Miksi jotkut haluavat ajatella ettei yhteiskuntaluokkia ole?

Tuntuu että noista luokista eniten kohkaavat ovat jotain laudan pentuja. Kuvittelevat jotenkin pönkittävänsä omaa olematonta itsetuntoaan larppaamalla jotain kovan luokan porvaria ja bossmania. Näidenkin olisi kannattanut siellä koulussa olla vähän enemmän hereillä siellä koululuokassa ja jättää ne brittien luokkamäärittelyt sinne Englantiin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on minusta hirveän vaikea aihe, eikä vähiten siksi, että iso osa ihmisistä ei joko tunnista tai halua tunnistaa ilmiötä lainkaan. Tai tunnistavat ihan hitusen, mutta sitten kuitenkin virheellisesti luulevat että ansiotulojen määrä määrittää yhteiskuntaluokan.

Suomessa on vahva ajatus siitä, että kaikki ovat enemmän tai vähemmän samalla viivalla, eikä yhteiskuntaluokista siksi mielellään puhuta. Moni myös katsoo omaa elämäänsä ja tuttavapiiriään ja toteaa, ettei näe mitään luokkia. Mutta jos suurin osa ihmisistä ympärilläsi tulee samanlaisista taustoista, käy samanlaisissa töissä ja elää suunnilleen samalla tavalla, eihän niitä eroja välttämättä huomaa.

Minusta yhteiskuntaluokat näkyvät usein juuri niille, jotka ovat tehneet luokkanousun tai luokkalaskun. He tietävät täsmälleen, mistä puhutaan. Kun siirtyy ympäristöstä toiseen, huomaa nopeasti, että kyse ei ole ansiotuloista ollenkaan. Kyse on tavoista, puheesta, verkostoista, maailmankuvasta, harrastuksista, koulutuksesta ja jopa siitä, mitä pidetään itsestäänselvyytenä.

Bussikuski Kontulasta ei osaisi luontevasti seurustella vanhan rahan seurueen kanssa, vaikka olisi kuinka fiksu ja mukava ihminen. Ei siksi, että toinen olisi toista parempi, vaan koska heidän kokemuksensa maailmasta ovat niin erilaiset. Samalla tavalla maatilallisten suvusta, sukunsa ensimmäinen korkeakoulutettu henkilö, voi erottua kuin neonvärinen huutomerkki akateemisessa juhlatilaisuudessa. Tietyt puheenaiheet, viittaukset, käyttäytymissäännöt ja kulttuuriset oletukset ovat sellaisia, jotka oppii yleensä omassa ympäristössään jo lapsena.

Moni väittää vastaan sanomalla, että "kaikkihan voivat keskustella keskenään". Tottakai voivat. Kyse ei ole siitä, etteivätkö ihmiset voisi tulla toimeen. Kyse on siitä, että osa keskustelunaiheista on sellaisia, joihin luokkatasoa ylempi tai alempi ei yksinkertaisesti osaa sanoa juuri mitään. Jos pöydässä puhutaan sukupolvien ajan kertyneestä omaisuudesta, sijoitussäätiöistä, sisäoppilaitoksista tai vaikutusvaltaisista verkostoista, suuri osa on täysin ulkopuolisia. Toisaalta jos keskustelu pyörii esimerkiksi maatilan arjessa, vuorotyössä, toimeentulon epävarmuudessa tai siinä, miten laskut saadaan maksettua seuraavaan palkkapäivään asti, ei ylemmän keskiluokan tai yläluokan kasvatilla välttämättä ole siihen mitään omakohtaista tarttumapintaa.

Juuri tästä syystä minusta on kummallista väittää, ettei yhteiskuntaluokkia ole olemassa. Ne eivät välttämättä näy Suomessa yhtä räikeästi kuin joissakin muissa maissa, mutta kyllä ne näkyvät. Ne näkyvät siinä, millaisia koulutuspolkuja pidetään mahdollisina, millaisia ammatteja arvostetaan, millaisia verkostoja ihmisille muodostuu ja millaista elämää he pitävät normaalina. Kehonkieli, ulkonäkö, materia. Usein luokka näkyy kaikkein selvimmin juuri niissä asioissa, joita ei itse edes huomaa ajatella - koska ne ovat olleet omassa elämässä aina itsestäänselvyyksiä.

Ehkä suurin syy sille, miksi osa ihmisistä haluaa ajatella ettei yhteiskuntaluokkia ole, on se, että ajatus tuntuu epämukavalta. Jos luokat tunnustetaan, täytyy samalla myöntää, etteivät kaikkien lähtökohdat ole samanlaiset. On helpompi uskoa, että jokainen on täysin oman onnensa seppä, kuin pohtia sitä, kuinka paljon perhetausta, kasvuympäristö, koulutus ja sosiaaliset verkostot vaikuttavat ihmisen mahdollisuuksiin jo ennen kuin hän ehtii tehdä ensimmäistäkään omaa valintaansa.
 

No, tässä puhut kyllä perhetaustasta ja kasvatuksesta, enemmän kuin yhteiskuntaluokasta. Olenko minä köyhä työtön siis keskiluokkainen, koska olen keskiluokkaisesta kodista ja muhun on iskostettu tietyt käyttäytymiskoodit? Minkä tahansa yhteiskuntaluokan edustajan kanssa pystyn kyllä keskustelemaan ihan luontevasti. Sukulaisissa on yliopistoprofessoreista duunareihin. 

Juuri tässä näkyy se, että ymmärrämme yhteiskuntaluokan hieman eri tavalla. En ajattele, että yhteiskuntaluokka määräytyy pelkästään tämänhetkisen tulotason tai työmarkkina-aseman perusteella. Jos keskiluokkaisesta kodista tullut ihminen on väliaikaisesti työtön tai pienituloinen, en automaattisesti ajattele hänen muuttuneen työväenluokkaiseksi. Kasvuympäristö, koulutus, kulttuurinen pääoma, puhetapa, verkostot ja ne käyttäytymiskoodit, joihin itsekin viittasit, vaikuttavat mielestäni paljon enemmän kuin tilin saldo yhtenä tiettynä hetkenä.

Siksi sanoisin, että köyhäkin työtön voi olla taustaltaan hyvin keskiluokkainen. Samalla tavalla hyvin tienaava yrittäjä ei välttämättä omaksu koskaan ylemmän luokan tapoja tai viitekehystä vain siksi, että rahaa on tullut lisää.

Ja uskon, että sinun on helppo keskustella hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Keskiluokka on tavallaan yhteiskunnan "keskikaista". Sieltä on yleensä melko helppo kommunikoida sekä alaspäin että ylöspäin, varsinkin jos omassa suvussa ja tuttavapiirissä on monenlaisia ihmisiä. Mutta kokeile ajatuksena ääripäitä. Miten luontevaa olisi kaikkein heikoimmista oloista tulevalle ihmiselle osallistua vanhan rahan suvun illallispöytään, jossa keskustellaan sukusäätiöistä, arvotaiteesta, sisäoppilaitoksista ja vuosikymmenten verkostoista? Tai toisinpäin, kuinka hyvin täysin etuoikeutetussa ympäristössä kasvanut ihminen ymmärtää pitkäaikaistyöttömyyden, toimeentulotuen varassa elämisen tai sukupolvisen köyhyyden kokemusta?

En tarkoita, etteivätkö ihmiset voisi keskustella keskenään tai etteikö yksilöiden välillä olisi valtavia eroja. Tarkoitan sitä, että yhteiskuntaluokka näkyy usein juuri niissä asioissa, joita ei itse huomaa. Jos on kasvanut keskiluokkaisessa ympäristössä, monet kulttuuriset koodit tuntuvat niin luonnollisilta, ettei niitä edes ajattele luokkaeroina. Ne huomaa usein vasta silloin, kun joutuu ympäristöön, jossa omat itsestäänselvyydet eivät enää olekaan muiden itsestäänselvyyksiä. Juuri tästä syystä luokkaa vaihtaneet ihmiset puhuvat ilmiöstä usein paljon vahvemmin kuin ne, jotka ovat pysyneet koko elämänsä suunnilleen samassa asemassa.
 

Terveiset täältä vanhan rahan illallispöydästä:

 

Rahasta ei keskustella. Olet ihan väärässä monessa asiassa.

Terveiset myös vanhan rahan illallispöydästä, avioliiton kautta päädyin sinne, ehkä olen vain teeskentelijä:

 

Rahasta keskustellaan, ja paljon. Ei toki niin, että päivitellään Juhla Mokan ja dieselin hintaa, tai keskustellaan bisneksiä. Raha on tekijä vähän kaikessa, vaikka sitä ei suoraan nimeäkään.

Kyllä vanhan rahan piireissä rahasta puhuminen ja varsinkin pröystäily nähdään yleensä mauttomana.

 

New money on enemmän sitä sakkia, joka tunkee sijoituskeskustelut jne. joka väliin. Vaurautta tavoitteleva elämäntapa on enemmän YKL ja new money.

 

Vanhan rahan piireissä varallisuus on itsestäänselvyys. Siihen ei silti suhtauduta välinpitämättömästi.

Kuka pröystäilystä tai sijoittamisesta on puhunut? Keksit nyt nuo itse. Raha tulee esiin vaikkapa lomasuunnitelmissa, vaikka rahaan ei koskaan viittaakaan. On sillä eroa suunnitteleeko matkaa Gardajärvelle vai Seinäjoelle. Kuuluuko kesälomasuunnitelmiin purjehtiminen vai lähileikkipuisto.

 

 

Gardajärvi ja purjehtiminen on makumieltymyksiä vapaa-ajalle, tavisten juttuja. 

 

Molempia voi harrastaa eri leveleillä, toiset pienemmällä budjetilla kuin toiset. Gardajärvellä ja purjehtimassa muut matkustuserot eivät näy, toisin kuin monessa muussa kohteessa. 

Aiemmin omasta luokkanousustaan kirjoittanut kommentoija tässä. Minusta juuri tällaiset kommentit havainnollistavat sitä, miten sokeita ihmiset voivat olla omalle kuplalleen. Kun sanot, että Gardajärvi ja purjehdus ovat tavallisia, kaikille mahdollisia harrastuksia, puhut omasta viiteryhmästäsi etkä koko Suomesta.

Monelle työväenluokkaiselle perheelle ulkomaanmatka ei ole mikään itsestäänselvyys. Itse lomailin ulkomailla ensi kerran vasta 24-vuotiaana. Vanhempani ovat käyneet vain ruotsinlaivalla Tukholmassa. Entisessä elinpiirissäni monet ihmiset eivät edes tiedä, missä Gardajärvi sijaitsee. Heidän matkahaaveensa liittyvät Tallinnaan, ruotsinlaivaan ja Teneriffaan (sitten kun se haaveiltu lottovoitto tulisi), koska ne ovat kohteita, joista heidän ympäristössään puhutaan ja jotka koetaan saavutettaviksi. Gardajärvi ei ole heille realistinen matkakohde, vaan jotain etäistä.

Sama pätee purjehdukseen. Toki sitä voi harrastaa monella budjetilla, mutta jos on kasvanut ympäristössä, jossa kukaan ei omista venettä, käy venesatamassa tai tunne yhtään purjehtivaa ihmistä, harrastus näyttäytyy asiana, jota harrastavat vain varakkaat ihmiset tai rannikon suomenruotsalaiset. Kyse ei ole pelkästään rahasta vaan myös siitä, mitä omassa ympäristössä pidetään normaalina ja tutuna.

Tätä juuri tarkoitetaan yhteiskuntaluokkien näkymisellä arjessa. Ero ei välttämättä ole siinä, paljonko ihmisellä on tilillä rahaa, vaan siinä, mitä hän pitää täysin tavallisena osana elämää ja mitä taas jonkin toisen maailman juttuna.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on minusta hirveän vaikea aihe, eikä vähiten siksi, että iso osa ihmisistä ei joko tunnista tai halua tunnistaa ilmiötä lainkaan. Tai tunnistavat ihan hitusen, mutta sitten kuitenkin virheellisesti luulevat että ansiotulojen määrä määrittää yhteiskuntaluokan.

Suomessa on vahva ajatus siitä, että kaikki ovat enemmän tai vähemmän samalla viivalla, eikä yhteiskuntaluokista siksi mielellään puhuta. Moni myös katsoo omaa elämäänsä ja tuttavapiiriään ja toteaa, ettei näe mitään luokkia. Mutta jos suurin osa ihmisistä ympärilläsi tulee samanlaisista taustoista, käy samanlaisissa töissä ja elää suunnilleen samalla tavalla, eihän niitä eroja välttämättä huomaa.

Minusta yhteiskuntaluokat näkyvät usein juuri niille, jotka ovat tehneet luokkanousun tai luokkalaskun. He tietävät täsmälleen, mistä puhutaan. Kun siirtyy ympäristöstä toiseen, huomaa nopeasti, että kyse ei ole ansiotuloista ollenkaan. Kyse on tavoista, puheesta, verkostoista, maailmankuvasta, harrastuksista, koulutuksesta ja jopa siitä, mitä pidetään itsestäänselvyytenä.

