18-vuotias lukiolainen serkun tyttö tulossa vahtimaan tokaluokkalaista lastamme
lauantai-illaksi...Kyseessä siis sukulaistyttö, joka tulee la-iltana klo 18 meille ja jää yöksi (meillä miehen kanssa iltameno). Hän tulee siis tokaluokkalaisen poikamme seuraksi; varsinaista lapsenHOITOA ei tarvita, mutta seurassa olemista ja perään katsomista. Patistaa hammaspesuille ja nukkumaan ja auttaa iltapalan kanssa.
Mieheni hakee tytön illalla meille ja kyyditsee seuraavana aamuna takaisin. Ajattelimme vuokrata heille jonkun hyvän animaatioleffan ja ostaa herkkuja, eli sellaista rentoa illanistumista.
Ja kysymyshän kuuluu, mikä olisi sopiva palkka lastenvahdille? Mitä itse löisitte aamulla tytölle käteen?
Kommentit (39)
eiköhän 20 € oo ihan riittävästi. 50 € on vähän liikaa mun mielestä. 30 e on ihan OK, jos siltä tuntuu.
Ehkä joku 30-40 euroa voisi olla sopiva, eihän siinä varsinaista hoitamista juurikaan ole.
Eihän päiväkodissakaan hoitajien palkkaa vähennä se, että lapsi on iso ja omatoiminen :). Nuoren aikaa sitoutuu ihan samalla tavalla. En myöskään osaa ajatella, että animaatioleffan vuokraus vähentäisi tälle nuorelle maksettavaa palkkaa. Herkut & leffa lienevät siksi, että lapsellanne olisi mukavampi ilta teidän ollessa poissa.
Kuitenkaan ei yöllä joudu mitään töitä tekemään mutta varaa sen ajan kuitenkin.
Jos pääsisi illalla kotiin, vaikka myöhemminkin niin 25-30 e.
Mll:n tuntipalkka on 8,20.
Olemme maksaneet lapsenhoitajalle 5 euroa tunnilta, iltatunneilta maksaisin n.1,5-kertaisena. Jos hoitaja jää yöksi, vastuu päättyy tietenkin siihen kun palaamme kotiin.
.
.
50 tuntuu jo aika paljolta, kun kyse ei kuitenkaan ole mistään varsinaisesta TYÖSTÄ. Tyttö on meille läheinen, kyläilee (meillä on aika tiivis sukuyhteisö) ja esim. maalla kesällä tykkää puuhata poikamme kanssa ihan oma-aloitteisesti monta tuntia putkeen. Ei ole kova menemään, joten ei sinänsä "luovu viikonloppuillastaan" ystävien kanssa tms. Ostamme herkkuja heille tänne ja tyttö saa tietysti vapaasti surffata netissä, kuunnella musiikkia, lueskella lehtiä tms. kun poika menee nukkumaan,joten aikaa pojan kanssa valveilla tuhraantuu ehkä muutama tunti, jona aikana he voivat katsoa leffaa nauhalta.
Tyttö itse tarjoutui tulemaan pojan seuraksi, kun kerroimme, ettei meillä ole lastenhoitajaa (isovanhemmat yleensä katsoo perään, mutta ovat nyt matkoilla), enkä tiedä, olettaako tyttö saavansa palkkaa ollenkaan.
Onko 30 e liian vähän? Tyttö on kyllä jo täysikäinen, mutta asuu kotona, joten omat kulut eivät ole kovin isoja...
ap
mutta jos itse tarjoutui, niin 40 e.
Kyllä toi musta ihan TYÖLTÄ kuulostaa. Katsoa lapsen perään ja olla siitä vastuussa. Läheinen tyttö jos vielä kyseessä, niin kai sille kunnon korvauksenkin voi maksaa. Vaikkei olisi kova menemään, uhraa kuitenkin perjantai-illan ja lauantaiaamun. Tottakai ostatte ruokaa, ja jos haluatte, herkkuja. Mutta ei sen palkkaa pitäisi vähentää.
Musta pitää ajatella niin, että tyttö on töissä x-xx, ja siitä maksetaan palkka ilman mitään vähennyksiä (katsoi elokuvan ja söi kaksi Carusell-karkkia).
Itse siis antaisin 50 e/40 e, mutta kai 30 e:kin kävis. Sitä alle ei missään nimessä.
Muistan itse saaneeni 30 markkaa illan lastenvahti keikasta. joku raja sentään euroaikaisessakin hinnoittelussa :)
50 on ihan hirveän paljon tuosta hommasta, Eri asia tietysti jos haluaa muuten muistaa sukulaistyttöä samalla. Teillä ei tunnu olevan pikkurahan puute.
Tyttöhän ei juuri joudu työtä tekemään ja lapsikin on hereillä vain muutaman tunnin. Tyttöhän saa olla netissä, katsoa televisiota yms. joten ihan tavallinen koti-ilta on kyllä mielestäni tytölle. Maksaisin 10-20 €, en yhtään enempää.
Ja sai 500 e KAHDEN VIIKON jokapäiväisestä 9-16 työstä, lapsia viisi. Tästä kertyi siis 50 e / pv palkkaa. Oli oikein tyytyväinen. Tuntipalkaksi tuli noin 7 e.
50 e illasta liikaa, 30-40 jo hyvä.
