Kuinka kauan saa olla vihainen vanhemmilleen jos kurja lapsuus antoi elämään huonot lähtökohdat?

Minun pitäisi antaa anteeksi isälleni, joka on myös isoisäni. Kasvoin ihan v*tun sairaassa päihe,- väkivalta ja mielenterveysperheessä, jossa kaikki pani toisiaan ristiin. Ja minulla on lukuisia päällekkäisiä häiriötä. 

Kun tunteensa kerran voi noi vaan valita, niin eikö teidän viisastelijoiden kannata nyt vaan päättää nauttia euforiasta koko loppu ikänne, kun olette niin hyviä ja taitavia?

Vierailija kirjoitti:

Kun tunteensa kerran voi noi vaan valita, niin eikö teidän viisastelijoiden kannata nyt vaan päättää nauttia euforiasta koko loppu ikänne, kun olette niin hyviä ja taitavia?

Aito taitavuus ja viisaus liittyvätkin yleensä pikemminkin tasapainon löytämiseen, kykyyn sietää vastoinkäymisiä, nauttia rauhallisesta tyytyväisyydestä ja kokea euforisia hetkiä silloin, kun ne luonnollisesti elämään kuuluvat.

Aina voi syyttää vanhempiaan omasta pahasta olosta. Itse voi vaikuttaa nykyisyyteen ja lopettaa viha vanhempiaan kohtaan. Vihasta kärsii vain itse sovinnon tekemällä vapauttaa itsensä vihan kahleesta. Suosittelen ja vaikka ei usein olisi yhteydessä, niin helpompi on olla.

Lue David Gogginsin kirja "Läpi harmaan kiven" ja tule sitten puhumaan jostain heikoista lähtökohdista. Tiedän sinua tuntemattakin, että lähtökohtasi olivat häneen verrattuna paremmat. Kärsit ainoastaan asenneongelmasta ja luovuttajamentaliteetista.

Katkeruuskin on oman tahdon nitistävä riippuvuus ja toipuminen on pitkä ja kiperä tie, kuten toipuminen mistä hyvänsä riippuvuudesta. Toipuminen ei tapahdu tietämällä. Se tapahtuu läpi elämällä, kokemalla ja kompuroimallakin. Toipuminen on prosessi, jossa on kerroksia, vaiheita, levähdyskohtia ja suvantovaiheita. Varmaa on kuitenkin, että eheytyminen on hidasta. Tavat ajatella, reagoida ja tuntea ovat syntyneet ja juurtuneet vuosien saatossa, joten on selvää, etteivät ne katoa hetkessä.

Vierailija kirjoitti:

Minun pitäisi antaa anteeksi isälleni, joka on myös isoisäni. Kasvoin ihan v*tun sairaassa päihe,- väkivalta ja mielenterveysperheessä, jossa kaikki pani toisiaan ristiin. Ja minulla on lukuisia päällekkäisiä häiriötä. 

Niin kato, otat vaan vastuun.

Niin, älä yhtään syytä muita.

He on parhaansa tehneet niin!

Et saa olla vihainen koska se on tyhmää. 

Sun pitää antaa heti anteeksi!

Vierailija kirjoitti:

Lue David Gogginsin kirja "Läpi harmaan kiven" ja tule sitten puhumaan jostain heikoista lähtökohdista. Tiedän sinua tuntemattakin, että lähtökohtasi olivat häneen verrattuna paremmat. Kärsit ainoastaan asenneongelmasta ja luovuttajamentaliteetista.

Itselläs on asenneongelma.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo oli hyvä pointti, että hyväksyminen ja ymmärtäminen on eri asioita. Sinä voit olla eri mieltä ja sinun ei tarvitse hyväksyä sinulle itsellesi aiheutettua vahinkoa tai toisten ihmisten välinpitämättömyyttä, mutta sinä voit silti ymmärtää niitä ihmisiä ja heidän tekojaan ja sen kautta antaa heille jopa anteeksi. Se kaikki tosin vaatii sitä itsensä kanssa työskentelyä, koska monella on ne suojamekanismit niin isot, että niiden läpi on ihan mahdotonta päästä edes henkilön itse. Tunteita saa ja pitää kokea ja välillä niitä kannattaa jopa korostaa, että niitä ymmärtää, mutta siinä samalla kannattaa myös miettiä ja tarkkailla, mistä ja miksi ne nousevat pintaan ja mitä ne koittavat opettaa. 

No sitä ne koittaa opettaa, että ihminen menee rikki jos sen rikkoo, eikä se lässyttämällä muuksi muutu. 

Anteeksi voi antaa jos toinen oikeasti on pahoillaan tai teko ei ole niin paha, että siitä menee täysin hajalle.