Bussikuski Kontulasta ei osaisi luontevasti seurustella vanhan rahan seurueen kanssa, vaikka olisi kuinka fiksu ja mukava ihminen. Ei siksi, että toinen olisi toista parempi, vaan koska heidän kokemuksensa maailmasta ovat niin erilaiset. Samalla tavalla maatilallisten suvusta, sukunsa ensimmäinen korkeakoulutettu henkilö, voi erottua kuin neonvärinen huutomerkki akateemisessa juhlatilaisuudessa. Tietyt puheenaiheet, viittaukset, käyttäytymissäännöt ja kulttuuriset oletukset ovat sellaisia, jotka oppii yleensä omassa ympäristössään jo lapsena.

Moni väittää vastaan sanomalla, että "kaikkihan voivat keskustella keskenään". Tottakai voivat. Kyse ei ole siitä, etteivätkö ihmiset voisi tulla toimeen. Kyse on siitä, että osa keskustelunaiheista on sellaisia, joihin luokkatasoa ylempi tai alempi ei yksinkertaisesti osaa sanoa juuri mitään. Jos pöydässä puhutaan sukupolvien ajan kertyneestä omaisuudesta, sijoitussäätiöistä, sisäoppilaitoksista tai vaikutusvaltaisista verkostoista, suuri osa on täysin ulkopuolisia. Toisaalta jos keskustelu pyörii esimerkiksi maatilan arjessa, vuorotyössä, toimeentulon epävarmuudessa tai siinä, miten laskut saadaan maksettua seuraavaan palkkapäivään asti, ei ylemmän keskiluokan tai yläluokan kasvatilla välttämättä ole siihen mitään omakohtaista tarttumapintaa.

Juuri tästä syystä minusta on kummallista väittää, ettei yhteiskuntaluokkia ole olemassa. Ne eivät välttämättä näy Suomessa yhtä räikeästi kuin joissakin muissa maissa, mutta kyllä ne näkyvät. Ne näkyvät siinä, millaisia koulutuspolkuja pidetään mahdollisina, millaisia ammatteja arvostetaan, millaisia verkostoja ihmisille muodostuu ja millaista elämää he pitävät normaalina. Kehonkieli, ulkonäkö, materia. Usein luokka näkyy kaikkein selvimmin juuri niissä asioissa, joita ei itse edes huomaa ajatella - koska ne ovat olleet omassa elämässä aina itsestäänselvyyksiä.

Ehkä suurin syy sille, miksi osa ihmisistä haluaa ajatella ettei yhteiskuntaluokkia ole, on se, että ajatus tuntuu epämukavalta. Jos luokat tunnustetaan, täytyy samalla myöntää, etteivät kaikkien lähtökohdat ole samanlaiset. On helpompi uskoa, että jokainen on täysin oman onnensa seppä, kuin pohtia sitä, kuinka paljon perhetausta, kasvuympäristö, koulutus ja sosiaaliset verkostot vaikuttavat ihmisen mahdollisuuksiin jo ennen kuin hän ehtii tehdä ensimmäistäkään omaa valintaansa.
 

No, tässä puhut kyllä perhetaustasta ja kasvatuksesta, enemmän kuin yhteiskuntaluokasta. Olenko minä köyhä työtön siis keskiluokkainen, koska olen keskiluokkaisesta kodista ja muhun on iskostettu tietyt käyttäytymiskoodit? Minkä tahansa yhteiskuntaluokan edustajan kanssa pystyn kyllä keskustelemaan ihan luontevasti. Sukulaisissa on yliopistoprofessoreista duunareihin. 

Juuri tässä näkyy se, että ymmärrämme yhteiskuntaluokan hieman eri tavalla. En ajattele, että yhteiskuntaluokka määräytyy pelkästään tämänhetkisen tulotason tai työmarkkina-aseman perusteella. Jos keskiluokkaisesta kodista tullut ihminen on väliaikaisesti työtön tai pienituloinen, en automaattisesti ajattele hänen muuttuneen työväenluokkaiseksi. Kasvuympäristö, koulutus, kulttuurinen pääoma, puhetapa, verkostot ja ne käyttäytymiskoodit, joihin itsekin viittasit, vaikuttavat mielestäni paljon enemmän kuin tilin saldo yhtenä tiettynä hetkenä.

Siksi sanoisin, että köyhäkin työtön voi olla taustaltaan hyvin keskiluokkainen. Samalla tavalla hyvin tienaava yrittäjä ei välttämättä omaksu koskaan ylemmän luokan tapoja tai viitekehystä vain siksi, että rahaa on tullut lisää.

Ja uskon, että sinun on helppo keskustella hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Keskiluokka on tavallaan yhteiskunnan "keskikaista". Sieltä on yleensä melko helppo kommunikoida sekä alaspäin että ylöspäin, varsinkin jos omassa suvussa ja tuttavapiirissä on monenlaisia ihmisiä. Mutta kokeile ajatuksena ääripäitä. Miten luontevaa olisi kaikkein heikoimmista oloista tulevalle ihmiselle osallistua vanhan rahan suvun illallispöytään, jossa keskustellaan sukusäätiöistä, arvotaiteesta, sisäoppilaitoksista ja vuosikymmenten verkostoista? Tai toisinpäin, kuinka hyvin täysin etuoikeutetussa ympäristössä kasvanut ihminen ymmärtää pitkäaikaistyöttömyyden, toimeentulotuen varassa elämisen tai sukupolvisen köyhyyden kokemusta?

En tarkoita, etteivätkö ihmiset voisi keskustella keskenään tai etteikö yksilöiden välillä olisi valtavia eroja. Tarkoitan sitä, että yhteiskuntaluokka näkyy usein juuri niissä asioissa, joita ei itse huomaa. Jos on kasvanut keskiluokkaisessa ympäristössä, monet kulttuuriset koodit tuntuvat niin luonnollisilta, ettei niitä edes ajattele luokkaeroina. Ne huomaa usein vasta silloin, kun joutuu ympäristöön, jossa omat itsestäänselvyydet eivät enää olekaan muiden itsestäänselvyyksiä. Juuri tästä syystä luokkaa vaihtaneet ihmiset puhuvat ilmiöstä usein paljon vahvemmin kuin ne, jotka ovat pysyneet koko elämänsä suunnilleen samassa asemassa.
 

Terveiset täältä vanhan rahan illallispöydästä:

 

Rahasta ei keskustella. Olet ihan väärässä monessa asiassa.

Terveiset myös vanhan rahan illallispöydästä, avioliiton kautta päädyin sinne, ehkä olen vain teeskentelijä:

 

Rahasta keskustellaan, ja paljon. Ei toki niin, että päivitellään Juhla Mokan ja dieselin hintaa, tai keskustellaan bisneksiä. Raha on tekijä vähän kaikessa, vaikka sitä ei suoraan nimeäkään.

Kyllä vanhan rahan piireissä rahasta puhuminen ja varsinkin pröystäily nähdään yleensä mauttomana.

 

New money on enemmän sitä sakkia, joka tunkee sijoituskeskustelut jne. joka väliin. Vaurautta tavoitteleva elämäntapa on enemmän YKL ja new money.

 

Vanhan rahan piireissä varallisuus on itsestäänselvyys. Siihen ei silti suhtauduta välinpitämättömästi.

Kuka pröystäilystä tai sijoittamisesta on puhunut? Keksit nyt nuo itse. Raha tulee esiin vaikkapa lomasuunnitelmissa, vaikka rahaan ei koskaan viittaakaan. On sillä eroa suunnitteleeko matkaa Gardajärvelle vai Seinäjoelle. Kuuluuko kesälomasuunnitelmiin purjehtiminen vai lähileikkipuisto.

 

 

Gardajärvi ja purjehtiminen on makumieltymyksiä vapaa-ajalle, tavisten juttuja. 

 

Molempia voi harrastaa eri leveleillä, toiset pienemmällä budjetilla kuin toiset. Gardajärvellä ja purjehtimassa muut matkustuserot eivät näy, toisin kuin monessa muussa kohteessa. 

Aiemmin omasta luokkanousustaan kirjoittanut kommentoija tässä. Minusta juuri tällaiset kommentit havainnollistavat sitä, miten sokeita ihmiset voivat olla omalle kuplalleen. Kun sanot, että Gardajärvi ja purjehdus ovat tavallisia, kaikille mahdollisia harrastuksia, puhut omasta viiteryhmästäsi etkä koko Suomesta.

Monelle työväenluokkaiselle perheelle ulkomaanmatka ei ole mikään itsestäänselvyys. Itse lomailin ulkomailla ensi kerran vasta 24-vuotiaana. Vanhempani ovat käyneet vain ruotsinlaivalla Tukholmassa. Entisessä elinpiirissäni monet ihmiset eivät edes tiedä, missä Gardajärvi sijaitsee. Heidän matkahaaveensa liittyvät Tallinnaan, ruotsinlaivaan ja Teneriffaan (sitten kun se haaveiltu lottovoitto tulisi), koska ne ovat kohteita, joista heidän ympäristössään puhutaan ja jotka koetaan saavutettaviksi. Gardajärvi ei ole heille realistinen matkakohde, vaan jotain etäistä.

Sama pätee purjehdukseen. Toki sitä voi harrastaa monella budjetilla, mutta jos on kasvanut ympäristössä, jossa kukaan ei omista venettä, käy venesatamassa tai tunne yhtään purjehtivaa ihmistä, harrastus näyttäytyy asiana, jota harrastavat vain varakkaat ihmiset tai rannikon suomenruotsalaiset. Kyse ei ole pelkästään rahasta vaan myös siitä, mitä omassa ympäristössä pidetään normaalina ja tutuna.

Tätä juuri tarkoitetaan yhteiskuntaluokkien näkymisellä arjessa. Ero ei välttämättä ole siinä, paljonko ihmisellä on tilillä rahaa, vaan siinä, mitä hän pitää täysin tavallisena osana elämää ja mitä taas jonkin toisen maailman juttuna.

Mikä ihmeen "työväenluokkainen"?? Miksi et sano että ihan duunarille, taviksille?? Kieltäydyn käyttämästä näitä naurettavia ummehtuneita sanontoja viime vuosisadoilta.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suomessa on ehkä kolme rahaluokkaa "ei rahaa", "kohtuullisesti rahaa" ja "paljon rahaa". Luokkasiirtymä vaatii rahan tekemistä tai rahan menettämistä. Luokka itsessään ei tuo etua paitsi sen mitä voit ostaa. 

Sitten on sosiaalinen kerroin joka pitää sisällään tuttavapiirin laajuden ja laadun. 

Varsinainen luokka saadaan kertomalla rahaluokka sosiaalisella kertoimella sekä jakamalla lopuksi ns. A**hole kertoimella (kuinka epämiellyttävä olet henkilönä) niin saadaan virallinen luokka.

Rahalla on hyvin vähän tekemistä yhteiskuntaluokan kanssa. Raha mittaa tuloluokkaa, joka on aivan eri asia. 

Nimenomaan näin. Putkari-hoitaja-perheen vuositulot voivat olla samat kuin opettaja-opettaja-perheellä, mutta elävät todennäköisesti aivan erilaista elämää.

eri

 

 

Millä tavalla aivan erilaista elämää? Kerro vain, on hauska kuulla näitä tiettyjen palstakirjoittajien käsityksiä.

Tuollaiset pariskunnathan elävät jopa Helsingissäkin samoilla alueilla, tiedän itsekin vastapäisissä omakotitaloissa Helsingissä asuvat pariskunnat, joista toinen pariskunta on opettaja-opettaja ja toinen raksamies-hoitaja.

Jep saattavat asua naapureina, mutta opettajaperheen lapset ovat sykissä tai painotusopetuksessa ja duunariperheen lapset lähiluokalla. Opettajaperheen lapset harrastavat jonkin instrumentin soittoa tai jotain yksilölajia, duunariperheen lapset todennäköisemmin futista tai lätkää. Opettajaperhe matkailee kulttuurikohteisiin, duunariperhe rantalomalle. Perheet saattavat elää vierekkäin ja moikata toisiaan, mutta elävät aivan eri maailmoissa.

No millaista elämää elää perhe jossa toinen vanhemmista on duunari ja toinen asiantuntijatyössä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin yhteiskuntaluokkaan Teemu Selänne kuuluu? Varalilisuutta löytyy, mutta tyhmä ja täysin sivistymätön.

Selvästi työväenluokkainen, ei kahta sanaa, eikä lapsensakaan tule muuta olemaan heidän kulttuurisella perhetaustallaan. Elleivät nai ylöspäin. Varallisuus ei ole määrittävä tekijä yhteiskuntaluokassa.

Yhdysvalloissa varmaan nähtäisiin yläluokkana, mutta jenkit tekevätkin kaiken vähän oudosti.

Olen yhdysvaltalaisen kanssa aviossa ja voin kertoa, että siellä sosiaalinen kerrostuneisuus on paljon vahvempaa. Suomessa on hyvin lyhyt historia esim. akateemisuuden suhteen. Yhdysvalloissa saattaa hyvin törmätä sukuihin, joissa on oltu akateemisia jo satakin vuotta. Myös rahan määrä on sikäläisessä yhteiskunnassa aivan toista. Selänteen vaatimaton kiekko-omaisuus ei hänestä yläluokkaa tee muualla kuin Lahdessa. 

