~**~Kultainen 60-luku VKO20~**~
Laitetaanpa äippäloman kunniaksi uusi viikko käyntiin. Esittelyt ovat pudonneet jonnekkin aik. viikoille, enkä millään jaksa vielä niitä kaivaa mukaan. Kirjoittelen tässä päivän mittaan lisää, kunhan totun tähän ajatukseen kotonaolemisesta:-)
Kommentit (45)
ja vauvantuoksuista aikaa koko perheelle.
Pippuri
pikkutytön johdosta. Tosi kiva että synnystys meni hyvin ja taidat olla ihan hyvissä voimissakin jo.
Ollaan oltu pois maisemista loppuviikko, joten nyt kahlasin läpi tämän viikon viestit... En tietty taas(kaan) muista kommentoida kaikkea, mitä alunperin lukiessani viestejä suunnittelin.
Hyrysysy - pahoittelut negasta.
Ankkis - tsemppiä piikittelyyn, toivottavasti tuo toivotun tuloksen näin alkukesän kunniaksi.
Ani - ethän kokonaan katoa täältä?! Viestejäsi on ollut mukava lukea. Ymmärrän kyllä hyvin, että oman pään takia tauko tekee varmasti hyvää. Toivottavasti Prahan reissu (Muistankohan oikein matkakohteen....) on ollut kaikin puolin onnistunut!
Senniina - sulla ei sitten ole enää paljon jäljellä odotusta ennen kuin pääset liittymään Emmin ja Pinkertonin vauvallisten " ryhmään" . Tsemppiä viimeisille rv:lle!
Ullrike - oletko enemmänkin kirjoitellut runoja? Jäljestä päätellen olet. =) Itsekin olen harrastellut kirjoittamista, mutta viime vuosina jäänyt lapsien ja työn viedessä kaiken ajan (juu, selityksen makua, tiedän).
Wemppa - minkälainen on vointisi? Toivottavasti et kärsi huonosta olosta samalla tavalla kuin minä... tuntuu, että mikään ei auta. Joka aamu herään oksennus kurkussa ja aivan kuin olisin krapulassa. Ehkä me jo kohta ollaan rv:n perusteella voiton puolella, pakko ainakin uskoa niin.
Iso-T - minkä ikäisiä teidän nuorimmaiset lapset olivatkaan? Mietin vaan, että mitenköhän meidän lapsoset tulevat reagoimaan vauvauutiseen...
ON: Olo on, kuten tuossa jo kommentoinkin, aivan kamala. On jotenkin aivan masis olo koko jutusta, en vieläkään jaksa uskoa, että tästä mitään tulee... Tuntuu vaan, että on tosi epäreilua, jos nyt menee kesken, kun olen tässä jo kuukauden verran voinut todella huonosti melkein joka päivä. Eka lääkäri on 30.5. Toivottavasti siellä sitten kuuluu sydänäänet. En kyllä tiedä, jaksanko odottaa siihen asti, vai menenkö yksityiselle sitä ennen. Kerranhan olen jo ultrassa käynyt.
Anteeksi tämä todella mieltä" ylentävä" tilitykseni, mutta kun tämä on ainoa paikka, missä voin avautua tässä vaiheessa. Tunnen itseni kiittämättömäksi, kun en osaa olla onnellinen, vaan ajattelen koko ajan pahinta.
Peltis rv 9+2
Eli kp on nyt 31/28 eli viime perjantaina olis pitänyt täti huristaa kylään, muttei oo näkynyt?! En uskalla testaa vielä, koska viimeksikin tuli testattua turhaan. Jos nyt malttais vaikka ees huomiseen odotella? :) Nyt kyl jos ei tärppää, niin luovutan ja siirryn takavasemmalle ihmettelemään... :/
Nyt täytyy lähteä töihin.
... Wemppa, Levinia, Emmi ja Hyrysysy!! :)
Tyttö syntyi 4 tunnin sairaalassa olon jälkeen, supistukset voimistuivat ja avasivat paikat yllättävän tehokkaasti pelkän ilokaasun helpottaessa (??) oloa. No, oli ilokaasusta apua, mutta siihen ne avut jäivät. Kun pyysin puudutetta tulevaa ponnistusvaihetta varten, kätilö tutki minut ja totesi minun olevan niin auki, ettei puudutetta saada enää laitettua. Että ihan luomuna mentäisi... Ponnistus kesti reilun vartin, tuntui ikuisuudelta ja sattui. Mutta sattui ihan eri lailla kuin (kohdunkaulan) puudutteen kanssa, kun sekin kyllä sattuu ja niin sattuu epiduraalinkin kanssa. Se meloni sattuu aina, sanoisin. Minusta tuntui, että ilman puudutetta sain ohjattua ponnistukset oikeammin ja _jouduin_ kuuntelemaan kehoani ja ehkä siksi se ponnistusvaihe tuntui helpolta. Tai siis joka kerta, kun ponnistussupistus alkoi, niin tuli kipu, muttei sitten enää vaan " helpotuksena" työntämisen tunne ja karmea ähistys :)
Kyllähän siitä oli etua, että tämä tyttönen oli sirpakka pieni napero :) Painoa ei ollut kuin vajaa 3,5 kg. Pituutta oli 52 cm.
Ei ollenkaan paha muisto ja viimeinen synnytys :) *ja snif, pyyhin kyyneleen linssistä*
Arjessa minulla on kaksi yli-innokasta apuria ja äidin helmoissa kiehnääjää. Tosin kuherruskuukausi ei kestä ikuisesti ja kohta alkaa varmasti mustis-kohtaukset ja sisarten väliset tappelut, kuka saa nyt auttaa jne. Vauva on aika vaivaton verrattuna kahteen jo kotona olevaan :)
EMMI; imetyshuurut; mikään ei ole elämälle vierasta, kun imettää :) Mitä tahansa tapahtuukin ja miten tahansa reagoit asioihin ja miten tahansa tississi elävät omaa elämäänsä, se tod. näk. kuuluu imetykseen ;) Se on yksi _sangen_mielenkiintoinen_ vaihe ihmisen elämässä, kun imettää.......