Kertokaa pelottavin kohtaamisenne/kokemuksenne

Jouduin metsässä hirviemon takaa-ajamaksi. En ollut huomannut vasaa ja emoa kun kävelin ajatuksissani. On muuten aika pelottava tunne kun niin iso elukka hyökkää kohti. Peräännyin ja menin puun taakse piiloon. Emo kuopi ja hörisi lähistöllä vähän aikaa ja lopulta jatkoi matkaansa.

Toisen kerran kohtasin äkäisen ukkometson. Sama taktiikka toimi kuin hirvenkin kanssa. Mutta aika kuumottavaa oli sekin kohtaaminen. Metson "naksutus" kuului ihan vierestä pitkään ja koitin olla liikkumatta etten vaan kaveria provosoi. 

Mutta jos vakavin mielin puhutaan niin esimerkiksi kerran kun istuin tuolilla erään talon yläkerrassa tunsin kuinka näkymätön käsi olisi puristanut minua olkapäästä tai niskasta se tunne kesti jonkun aikaa nuo talon ihmiset olivat kuolleet vasta vähän aikaa sitten

Joskus olen kokenut sitäkin kun olen maannut sängyssä niin näkymätön käsi on yrittänyt kuristaa minua kurkusta

Lähes joka yö mua pyörryttää makuu asennossa se tuntuu kuolemalta

Monesti tulee tuntemuksia että olisi esim vilu ilman järkevää selitystä tai tuntemus etten ole yksin

Joskus eräs tuttu koira kuoli katsoin ikkunaan ja näin ikkunassa kädet jotka tulkitsin jumalan käsiksi sitä ennen kuului pamaus ja sitten ne kädet ja siinä oli ikäänkuin jotakin auringon valoa myös

Ajattelen helposti pikkulinnuista ja perhosista että ne ovat rakkaidemme henkiä ihmisten ja lemmikkien jotka ovat lähteneet ajasta ikuisuuteen

Olen myös nähnyt lähisukulaisen kuolleena ja lemmikkejä kuolleena

Se on ristiriitaista se on sekä maailman karmivinta sekä samalla lohdullista

Lohdullista siksi että tietää että heillä on kaikki hyvin eivätkä he joudu kärsimään mutta samalla karmivaa kun tietää ettei voi nähdä heitä enää samalla tavalla kuin ennen

Kaikkea tälläistä ja minä siis uskon hyvin voimakkaasti henkimaailmaan ja Jeesukseen ja sen läsnäoloon

Siitäkin huolimatta että Jeesus on minut muutamia kertoja pettänyt

Asuin lapsuuden ja nuoruuden maalla. Oli ihan normaalia, että nuoret viikonloppuna ajelivat vaikka 100 kilometrin päähän lähimpään kaupunkiin iltaa viettämään.

Olin joskus tulossa kesällä aamuyöllä kotiin bilereissusta, olin kuskina, mutta kaverit olin jo jättänyt koteihinsa. Yksinäistä metsätaivalta oli edessä useita kymmeniä kilometrejä, aamuyön usva tiellä, aurinko nousi kohta. Yhtäkkiä huomasin edessä tienlaitaan pysähtyneen auton, autosta tielle nousi jonkinlainen äijäporukka, joista yhdellä oli jokin vesuri tai kirves kädessään, heilutteli sitä. Ensin jarrutin automaattisesti, luulin että heillä on rengasrikko tms, mutta jokin tyyppien olemuksessa kertoi, että oli kyse muusta. Painoin kaasua. Keskellä tietä seisovat äijät ehtivät hypätä sivuun juuri ja juuri, kun ajoin läpi. Olin paniikissa. Tajusin hyvin nopeasti siinä maantiellä, että äijät juoksivat autoon, joka lähti seuraamaan minua. En varmaan ikinä ole ajanut niin lujaa, onneksi oli pieni etumatka. Takaa-ajo kesti varmaan 25 kilometriä. Aina välillä auto katosi ja ilmestyi sitten taas yhtäkkiä taustapeiliin. Missään ei näkynyt muita ihmisiä, taloissa ei valoja. Mulla rupesi koti jo lähestymään ja ihan paniikissa mietin, mitä teen. Kun onnistuin sitten vähän jätättämään seuraajaa, käännyin yhdelle pienelle sivutielle, laitoin autosta valot pois ja ajoin yhden talon pihaan / ulkorakennuksen taakse piiloon. Olin siellä varmaan melkein puoli tuntia. Vasta sitten uskalsin lähteä ajamaan kotiin ja sinnekin menin pikkuteitä pitkin kiertoreittiä. Mun etu oli, että tunsin nämä kylän pikkutiet kuin omat taskuni. Seuraajaani en enää nähnyt. Mutta voin sanoa, että pulssi oli korkealla ja itku tuli, kun kotiin pääsin. 

