Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Kuinka kauan saa olla vihainen vanhemmilleen jos kurja lapsuus antoi elämään huonot lähtökohdat?
20.05.2026 |
En tarkoita rikollista kaltoinkohtelua vaan sellaista yleistä välinpitämättömyyttä ja väheksyntää.
Kommentit (141)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Viha syö elinvoimaa.
Viha on kuin syöpä joka tuhoaa kaiken ja jättää jälkeensä vaan katkeruuden!
Viha on tunne muiden joukossa. Sen tehtävä on puolustaa ihmisen rajoja. Jonkin/jonkun vihaaminen on sitten asia erikseen, sen kuvittelen voivankin kuluttaa ihmistä kaikessa turhuudessaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikäli tekivät se sadistista ilkeyttään, eli persuuttaan on se anteeksiantamatonta.
Itse olen joutunut olemaan oikeastaan ihan vauvasta saakka pahasti kaltoinkohdeltu, laiminlyöty ja pitkään jatkuneen julman kohtelun alaisena.
Minä en saanut lapsena tuntea mitään, enkä olla mitenkään päin.
En todellakaan itkenyt, en kiukutellut, vaan patosin kaikki tunteeni kehooni.
Siksi kärsin voimakkaista päänsäryistä ja muista kivuista.
Vasta kolmekymppisenä itku tuli ensimmäisen kerran, ja kesti hervottomana tuntikausia.
Sen jälkeen olen tuntenut tuntematta jäänyttä vihaa. Ja surrut.
En ota vastaan yhtään keneltäkään ulkopuoliselta viisastelialta yhtään mitään neuvoja ja vinkkejä, kuinka minun tulisi jo "päästä yli".
Minä tunnen niin kuin tunnen ja ihan niin kauan kuin haluan ja on tarve.
Minä en ota vastaan syytöksiä, siitä että olen rikki ja minun pitäisi olla muka ehjä.
En välttämättä tule koskaan ehjäksi.
Se ei ole minun syyni.
Minä kyllä teen parhaani, yritän ja yritän.
Kenelläkään ei ole oikeutta tuomita minun taisteluitani ja yrityksiäni selvitä.
Pitäkään huoli omista asioistanne. Eläkää se oma elämänne, älkääkä toisten.
En minäkään päsmäröi kenenkään muun elämässä, kun en muiden taakoista, ponnisteluista enkä elämästä voi tietää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tunteensa kerran voi noi vaan valita, niin eikö teidän viisastelijoiden kannata nyt vaan päättää nauttia euforiasta koko loppu ikänne, kun olette niin hyviä ja taitavia?
Aito taitavuus ja viisaus liittyvätkin yleensä pikemminkin tasapainon löytämiseen, kykyyn sietää vastoinkäymisiä, nauttia rauhallisesta tyytyväisyydestä ja kokea euforisia hetkiä silloin, kun ne luonnollisesti elämään kuuluvat.
Ootpa viisas ja taitava.
Tai sitten vaan hyväosainen, joka ei privilegioitaan hahmota.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä vihaan edelleen mutsia vaikka se on maannut haudassa jo vuosia. Kerran eräs psykologi ehdotti että voisinko mä antaa anteeksi mutsin teot. Mä sanoin etten pysty siihen koska silloin tuntuisi siltä että olisi hyväksynyt sen mitä kaikkea pahaa se teki. Kelvottomista vanhemmista huolimatta olen pärjännyt elämässä sisulla.
Hyväksyminen ja ymmärtäminen ovat kaksi eri asiaa.
niin tai jopa tosiasioiden toteaminen että näin tapahtui, ei tarvitse antaa anteeksi eikä välttämättä yrittää ymmärtää. Mutta yrittäisi kuitenkin rakentaa itselleen jokseenkin mielekästä elämää sen jälkeen, mitä se kullekin sitten on. Siihenkään ei tarvitse käyttää mitään yleistä muottia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
“Pysy erossa vähäpätöisistä ihmisistä, jotka haluavat vähätellä elämääsi ja tavoitteitasi. He ovat kaikista vaarallisimpia ihmisiä.”
-Mark Twain-
Minä en itse ajattele muista ihmisistä lähtökohtaisesti, että nämä tahallaan vatvoisivat ja piehtaroisivat menneessä. Ei tulisi mieleenkään. Pidän ihan lähtökohtana, että jokainen todellakin tekee parhaansa päästäkseen eteen päin ja elääkseen siedettävää elämää, ilman lamaannuttavia ja ahdistavia traumoja.
