Miten oppia nauttimaan ja käymään yksin paikoissa?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Suosittelen lämpimästi. Maailma avautuu, kun sitä ei katso vain muiden seuran kautta. Toki sitäkin joskus, mutta ei missään nimessä pelkästään - aina kannattaa mennä yksin! 

Jos hermostuttaa, muuta ulkomaille ja rakenna siellä elämä. Siinä avautuu, miten monipuolinen maailma on sen oman lähipiirin ohella (ei siis poissulkevaa). Kirjoita kirja seikkailuistasi. Nauti siitä, että tässä maailmassa sinä olet aina yksikkö, eikä kukaan muu täydennä sinua, vaikka muiden rakastaminen onkin mahtavaa. 

No nyt homma eskaloitui nopeasti. :D

Siihen pystyy kuka vain (henkisesti, elämäntilanne toki oma asiansa) ja näin on tehty kautta aikain! Siinä ne kammot lähtee kun aloittaa syvästä päädystä. Olen tosissani, olin superarka kun ensi kerran lähdin. Ainoa mitä kadun on etten mennyt pelkoa päin aiemmin. 

Ehkä enemmän tarkoitan että aina ei kannata aloittaa pienestä. 

Ehkä kuitenkaan valtaosa, jotka haluavat totutella nauttimaan asioista myös yksin, eivät ole aikeissa aloittaa uutta elämää ulkomailla. :'D

Vierailija kirjoitti:

Lensin Pariisiin, hotelli varattuna. Käytin monta päivää Louvressa, söin siellä lounaan ja taas jatkoin sulkemiseen asti. Ei ollut kukaan hoputtamassa ja ikävystymässä.

Tämä on ihan parasta. Ei ole kukaan kävelemässä perässä ja höpöttämässä jotain turhaa. Saa olla aivan itselleen vaan. 

On kamalaa olla ravintolassa tai kahvilassa, jossa naapuripöytä on metrin päässä. Jos olen kaverin kanssa, niin on kiusallista, kun naapuripöydän yksinäinen kuulee kaikki jutut. Samoin on kiusallista olla itse se yksinäinen, joka yrittää vilkuilla muualle ja esittää, ettei kuule. Minusta kännykän tai kirjan tuijottaminen ruualla on tökeröä, niin mitäpä siinä yksinään tekisi.

Mitä se ketään haittaa, jos selaa puhelinta itsekseen kahvilla tai syömässä ollessaan? Melko moni tekee niin ja ihan normaalia, jos ei ole juttuseuraakaan. Jos pöydässä on muita, sitten on kohteliasta laittaa puhelin pois ja seurustella pöydässä olevien kanssa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lensin Pariisiin, hotelli varattuna. Käytin monta päivää Louvressa, söin siellä lounaan ja taas jatkoin sulkemiseen asti. Ei ollut kukaan hoputtamassa ja ikävystymässä.

Kyllä mäkin päivisin tekemistä keksisin, mutta illat yksin hotellihuoneessa on ankeuden huippu. Myöskään yksin matkustaminen lentokoneella ei ole kivaa, kun ei ole juttukaveria kentällä, eikä koneessa.

Illalla voi myös mennä johonkin, vaikka illalliselle. Ja kai sitä nyt pari iltaa osaa hotellissakin viettää. Kirja tms mukaan. 

Jos aina tarvitsee joka paikkaan juttukaveria, niin voi miettiä miksi ei viihdy omassa seurassaan, omien ajatusten kanssa. 

Minä viihdyn omassa seurassani yksin kotona, kun mies on muualla. Yksin matkustamisen kokisin ajan tuhlauksena, koska uudet kokemukset on parhaita jaettuina. Ravintolassakin kaipaan keskusteluseuraa, se on itselleni koko ravintolakäynnin tärkein juttu.

Juuri näin! Olen monet kerrat toivonut että pääsisin jollekin keikalle, kuluneena talvena oli kaksikin keikkaa jonne halusin "ihan ehdottomasti". No, mies olikin tuolloin töissä, joten jäin kotiin. Etukäteen se harmitti kovasti, muttei enää sinä keikkailtana. 

Enkä käy myöskään ravintoloissa yksin, olisi kauhistus. Menee niinkin pitkälle, että jos ajan autolla tuhannen kilsan matkan, en todellakaan pysähdy minnekään kahvilaan/ravintolaan, vaikka tulisi nälkä. Käyn ennemmin kaupasta hakemassa eväitä, ja syön autossa.

Häh? Enemmän sä oot yksin siellä autossa kuin kahvilassa.

Mulla on paljon kiinnostuksenkohteita, eikä kaikki kaverit tai kumppani pidä tasan samoista asioista kuin minä. Jos haluan nauttia asioista joista pidän, jos haluan elää, on välillä mentävä yksin. Lisäksi nautin maisemien katselusta junissa ja busseissa ja ihmisten katselusta kahvilan ikkunasta tai puiston penkillä.