50€ on aika paljon. Meillä isovanhemmat antaa sen verran synttäri/joululahjaks :)
ja lapset jo kouluikäisiä, ei ihme että tyttö oli tyytyväinen
Ja sai 500 e KAHDEN VIIKON jokapäiväisestä 9-16 työstä, lapsia viisi. Tästä kertyi siis 50 e / pv palkkaa. Oli oikein tyytyväinen. Tuntipalkaksi tuli noin 7 e.
50 e illasta liikaa, 30-40 jo hyvä.
antaa mitään alle 50e.
Hän on kuitenkin VASTUUSSA teidän alaikäisestä lapsestanne kunnes tulette kotiin eli ihan kunnon tuntipalkka jokaisesta tunnista jonka on yksin (oli lapsenne hereillä tai nukkumassa).
Kyllähän te esim MLL:n hoitajallekin joutuisitte maksamaan jokaisesta tunnista, jonka on teillä.
antaa mitään alle 50e.
Hän on kuitenkin VASTUUSSA teidän alaikäisestä lapsestanne kunnes tulette kotiin eli ihan kunnon tuntipalkka jokaisesta tunnista jonka on yksin (oli lapsenne hereillä tai nukkumassa).
Kyllähän te esim MLL:n hoitajallekin joutuisitte maksamaan jokaisesta tunnista, jonka on teillä.
Minäkin saan mielestäni erittäin hyvää hoitoa lapsilleni kunnallisessa päivähoidossa parilla sadalla kuukaudessa, mutta maksoin juuri yhden illan hoidosta (klo 17-24) tuttavaperheen 18-vuotiaalle MLL:n taksan mukaan eli 57,40 (tai itseasiassa pyöristimme sen 60 euroon)
Minäkin saan mielestäni erittäin hyvää hoitoa lapsilleni kunnallisessa päivähoidossa parilla sadalla kuukaudessa, mutta maksoin juuri yhden illan hoidosta (klo 17-24) tuttavaperheen 18-vuotiaalle MLL:n taksan mukaan eli 57,40 (tai itseasiassa pyöristimme sen 60 euroon)
Ja kyllä mun mielestäni ilta/yö on jotenkin raskaampaa kuin päiväaikaan katsoa. Oletan, että olette myöhäiseen liikkeellä, jos tyttö kerran yöksi jää? Itse haluaisin mielelläni maksaa sen verran hyvin (eli sen 50€), että hoitajalle jää hyvä mieli ja on sitten ehkä joskus muulloinkin mielellään tulossa ;)
vastata MLL:n hoitajan palkkoja) olisi omat lapset isolla ikäerolla, maksaisitteko omalle esikoisellennekin 50 euroa koti-illasta, jolloin hän olisi kuopuksesta vastuussa?
Minusta on kyllä aika parjon eroa "työllä" ja sukulaispalveluksella, josta maksetaan pikku korvaus. Myös vahdittavan lapsen ikä ja vahtijan läheisyys perheelle merkitsee jotain. Eihän isovanhemmillekaan ole tapana maksaa, jos he viettävät aikaa lapsenlapsensa kanssa vapaaehtoisesti ja hyvillä mielin.
Tämä ko. sukulaistyttö siis kyläilee meillä joskus muulloinkin, ja selvästi tykkää viettää aikaa poikamme kanssa. Hän itse sanoi,että "mä voin hei tulla teille",kun puhuin suvun yhteisessä viikonlopun vietossa mökillä, että en varmaan pääse lähtemään miehen kanssa ko. iltamenoon.
Tyttö saa siis tutussa paikassa katsella telkkua, surffailla netissä, syödä ja juoda mitä haluaa, löhöillä sohvilla, puhua ilmaiseksi puhelimessa ja käydä halutessaan vaikka saunassa. Uskon, että tyttö viettää ihan mielellään koti-illan poissa omasta kodista (siis vanhempiensa luota) ja ihan rauhassa. Jos hän ensin katsoo animaation poikamme kanssa ja sitten sanoo tälle, että "pesepä hampaat" ja auttaa ehkä iltapalan tekemisessä, niin ei se minusta nyt ihan TYÖSTÄ käy...Lisäksi olemme itse tietysti kaiken aikaa tavoitettavissa ja valmiit tulemaan kotiin, jos jotain erityisempää kävisi.
Kuten sanottu, en usko, että tyttö itse edes odottaa mitään palkkaa tästä illasta.
Tietysti olisi aivan eri asia palkata verokortillinen työntekijä lähipiirin ulkopuolelta! Tai vaikkapa ihan eri asia vahtia paria taaperoa. Tuo 8-vuotias pärjää kyllä jo itsekseenkin muutaman tunnin, mutta emme tietenkään jätä häntä yksin ILLALLA ja nukkuma-aikaan.
Kyllä meidän suvussa ainakin vielä ymmärretään sellaisen lähipiirin käsitettä, jossa ihmiset auttavat toisiaan ihan pyytettömästi ja jopa NAUTTIVAT siitä. Itse olen teininä käynyt vahtimassa tätä samaista tyttöä ja hänen siskoaan, ja muistan, että se oli ihan kivaa ajanviettoa poissa kodista. Muistan saaneeni siitä kanssa vaivanpalkaksi joku 50 markkaa...Meidän suvussa tosiaan vietetään aikaa yhdessä ja ollaan sillä tavalla "yhteisöllisiä",että suvun lapsia kasvatetaan paljon "yhteisvoimin"....Jotenkin julmaa ajatella, että kaikki toisten lasten kanssa vietty aika pitäisi mitata rahassa ja katsotaan työksi.
ap
Ei kovin tuttu teille ja lähinnä kustannatte hänen tekemisiään jo vuokraamalla leffankin.