Meidän suvussa on oltu akateemisia yli sata vuotta ja luokkatetoisuus on pyöreä nolla. Mulle opetettiin kotona, että kaikkiin ihmisiin pitää suhtautua samalla tavalla riippumatta taustasta tms. 

Ihan vakavasti ottaen, suhtaudutko örisevään narkkiin ja fiksusti pukeutuneeseen bisnesmieheen täsmälleen samalla tavalla? 

Jos sinun olisi pakko jättää lompakkosi jomman kumman vartioitavaksi vaikka kahvilan pöytään, niin kumman valitsisit? 

Kumman luo juoksisit hädässä? 

En ole se jolta alunperin kysyit, mutta töissä tulee nähtyä molempia aika tasaisesti, ihmisenä ja työn kannalta suhtaudun kumpiinkin ihan samoin.

Tuotahan ei kysytty. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on minusta hirveän vaikea aihe, eikä vähiten siksi, että iso osa ihmisistä ei joko tunnista tai halua tunnistaa ilmiötä lainkaan. Tai tunnistavat ihan hitusen, mutta sitten kuitenkin virheellisesti luulevat että ansiotulojen määrä määrittää yhteiskuntaluokan.

Suomessa on vahva ajatus siitä, että kaikki ovat enemmän tai vähemmän samalla viivalla, eikä yhteiskuntaluokista siksi mielellään puhuta. Moni myös katsoo omaa elämäänsä ja tuttavapiiriään ja toteaa, ettei näe mitään luokkia. Mutta jos suurin osa ihmisistä ympärilläsi tulee samanlaisista taustoista, käy samanlaisissa töissä ja elää suunnilleen samalla tavalla, eihän niitä eroja välttämättä huomaa.

Minusta yhteiskuntaluokat näkyvät usein juuri niille, jotka ovat tehneet luokkanousun tai luokkalaskun. He tietävät täsmälleen, mistä puhutaan. Kun siirtyy ympäristöstä toiseen, huomaa nopeasti, että kyse ei ole ansiotuloista ollenkaan. Kyse on tavoista, puheesta, verkostoista, maailmankuvasta, harrastuksista, koulutuksesta ja jopa siitä, mitä pidetään itsestäänselvyytenä.

Bussikuski Kontulasta ei osaisi luontevasti seurustella vanhan rahan seurueen kanssa, vaikka olisi kuinka fiksu ja mukava ihminen. Ei siksi, että toinen olisi toista parempi, vaan koska heidän kokemuksensa maailmasta ovat niin erilaiset. Samalla tavalla maatilallisten suvusta, sukunsa ensimmäinen korkeakoulutettu henkilö, voi erottua kuin neonvärinen huutomerkki akateemisessa juhlatilaisuudessa. Tietyt puheenaiheet, viittaukset, käyttäytymissäännöt ja kulttuuriset oletukset ovat sellaisia, jotka oppii yleensä omassa ympäristössään jo lapsena.

Moni väittää vastaan sanomalla, että "kaikkihan voivat keskustella keskenään". Tottakai voivat. Kyse ei ole siitä, etteivätkö ihmiset voisi tulla toimeen. Kyse on siitä, että osa keskustelunaiheista on sellaisia, joihin luokkatasoa ylempi tai alempi ei yksinkertaisesti osaa sanoa juuri mitään. Jos pöydässä puhutaan sukupolvien ajan kertyneestä omaisuudesta, sijoitussäätiöistä, sisäoppilaitoksista tai vaikutusvaltaisista verkostoista, suuri osa on täysin ulkopuolisia. Toisaalta jos keskustelu pyörii esimerkiksi maatilan arjessa, vuorotyössä, toimeentulon epävarmuudessa tai siinä, miten laskut saadaan maksettua seuraavaan palkkapäivään asti, ei ylemmän keskiluokan tai yläluokan kasvatilla välttämättä ole siihen mitään omakohtaista tarttumapintaa.

Juuri tästä syystä minusta on kummallista väittää, ettei yhteiskuntaluokkia ole olemassa. Ne eivät välttämättä näy Suomessa yhtä räikeästi kuin joissakin muissa maissa, mutta kyllä ne näkyvät. Ne näkyvät siinä, millaisia koulutuspolkuja pidetään mahdollisina, millaisia ammatteja arvostetaan, millaisia verkostoja ihmisille muodostuu ja millaista elämää he pitävät normaalina. Kehonkieli, ulkonäkö, materia. Usein luokka näkyy kaikkein selvimmin juuri niissä asioissa, joita ei itse edes huomaa ajatella - koska ne ovat olleet omassa elämässä aina itsestäänselvyyksiä.

Ehkä suurin syy sille, miksi osa ihmisistä haluaa ajatella ettei yhteiskuntaluokkia ole, on se, että ajatus tuntuu epämukavalta. Jos luokat tunnustetaan, täytyy samalla myöntää, etteivät kaikkien lähtökohdat ole samanlaiset. On helpompi uskoa, että jokainen on täysin oman onnensa seppä, kuin pohtia sitä, kuinka paljon perhetausta, kasvuympäristö, koulutus ja sosiaaliset verkostot vaikuttavat ihmisen mahdollisuuksiin jo ennen kuin hän ehtii tehdä ensimmäistäkään omaa valintaansa.
 

No, tässä puhut kyllä perhetaustasta ja kasvatuksesta, enemmän kuin yhteiskuntaluokasta. Olenko minä köyhä työtön siis keskiluokkainen, koska olen keskiluokkaisesta kodista ja muhun on iskostettu tietyt käyttäytymiskoodit? Minkä tahansa yhteiskuntaluokan edustajan kanssa pystyn kyllä keskustelemaan ihan luontevasti. Sukulaisissa on yliopistoprofessoreista duunareihin. 

Juuri tässä näkyy se, että ymmärrämme yhteiskuntaluokan hieman eri tavalla. En ajattele, että yhteiskuntaluokka määräytyy pelkästään tämänhetkisen tulotason tai työmarkkina-aseman perusteella. Jos keskiluokkaisesta kodista tullut ihminen on väliaikaisesti työtön tai pienituloinen, en automaattisesti ajattele hänen muuttuneen työväenluokkaiseksi. Kasvuympäristö, koulutus, kulttuurinen pääoma, puhetapa, verkostot ja ne käyttäytymiskoodit, joihin itsekin viittasit, vaikuttavat mielestäni paljon enemmän kuin tilin saldo yhtenä tiettynä hetkenä.

Siksi sanoisin, että köyhäkin työtön voi olla taustaltaan hyvin keskiluokkainen. Samalla tavalla hyvin tienaava yrittäjä ei välttämättä omaksu koskaan ylemmän luokan tapoja tai viitekehystä vain siksi, että rahaa on tullut lisää.

Ja uskon, että sinun on helppo keskustella hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Keskiluokka on tavallaan yhteiskunnan "keskikaista". Sieltä on yleensä melko helppo kommunikoida sekä alaspäin että ylöspäin, varsinkin jos omassa suvussa ja tuttavapiirissä on monenlaisia ihmisiä. Mutta kokeile ajatuksena ääripäitä. Miten luontevaa olisi kaikkein heikoimmista oloista tulevalle ihmiselle osallistua vanhan rahan suvun illallispöytään, jossa keskustellaan sukusäätiöistä, arvotaiteesta, sisäoppilaitoksista ja vuosikymmenten verkostoista? Tai toisinpäin, kuinka hyvin täysin etuoikeutetussa ympäristössä kasvanut ihminen ymmärtää pitkäaikaistyöttömyyden, toimeentulotuen varassa elämisen tai sukupolvisen köyhyyden kokemusta?

En tarkoita, etteivätkö ihmiset voisi keskustella keskenään tai etteikö yksilöiden välillä olisi valtavia eroja. Tarkoitan sitä, että yhteiskuntaluokka näkyy usein juuri niissä asioissa, joita ei itse huomaa. Jos on kasvanut keskiluokkaisessa ympäristössä, monet kulttuuriset koodit tuntuvat niin luonnollisilta, ettei niitä edes ajattele luokkaeroina. Ne huomaa usein vasta silloin, kun joutuu ympäristöön, jossa omat itsestäänselvyydet eivät enää olekaan muiden itsestäänselvyyksiä. Juuri tästä syystä luokkaa vaihtaneet ihmiset puhuvat ilmiöstä usein paljon vahvemmin kuin ne, jotka ovat pysyneet koko elämänsä suunnilleen samassa asemassa.
 

Terveiset täältä vanhan rahan illallispöydästä:

 

Rahasta ei keskustella. Olet ihan väärässä monessa asiassa.

Terveiset myös vanhan rahan illallispöydästä, avioliiton kautta päädyin sinne, ehkä olen vain teeskentelijä:

 

Rahasta keskustellaan, ja paljon. Ei toki niin, että päivitellään Juhla Mokan ja dieselin hintaa, tai keskustellaan bisneksiä. Raha on tekijä vähän kaikessa, vaikka sitä ei suoraan nimeäkään.

Kyllä vanhan rahan piireissä rahasta puhuminen ja varsinkin pröystäily nähdään yleensä mauttomana.

 

New money on enemmän sitä sakkia, joka tunkee sijoituskeskustelut jne. joka väliin. Vaurautta tavoitteleva elämäntapa on enemmän YKL ja new money.

 

Vanhan rahan piireissä varallisuus on itsestäänselvyys. Siihen ei silti suhtauduta välinpitämättömästi.

Kuka pröystäilystä tai sijoittamisesta on puhunut? Keksit nyt nuo itse. Raha tulee esiin vaikkapa lomasuunnitelmissa, vaikka rahaan ei koskaan viittaakaan. On sillä eroa suunnitteleeko matkaa Gardajärvelle vai Seinäjoelle. Kuuluuko kesälomasuunnitelmiin purjehtiminen vai lähileikkipuisto.

 

 

Gardajärvi ja purjehtiminen on makumieltymyksiä vapaa-ajalle, tavisten juttuja. 

 

Molempia voi harrastaa eri leveleillä, toiset pienemmällä budjetilla kuin toiset. Gardajärvellä ja purjehtimassa muut matkustuserot eivät näy, toisin kuin monessa muussa kohteessa. 

Aiemmin omasta luokkanousustaan kirjoittanut kommentoija tässä. Minusta juuri tällaiset kommentit havainnollistavat sitä, miten sokeita ihmiset voivat olla omalle kuplalleen. Kun sanot, että Gardajärvi ja purjehdus ovat tavallisia, kaikille mahdollisia harrastuksia, puhut omasta viiteryhmästäsi etkä koko Suomesta.

Monelle työväenluokkaiselle perheelle ulkomaanmatka ei ole mikään itsestäänselvyys. Itse lomailin ulkomailla ensi kerran vasta 24-vuotiaana. Vanhempani ovat käyneet vain ruotsinlaivalla Tukholmassa. Entisessä elinpiirissäni monet ihmiset eivät edes tiedä, missä Gardajärvi sijaitsee. Heidän matkahaaveensa liittyvät Tallinnaan, ruotsinlaivaan ja Teneriffaan (sitten kun se haaveiltu lottovoitto tulisi), koska ne ovat kohteita, joista heidän ympäristössään puhutaan ja jotka koetaan saavutettaviksi. Gardajärvi ei ole heille realistinen matkakohde, vaan jotain etäistä.

Sama pätee purjehdukseen. Toki sitä voi harrastaa monella budjetilla, mutta jos on kasvanut ympäristössä, jossa kukaan ei omista venettä, käy venesatamassa tai tunne yhtään purjehtivaa ihmistä, harrastus näyttäytyy asiana, jota harrastavat vain varakkaat ihmiset tai rannikon suomenruotsalaiset. Kyse ei ole pelkästään rahasta vaan myös siitä, mitä omassa ympäristössä pidetään normaalina ja tutuna.

Tätä juuri tarkoitetaan yhteiskuntaluokkien näkymisellä arjessa. Ero ei välttämättä ole siinä, paljonko ihmisellä on tilillä rahaa, vaan siinä, mitä hän pitää täysin tavallisena osana elämää ja mitä taas jonkin toisen maailman juttuna.

Mikä ihmeen "työväenluokkainen"?? Miksi et sano että ihan duunarille, taviksille?? Kieltäydyn käyttämästä näitä naurettavia ummehtuneita sanontoja viime vuosisadoilta.  

Mikä kumma määritelmä "tavis" oikein on?? Kaikkihan sinne lukeutuu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on minusta hirveän vaikea aihe, eikä vähiten siksi, että iso osa ihmisistä ei joko tunnista tai halua tunnistaa ilmiötä lainkaan. Tai tunnistavat ihan hitusen, mutta sitten kuitenkin virheellisesti luulevat että ansiotulojen määrä määrittää yhteiskuntaluokan.

Suomessa on vahva ajatus siitä, että kaikki ovat enemmän tai vähemmän samalla viivalla, eikä yhteiskuntaluokista siksi mielellään puhuta. Moni myös katsoo omaa elämäänsä ja tuttavapiiriään ja toteaa, ettei näe mitään luokkia. Mutta jos suurin osa ihmisistä ympärilläsi tulee samanlaisista taustoista, käy samanlaisissa töissä ja elää suunnilleen samalla tavalla, eihän niitä eroja välttämättä huomaa.