Hyvin pienelle lapselle tehty pahuus,etenkin kauan kestänyt rikkoo. Siitä on turha sheimata sitä rikottua, jos ei ole toisen kengissä metriäkään kävellyt.

Anteeksi voi tavallaan antaa ihan itsekseekin. Ei tarvitse toisen olla edes pahoillaan, koska siihen toiseen ei tarvitse pitää edes yhteyttä. Tuo kun minä sanon, että kannattaa antaa anteeksi, ei siis tarkoita sitä, että esimerkiksi sinun on soitettava isällesi tai äidillesi ja sanottava heille, että annan teille anteeksi. Se tarkoittaa sitä, että ihminen tekee sen itse. Ei sitä tarvitse välttämättä sanoa yhtään kenellekkään. Ymmärtää sen asian ja itse omassa mielessä antaa heille anteeksi ja kasvaa tavallaan ylemmäs sitä tilannetta ja sen kautta päästää irti. "Nyt ymmärrän miksi he olivat sellaisia ja annan heille anteeksi". Mitään ei tarvitse sanoa ääneen ja kenenkään jalkojen väliin ei tarvitse mennä nöyristelemään. Ne tulee tavallaan automaattisena kaikki tollanen, kun itse oppii vihdoin asioita itsestään ja tekee sitä kasvun matkaa itsessään. 

Vierailija kirjoitti:

Katkeruuskin on oman tahdon nitistävä riippuvuus ja toipuminen on pitkä ja kiperä tie, kuten toipuminen mistä hyvänsä riippuvuudesta. Toipuminen ei tapahdu tietämällä. Se tapahtuu läpi elämällä, kokemalla ja kompuroimallakin. Toipuminen on prosessi, jossa on kerroksia, vaiheita, levähdyskohtia ja suvantovaiheita. Varmaa on kuitenkin, että eheytyminen on hidasta. Tavat ajatella, reagoida ja tuntea ovat syntyneet ja juurtuneet vuosien saatossa, joten on selvää, etteivät ne katoa hetkessä.

NImenomaan. Tie ymmärrykseen ja valoon ei ole helppo, eikä sen kuulukkaan olla. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun pitäisi antaa anteeksi isälleni, joka on myös isoisäni. Kasvoin ihan v*tun sairaassa päihe,- väkivalta ja mielenterveysperheessä, jossa kaikki pani toisiaan ristiin. Ja minulla on lukuisia päällekkäisiä häiriötä. 

Niin kato, otat vaan vastuun.

Niin, älä yhtään syytä muita.

He on parhaansa tehneet niin!

Et saa olla vihainen koska se on tyhmää. 

Sun pitää antaa heti anteeksi!

Tällainen kolmannen polven sotainvalidi ajattelee enemmän järjellä kuin tunteella. Voin kokea heitä kohtaan empatiaa juurikin järkeilemällä. Tunteitani en heihin tuhlaa, en vihaa, enkä katkeruutta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minun pitäisi antaa anteeksi isälleni, joka on myös isoisäni. Kasvoin ihan v*tun sairaassa päihe,- väkivalta ja mielenterveysperheessä, jossa kaikki pani toisiaan ristiin. Ja minulla on lukuisia päällekkäisiä häiriötä. 

Niin kato, otat vaan vastuun.

Niin, älä yhtään syytä muita.

He on parhaansa tehneet niin!

Et saa olla vihainen koska se on tyhmää. 

Sun pitää antaa heti anteeksi!

Tällainen kolmannen polven sotainvalidi ajattelee enemmän järjellä kuin tunteella. Voin kokea heitä kohtaan empatiaa juurikin järkeilemällä. Tunteitani en heihin tuhlaa, en vihaa, enkä katkeruutta. 

Itselleen ei kannata kostaa sitä mitä joku muu teki. 

Jos ette halua, että teitä vihataan, halveksitaan ja inhotaan, niin älkää kohdelko toisia ihmisiä ala-arvoisesti, väkivalloin, rumasti, julmasti ja ilkeästi. Älkää pskantako toisen päälle!

Mikäli olette ilkeitä, raakoja, hirveitä, säälimättömiä, sadistisia ja pahoja toiselle, niin ihan turha ihmetellä jos toinen on vihainen.

Viha on terve ja normaali tunne. 

Sitä on lupa tuntea.

Kenelläkään ei ole oikeutta vattuilla toisen tuntemisista yhtään mitään.

Jokainen tuntee niitä tunteita mitä tuntee, ja tasan niin kauan kun on tarve.

Kenelläkään ei ole oikeutta syyttää toista märehtijäksi, vatvojaksi, piehtaroijaksi tai tahallaan kärsimään heittäytyväksi tyhmäksi.