Vierailija kirjoitti:

On kamalaa olla ravintolassa tai kahvilassa, jossa naapuripöytä on metrin päässä. Jos olen kaverin kanssa, niin on kiusallista, kun naapuripöydän yksinäinen kuulee kaikki jutut. Samoin on kiusallista olla itse se yksinäinen, joka yrittää vilkuilla muualle ja esittää, ettei kuule. Minusta kännykän tai kirjan tuijottaminen ruualla on tökeröä, niin mitäpä siinä yksinään tekisi.

Kännykän tai kirjan tuijottaminen on tökeröä ainoastaan seurassa. Kahvilla voi ihan hyvin samalla lukea, ruuhkaisessa lounaspaikassa tai hienossa ravintolassa on parempi keskittyä ruokaan, mikä myös voi olla itsekseen ollessa parempi elämys.

Yksin voi käydä. Mutta paikasta riippuu nautitko. Pitää valita hyöty.

Olen nauttinut siitä lapsesta asti. m50

Vierailija kirjoitti:

Käy aluksi eri paikoissa rasittavimpien ihmisten kanssa lähipiiristäsi. Sen jälkeen nautit yksin liikkumisesta.

Näin juuri :). Moni muukin täällä on kertonut, että kaikenlaisten säätöjen ja rasittavien kokemusten jälkeen yksin tekeminen on niin rentouttavaa. Lähdet vain kun sinulle sopii ja ei tarvitse odotella tai kiirehtiä ja viestitellä monta kertaa tapaamispaikasta yms.

Ajattele  miten  helppoa.  Pikalähtö  jonnekin,  tai  voit  peruakin ilman  hässäkkää. 

Vierailija kirjoitti:

On kamalaa olla ravintolassa tai kahvilassa, jossa naapuripöytä on metrin päässä. Jos olen kaverin kanssa, niin on kiusallista, kun naapuripöydän yksinäinen kuulee kaikki jutut. Samoin on kiusallista olla itse se yksinäinen, joka yrittää vilkuilla muualle ja esittää, ettei kuule. Minusta kännykän tai kirjan tuijottaminen ruualla on tökeröä, niin mitäpä siinä yksinään tekisi.

Käyn aika paljon itsekseni kahviloissa tai lounaalla, ja joskus kuulen mitä viereisessä pöydässä puhutaan, mutta tuntemattomien ihmisten asiat kiinnostaa vähemmän kuin omat ajatukset, joten en jää kuuntelemaan vaan uppoan omiin ajatuksiin. Enkä muista yhtäkään naapuripöydän keskustelua jälkikäteen. Tuskin muistaa kukaan muukaan.

Mulla on kaveri joka tarvitsee joka paikkaan jonkun mukaan. Siis jotain hupparia ostamaan ja jopa hammaslääkäriin odottamaan. Olen alkanut kohteliaasti kieltäytyä, kun tällä kaverilla ei tunnu olevan mitään tajua siitä kuinka rasittavaa ja tylsää on olla seuraneitinä tuollaisissa tilanteissa. Ei niissä yleensä saa edes vaihdettua kuulumisia. Myös kaikki reissut mitä olemme yhdessä tehneet ovat olleet täysin hänen päsmäröimiään, ja on pakko osallistua aktiviteetteihin jotka ei itseä kiinnosta. Jos olen yrittänyt kieltäytyä, hän on saanut itkupotkuraivarit, aivan kuin estäisin häntä menemästä. Pointtini on, että oletko sinä -joka et voi mennä mihinkään yksin - koskaan miettinyt millaista seuraa olet?

Menisin mielellään jos tietäisin että kohteessa olisi esim joku englanti kielikahvila että pääsisi keskusteluihin muiden kanssa.

Mä kävin taannoin kuuntelemassa yhtä lempibändiäni yksin. Ulkomainen bändi, kävi tuuri että tulivat mun kaupunkiin.

Niinhän siinä sitten kävi, että keikka oli ihan poskettoman huono. Aloittivat ainakin puoli tuntia myöhässä, ja sitten soittivat ekan tunnin pelkkiä covereita. Eivät ainuttakaan omaa biisiänsä. Lisäksi mulla kipeytyi selkä siellä seistessä. 

No, koska olin yksin, niin pystyin lähtemään just sillä sekunnilla, kun oma mitta tuli täyteen. Jos oisin ollu jonkun kanssa, niin en olis kehdannut alkaa valittaan.

Vierailija kirjoitti:

Mitä se ketään haittaa, jos selaa puhelinta itsekseen kahvilla tai syömässä ollessaan? Melko moni tekee niin ja ihan normaalia, jos ei ole juttuseuraakaan. Jos pöydässä on muita, sitten on kohteliasta laittaa puhelin pois ja seurustella pöydässä olevien kanssa. 