Minusta yhteiskuntaluokat näkyvät usein juuri niille, jotka ovat tehneet luokkanousun tai luokkalaskun. He tietävät täsmälleen, mistä puhutaan. Kun siirtyy ympäristöstä toiseen, huomaa nopeasti, että kyse ei ole ansiotuloista ollenkaan. Kyse on tavoista, puheesta, verkostoista, maailmankuvasta, harrastuksista, koulutuksesta ja jopa siitä, mitä pidetään itsestäänselvyytenä.

Bussikuski Kontulasta ei osaisi luontevasti seurustella vanhan rahan seurueen kanssa, vaikka olisi kuinka fiksu ja mukava ihminen. Ei siksi, että toinen olisi toista parempi, vaan koska heidän kokemuksensa maailmasta ovat niin erilaiset. Samalla tavalla maatilallisten suvusta, sukunsa ensimmäinen korkeakoulutettu henkilö, voi erottua kuin neonvärinen huutomerkki akateemisessa juhlatilaisuudessa. Tietyt puheenaiheet, viittaukset, käyttäytymissäännöt ja kulttuuriset oletukset ovat sellaisia, jotka oppii yleensä omassa ympäristössään jo lapsena.

Moni väittää vastaan sanomalla, että "kaikkihan voivat keskustella keskenään". Tottakai voivat. Kyse ei ole siitä, etteivätkö ihmiset voisi tulla toimeen. Kyse on siitä, että osa keskustelunaiheista on sellaisia, joihin luokkatasoa ylempi tai alempi ei yksinkertaisesti osaa sanoa juuri mitään. Jos pöydässä puhutaan sukupolvien ajan kertyneestä omaisuudesta, sijoitussäätiöistä, sisäoppilaitoksista tai vaikutusvaltaisista verkostoista, suuri osa on täysin ulkopuolisia. Toisaalta jos keskustelu pyörii esimerkiksi maatilan arjessa, vuorotyössä, toimeentulon epävarmuudessa tai siinä, miten laskut saadaan maksettua seuraavaan palkkapäivään asti, ei ylemmän keskiluokan tai yläluokan kasvatilla välttämättä ole siihen mitään omakohtaista tarttumapintaa.

Juuri tästä syystä minusta on kummallista väittää, ettei yhteiskuntaluokkia ole olemassa. Ne eivät välttämättä näy Suomessa yhtä räikeästi kuin joissakin muissa maissa, mutta kyllä ne näkyvät. Ne näkyvät siinä, millaisia koulutuspolkuja pidetään mahdollisina, millaisia ammatteja arvostetaan, millaisia verkostoja ihmisille muodostuu ja millaista elämää he pitävät normaalina. Kehonkieli, ulkonäkö, materia. Usein luokka näkyy kaikkein selvimmin juuri niissä asioissa, joita ei itse edes huomaa ajatella - koska ne ovat olleet omassa elämässä aina itsestäänselvyyksiä.

Ehkä suurin syy sille, miksi osa ihmisistä haluaa ajatella ettei yhteiskuntaluokkia ole, on se, että ajatus tuntuu epämukavalta. Jos luokat tunnustetaan, täytyy samalla myöntää, etteivät kaikkien lähtökohdat ole samanlaiset. On helpompi uskoa, että jokainen on täysin oman onnensa seppä, kuin pohtia sitä, kuinka paljon perhetausta, kasvuympäristö, koulutus ja sosiaaliset verkostot vaikuttavat ihmisen mahdollisuuksiin jo ennen kuin hän ehtii tehdä ensimmäistäkään omaa valintaansa.
 

No, tässä puhut kyllä perhetaustasta ja kasvatuksesta, enemmän kuin yhteiskuntaluokasta. Olenko minä köyhä työtön siis keskiluokkainen, koska olen keskiluokkaisesta kodista ja muhun on iskostettu tietyt käyttäytymiskoodit? Minkä tahansa yhteiskuntaluokan edustajan kanssa pystyn kyllä keskustelemaan ihan luontevasti. Sukulaisissa on yliopistoprofessoreista duunareihin. 

Juuri tässä näkyy se, että ymmärrämme yhteiskuntaluokan hieman eri tavalla. En ajattele, että yhteiskuntaluokka määräytyy pelkästään tämänhetkisen tulotason tai työmarkkina-aseman perusteella. Jos keskiluokkaisesta kodista tullut ihminen on väliaikaisesti työtön tai pienituloinen, en automaattisesti ajattele hänen muuttuneen työväenluokkaiseksi. Kasvuympäristö, koulutus, kulttuurinen pääoma, puhetapa, verkostot ja ne käyttäytymiskoodit, joihin itsekin viittasit, vaikuttavat mielestäni paljon enemmän kuin tilin saldo yhtenä tiettynä hetkenä.

Siksi sanoisin, että köyhäkin työtön voi olla taustaltaan hyvin keskiluokkainen. Samalla tavalla hyvin tienaava yrittäjä ei välttämättä omaksu koskaan ylemmän luokan tapoja tai viitekehystä vain siksi, että rahaa on tullut lisää.

Ja uskon, että sinun on helppo keskustella hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Keskiluokka on tavallaan yhteiskunnan "keskikaista". Sieltä on yleensä melko helppo kommunikoida sekä alaspäin että ylöspäin, varsinkin jos omassa suvussa ja tuttavapiirissä on monenlaisia ihmisiä. Mutta kokeile ajatuksena ääripäitä. Miten luontevaa olisi kaikkein heikoimmista oloista tulevalle ihmiselle osallistua vanhan rahan suvun illallispöytään, jossa keskustellaan sukusäätiöistä, arvotaiteesta, sisäoppilaitoksista ja vuosikymmenten verkostoista? Tai toisinpäin, kuinka hyvin täysin etuoikeutetussa ympäristössä kasvanut ihminen ymmärtää pitkäaikaistyöttömyyden, toimeentulotuen varassa elämisen tai sukupolvisen köyhyyden kokemusta?

En tarkoita, etteivätkö ihmiset voisi keskustella keskenään tai etteikö yksilöiden välillä olisi valtavia eroja. Tarkoitan sitä, että yhteiskuntaluokka näkyy usein juuri niissä asioissa, joita ei itse huomaa. Jos on kasvanut keskiluokkaisessa ympäristössä, monet kulttuuriset koodit tuntuvat niin luonnollisilta, ettei niitä edes ajattele luokkaeroina. Ne huomaa usein vasta silloin, kun joutuu ympäristöön, jossa omat itsestäänselvyydet eivät enää olekaan muiden itsestäänselvyyksiä. Juuri tästä syystä luokkaa vaihtaneet ihmiset puhuvat ilmiöstä usein paljon vahvemmin kuin ne, jotka ovat pysyneet koko elämänsä suunnilleen samassa asemassa.
 

Terveiset täältä vanhan rahan illallispöydästä:

 

Rahasta ei keskustella. Olet ihan väärässä monessa asiassa.

Terveiset myös vanhan rahan illallispöydästä, avioliiton kautta päädyin sinne, ehkä olen vain teeskentelijä:

 

Rahasta keskustellaan, ja paljon. Ei toki niin, että päivitellään Juhla Mokan ja dieselin hintaa, tai keskustellaan bisneksiä. Raha on tekijä vähän kaikessa, vaikka sitä ei suoraan nimeäkään.

Kyllä vanhan rahan piireissä rahasta puhuminen ja varsinkin pröystäily nähdään yleensä mauttomana.

 

New money on enemmän sitä sakkia, joka tunkee sijoituskeskustelut jne. joka väliin. Vaurautta tavoitteleva elämäntapa on enemmän YKL ja new money.

 

Vanhan rahan piireissä varallisuus on itsestäänselvyys. Siihen ei silti suhtauduta välinpitämättömästi.

Kuka pröystäilystä tai sijoittamisesta on puhunut? Keksit nyt nuo itse. Raha tulee esiin vaikkapa lomasuunnitelmissa, vaikka rahaan ei koskaan viittaakaan. On sillä eroa suunnitteleeko matkaa Gardajärvelle vai Seinäjoelle. Kuuluuko kesälomasuunnitelmiin purjehtiminen vai lähileikkipuisto.

 

 

Gardajärvi ja purjehtiminen on makumieltymyksiä vapaa-ajalle, tavisten juttuja. 

 

Molempia voi harrastaa eri leveleillä, toiset pienemmällä budjetilla kuin toiset. Gardajärvellä ja purjehtimassa muut matkustuserot eivät näy, toisin kuin monessa muussa kohteessa. 

Aiemmin omasta luokkanousustaan kirjoittanut kommentoija tässä. Minusta juuri tällaiset kommentit havainnollistavat sitä, miten sokeita ihmiset voivat olla omalle kuplalleen. Kun sanot, että Gardajärvi ja purjehdus ovat tavallisia, kaikille mahdollisia harrastuksia, puhut omasta viiteryhmästäsi etkä koko Suomesta.

Monelle työväenluokkaiselle perheelle ulkomaanmatka ei ole mikään itsestäänselvyys. Itse lomailin ulkomailla ensi kerran vasta 24-vuotiaana. Vanhempani ovat käyneet vain ruotsinlaivalla Tukholmassa. Entisessä elinpiirissäni monet ihmiset eivät edes tiedä, missä Gardajärvi sijaitsee. Heidän matkahaaveensa liittyvät Tallinnaan, ruotsinlaivaan ja Teneriffaan (sitten kun se haaveiltu lottovoitto tulisi), koska ne ovat kohteita, joista heidän ympäristössään puhutaan ja jotka koetaan saavutettaviksi. Gardajärvi ei ole heille realistinen matkakohde, vaan jotain etäistä.

Sama pätee purjehdukseen. Toki sitä voi harrastaa monella budjetilla, mutta jos on kasvanut ympäristössä, jossa kukaan ei omista venettä, käy venesatamassa tai tunne yhtään purjehtivaa ihmistä, harrastus näyttäytyy asiana, jota harrastavat vain varakkaat ihmiset tai rannikon suomenruotsalaiset. Kyse ei ole pelkästään rahasta vaan myös siitä, mitä omassa ympäristössä pidetään normaalina ja tutuna.

Tätä juuri tarkoitetaan yhteiskuntaluokkien näkymisellä arjessa. Ero ei välttämättä ole siinä, paljonko ihmisellä on tilillä rahaa, vaan siinä, mitä hän pitää täysin tavallisena osana elämää ja mitä taas jonkin toisen maailman juttuna.

Mikä ihmeen "työväenluokkainen"?? Miksi et sano että ihan duunarille, taviksille?? Kieltäydyn käyttämästä näitä naurettavia ummehtuneita sanontoja viime vuosisadoilta.  

Mikä kumma määritelmä "tavis" oikein on?? Kaikkihan sinne lukeutuu?

Tavallinen duunari tai jopa työtön(kaikki työttömät eivät ole syntyneet työttömäksi. Ajatus mikä on nykyään vallalla tietyllä porukalla). Järkevämpi sana kuin "työväenluokkainen" Ihmettelen joidenkin nuorten hinkua käyttää näitä menneiden vuosisatojen ilmaisuja joilla ei ole paikkaa nykyajan Suomessa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on minusta hirveän vaikea aihe, eikä vähiten siksi, että iso osa ihmisistä ei joko tunnista tai halua tunnistaa ilmiötä lainkaan. Tai tunnistavat ihan hitusen, mutta sitten kuitenkin virheellisesti luulevat että ansiotulojen määrä määrittää yhteiskuntaluokan.

Suomessa on vahva ajatus siitä, että kaikki ovat enemmän tai vähemmän samalla viivalla, eikä yhteiskuntaluokista siksi mielellään puhuta. Moni myös katsoo omaa elämäänsä ja tuttavapiiriään ja toteaa, ettei näe mitään luokkia. Mutta jos suurin osa ihmisistä ympärilläsi tulee samanlaisista taustoista, käy samanlaisissa töissä ja elää suunnilleen samalla tavalla, eihän niitä eroja välttämättä huomaa.

Minusta yhteiskuntaluokat näkyvät usein juuri niille, jotka ovat tehneet luokkanousun tai luokkalaskun. He tietävät täsmälleen, mistä puhutaan. Kun siirtyy ympäristöstä toiseen, huomaa nopeasti, että kyse ei ole ansiotuloista ollenkaan. Kyse on tavoista, puheesta, verkostoista, maailmankuvasta, harrastuksista, koulutuksesta ja jopa siitä, mitä pidetään itsestäänselvyytenä.

Bussikuski Kontulasta ei osaisi luontevasti seurustella vanhan rahan seurueen kanssa, vaikka olisi kuinka fiksu ja mukava ihminen. Ei siksi, että toinen olisi toista parempi, vaan koska heidän kokemuksensa maailmasta ovat niin erilaiset. Samalla tavalla maatilallisten suvusta, sukunsa ensimmäinen korkeakoulutettu henkilö, voi erottua kuin neonvärinen huutomerkki akateemisessa juhlatilaisuudessa. Tietyt puheenaiheet, viittaukset, käyttäytymissäännöt ja kulttuuriset oletukset ovat sellaisia, jotka oppii yleensä omassa ympäristössään jo lapsena.