Siksi en oikein ymmärrä tätä selkeästi hyvin hyvin yleistä asennetta, jossa toisiin traumojen kanssa eläviin ihmisisiin isketään ylhäältä päin jotain luuserin ja tyhmän leimoja.
MIKSI!
MIKSI!
MIKSI!
En ymmärrä ollenkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Aina sanotaan, että päästä irti, unohda, älä pidä vihaa/kiukkua.. MITEN niistä päästää irti. Mieluusti päästäisin ja unohtaisin kaiken hyvin mielelläni, mutta aina ne vaan sitten pulpahtaa pintaan kuin poiju jossain vaiheessa.
Tämä ei ole mitenkään mukava mielentila. Mä olen muuttanut kauas lapsuudenmaisemistani ja äidistäni (isä ei ole näkynyt), enkä pidä yhteyksiä. Joten poissa silmistä, pois mielestä onnistuu jonkin aikaa, mutta sitten taas joku laukaisee jonkun muiston ja siinä se pahaolo taas velloo!
Nyt mä ryven äitienpäivän jälkeisessä masiksessa. Paljon on vieläkin kysymyksiä, että miksi, miksi, miksi...
Enkä usko sekuntiakaan, että äitini parhaansa teki. Hän on juoppo h*ora, joka toi miehiä baarista mullekin! Eli mä aika pitkälti nukuin sängyn alla 10 v lähtien (teini-iässä kavereilla, sukulaisilla tai kellarissa), kun pelkäsin baarista kotiin palaavaa ryyppyporukkaa. < tämä on vain pintaraapasu.
käymällä terapiassa, lukemalla/kuuntelemalla alan kirjoja esim. Arto Pietikäisen Joustava mieli sarja, se ei ole mikään päähän silittelykirja vain pistää aidosti pohtimaan omia ajatusmalleja. Muillakin terapeuteilla/psykologeilla on hyviä kirjoja eli ne on ihan alan ammattilaisten kirjoittamia eikä mitään jenkkityylistä self help hommaa. Omien ajatusmallien muokkaamiseen joutuu tekemään kyllä töitä, helpolla se ei tule, mutta toisaalta se vapauttaa siitä tietystä vanhasta taakasta. Siinäkään ei kielletä tapahtunutta, opitaan vain elämään asioiden kanssa eri tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Minkälaiset lähtökohdat olisit saanut elämällesi ilman vanhempiasi? Et olisi syntynyt.
No siitäkään ei oikeasti olisi ollut minulle mitään haittaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko teillä kaikilla vassareilla ollut paska lapsuus? Senkö takia te ootte vasemmistolaisia?
Oon tässä myös sitä mieltä, että vihainen saa olla vaika lopun elämän, mutta ei kannata antaa huonon lapsuuden määrittää koko elämän kulkua. Osa ihmisistä jää tuohon kiinni. Hirmu surullista, jos koko elämä menee hukkaan noita asioita märehtiessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Loppuun asti. Muistat vaan sitte kieltäytyä myös perinnöistä.
Se on helppoa. Sitä ei nimittäin ole tulossa.
Vierailija kirjoitti:
Oon tässä myös sitä mieltä, että vihainen saa olla vaika lopun elämän, mutta ei kannata antaa huonon lapsuuden määrittää koko elämän kulkua. Osa ihmisistä jää tuohon kiinni. Hirmu surullista, jos koko elämä menee hukkaan noita asioita märehtiessä.
No sinä et toisten elämästä tiedä. Etkä ole mikään sanomaan märehtiikö toinen vai ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kummasti tuppaa kaikki järkevimmät kommentit aina saamaan eniten alanuolia. Sellaiset, missä kehotetaan itse ottamaan vastuuta, tai asettumaan esimerkiksi toisen ihmisen asemaan. Hyvien perheiden lapset ovat ihan samalla tavalla uhreja, kuin huononkin perheen lapset. He imevät ihan samalla tavalla vanhemmiltaan kaiken ja elävät illuusiossa, että he itse tekevät valintoja ja he ovat ohjaksissa, vaikka oikeasti he eivät ole, he vain toistavat sitä mihin heidät on opetettu, ihan samalla tavalla, kuin huonojenkin perheiden lapset. Se key pointti on itse tulla tietoiseksi itsestään ja kasvaa pois siitä muotista, mihin joku toinen on itsensä asettanut. Täysi vapaus meinaa täydellisen vastuun ottamista itsestään. Ne huonot vanhemmatkin on uhreja ja heikkoja ihmisiä, ketkä eivät koskaan tulleet tietoisiksi itsestään. Älkää toistako samoja virheitä perässä.