Luin myöhemmin lehdestä, että ilmeisesti sama poikaporukka oli pitkin kesää harrastanut tätä muuallakin eli viikonloppuöinä säikäyttelivät ja jahtasivat muita autoja hiljaisilla teillä. Eivät koskaan kai jääneet kiinni.    

Vierailija kirjoitti:

Asuin lapsuuden ja nuoruuden maalla. Oli ihan normaalia, että nuoret viikonloppuna ajelivat vaikka 100 kilometrin päähän lähimpään kaupunkiin iltaa viettämään.

Olin joskus tulossa kesällä aamuyöllä kotiin bilereissusta, olin kuskina, mutta kaverit olin jo jättänyt koteihinsa. Yksinäistä metsätaivalta oli edessä useita kymmeniä kilometrejä, aamuyön usva tiellä, aurinko nousi kohta. Yhtäkkiä huomasin edessä tienlaitaan pysähtyneen auton, autosta tielle nousi jonkinlainen äijäporukka, joista yhdellä oli jokin vesuri tai kirves kädessään, heilutteli sitä. Ensin jarrutin automaattisesti, luulin että heillä on rengasrikko tms, mutta jokin tyyppien olemuksessa kertoi, että oli kyse muusta. Painoin kaasua. Keskellä tietä seisovat äijät ehtivät hypätä sivuun juuri ja juuri, kun ajoin läpi. Olin paniikissa. Tajusin hyvin nopeasti siinä maantiellä, että äijät juoksivat autoon, joka lähti seuraamaan minua. En varmaan ikinä ole ajanut niin lujaa, onneksi oli pieni etumatka. Takaa-ajo kesti varmaan 25 kilometriä. Aina välillä auto katosi ja ilmestyi sitten taas yhtäkkiä taustapeiliin. Missään ei näkynyt muita ihmisiä, taloissa ei valoja. Mulla rupesi koti jo lähestymään ja ihan paniikissa mietin, mitä teen. Kun onnistuin sitten vähän jätättämään seuraajaa, käännyin yhdelle pienelle sivutielle, laitoin autosta valot pois ja ajoin yhden talon pihaan / ulkorakennuksen taakse piiloon. Olin siellä varmaan melkein puoli tuntia. Vasta sitten uskalsin lähteä ajamaan kotiin ja sinnekin menin pikkuteitä pitkin kiertoreittiä. Mun etu oli, että tunsin nämä kylän pikkutiet kuin omat taskuni. Seuraajaani en enää nähnyt. Mutta voin sanoa, että pulssi oli korkealla ja itku tuli, kun kotiin pääsin. 

Luin myöhemmin lehdestä, että ilmeisesti sama poikaporukka oli pitkin kesää harrastanut tätä muuallakin eli viikonloppuöinä säikäyttelivät ja jahtasivat muita autoja hiljaisilla teillä. Eivät koskaan kai jääneet kiinni.    

Tää on jotenkin tosi häiriintynyttä käytöstä, mikä saa ihmisen tollain pelottelemaan muita ja onko kyseessä vaan pelottelu, vai olisko kiinni saadessaan tarkoitus tehdä jotain? Työkaverille kotihoidossa kävi joku saman tyyppinen jossain pikkutiellä, työkaveri kans oli pysähtynyt ja tyypit löivät auton konepeltiin hirveän lommon jollain astalolla. Työkaveri lähti karkuun ja toiset seuras perässä kunnes pääsi johonkin ei niin syrjäiseen paikkaan.

Vierailija kirjoitti:

Ollut vaikka mitä vaaratilanteita, onnettomuuksia, nisteja puukkojen kanssa ja pieni lapsi tallustanut öisin sänkyni viereen, jopa koskettanut. Huhuillessani ei ketään ollutkaan siinä. Vaikka mitä!