Moni väittää vastaan sanomalla, että "kaikkihan voivat keskustella keskenään". Tottakai voivat. Kyse ei ole siitä, etteivätkö ihmiset voisi tulla toimeen. Kyse on siitä, että osa keskustelunaiheista on sellaisia, joihin luokkatasoa ylempi tai alempi ei yksinkertaisesti osaa sanoa juuri mitään. Jos pöydässä puhutaan sukupolvien ajan kertyneestä omaisuudesta, sijoitussäätiöistä, sisäoppilaitoksista tai vaikutusvaltaisista verkostoista, suuri osa on täysin ulkopuolisia. Toisaalta jos keskustelu pyörii esimerkiksi maatilan arjessa, vuorotyössä, toimeentulon epävarmuudessa tai siinä, miten laskut saadaan maksettua seuraavaan palkkapäivään asti, ei ylemmän keskiluokan tai yläluokan kasvatilla välttämättä ole siihen mitään omakohtaista tarttumapintaa.

Juuri tästä syystä minusta on kummallista väittää, ettei yhteiskuntaluokkia ole olemassa. Ne eivät välttämättä näy Suomessa yhtä räikeästi kuin joissakin muissa maissa, mutta kyllä ne näkyvät. Ne näkyvät siinä, millaisia koulutuspolkuja pidetään mahdollisina, millaisia ammatteja arvostetaan, millaisia verkostoja ihmisille muodostuu ja millaista elämää he pitävät normaalina. Kehonkieli, ulkonäkö, materia. Usein luokka näkyy kaikkein selvimmin juuri niissä asioissa, joita ei itse edes huomaa ajatella - koska ne ovat olleet omassa elämässä aina itsestäänselvyyksiä.

Ehkä suurin syy sille, miksi osa ihmisistä haluaa ajatella ettei yhteiskuntaluokkia ole, on se, että ajatus tuntuu epämukavalta. Jos luokat tunnustetaan, täytyy samalla myöntää, etteivät kaikkien lähtökohdat ole samanlaiset. On helpompi uskoa, että jokainen on täysin oman onnensa seppä, kuin pohtia sitä, kuinka paljon perhetausta, kasvuympäristö, koulutus ja sosiaaliset verkostot vaikuttavat ihmisen mahdollisuuksiin jo ennen kuin hän ehtii tehdä ensimmäistäkään omaa valintaansa.
 

No, tässä puhut kyllä perhetaustasta ja kasvatuksesta, enemmän kuin yhteiskuntaluokasta. Olenko minä köyhä työtön siis keskiluokkainen, koska olen keskiluokkaisesta kodista ja muhun on iskostettu tietyt käyttäytymiskoodit? Minkä tahansa yhteiskuntaluokan edustajan kanssa pystyn kyllä keskustelemaan ihan luontevasti. Sukulaisissa on yliopistoprofessoreista duunareihin. 

Juuri tässä näkyy se, että ymmärrämme yhteiskuntaluokan hieman eri tavalla. En ajattele, että yhteiskuntaluokka määräytyy pelkästään tämänhetkisen tulotason tai työmarkkina-aseman perusteella. Jos keskiluokkaisesta kodista tullut ihminen on väliaikaisesti työtön tai pienituloinen, en automaattisesti ajattele hänen muuttuneen työväenluokkaiseksi. Kasvuympäristö, koulutus, kulttuurinen pääoma, puhetapa, verkostot ja ne käyttäytymiskoodit, joihin itsekin viittasit, vaikuttavat mielestäni paljon enemmän kuin tilin saldo yhtenä tiettynä hetkenä.

Siksi sanoisin, että köyhäkin työtön voi olla taustaltaan hyvin keskiluokkainen. Samalla tavalla hyvin tienaava yrittäjä ei välttämättä omaksu koskaan ylemmän luokan tapoja tai viitekehystä vain siksi, että rahaa on tullut lisää.

Ja uskon, että sinun on helppo keskustella hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Keskiluokka on tavallaan yhteiskunnan "keskikaista". Sieltä on yleensä melko helppo kommunikoida sekä alaspäin että ylöspäin, varsinkin jos omassa suvussa ja tuttavapiirissä on monenlaisia ihmisiä. Mutta kokeile ajatuksena ääripäitä. Miten luontevaa olisi kaikkein heikoimmista oloista tulevalle ihmiselle osallistua vanhan rahan suvun illallispöytään, jossa keskustellaan sukusäätiöistä, arvotaiteesta, sisäoppilaitoksista ja vuosikymmenten verkostoista? Tai toisinpäin, kuinka hyvin täysin etuoikeutetussa ympäristössä kasvanut ihminen ymmärtää pitkäaikaistyöttömyyden, toimeentulotuen varassa elämisen tai sukupolvisen köyhyyden kokemusta?

En tarkoita, etteivätkö ihmiset voisi keskustella keskenään tai etteikö yksilöiden välillä olisi valtavia eroja. Tarkoitan sitä, että yhteiskuntaluokka näkyy usein juuri niissä asioissa, joita ei itse huomaa. Jos on kasvanut keskiluokkaisessa ympäristössä, monet kulttuuriset koodit tuntuvat niin luonnollisilta, ettei niitä edes ajattele luokkaeroina. Ne huomaa usein vasta silloin, kun joutuu ympäristöön, jossa omat itsestäänselvyydet eivät enää olekaan muiden itsestäänselvyyksiä. Juuri tästä syystä luokkaa vaihtaneet ihmiset puhuvat ilmiöstä usein paljon vahvemmin kuin ne, jotka ovat pysyneet koko elämänsä suunnilleen samassa asemassa.
 

Terveiset täältä vanhan rahan illallispöydästä:

 

Rahasta ei keskustella. Olet ihan väärässä monessa asiassa.

Terveiset myös vanhan rahan illallispöydästä, avioliiton kautta päädyin sinne, ehkä olen vain teeskentelijä:

 

Rahasta keskustellaan, ja paljon. Ei toki niin, että päivitellään Juhla Mokan ja dieselin hintaa, tai keskustellaan bisneksiä. Raha on tekijä vähän kaikessa, vaikka sitä ei suoraan nimeäkään.

Kyllä vanhan rahan piireissä rahasta puhuminen ja varsinkin pröystäily nähdään yleensä mauttomana.

 

New money on enemmän sitä sakkia, joka tunkee sijoituskeskustelut jne. joka väliin. Vaurautta tavoitteleva elämäntapa on enemmän YKL ja new money.

 

Vanhan rahan piireissä varallisuus on itsestäänselvyys. Siihen ei silti suhtauduta välinpitämättömästi.

Kuka pröystäilystä tai sijoittamisesta on puhunut? Keksit nyt nuo itse. Raha tulee esiin vaikkapa lomasuunnitelmissa, vaikka rahaan ei koskaan viittaakaan. On sillä eroa suunnitteleeko matkaa Gardajärvelle vai Seinäjoelle. Kuuluuko kesälomasuunnitelmiin purjehtiminen vai lähileikkipuisto.

 

 

Gardajärvi ja purjehtiminen on makumieltymyksiä vapaa-ajalle, tavisten juttuja. 

 

Molempia voi harrastaa eri leveleillä, toiset pienemmällä budjetilla kuin toiset. Gardajärvellä ja purjehtimassa muut matkustuserot eivät näy, toisin kuin monessa muussa kohteessa. 

Aiemmin omasta luokkanousustaan kirjoittanut kommentoija tässä. Minusta juuri tällaiset kommentit havainnollistavat sitä, miten sokeita ihmiset voivat olla omalle kuplalleen. Kun sanot, että Gardajärvi ja purjehdus ovat tavallisia, kaikille mahdollisia harrastuksia, puhut omasta viiteryhmästäsi etkä koko Suomesta.

Monelle työväenluokkaiselle perheelle ulkomaanmatka ei ole mikään itsestäänselvyys. Itse lomailin ulkomailla ensi kerran vasta 24-vuotiaana. Vanhempani ovat käyneet vain ruotsinlaivalla Tukholmassa. Entisessä elinpiirissäni monet ihmiset eivät edes tiedä, missä Gardajärvi sijaitsee. Heidän matkahaaveensa liittyvät Tallinnaan, ruotsinlaivaan ja Teneriffaan (sitten kun se haaveiltu lottovoitto tulisi), koska ne ovat kohteita, joista heidän ympäristössään puhutaan ja jotka koetaan saavutettaviksi. Gardajärvi ei ole heille realistinen matkakohde, vaan jotain etäistä.

Sama pätee purjehdukseen. Toki sitä voi harrastaa monella budjetilla, mutta jos on kasvanut ympäristössä, jossa kukaan ei omista venettä, käy venesatamassa tai tunne yhtään purjehtivaa ihmistä, harrastus näyttäytyy asiana, jota harrastavat vain varakkaat ihmiset tai rannikon suomenruotsalaiset. Kyse ei ole pelkästään rahasta vaan myös siitä, mitä omassa ympäristössä pidetään normaalina ja tutuna.

Tätä juuri tarkoitetaan yhteiskuntaluokkien näkymisellä arjessa. Ero ei välttämättä ole siinä, paljonko ihmisellä on tilillä rahaa, vaan siinä, mitä hän pitää täysin tavallisena osana elämää ja mitä taas jonkin toisen maailman juttuna.

Mikä ihmeen "työväenluokkainen"?? Miksi et sano että ihan duunarille, taviksille?? Kieltäydyn käyttämästä näitä naurettavia ummehtuneita sanontoja viime vuosisadoilta.  

Mikä kumma määritelmä "tavis" oikein on?? Kaikkihan sinne lukeutuu?

Tavallinen duunari tai jopa työtön(kaikki työttömät eivät ole syntyneet työttömäksi. Ajatus mikä on nykyään vallalla tietyllä porukalla). Järkevämpi sana kuin "työväenluokkainen" Ihmettelen joidenkin nuorten hinkua käyttää näitä menneiden vuosisatojen ilmaisuja joilla ei ole paikkaa nykyajan Suomessa. 

Jankutat sanaa nuori. Oletan että olet seniori-ikäinen itse. Etkö ole huomannut, että luokkaerot etenkin kaupungeissa ovat vuonna 2026 selvästi kasvaneet parinkymmenen vuoden takaiseen verrattuna? Nuoret huomaavat, he elävät sitä todellisuutta joka päivä. Päivitä tietämyksesi tämän päivän tasolle, niin keskustellaan uudestaan.

Eihän tuota tarvi mennä kuin Vuosaaresta Munkkiniemeen ja luokkia ei voi olla huomaamatta. 

Minä luulen, että ne jotka vastustavat ajatusta luokkien olemassaolosta ajattelevat, että se jotenkin arvottaa ihmisiä paremmuusjärjestykseen. Ei arvota, se on tutkimuksessa käytetty ja monin tavoin hyödyllinen työkalu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lastensuojelun sossu tässä. Ei ne duunariperheiden lapset mitään harrasta. Aina niille saa sossu etsiä harrastuksen, kun muuten oltaisiin vaan ruuduilla. Keskiluokan lapset sitten pelaavat erilaisia pallopelejä, luistelevat, soittavat jotain ja lukevat. 

 

Voisitko kertoa, millä paikkakunnalla näin? Suuressa osassa Suomea duunarien lapset harrastavat ihan siinä missä muutkin. Jopa ratsastusta, taitoluistelua ja pianonsoittoa. Pienten paikkakuntien konsertit ja näyttelyt on pian katsottu, yleensä jo kouluaikana.

Pääkaupunkiseudulla. Ymmärtänet varmaan, että ratsastuksen hinta on ihan eri asia Helsingissä kuin Ypäjällä. Mutta kyse ei ole niinkään rahasta vaan kulttuurista. Duunareiden lapse ovat koulussakin omillaan siinä missä ylemmän keskiluokan vanhemmat preppaavat illat kukemista ja lukevat lapsen kanssa kokeisiin, etsivät opettavia lisäharrastuksia, luetuttavat kirjoja ja kirjojen perään kirjoja. 

Ei se ratsastuksen hinta ihan eria asia ole, kallista se on joka puolella.

Silti seurustelin yksinhuoltajan kanssa, joka tyttärensä kanssa harjoitti ratsastusta vakavassa mielessä. Tulotaso tyypillinen julkisen sektorin alempi asiantuntijatyö. Kyse on siitä miten haluaa tulonsa sijoittaa tänä päivänä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mihin yhteiskuntaluokkaan Teemu Selänne kuuluu? Varalilisuutta löytyy, mutta tyhmä ja täysin sivistymätön.

Selvästi työväenluokkainen, ei kahta sanaa, eikä lapsensakaan tule muuta olemaan heidän kulttuurisella perhetaustallaan. Elleivät nai ylöspäin. Varallisuus ei ole määrittävä tekijä yhteiskuntaluokassa.

Yhdysvalloissa varmaan nähtäisiin yläluokkana, mutta jenkit tekevätkin kaiken vähän oudosti.

Olen yhdysvaltalaisen kanssa aviossa ja voin kertoa, että siellä sosiaalinen kerrostuneisuus on paljon vahvempaa. Suomessa on hyvin lyhyt historia esim. akateemisuuden suhteen. Yhdysvalloissa saattaa hyvin törmätä sukuihin, joissa on oltu akateemisia jo satakin vuotta. Myös rahan määrä on sikäläisessä yhteiskunnassa aivan toista. Selänteen vaatimaton kiekko-omaisuus ei hänestä yläluokkaa tee muualla kuin Lahdessa. 