Jos joku syyttää ja halventaa toista ihmistä tämän tunteista, niin itse on kyllä alhainen yksilö ja pahasti kesken omien tunteidensa ja päänsä kuntoon laittamisen kanssa.

Suomessa rakastetaan potkia uhreja päähän ja on keksitty oikein pilkkatarkoituksessa sana "uhriutuminen".

Voiko alhaisempaa ollakaan?

Totta kai jos teet toiselle pahaa, niin toinen on silloin uhri.

On sairasta ja todella kieroa, että jos ääneen toteaa olevansa uhri, niin siitä tullaan silmille sylkemään ja haukutuaan.

Itse olette syyllisten ihmisten prseen nuolijoita ja uhrin päälle kuseskelijoita.

Kuka määrittää, mitä tämä mainittu vihainen ihminen saa tehdä? Oletetaan, että vihaisuus tai valittaminen on ns paha asia. Sanotaan vaikka 5/10. Entä lapsensa kaltoinkohtelu? Sanotaan vaikka kyseisessä tapauksessa 8/10, tai 7/10 jos ei ollut kovin pahaa. Kumpi on kielletympää? Ja toinen näkökulma. Kysytäänkö koskaan, kuinka kauan saa vaikkapa haukkua lastaan? Minun nähdäkseni ei.  Ja ihan uteöiaisuusesta kysyn lisäksi, kuinka kauan saa vaikkapa haukkua ystäväänsä tohveliksi? Jos ei mikään näistä ole laitonta, edes tuo henkilön kokema lapsuudenperheessään, niin kaikkia noita saa tehdä, valitettavasti vaan kanssaeläjät joutuvat kärsimään. Joka tapauksessa aikarajaa valittamiselle ei ole. Eli vihainen ihminen saa olla sitä niin kauan kuin tuntuu oikealta. Ja halusin tehdä tämän ajatusleikin, koska aina kehotetaan kaltoinkohdeltua unohtamaan jo, menemään jo eteenpäin ja antamaan anteeksi. Jos vihaisuus ei lopu, aletaan miettimään, kauanko olisi sopivaa olla vihainen ja voisiko uhri jo lopettaa. Mutta nämä kysyjät kokemukseni mukaan harvoin kohdistaisivat pahantekijöihin samanlaista kritikkiä. Kukaan ei kysy, kauanko HE vielä ovat kamalia toisille. Mitä jos ovat vieläkin paitsi jollekulle toiselle. Niiltä emme vaadi mitään, todennäköisesti he ovatkin aika tiukkoja tai omia oikeuksiaan puolustavia ihmisiä ja uhrit taas epävarmoja ja siksi rohkeammin jyräämme uhrin tahdon ja sanomme että unohda jo nuo jutut. 

Vierailija kirjoitti:

Viha syö elinvoimaa. 

Viha on kuin syöpä joka tuhoaa kaiken ja jättää  jälkeensä vaan katkeruuden! 

Sa voit osykooaatille koko aja antaa anteeksi. Muutako se mitään? Jäät vaan itse körsimään, jos annat anteeksi ja jatkat. 

Vierailija kirjoitti:

Jos ette halua, että teitä vihataan, halveksitaan ja inhotaan, niin älkää kohdelko toisia ihmisiä ala-arvoisesti, väkivalloin, rumasti, julmasti ja ilkeästi. Älkää pskantako toisen päälle!

Mikäli olette ilkeitä, raakoja, hirveitä, säälimättömiä, sadistisia ja pahoja toiselle, niin ihan turha ihmetellä jos toinen on vihainen.

 

Viha on terve ja normaali tunne. 

Sitä on lupa tuntea.

 

Kenelläkään ei ole oikeutta vattuilla toisen tuntemisista yhtään mitään.

Jokainen tuntee niitä tunteita mitä tuntee, ja tasan niin kauan kun on tarve.

 

Kenelläkään ei ole oikeutta syyttää toista märehtijäksi, vatvojaksi, piehtaroijaksi tai tahallaan kärsimään heittäytyväksi tyhmäksi.

Jos joku syyttää ja halventaa toista ihmistä tämän tunteista, niin itse on kyllä alhainen yksilö ja pahasti kesken omien tunteidensa ja päänsä kuntoon laittamisen kanssa.

 

Suomessa rakastetaan potkia uhreja päähän ja on keksitty oikein pilkkatarkoituksessa sana "uhriutuminen".

Voiko alhaisempaa ollakaan?

Totta kai jos teet toiselle pahaa, niin toinen on silloin uhri.

On sairasta ja todella kieroa, että jos ääneen toteaa olevansa uhri, niin siitä tullaan silmille sylkemään ja haukutuaan.

Itse olette syyllisten ihmisten prseen nuolijoita ja uhrin päälle kuseskelijoita.