Mutta pelottavin! Kiipesin Bulgariassa korkealle kallioon kaiverrettuun luostariin kaposia kiviportaita pitkin. Ei siinä mitään, mutta mukanani oli pieni lapsi, jolle iski minä itse vaihe. Jalat ei ole koskaan tärisseet ja tutisseet yhtä kovaa kun pidellessä rimpuilevaa lasta liukkailla kivillä. Per kele 

Joo, tuo taaperon "Minä itte!-" vaiheet ja   portaat!

Ei paljon naurattanut Olavinlinnassa 2v,joka ei halunnut olla sylissä eikä pitää kädestä ja siinä oli vielä 6v isovelikin, jota piti pitää silmällä.  

Ei liity asiaan, mutta mikä saa vanhemman (oletettavasti täysijärkinen aikuinen) lähtemään taaperoikäisen lapsen kanssa jonnekin kiviportaisiin ja kallioon kaiverrettuun nähtävyyteen kiipeilemään? Tai Olavinlinnaan seikkailemaan 2-vuotiaan kanssa? Ei mitään järkeä. 

Olin lenkillä puolihämärällä metsäpolulla. Asutusta ei näy sinne yhtään. Edessä näkyi joitain hahmoja, mutta en niistä enempiä välittänyt. Kun tulin lähemmäksi, näin mitä porukkaa siellä on. Jäädyin täysin...kokosin kuitenkin itseni, ja muistelin erilaisia torjuntoja, ja läpilyöntejä. 

Arvelin että selviän monesta, mutta riittääkö se. 

Samassa myös takaani kuului ääntä. EI VOI OLLA TOTTA, ajattelin. Jotain valtavan isoa lähestyi tulosuunnastani. Oli siis valinnan aika. Edessä oleva porukka oli tullut lähemmäksi, eivät olleet enää kaukana. Kylmän viileästi tein valinnan, ja käännyin takaisin tulosuuntaani.

Edessäni oleva porukka oli elokapinan/ vasemmiston/ vihreiden kulkijoita. Tulosuunnassani oli emokarhu, ja neljä viime talven poikasta. Päätin kohdata emokarhun, se kuitenkin puolustaa pentujaan, eikä ole varsinaisesti paha.

Sen toisen porukan eleet oli kyllä aika uhkaavia.

Joskus opiskeluaikoina oltiin kaveriporukalla aamuyöllä bussissa ja istuttiin sellaisessa neljän tuolin loossissa. Eräs vanhempi huumehörhön oloinen äijä tuli siihen jotain mongertamaan ja alkoi vaatia, että eräs kaverini lähtee hänen mukaansa. Kaveri kieltäytyi. Äijä ärsyyntyi ja sanoi "h**ra lähtee nyt mun mukaan" ja kaivoi taskustaan puukon, jolla osoitteli kaveria kohti. Oltiin ihan kauhusta jäykkinä. Porukassamme oli mukana myös miehiä, ja eräs heistä alkoi rauhoitella tyyppiä sanoen "No niin, otetaas nyt ihan rauhallisesti". En muista mitä kaikkea siinä vielä puhuttiin, mutta tilanne ratkesi sillä, että hörhö lähti itse pois bussista. Kaverini oli tuosta niin järkyttynyt, ettei halunnut käyttää julkisia öisin pitkään aikaan.

Varmaan se, kun olin viimeisilläni raskaana ja joku sekavan oloinen vanhempi nainen alkoi yhtäkkiä karjua minulle, repi vaatteitani ja yritti töniä minut kumoon. En provosoinut häntä mitenkään, seisoin vain tien sivussa ja odottelin, että mieheni tulee hakemaan minut. Pelkäsin tuossa tilanteessa ihan aidosti vauvani puolesta. Nainen lähti tiehensä, kun näki miehen ajavan paikalle.

Jokainen hetki, kun näen muslimin, on pahin hetkeni. En pelkää itseni vuoksi, vaan koko yhteiskunnan puolesta.

Yks kesä kävelin lenkkipolulla ja vastaan tuli noin 40 vuotias, hymyilevä, blondi nainen jolla aurinkolasit ja valkoinen t-paita.
Seuraavalla kierroksella hän tuli ilman paitaa mutta oli bikinit ja taas hymyili leveästi.
Kolmas kierros oli rankka. pelkäsin että nyt hän on ottanut kaikki pois ja on ylä osattomissa jolloin kyseessä on seksuaalinen häirintä. onneksi ei tullut enää vastaan.