Meidän suvussa on oltu akateemisia yli sata vuotta ja luokkatetoisuus on pyöreä nolla. Mulle opetettiin kotona, että kaikkiin ihmisiin pitää suhtautua samalla tavalla riippumatta taustasta tms. 

Ihan vakavasti ottaen, suhtaudutko örisevään narkkiin ja fiksusti pukeutuneeseen bisnesmieheen täsmälleen samalla tavalla? 

Jos sinun olisi pakko jättää lompakkosi jomman kumman vartioitavaksi vaikka kahvilan pöytään, niin kumman valitsisit? 

Kumman luo juoksisit hädässä? 

No jos totta puhutaan, en luottaisi kumpaankaan. Ihmisinä pidän samanarvoisina.

 

-eri

Tietysti pidät saman arvoisina, miten yhteiskuntaluokkiin liittyy?

Kumman luo juoksisit hädässä? 

Tämä on vähän sama kuin amerikkalaisista annetaan nykyisin kuva, että puoli kansaa olisi täydellisiä tolloja (kuten Making a Murderer dokkarin päähenkilöt) vailla mitään sivistystä. Mutta sitten kun näiden tolloksi leimattujen haastatteluja seuraa käy hyvin nopeasti "vääristä" mielipiteistään huolimatta hedän sanavarastonsa ja yleistietonsa ovat todella korkeaa tasoa. Ei ainakaan alempana kuin kenelläkään keskivertohenkilöllä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässäkin keskustelussa on tullut esille, miten keskiluokkaan syntyneet ja sen kuplassa elämänsä viettäneet eivät tunnusta luokkien olemassa oloa. Kun taas yhteiskunnan pahjan pohjimmaiset ovat kertoneet miten suuri muutos luokkanousu on ollut.

Vai että oikein keskiluokkaa. Kas kun ei ihan porvaria ja torpparia lol. Luokkalässytys nyt ei vain kuulu Suomeen ja joidenkin teinien on sitä hirveän vaikea tajuta. 

Minun tuntemiltani ihmisistä aivan kaikki tietävät yhteiskuntaluokkansa. Niistä vitsaillaankin. Eli kyllä kuuluu aivan normaaliin elämään Suomessa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tässäkin keskustelussa on tullut esille, miten keskiluokkaan syntyneet ja sen kuplassa elämänsä viettäneet eivät tunnusta luokkien olemassa oloa. Kun taas yhteiskunnan pahjan pohjimmaiset ovat kertoneet miten suuri muutos luokkanousu on ollut.

Vai että oikein keskiluokkaa. Kas kun ei ihan porvaria ja torpparia lol. Luokkalässytys nyt ei vain kuulu Suomeen ja joidenkin teinien on sitä hirveän vaikea tajuta. 

Minun tuntemiltani ihmisistä aivan kaikki tietävät yhteiskuntaluokkansa. Niistä vitsaillaankin. Eli kyllä kuuluu aivan normaaliin elämään Suomessa. 

Ehkä se kertoo, että elät itse kuplassa.

Ei näy päälle päin jos ihminen rikas.Velkavetosia on autot,talot kaikki velkaa se EI ole rikkautta.Ei tässä maas oo oikeesti KO muutama oikeesti öky.Asema tai ammatti ei takaa mitään pysyvää ..se voi haihtuu yhdes yössä kadota.

Ihan kuin joku levittäisi jälleen tätä ummehtunutta tuubaa nuorille, viimeksi se oli NL, tällä kertaa en tiedä kuka, mutta samaa scheibaa yhtä kaikki.

Ei ikinä Suomesta mitään yhteiskunta luokka maata.Kaikki samalla viivalla.Eikä se muutenkaan onnistuisi..

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on minusta hirveän vaikea aihe, eikä vähiten siksi, että iso osa ihmisistä ei joko tunnista tai halua tunnistaa ilmiötä lainkaan. Tai tunnistavat ihan hitusen, mutta sitten kuitenkin virheellisesti luulevat että ansiotulojen määrä määrittää yhteiskuntaluokan.

Suomessa on vahva ajatus siitä, että kaikki ovat enemmän tai vähemmän samalla viivalla, eikä yhteiskuntaluokista siksi mielellään puhuta. Moni myös katsoo omaa elämäänsä ja tuttavapiiriään ja toteaa, ettei näe mitään luokkia. Mutta jos suurin osa ihmisistä ympärilläsi tulee samanlaisista taustoista, käy samanlaisissa töissä ja elää suunnilleen samalla tavalla, eihän niitä eroja välttämättä huomaa.

Minusta yhteiskuntaluokat näkyvät usein juuri niille, jotka ovat tehneet luokkanousun tai luokkalaskun. He tietävät täsmälleen, mistä puhutaan. Kun siirtyy ympäristöstä toiseen, huomaa nopeasti, että kyse ei ole ansiotuloista ollenkaan. Kyse on tavoista, puheesta, verkostoista, maailmankuvasta, harrastuksista, koulutuksesta ja jopa siitä, mitä pidetään itsestäänselvyytenä.

Bussikuski Kontulasta ei osaisi luontevasti seurustella vanhan rahan seurueen kanssa, vaikka olisi kuinka fiksu ja mukava ihminen. Ei siksi, että toinen olisi toista parempi, vaan koska heidän kokemuksensa maailmasta ovat niin erilaiset. Samalla tavalla maatilallisten suvusta, sukunsa ensimmäinen korkeakoulutettu henkilö, voi erottua kuin neonvärinen huutomerkki akateemisessa juhlatilaisuudessa. Tietyt puheenaiheet, viittaukset, käyttäytymissäännöt ja kulttuuriset oletukset ovat sellaisia, jotka oppii yleensä omassa ympäristössään jo lapsena.

Moni väittää vastaan sanomalla, että "kaikkihan voivat keskustella keskenään". Tottakai voivat. Kyse ei ole siitä, etteivätkö ihmiset voisi tulla toimeen. Kyse on siitä, että osa keskustelunaiheista on sellaisia, joihin luokkatasoa ylempi tai alempi ei yksinkertaisesti osaa sanoa juuri mitään. Jos pöydässä puhutaan sukupolvien ajan kertyneestä omaisuudesta, sijoitussäätiöistä, sisäoppilaitoksista tai vaikutusvaltaisista verkostoista, suuri osa on täysin ulkopuolisia. Toisaalta jos keskustelu pyörii esimerkiksi maatilan arjessa, vuorotyössä, toimeentulon epävarmuudessa tai siinä, miten laskut saadaan maksettua seuraavaan palkkapäivään asti, ei ylemmän keskiluokan tai yläluokan kasvatilla välttämättä ole siihen mitään omakohtaista tarttumapintaa.

Juuri tästä syystä minusta on kummallista väittää, ettei yhteiskuntaluokkia ole olemassa. Ne eivät välttämättä näy Suomessa yhtä räikeästi kuin joissakin muissa maissa, mutta kyllä ne näkyvät. Ne näkyvät siinä, millaisia koulutuspolkuja pidetään mahdollisina, millaisia ammatteja arvostetaan, millaisia verkostoja ihmisille muodostuu ja millaista elämää he pitävät normaalina. Kehonkieli, ulkonäkö, materia. Usein luokka näkyy kaikkein selvimmin juuri niissä asioissa, joita ei itse edes huomaa ajatella - koska ne ovat olleet omassa elämässä aina itsestäänselvyyksiä.

Ehkä suurin syy sille, miksi osa ihmisistä haluaa ajatella ettei yhteiskuntaluokkia ole, on se, että ajatus tuntuu epämukavalta. Jos luokat tunnustetaan, täytyy samalla myöntää, etteivät kaikkien lähtökohdat ole samanlaiset. On helpompi uskoa, että jokainen on täysin oman onnensa seppä, kuin pohtia sitä, kuinka paljon perhetausta, kasvuympäristö, koulutus ja sosiaaliset verkostot vaikuttavat ihmisen mahdollisuuksiin jo ennen kuin hän ehtii tehdä ensimmäistäkään omaa valintaansa.
 

No, tässä puhut kyllä perhetaustasta ja kasvatuksesta, enemmän kuin yhteiskuntaluokasta. Olenko minä köyhä työtön siis keskiluokkainen, koska olen keskiluokkaisesta kodista ja muhun on iskostettu tietyt käyttäytymiskoodit? Minkä tahansa yhteiskuntaluokan edustajan kanssa pystyn kyllä keskustelemaan ihan luontevasti. Sukulaisissa on yliopistoprofessoreista duunareihin. 

Juuri tässä näkyy se, että ymmärrämme yhteiskuntaluokan hieman eri tavalla. En ajattele, että yhteiskuntaluokka määräytyy pelkästään tämänhetkisen tulotason tai työmarkkina-aseman perusteella. Jos keskiluokkaisesta kodista tullut ihminen on väliaikaisesti työtön tai pienituloinen, en automaattisesti ajattele hänen muuttuneen työväenluokkaiseksi. Kasvuympäristö, koulutus, kulttuurinen pääoma, puhetapa, verkostot ja ne käyttäytymiskoodit, joihin itsekin viittasit, vaikuttavat mielestäni paljon enemmän kuin tilin saldo yhtenä tiettynä hetkenä.

Siksi sanoisin, että köyhäkin työtön voi olla taustaltaan hyvin keskiluokkainen. Samalla tavalla hyvin tienaava yrittäjä ei välttämättä omaksu koskaan ylemmän luokan tapoja tai viitekehystä vain siksi, että rahaa on tullut lisää.

Ja uskon, että sinun on helppo keskustella hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Keskiluokka on tavallaan yhteiskunnan "keskikaista". Sieltä on yleensä melko helppo kommunikoida sekä alaspäin että ylöspäin, varsinkin jos omassa suvussa ja tuttavapiirissä on monenlaisia ihmisiä. Mutta kokeile ajatuksena ääripäitä. Miten luontevaa olisi kaikkein heikoimmista oloista tulevalle ihmiselle osallistua vanhan rahan suvun illallispöytään, jossa keskustellaan sukusäätiöistä, arvotaiteesta, sisäoppilaitoksista ja vuosikymmenten verkostoista? Tai toisinpäin, kuinka hyvin täysin etuoikeutetussa ympäristössä kasvanut ihminen ymmärtää pitkäaikaistyöttömyyden, toimeentulotuen varassa elämisen tai sukupolvisen köyhyyden kokemusta?

En tarkoita, etteivätkö ihmiset voisi keskustella keskenään tai etteikö yksilöiden välillä olisi valtavia eroja. Tarkoitan sitä, että yhteiskuntaluokka näkyy usein juuri niissä asioissa, joita ei itse huomaa. Jos on kasvanut keskiluokkaisessa ympäristössä, monet kulttuuriset koodit tuntuvat niin luonnollisilta, ettei niitä edes ajattele luokkaeroina. Ne huomaa usein vasta silloin, kun joutuu ympäristöön, jossa omat itsestäänselvyydet eivät enää olekaan muiden itsestäänselvyyksiä. Juuri tästä syystä luokkaa vaihtaneet ihmiset puhuvat ilmiöstä usein paljon vahvemmin kuin ne, jotka ovat pysyneet koko elämänsä suunnilleen samassa asemassa.
 

Terveiset täältä vanhan rahan illallispöydästä:

 

Rahasta ei keskustella. Olet ihan väärässä monessa asiassa.

Terveiset myös vanhan rahan illallispöydästä, avioliiton kautta päädyin sinne, ehkä olen vain teeskentelijä:

 

Rahasta keskustellaan, ja paljon. Ei toki niin, että päivitellään Juhla Mokan ja dieselin hintaa, tai keskustellaan bisneksiä. Raha on tekijä vähän kaikessa, vaikka sitä ei suoraan nimeäkään.

Kyllä vanhan rahan piireissä rahasta puhuminen ja varsinkin pröystäily nähdään yleensä mauttomana.

 

New money on enemmän sitä sakkia, joka tunkee sijoituskeskustelut jne. joka väliin. Vaurautta tavoitteleva elämäntapa on enemmän YKL ja new money.

 

Vanhan rahan piireissä varallisuus on itsestäänselvyys. Siihen ei silti suhtauduta välinpitämättömästi.

Kuka pröystäilystä tai sijoittamisesta on puhunut? Keksit nyt nuo itse. Raha tulee esiin vaikkapa lomasuunnitelmissa, vaikka rahaan ei koskaan viittaakaan. On sillä eroa suunnitteleeko matkaa Gardajärvelle vai Seinäjoelle. Kuuluuko kesälomasuunnitelmiin purjehtiminen vai lähileikkipuisto.

 

 

Gardajärvi ja purjehtiminen on makumieltymyksiä vapaa-ajalle, tavisten juttuja. 

 

Molempia voi harrastaa eri leveleillä, toiset pienemmällä budjetilla kuin toiset. Gardajärvellä ja purjehtimassa muut matkustuserot eivät näy, toisin kuin monessa muussa kohteessa. 