Viha ja katkeruus ovat kaksi eri asiaa. Vaikka viha ja katkeruus usein kietoutuvat toisiinsa ja ruokkivat toinen toistaan, ne ovat psykologisesti ja emotionaalisesti kaksi hyvin erilaista ilmiötä. Niiden erot liittyvät ennen kaikkea ajalliseen kestoon, suuntaan ja siihen, miten ne vaikuttavat meihin. Viha on ohimenevä reaktio ja eteenpäin vievä voima ja katkeruus pysähtynyt tila ja sisäänpäin kääntynyt myrkky.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo oli hyvä pointti, että hyväksyminen ja ymmärtäminen on eri asioita. Sinä voit olla eri mieltä ja sinun ei tarvitse hyväksyä sinulle itsellesi aiheutettua vahinkoa tai toisten ihmisten välinpitämättömyyttä, mutta sinä voit silti ymmärtää niitä ihmisiä ja heidän tekojaan ja sen kautta antaa heille jopa anteeksi. Se kaikki tosin vaatii sitä itsensä kanssa työskentelyä, koska monella on ne suojamekanismit niin isot, että niiden läpi on ihan mahdotonta päästä edes henkilön itse. Tunteita saa ja pitää kokea ja välillä niitä kannattaa jopa korostaa, että niitä ymmärtää, mutta siinä samalla kannattaa myös miettiä ja tarkkailla, mistä ja miksi ne nousevat pintaan ja mitä ne koittavat opettaa. 

No sitä ne koittaa opettaa, että ihminen menee rikki jos sen rikkoo, eikä se lässyttämällä muuksi muutu. 

Anteeksi voi antaa jos toinen oikeasti on pahoillaan tai teko ei ole niin paha, että siitä menee täysin hajalle.

Hyvin pienelle lapselle tehty pahuus,etenkin kauan kestänyt rikkoo. Siitä on turha sheimata sitä rikottua, jos ei ole toisen kengissä metriäkään kävellyt.

Anteeksi voi tavallaan antaa ihan itsekseekin. Ei tarvitse toisen olla edes pahoillaan, koska siihen toiseen ei tarvitse pitää edes yhteyttä. Tuo kun minä sanon, että kannattaa antaa anteeksi, ei siis tarkoita sitä, että esimerkiksi sinun on soitettava isällesi tai äidillesi ja sanottava heille, että annan teille anteeksi. Se tarkoittaa sitä, että ihminen tekee sen itse. Ei sitä tarvitse välttämättä sanoa yhtään kenellekkään. Ymmärtää sen asian ja itse omassa mielessä antaa heille anteeksi ja kasvaa tavallaan ylemmäs sitä tilannetta ja sen kautta päästää irti. "Nyt ymmärrän miksi he olivat sellaisia ja annan heille anteeksi". Mitään ei tarvitse sanoa ääneen ja kenenkään jalkojen väliin ei tarvitse mennä nöyristelemään. Ne tulee tavallaan automaattisena kaikki tollanen, kun itse oppii vihdoin asioita itsestään ja tekee sitä kasvun matkaa itsessään. 

Miksi sillä on mitään väliä jos antaa anteeksi eikä tekijät edes tiedä sitä? Oman kokemukseni mukaan aloin voida paremmin kun ymmärsin että oli väärin mitä minulle tehtiin, koska kyllä j u m lauta on väärin että toiselle tekee jotain pahaa ja on ihan hyvä todeta se. Helpottaa, kun toteaa, että se oli itse asiassa väärin. Jopa että tekijät olivat tilanteessa kamalia. Mitä hyötyä on jatkaa heidän puolusteluaan, kuten lapset melkein aina tekevät? Järkensä saa takaisin kun toteaa että se oli väärin ja että niin ei pidä tehdä (huomaattehan, että vanhemmat opettivat, että niin saa tehdä). Hyvä todeta tosiasiat, että he tekivät jotain kamalaa,  ja sitten jatkaa elämäänsä hiukan kevyemmin eteenpäin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viha syö elinvoimaa. 

Viha on kuin syöpä joka tuhoaa kaiken ja jättää  jälkeensä vaan katkeruuden! 

Viha on tulipalo, joka roihahtaa ja sammuu. Katkeruus on kytevää hiillosta, joka jää savuamaan raunioille ja kuluttaa kantajaansa sisältäpäin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Viha syö elinvoimaa. 

Viha on kuin syöpä joka tuhoaa kaiken ja jättää  jälkeensä vaan katkeruuden! 

Viha ja vihaaminen on kaksi eri asiaa. Yksi on tunnetila, toinen on luonne. Vihaava luonne tuhoaa itsensä. Viha menee ohi. Vihaaminen ei.