakkaudeksi ja hyväksyt ne vaikka et ikinä tekisi niin ihmisen tekojen kohdalla?Jumala ei tee mitään pahaa meille vaikka meidän näkökulmastamme tapahtuukin hirveitäkin asioita Jumalan toimesta.
Me voisimme oppia ihmisinä ansaitsemaan enemmän hyvää.
Elämä on kuitenkin nyt tätä.
No kyllä Raamatun mukaan ainakin tekee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ateismi ei ole uskomusjärjestelmä. Ateismi tarkoittaa nimenomaan sitä että ei ole uskomusta.
Ihmisillä on uskomuksia, sisäinen maailma on käytännössä uskomusjärjestelmä.
Uskomusjärjestelmä koostuu kaikista mahdollisista sisäisistä osistamme jotka vaikuttavat uskomuksiemme syntyyn.
Niin. AP:n väite ei kuitenkaan ollut "ihmisellä on uskomusjärjestelmä", vaan "ateismi on uskomusjärjestelmä" joka ei siis pidä paikkaansa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ateismi ei ole uskomusjärjestelmä. Ateismi tarkoittaa nimenomaan sitä että ei ole uskomusta.
Tämäkin on keksitty aikana, jolloin uskonto oli käytännössä pakko, kuten se on joissain arabimaissa ja Iranissa edelleen.
Se, että uskonnottomuudelle on ylipäätään tällainen sana on jotenkin hassua. Vähän sama kuin ei-vapaamurareille tai ei-helluntailaisille olisi omansa.
Itse pidän sanasta uskonnoton, sillä se kattaa kaikki agnostikot, ateistit ja sellaiset, joiden uskomusjärjestelmä ei istu valmiiseen dogman muottiin. En ole kieltämässä kenenkään jumalaa tai uskontoa, mutta en itse usko niihin.
Onko sitten usko Jumalaan, tai Jeesuksen ylösnousemukseen uskontoa? mielestäni ei sen enempää kuin ateismi tai usko siihen, että Jeesus ei noussut ylös.
Nuo kaikki ovat uskomuksia, eli jonkin asian pitämistä totena. Eikä niihin uskominen vaadi liittymistä tai kuulumista mihinkään uskontokuntaan tai uskontoon.
Ateismi on uskoa, ei uskontoa. Ihmisellä voi lisäksi kyllä olla myös uskomuksia.
Ei ole, vaan sitä että ei usko. Yritä nyt jo ymmärtää, ei oo niin vaikeaa.
Vierailija kirjoitti:
Siinä kohtaa kun yksilössä nousee tarve palvoa jotakin, tai joku/jokin vaatii palvontaa, pitäisi herätä huoli.
Tämä! Niin TÄMÄ!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Uskomusjärjestelmä koostuu kaikista mahdollisista sisäisistä osistamme jotka vaikuttavat uskomuksiemme syntyyn."
Ateismi voi tietenkin olla yksi osanen ihmisen sisäisessä uskomusjärjestelmässä mutta se ei ole uskomusjärjestelmä itsessään ja yksin.
Ateismi on uskomusjärjestelmä mutta ei koko ihmisen uskomusjärjestelmä.
Ei edelleenkään ole vaikka sinä kuinka monta kertaa tuota typerää valhettasi toistaisit.
Vierailija kirjoitti:
Siinä kohtaa kun yksilössä nousee tarve palvoa jotakin, tai joku/jokin vaatii palvontaa, pitäisi herätä huoli.
Ja palvonnan kohteena voi olla uskonnon lisäksi myös vaikka jokin poliittinen liike, mihin hurahdetaan.
Sanojen merkitys ei tosin ole mielipideasia, joten vaikeaa taas ymmärtää että miten nuo jorinasi liittyvät yhtään mihinkään.