Vierailija kirjoitti:

Toinenkin grillinmyyjän yövuorokokemus: Laitoin aamuyöllä paikkaa kiinni, ihan oven vieressä lähes törmäsin mieheen, joka söi roskiksesta ruokia. Jokin hänen olemuksessaan karmaisi. Hän oli kyykyssä ruoanjätteidensä kanssa, pitkät hiukset roikkuivat silmillä, ilme jolla hän katsoi mua oli hyytävä... Emme puhuneet sanaakaan, pistin paikan lukkoon ja häivyin. 

Myöhemmin kaupunkia kuohutti tapaus, jossa joku muutaman hengen porukka oli kaivanut hautoja auki (?) ja paloitelleet ruumiita, ilmeisesti syöneet niitä ynnä muuta todella sekopäistä. Tämä tapaamani tyyppi oli yksi heistä.

Missä maassa?

Pelottavin kokemus oli se, kun kuulin vauhdilla tulevan kyykkypyörän äneen iltahämärissä (asutaan kivan pienen asfalttitien varressa joka on motoristien suosima, useimmat vain kruisailee), seuraavaksi kuului pyörän "kolari" ja sitten on ihan hiljaista. Pakkohan se oli mennä katsomaan tarvitaanko apua. Näky oli raju. Kunnioitus pelastushenkilökuntaa kohtaan nousi entisestään. Ja nykyäänkin jos kuulen lujaa ajavan kyykkypyörän äneen pihalta niin ihokarvat nousee pystyyn ja sitä toivoo, ettei nyt vaan...

Oltiin kaverini (tyttöjä molemmat) kanssa ehkä 8-vuotiaina leikkipuistossa, kun sinne tuli iso poikaporukka, joista osa oli meitä vanhempia. He piirittivät meidät, uhkailivat jotain ja käskivät meidän häipyä paikalta. Kun sanoin takaisin, että ei tämä teidän puisto ole, ja meilläkin on oikeus olla täällä, yksi isommista pojista otti minua paidasta kiinni, tönäisi minut maahan ja huusi, että alkakaa vetää. No, päätimme mennä muualle leikkimään, mutta nuo pojat lähtivät seuraamaan meitä ja huutelivat edelleen uhkauksia. Emme olleet ensin kuulevinamme, mutta kun he alkoivat sanoa asioita kuten "Otetaan ne kiinni ja puhkotaan niiltä silmät!" lähdimme juoksemaan. Kaveri asui onneksi aika lähellä, ehdimme juoksemaan hänen kotikerrostalonsa alaovesta sisään ja vetämään oven kiinni. Pojat jäivät ulkopuolelle hakkaamaan ovea.

Silloin kyllä pelotti ihan aidosti. Taisi olla ensimmäinen kerta, kun joudimme kokemaan ihan oikeaa ahdistelua miespuolisilta.

Olin kerran työpaikan palaverissa. Minulla iski IBS ja huomasin että oli jollakulla toisellakin. päätin käyttää tilannetta hyväksi ja varovaisesti päästää tuhnua. Ei ollut varmaa miten onnistuu ja lopulta lurahti. pelkäsin että nyt jää penkkiin ja housuihin jälki. Ilmeni että oli niin vähän että ei tullut läpi.
Lopuksi toimari kehui tiimimme hyvää joukkue henkeä. En tiedä oliko hän se joka sitä loi palaveriin vai joku toinen  mun lisäksi.

Lenkkeilin tutun reitin. Menin ison tien vartta ja ohitin 2 aasialaisen näköistä tyyppiä jotka katsoivat järvelle juhlavaatteet päällä. 
Jatkoin matkaa ja huomasin että nämä samat tyypit seisoi jonkin matkan päässä rappuset alas menevällä tiellä. 
Hetken mietin että nopeasti olivat kävelleet. 
Jatkoin matkaa ja menin alikulkusillan kautta eri  alueelle jossa oli tietyömaa. (Tämä reitti oli ainoa mistä pääsi alueelle sillä hetkellä, ellei halunnut kiertää monta kilometriä toiseen suuntaan.) 

Jatkoin matkaa ja jossain vaiheessa nämä samat ihmiset tuli vastaan ja käveli ohitseni. En vieläkään tajua kuinka tämä oli mahdollista. He ei selvästikkään ollut lenkillä vaatetuksen perusteella ja se monen kilometrin matka olisi ollut mahdotonta suorittaa siinä ajassa.