Hyvin sanottu. Mutta jotkut ihan kyllä viihtyy siinä muotissa, tai ei ainakaan kovin paljon halua muokata sitä erilaiseksi. Ja kyllähän ihminen itsekin elämän aikana kasvaa, niin että moni esim. huomaa viiskymppisenä kasvaneensa ulos siitä, mikä tuntui kolmikymppisenä itselle sopivalta.
Minusta vanhempieni malli oli hyvä. Mitäpä tuota paljon muuttamaan. Toki heillä oli vaikeutensa, jotka heijastuivat lapsuuteeni, vaan enpä itsekään ole ollut täydellinen vanhempi, vaikka lapseni on ollut tärkein asia elämässäni. Mutta kuinka ollakaan, lapseni kuitekin ihan vapaaehtoisesti viettää aikaa kanssani, ja vielä mummonsakin kanssa. On poiminut elämäänsä meiltä vanhemmilta vanhaa, vaikka osin meitä kyseenalaistaakin.
Se voi näyttää jollekin toiselle, että toinen vaan märehtii ja märehtii, eikä yritä mitään.
Kuitenkin toinen on voinut vuosikymmenet yrittää olla märehtimättä ja vaan väkisin puskea eteen päin, ja näennäisesti "antaa anteeksi ja unohtaa".
Sitten törmännyt seinään ja joutunut alkaa käsitellä kaltoinkohtelua myöhäisemmällä iällä.
Toiset ovat voineen jo teini-iässä ja nuorena oirehtia, ja täten luulevat että muutkin ovat saaneet ja voineet käydä tunteitaan läpi normaalissa aikataulussa.
Näin ei välttämättä kuitenkaan ole. Jotkut ovat olleet lapsuuden, teini-iän ja nuorenaikuisuutensa sellaisessa selviytymistilassa, jossa ei itketä eikä kiukutella.
Sitten kun keski-iässä romahdetaan ja aletaan käsittelemään asioita, niin näyttäytyy se muille "märehtimisenä" ja tyhmänä turhana vatvomisena.
Älkää oikeasti tuomitko ketään, kun ette todellakaan tiedä. Luulette kovasti.
Vierailija kirjoitti:
Aina sanotaan, että päästä irti, unohda, älä pidä vihaa/kiukkua.. MITEN niistä päästää irti. Mieluusti päästäisin ja unohtaisin kaiken hyvin mielelläni, mutta aina ne vaan sitten pulpahtaa pintaan kuin poiju jossain vaiheessa.
Tämä ei ole mitenkään mukava mielentila. Mä olen muuttanut kauas lapsuudenmaisemistani ja äidistäni (isä ei ole näkynyt), enkä pidä yhteyksiä. Joten poissa silmistä, pois mielestä onnistuu jonkin aikaa, mutta sitten taas joku laukaisee jonkun muiston ja siinä se pahaolo taas velloo!
Nyt mä ryven äitienpäivän jälkeisessä masiksessa. Paljon on vieläkin kysymyksiä, että miksi, miksi, miksi...
Enkä usko sekuntiakaan, että äitini parhaansa teki. Hän on juoppo h*ora, joka toi miehiä baarista mullekin! Eli mä aika pitkälti nukuin sängyn alla 10 v lähtien (teini-iässä kavereilla, sukulaisilla tai kellarissa), kun pelkäsin baarista kotiin palaavaa ryyppyporukkaa. < tämä on vain pintaraapasu.
Olen todella pahoillani puolestasi. Itse sain aika hyvän lapsuuden, vaikka ei nyt ihan täydellistä ollutkaan, joten en varmaan voi täysin edes ymmärtää.kokemaasi. . Kyllä sinulla on oikeus olla vihainen. Ja surullinen siitä, että et saanut olla lapsi. Toivon, että saat voimaa muokata omaa elämääsi halumaasi suuntaan ja löydät hyviä ihmisiä elämääsi.
Alue: Aihe vapaa
Katkeruus ei ole yksittäinen tunne, vaan pitkäkestoinen mielentila tai asenne. Se syntyy usein silloin, kun koettua vihaa tai vääryyttä ei ole päästy käsittelemään tai ilmaisemaan.