Minä olen käynyt yksin ravintoloissa syömässä, enkä todellakaan ole kuunnellut, mitä naapuripöydässä jutellaan. Onhan ravintolasalissa kaikenlaista taustahäliinäkin yleensä sen verran, ettei siellä kuule, mitä naapuripöydässä jutellaan, jollei ihan korvat höröllö yritä kuunnella. Ja ihan vinkkinä vielä - ei tarvitse kailottaa, nin on kaikilla miellyttävämpää!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä se ketään haittaa, jos selaa puhelinta itsekseen kahvilla tai syömässä ollessaan? Melko moni tekee niin ja ihan normaalia, jos ei ole juttuseuraakaan. Jos pöydässä on muita, sitten on kohteliasta laittaa puhelin pois ja seurustella pöydässä olevien kanssa. 

Minä olen käynyt yksin ravintoloissa syömässä, enkä todellakaan ole kuunnellut, mitä naapuripöydässä jutellaan. Onhan ravintolasalissa kaikenlaista taustahäliinäkin yleensä sen verran, ettei siellä kuule, mitä naapuripöydässä jutellaan, jollei ihan korvat höröllö yritä kuunnella. Ja ihan vinkkinä vielä - ei tarvitse kailottaa, nin on kaikilla miellyttävämpää!

Ei onnistunut näköjään lainaaminen. Yritin edellisellä kommentilla vastata sille, joka sanoo,  että on kamalaa, jos ravintolassa naapuripöydässä on joku yksin istuva, joka sitten kuulee kaikki jutut. Minä olen tosiaan toisinaan yksinkin syömässä ja koen tuon melkein loukkauksena, ei todellakaan kiinnosta kuunnella tuntemattomien juttuja!

Ap, aloita matalan kynnyksen visiiteillä. 

-Mene ensin vaikka johonkin viihtyisään puistoon, kävele se ympäri, katsele asioita, istu penkille vaikka etukäteen päättämäksesi ajaksi. Sitten voit palata kotiin ja tunnustella miltä tuntuu. 

-Tai mieti joku kiva tai lähellä oleva kahvila tai vaikka terassi, tilaa joku helppo juttu, nautiskele se, lue, katsele ympärille ja taas voit vain palata kotiin heti kun huvittaa.

-Hyppää bussiin ja käy kauempana olevalla kirpputorilla, ulkokuntosalilla tai vaikka hautausmaalla. Joku pieni retki joka ei kestä kauan.

-Käy vilkaisemassa yleisötapahtumia, ohimennen ja sivusta jos et halua osallistua. Tai kävele torin läpi kun siellä on markkinat.

-Kulje kauppaan tai töihin vähän eri reittiä kuin yleensä, siitä voi tulla tunne itsenäisyydestä ja seikkailusta.

-Jos ystävälläsi on juhlat toisella paikkakunnalla, älä pyydä kyytiä tai yöpaikkaa, vaan kulje julkisilla ja varaa hotellihuone, silloin et ole reissussa täysin yksin, mutta silti itsenäinen.

Kun pienet teot yksin alkavat tuntua normaaleilta, voi alkaa ottamaan isompia askelia.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on kaveri joka tarvitsee joka paikkaan jonkun mukaan. Siis jotain hupparia ostamaan ja jopa hammaslääkäriin odottamaan. Olen alkanut kohteliaasti kieltäytyä, kun tällä kaverilla ei tunnu olevan mitään tajua siitä kuinka rasittavaa ja tylsää on olla seuraneitinä tuollaisissa tilanteissa. Ei niissä yleensä saa edes vaihdettua kuulumisia. Myös kaikki reissut mitä olemme yhdessä tehneet ovat olleet täysin hänen päsmäröimiään, ja on pakko osallistua aktiviteetteihin jotka ei itseä kiinnosta. Jos olen yrittänyt kieltäytyä, hän on saanut itkupotkuraivarit, aivan kuin estäisin häntä menemästä. Pointtini on, että oletko sinä -joka et voi mennä mihinkään yksin - koskaan miettinyt millaista seuraa olet?

"Pointtini on, että oletko sinä -joka et voi mennä mihinkään yksin - koskaan miettinyt millaista seuraa olet?"

Kuulemma ihan parasta seuraa 😊 Mutta ei hätää, en minä kavereita vaivaa minnekään lähtemään. Puolison kanssa käyn joka paikassa. Ei hänkään yksin välitä oikein minnekään lähteä, vaan mieluummin minun kanssani.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lensin Pariisiin, hotelli varattuna. Käytin monta päivää Louvressa, söin siellä lounaan ja taas jatkoin sulkemiseen asti. Ei ollut kukaan hoputtamassa ja ikävystymässä.

Kyllä mäkin päivisin tekemistä keksisin, mutta illat yksin hotellihuoneessa on ankeuden huippu. Myöskään yksin matkustaminen lentokoneella ei ole kivaa, kun ei ole juttukaveria kentällä, eikä koneessa.

Yksin lentäminen on ihanaa. Voi nukkua ja lukea. Juoda lasin viiniä. 

Hotelli yksin on mielestäni myös juhlaa. Käyn kylvyssä tai suihkussa ja laitan kasvonaamion. Juon vissyä ja luen hyvää kirjaa tai kirjoitan. Saatan syödäkin huoneessa.