Aiemmin omasta luokkanousustaan kirjoittanut kommentoija tässä. Minusta juuri tällaiset kommentit havainnollistavat sitä, miten sokeita ihmiset voivat olla omalle kuplalleen. Kun sanot, että Gardajärvi ja purjehdus ovat tavallisia, kaikille mahdollisia harrastuksia, puhut omasta viiteryhmästäsi etkä koko Suomesta.

Monelle työväenluokkaiselle perheelle ulkomaanmatka ei ole mikään itsestäänselvyys. Itse lomailin ulkomailla ensi kerran vasta 24-vuotiaana. Vanhempani ovat käyneet vain ruotsinlaivalla Tukholmassa. Entisessä elinpiirissäni monet ihmiset eivät edes tiedä, missä Gardajärvi sijaitsee. Heidän matkahaaveensa liittyvät Tallinnaan, ruotsinlaivaan ja Teneriffaan (sitten kun se haaveiltu lottovoitto tulisi), koska ne ovat kohteita, joista heidän ympäristössään puhutaan ja jotka koetaan saavutettaviksi. Gardajärvi ei ole heille realistinen matkakohde, vaan jotain etäistä.

Sama pätee purjehdukseen. Toki sitä voi harrastaa monella budjetilla, mutta jos on kasvanut ympäristössä, jossa kukaan ei omista venettä, käy venesatamassa tai tunne yhtään purjehtivaa ihmistä, harrastus näyttäytyy asiana, jota harrastavat vain varakkaat ihmiset tai rannikon suomenruotsalaiset. Kyse ei ole pelkästään rahasta vaan myös siitä, mitä omassa ympäristössä pidetään normaalina ja tutuna.

Tätä juuri tarkoitetaan yhteiskuntaluokkien näkymisellä arjessa. Ero ei välttämättä ole siinä, paljonko ihmisellä on tilillä rahaa, vaan siinä, mitä hän pitää täysin tavallisena osana elämää ja mitä taas jonkin toisen maailman juttuna.

Mikä ihmeen "työväenluokkainen"?? Miksi et sano että ihan duunarille, taviksille?? Kieltäydyn käyttämästä näitä naurettavia ummehtuneita sanontoja viime vuosisadoilta.  

Mikä kumma määritelmä "tavis" oikein on?? Kaikkihan sinne lukeutuu?

Tavallinen duunari tai jopa työtön(kaikki työttömät eivät ole syntyneet työttömäksi. Ajatus mikä on nykyään vallalla tietyllä porukalla). Järkevämpi sana kuin "työväenluokkainen" Ihmettelen joidenkin nuorten hinkua käyttää näitä menneiden vuosisatojen ilmaisuja joilla ei ole paikkaa nykyajan Suomessa. 

Keskiluokkaiset ovat vielä taviksempia kuin työväenluokka. 

99,9% ihmisistä on taviksia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on minusta hirveän vaikea aihe, eikä vähiten siksi, että iso osa ihmisistä ei joko tunnista tai halua tunnistaa ilmiötä lainkaan. Tai tunnistavat ihan hitusen, mutta sitten kuitenkin virheellisesti luulevat että ansiotulojen määrä määrittää yhteiskuntaluokan.

Suomessa on vahva ajatus siitä, että kaikki ovat enemmän tai vähemmän samalla viivalla, eikä yhteiskuntaluokista siksi mielellään puhuta. Moni myös katsoo omaa elämäänsä ja tuttavapiiriään ja toteaa, ettei näe mitään luokkia. Mutta jos suurin osa ihmisistä ympärilläsi tulee samanlaisista taustoista, käy samanlaisissa töissä ja elää suunnilleen samalla tavalla, eihän niitä eroja välttämättä huomaa.

Minusta yhteiskuntaluokat näkyvät usein juuri niille, jotka ovat tehneet luokkanousun tai luokkalaskun. He tietävät täsmälleen, mistä puhutaan. Kun siirtyy ympäristöstä toiseen, huomaa nopeasti, että kyse ei ole ansiotuloista ollenkaan. Kyse on tavoista, puheesta, verkostoista, maailmankuvasta, harrastuksista, koulutuksesta ja jopa siitä, mitä pidetään itsestäänselvyytenä.

Bussikuski Kontulasta ei osaisi luontevasti seurustella vanhan rahan seurueen kanssa, vaikka olisi kuinka fiksu ja mukava ihminen. Ei siksi, että toinen olisi toista parempi, vaan koska heidän kokemuksensa maailmasta ovat niin erilaiset. Samalla tavalla maatilallisten suvusta, sukunsa ensimmäinen korkeakoulutettu henkilö, voi erottua kuin neonvärinen huutomerkki akateemisessa juhlatilaisuudessa. Tietyt puheenaiheet, viittaukset, käyttäytymissäännöt ja kulttuuriset oletukset ovat sellaisia, jotka oppii yleensä omassa ympäristössään jo lapsena.

Moni väittää vastaan sanomalla, että "kaikkihan voivat keskustella keskenään". Tottakai voivat. Kyse ei ole siitä, etteivätkö ihmiset voisi tulla toimeen. Kyse on siitä, että osa keskustelunaiheista on sellaisia, joihin luokkatasoa ylempi tai alempi ei yksinkertaisesti osaa sanoa juuri mitään. Jos pöydässä puhutaan sukupolvien ajan kertyneestä omaisuudesta, sijoitussäätiöistä, sisäoppilaitoksista tai vaikutusvaltaisista verkostoista, suuri osa on täysin ulkopuolisia. Toisaalta jos keskustelu pyörii esimerkiksi maatilan arjessa, vuorotyössä, toimeentulon epävarmuudessa tai siinä, miten laskut saadaan maksettua seuraavaan palkkapäivään asti, ei ylemmän keskiluokan tai yläluokan kasvatilla välttämättä ole siihen mitään omakohtaista tarttumapintaa.

Juuri tästä syystä minusta on kummallista väittää, ettei yhteiskuntaluokkia ole olemassa. Ne eivät välttämättä näy Suomessa yhtä räikeästi kuin joissakin muissa maissa, mutta kyllä ne näkyvät. Ne näkyvät siinä, millaisia koulutuspolkuja pidetään mahdollisina, millaisia ammatteja arvostetaan, millaisia verkostoja ihmisille muodostuu ja millaista elämää he pitävät normaalina. Kehonkieli, ulkonäkö, materia. Usein luokka näkyy kaikkein selvimmin juuri niissä asioissa, joita ei itse edes huomaa ajatella - koska ne ovat olleet omassa elämässä aina itsestäänselvyyksiä.

Ehkä suurin syy sille, miksi osa ihmisistä haluaa ajatella ettei yhteiskuntaluokkia ole, on se, että ajatus tuntuu epämukavalta. Jos luokat tunnustetaan, täytyy samalla myöntää, etteivät kaikkien lähtökohdat ole samanlaiset. On helpompi uskoa, että jokainen on täysin oman onnensa seppä, kuin pohtia sitä, kuinka paljon perhetausta, kasvuympäristö, koulutus ja sosiaaliset verkostot vaikuttavat ihmisen mahdollisuuksiin jo ennen kuin hän ehtii tehdä ensimmäistäkään omaa valintaansa.
 

No, tässä puhut kyllä perhetaustasta ja kasvatuksesta, enemmän kuin yhteiskuntaluokasta. Olenko minä köyhä työtön siis keskiluokkainen, koska olen keskiluokkaisesta kodista ja muhun on iskostettu tietyt käyttäytymiskoodit? Minkä tahansa yhteiskuntaluokan edustajan kanssa pystyn kyllä keskustelemaan ihan luontevasti. Sukulaisissa on yliopistoprofessoreista duunareihin. 

Juuri tässä näkyy se, että ymmärrämme yhteiskuntaluokan hieman eri tavalla. En ajattele, että yhteiskuntaluokka määräytyy pelkästään tämänhetkisen tulotason tai työmarkkina-aseman perusteella. Jos keskiluokkaisesta kodista tullut ihminen on väliaikaisesti työtön tai pienituloinen, en automaattisesti ajattele hänen muuttuneen työväenluokkaiseksi. Kasvuympäristö, koulutus, kulttuurinen pääoma, puhetapa, verkostot ja ne käyttäytymiskoodit, joihin itsekin viittasit, vaikuttavat mielestäni paljon enemmän kuin tilin saldo yhtenä tiettynä hetkenä.

Siksi sanoisin, että köyhäkin työtön voi olla taustaltaan hyvin keskiluokkainen. Samalla tavalla hyvin tienaava yrittäjä ei välttämättä omaksu koskaan ylemmän luokan tapoja tai viitekehystä vain siksi, että rahaa on tullut lisää.

Ja uskon, että sinun on helppo keskustella hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Keskiluokka on tavallaan yhteiskunnan "keskikaista". Sieltä on yleensä melko helppo kommunikoida sekä alaspäin että ylöspäin, varsinkin jos omassa suvussa ja tuttavapiirissä on monenlaisia ihmisiä. Mutta kokeile ajatuksena ääripäitä. Miten luontevaa olisi kaikkein heikoimmista oloista tulevalle ihmiselle osallistua vanhan rahan suvun illallispöytään, jossa keskustellaan sukusäätiöistä, arvotaiteesta, sisäoppilaitoksista ja vuosikymmenten verkostoista? Tai toisinpäin, kuinka hyvin täysin etuoikeutetussa ympäristössä kasvanut ihminen ymmärtää pitkäaikaistyöttömyyden, toimeentulotuen varassa elämisen tai sukupolvisen köyhyyden kokemusta?

En tarkoita, etteivätkö ihmiset voisi keskustella keskenään tai etteikö yksilöiden välillä olisi valtavia eroja. Tarkoitan sitä, että yhteiskuntaluokka näkyy usein juuri niissä asioissa, joita ei itse huomaa. Jos on kasvanut keskiluokkaisessa ympäristössä, monet kulttuuriset koodit tuntuvat niin luonnollisilta, ettei niitä edes ajattele luokkaeroina. Ne huomaa usein vasta silloin, kun joutuu ympäristöön, jossa omat itsestäänselvyydet eivät enää olekaan muiden itsestäänselvyyksiä. Juuri tästä syystä luokkaa vaihtaneet ihmiset puhuvat ilmiöstä usein paljon vahvemmin kuin ne, jotka ovat pysyneet koko elämänsä suunnilleen samassa asemassa.
 

Terveiset täältä vanhan rahan illallispöydästä:

 

Rahasta ei keskustella. Olet ihan väärässä monessa asiassa.

Terveiset myös vanhan rahan illallispöydästä, avioliiton kautta päädyin sinne, ehkä olen vain teeskentelijä:

 

Rahasta keskustellaan, ja paljon. Ei toki niin, että päivitellään Juhla Mokan ja dieselin hintaa, tai keskustellaan bisneksiä. Raha on tekijä vähän kaikessa, vaikka sitä ei suoraan nimeäkään.

Kyllä vanhan rahan piireissä rahasta puhuminen ja varsinkin pröystäily nähdään yleensä mauttomana.

 

New money on enemmän sitä sakkia, joka tunkee sijoituskeskustelut jne. joka väliin. Vaurautta tavoitteleva elämäntapa on enemmän YKL ja new money.

 

Vanhan rahan piireissä varallisuus on itsestäänselvyys. Siihen ei silti suhtauduta välinpitämättömästi.

Kuka pröystäilystä tai sijoittamisesta on puhunut? Keksit nyt nuo itse. Raha tulee esiin vaikkapa lomasuunnitelmissa, vaikka rahaan ei koskaan viittaakaan. On sillä eroa suunnitteleeko matkaa Gardajärvelle vai Seinäjoelle. Kuuluuko kesälomasuunnitelmiin purjehtiminen vai lähileikkipuisto.

 

 

Gardajärvi ja purjehtiminen on makumieltymyksiä vapaa-ajalle, tavisten juttuja. 

 

Molempia voi harrastaa eri leveleillä, toiset pienemmällä budjetilla kuin toiset. Gardajärvellä ja purjehtimassa muut matkustuserot eivät näy, toisin kuin monessa muussa kohteessa. 

Aiemmin omasta luokkanousustaan kirjoittanut kommentoija tässä. Minusta juuri tällaiset kommentit havainnollistavat sitä, miten sokeita ihmiset voivat olla omalle kuplalleen. Kun sanot, että Gardajärvi ja purjehdus ovat tavallisia, kaikille mahdollisia harrastuksia, puhut omasta viiteryhmästäsi etkä koko Suomesta.

Monelle työväenluokkaiselle perheelle ulkomaanmatka ei ole mikään itsestäänselvyys. Itse lomailin ulkomailla ensi kerran vasta 24-vuotiaana. Vanhempani ovat käyneet vain ruotsinlaivalla Tukholmassa. Entisessä elinpiirissäni monet ihmiset eivät edes tiedä, missä Gardajärvi sijaitsee. Heidän matkahaaveensa liittyvät Tallinnaan, ruotsinlaivaan ja Teneriffaan (sitten kun se haaveiltu lottovoitto tulisi), koska ne ovat kohteita, joista heidän ympäristössään puhutaan ja jotka koetaan saavutettaviksi. Gardajärvi ei ole heille realistinen matkakohde, vaan jotain etäistä.

Sama pätee purjehdukseen. Toki sitä voi harrastaa monella budjetilla, mutta jos on kasvanut ympäristössä, jossa kukaan ei omista venettä, käy venesatamassa tai tunne yhtään purjehtivaa ihmistä, harrastus näyttäytyy asiana, jota harrastavat vain varakkaat ihmiset tai rannikon suomenruotsalaiset. Kyse ei ole pelkästään rahasta vaan myös siitä, mitä omassa ympäristössä pidetään normaalina ja tutuna.

Tätä juuri tarkoitetaan yhteiskuntaluokkien näkymisellä arjessa. Ero ei välttämättä ole siinä, paljonko ihmisellä on tilillä rahaa, vaan siinä, mitä hän pitää täysin tavallisena osana elämää ja mitä taas jonkin toisen maailman juttuna.

Mikä ihmeen "työväenluokkainen"?? Miksi et sano että ihan duunarille, taviksille?? Kieltäydyn käyttämästä näitä naurettavia ummehtuneita sanontoja viime vuosisadoilta.  

Mikä kumma määritelmä "tavis" oikein on?? Kaikkihan sinne lukeutuu?

Tavallinen duunari tai jopa työtön(kaikki työttömät eivät ole syntyneet työttömäksi. Ajatus mikä on nykyään vallalla tietyllä porukalla). Järkevämpi sana kuin "työväenluokkainen" Ihmettelen joidenkin nuorten hinkua käyttää näitä menneiden vuosisatojen ilmaisuja joilla ei ole paikkaa nykyajan Suomessa. 

Tässä taitaa näkyä se luokkaero... Minä pidän keskiluokkaa taviksina... 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on minusta hirveän vaikea aihe, eikä vähiten siksi, että iso osa ihmisistä ei joko tunnista tai halua tunnistaa ilmiötä lainkaan. Tai tunnistavat ihan hitusen, mutta sitten kuitenkin virheellisesti luulevat että ansiotulojen määrä määrittää yhteiskuntaluokan.

Suomessa on vahva ajatus siitä, että kaikki ovat enemmän tai vähemmän samalla viivalla, eikä yhteiskuntaluokista siksi mielellään puhuta. Moni myös katsoo omaa elämäänsä ja tuttavapiiriään ja toteaa, ettei näe mitään luokkia. Mutta jos suurin osa ihmisistä ympärilläsi tulee samanlaisista taustoista, käy samanlaisissa töissä ja elää suunnilleen samalla tavalla, eihän niitä eroja välttämättä huomaa.

Minusta yhteiskuntaluokat näkyvät usein juuri niille, jotka ovat tehneet luokkanousun tai luokkalaskun. He tietävät täsmälleen, mistä puhutaan. Kun siirtyy ympäristöstä toiseen, huomaa nopeasti, että kyse ei ole ansiotuloista ollenkaan. Kyse on tavoista, puheesta, verkostoista, maailmankuvasta, harrastuksista, koulutuksesta ja jopa siitä, mitä pidetään itsestäänselvyytenä.

Bussikuski Kontulasta ei osaisi luontevasti seurustella vanhan rahan seurueen kanssa, vaikka olisi kuinka fiksu ja mukava ihminen. Ei siksi, että toinen olisi toista parempi, vaan koska heidän kokemuksensa maailmasta ovat niin erilaiset. Samalla tavalla maatilallisten suvusta, sukunsa ensimmäinen korkeakoulutettu henkilö, voi erottua kuin neonvärinen huutomerkki akateemisessa juhlatilaisuudessa. Tietyt puheenaiheet, viittaukset, käyttäytymissäännöt ja kulttuuriset oletukset ovat sellaisia, jotka oppii yleensä omassa ympäristössään jo lapsena.

Moni väittää vastaan sanomalla, että "kaikkihan voivat keskustella keskenään". Tottakai voivat. Kyse ei ole siitä, etteivätkö ihmiset voisi tulla toimeen. Kyse on siitä, että osa keskustelunaiheista on sellaisia, joihin luokkatasoa ylempi tai alempi ei yksinkertaisesti osaa sanoa juuri mitään. Jos pöydässä puhutaan sukupolvien ajan kertyneestä omaisuudesta, sijoitussäätiöistä, sisäoppilaitoksista tai vaikutusvaltaisista verkostoista, suuri osa on täysin ulkopuolisia. Toisaalta jos keskustelu pyörii esimerkiksi maatilan arjessa, vuorotyössä, toimeentulon epävarmuudessa tai siinä, miten laskut saadaan maksettua seuraavaan palkkapäivään asti, ei ylemmän keskiluokan tai yläluokan kasvatilla välttämättä ole siihen mitään omakohtaista tarttumapintaa.

Juuri tästä syystä minusta on kummallista väittää, ettei yhteiskuntaluokkia ole olemassa. Ne eivät välttämättä näy Suomessa yhtä räikeästi kuin joissakin muissa maissa, mutta kyllä ne näkyvät. Ne näkyvät siinä, millaisia koulutuspolkuja pidetään mahdollisina, millaisia ammatteja arvostetaan, millaisia verkostoja ihmisille muodostuu ja millaista elämää he pitävät normaalina. Kehonkieli, ulkonäkö, materia. Usein luokka näkyy kaikkein selvimmin juuri niissä asioissa, joita ei itse edes huomaa ajatella - koska ne ovat olleet omassa elämässä aina itsestäänselvyyksiä.

Ehkä suurin syy sille, miksi osa ihmisistä haluaa ajatella ettei yhteiskuntaluokkia ole, on se, että ajatus tuntuu epämukavalta. Jos luokat tunnustetaan, täytyy samalla myöntää, etteivät kaikkien lähtökohdat ole samanlaiset. On helpompi uskoa, että jokainen on täysin oman onnensa seppä, kuin pohtia sitä, kuinka paljon perhetausta, kasvuympäristö, koulutus ja sosiaaliset verkostot vaikuttavat ihmisen mahdollisuuksiin jo ennen kuin hän ehtii tehdä ensimmäistäkään omaa valintaansa.
 

No, tässä puhut kyllä perhetaustasta ja kasvatuksesta, enemmän kuin yhteiskuntaluokasta. Olenko minä köyhä työtön siis keskiluokkainen, koska olen keskiluokkaisesta kodista ja muhun on iskostettu tietyt käyttäytymiskoodit? Minkä tahansa yhteiskuntaluokan edustajan kanssa pystyn kyllä keskustelemaan ihan luontevasti. Sukulaisissa on yliopistoprofessoreista duunareihin. 

Juuri tässä näkyy se, että ymmärrämme yhteiskuntaluokan hieman eri tavalla. En ajattele, että yhteiskuntaluokka määräytyy pelkästään tämänhetkisen tulotason tai työmarkkina-aseman perusteella. Jos keskiluokkaisesta kodista tullut ihminen on väliaikaisesti työtön tai pienituloinen, en automaattisesti ajattele hänen muuttuneen työväenluokkaiseksi. Kasvuympäristö, koulutus, kulttuurinen pääoma, puhetapa, verkostot ja ne käyttäytymiskoodit, joihin itsekin viittasit, vaikuttavat mielestäni paljon enemmän kuin tilin saldo yhtenä tiettynä hetkenä.

Siksi sanoisin, että köyhäkin työtön voi olla taustaltaan hyvin keskiluokkainen. Samalla tavalla hyvin tienaava yrittäjä ei välttämättä omaksu koskaan ylemmän luokan tapoja tai viitekehystä vain siksi, että rahaa on tullut lisää.

Ja uskon, että sinun on helppo keskustella hyvin erilaisten ihmisten kanssa. Keskiluokka on tavallaan yhteiskunnan "keskikaista". Sieltä on yleensä melko helppo kommunikoida sekä alaspäin että ylöspäin, varsinkin jos omassa suvussa ja tuttavapiirissä on monenlaisia ihmisiä. Mutta kokeile ajatuksena ääripäitä. Miten luontevaa olisi kaikkein heikoimmista oloista tulevalle ihmiselle osallistua vanhan rahan suvun illallispöytään, jossa keskustellaan sukusäätiöistä, arvotaiteesta, sisäoppilaitoksista ja vuosikymmenten verkostoista? Tai toisinpäin, kuinka hyvin täysin etuoikeutetussa ympäristössä kasvanut ihminen ymmärtää pitkäaikaistyöttömyyden, toimeentulotuen varassa elämisen tai sukupolvisen köyhyyden kokemusta?

En tarkoita, etteivätkö ihmiset voisi keskustella keskenään tai etteikö yksilöiden välillä olisi valtavia eroja. Tarkoitan sitä, että yhteiskuntaluokka näkyy usein juuri niissä asioissa, joita ei itse huomaa. Jos on kasvanut keskiluokkaisessa ympäristössä, monet kulttuuriset koodit tuntuvat niin luonnollisilta, ettei niitä edes ajattele luokkaeroina. Ne huomaa usein vasta silloin, kun joutuu ympäristöön, jossa omat itsestäänselvyydet eivät enää olekaan muiden itsestäänselvyyksiä. Juuri tästä syystä luokkaa vaihtaneet ihmiset puhuvat ilmiöstä usein paljon vahvemmin kuin ne, jotka ovat pysyneet koko elämänsä suunnilleen samassa asemassa.
 

Terveiset täältä vanhan rahan illallispöydästä:

 

Rahasta ei keskustella. Olet ihan väärässä monessa asiassa.

Terveiset myös vanhan rahan illallispöydästä, avioliiton kautta päädyin sinne, ehkä olen vain teeskentelijä:

 

Rahasta keskustellaan, ja paljon. Ei toki niin, että päivitellään Juhla Mokan ja dieselin hintaa, tai keskustellaan bisneksiä. Raha on tekijä vähän kaikessa, vaikka sitä ei suoraan nimeäkään.

Kyllä vanhan rahan piireissä rahasta puhuminen ja varsinkin pröystäily nähdään yleensä mauttomana.

 

New money on enemmän sitä sakkia, joka tunkee sijoituskeskustelut jne. joka väliin. Vaurautta tavoitteleva elämäntapa on enemmän YKL ja new money.

 

Vanhan rahan piireissä varallisuus on itsestäänselvyys. Siihen ei silti suhtauduta välinpitämättömästi.

Kuka pröystäilystä tai sijoittamisesta on puhunut? Keksit nyt nuo itse. Raha tulee esiin vaikkapa lomasuunnitelmissa, vaikka rahaan ei koskaan viittaakaan. On sillä eroa suunnitteleeko matkaa Gardajärvelle vai Seinäjoelle. Kuuluuko kesälomasuunnitelmiin purjehtiminen vai lähileikkipuisto.

 

 

Gardajärvi ja purjehtiminen on makumieltymyksiä vapaa-ajalle, tavisten juttuja. 

 

Molempia voi harrastaa eri leveleillä, toiset pienemmällä budjetilla kuin toiset. Gardajärvellä ja purjehtimassa muut matkustuserot eivät näy, toisin kuin monessa muussa kohteessa. 

Aiemmin omasta luokkanousustaan kirjoittanut kommentoija tässä. Minusta juuri tällaiset kommentit havainnollistavat sitä, miten sokeita ihmiset voivat olla omalle kuplalleen. Kun sanot, että Gardajärvi ja purjehdus ovat tavallisia, kaikille mahdollisia harrastuksia, puhut omasta viiteryhmästäsi etkä koko Suomesta.

Monelle työväenluokkaiselle perheelle ulkomaanmatka ei ole mikään itsestäänselvyys. Itse lomailin ulkomailla ensi kerran vasta 24-vuotiaana. Vanhempani ovat käyneet vain ruotsinlaivalla Tukholmassa. Entisessä elinpiirissäni monet ihmiset eivät edes tiedä, missä Gardajärvi sijaitsee. Heidän matkahaaveensa liittyvät Tallinnaan, ruotsinlaivaan ja Teneriffaan (sitten kun se haaveiltu lottovoitto tulisi), koska ne ovat kohteita, joista heidän ympäristössään puhutaan ja jotka koetaan saavutettaviksi. Gardajärvi ei ole heille realistinen matkakohde, vaan jotain etäistä.

Sama pätee purjehdukseen. Toki sitä voi harrastaa monella budjetilla, mutta jos on kasvanut ympäristössä, jossa kukaan ei omista venettä, käy venesatamassa tai tunne yhtään purjehtivaa ihmistä, harrastus näyttäytyy asiana, jota harrastavat vain varakkaat ihmiset tai rannikon suomenruotsalaiset. Kyse ei ole pelkästään rahasta vaan myös siitä, mitä omassa ympäristössä pidetään normaalina ja tutuna.

Tätä juuri tarkoitetaan yhteiskuntaluokkien näkymisellä arjessa. Ero ei välttämättä ole siinä, paljonko ihmisellä on tilillä rahaa, vaan siinä, mitä hän pitää täysin tavallisena osana elämää ja mitä taas jonkin toisen maailman juttuna.

Mikä ihmeen "työväenluokkainen"?? Miksi et sano että ihan duunarille, taviksille?? Kieltäydyn käyttämästä näitä naurettavia ummehtuneita sanontoja viime vuosisadoilta.  

Mikä kumma määritelmä "tavis" oikein on?? Kaikkihan sinne lukeutuu?

Keskiluokkainen ihminen on ihan yhtä tavis kuin työväenluokkainenkin.