Lue keskustelun säännöt.
Taloudellinen hyväksikäyttö parisuhteessa vähemmän tienaavan toimesta
20.05.2026 |
Onko tää nykyään oikeasti hyväksyttävää vai miksi tästä ei saa koskaan puhua ääneen?
Mua on alkanut suorastaan oksettaa tämä “maksukykyjen mukaan” -ajattelu parisuhteissa. Eli käytännössä se, että enemmän tienaava maksaa kaiken isomman osuuden asumisesta, ruoista, autoista, lomista ja elämästä yleensä — ja vähemmän tienaava saa elää leveämmin omilla rahoillaan, koska ei muka pysty osallistumaan enempää. Tää on se mikä raivostuttaa, miten tää muka EI ole taloudellista hyväksikäyttöä?
Jos toinen tekee pidempää päivää, kantaa enemmän vastuuta, stressaa rahasta enemmän ja maksaa vaikka 70 % yhteisistä menoista, niin miksi sitä pidetään automaattisesti reiluna? Samaan aikaan toinen voi shoppailla, tehdä lyhyempää työviikkoa tai valita huonompipalkkaisen työn muka koska raha ei ole tärkeintä, kun tietää että toinen paikkaa erotuksen.
Ja ennen ku joku vetää herneet nenään: mä en puhu tilanteista missä sokea jalkapuoli äiti on kotona kuuden vammaisen lapsen kanssa tai oikeasti vaikeassa tilanteessa. Puhun ihan tavallisista parisuhteista, joissa perhe elää niin, että toisen aikuisen palkka on automaattisesti myös toisen palkkaa sillä hankittavan elintason muodossa.
Jos sukupuolet olisi toisin päin eli mies nautiskelisi naisen suuremmista tuloista, tästä puhuttaisiin hyväksikäyttönä välittömästi.
Onko täällä muita jotka on vihdoin tajunneet, että ns ”maksukyvyn mukaan osallistuminen” on yleensä vain kauniimpi nimi sille, että toinen elää siivellä?
Kommentit (770)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessahan on yleisesti ottaen aika erilainen näkemys näistä asioista kuin muualla. Itä-Euroopassa tuntuu että perusoletus on että mies maksaa kaiken, ja jopa antaa kuukausirahaa tai luottokortin naisen käyttöön. Sen lisäksi tulee lomamatkat, koruja, vaatteita, kukkia kaikki siihen päälle ja kodit ja autot ja peruselatus automaattisesti miehen puolelta.
Etelä- Euroopassa myös yleensä mies kustantaa kyllä melkein kaiken. Muissa Euroopan maissa taas palkkataso myös ns naisyen töissä sellainen ettei niin isoja tuloeroja ole.
Tämä. En ikinä edes ajatellut toisin. Luonnollista, että mies ajaa minulle uuden auton pihaan ja tankkaa sen joka kerta.
Luonnollista, että käymme yhdessä ostoksilla ja se täppää kummalla on kortti yhteiselle tilille. Luonnollista, etten tiedä laskuista mitään. Luonnollista saada koruja lahjaksi tai ostaa kauniita vaatteita tarpeeseen. Edustan sentään meidä perhettä. Luonnollista matkustaa yhdessä ja käydä ravintoloissa.
Töihin meno ei ole taloudellisesti ollut kannattavaa, koska rahallinen korvaus ajasta on niin mitätön.
Mitä minä tuon perheeseen? No en ainakaan riihikuivaa. Se ei tarkoita ettenkö tekisi paljonkin perheeni eteen. Välillä hikeä ja verta. Mutta elämä on. Jokainen tekee osuutensa enenmmin tai myöhemmin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos kaikessa suostutaan elämään köyhemmän mielen mukaan on ok maksaa 50-50 euroissa. Silloin rikkaampi ei voi ehdotella matkoja, valittaa ahtaasta asunnosta tai ostella lohta kaupasta ja valittaa kun ei budjetti riitä kuukauden ruokiin.
Jos rikkaampi on todellakin valmis laskemaan oman elintasonsa yhteisissä asioissa köyhemmän tasolle on ok, maksaa puoliksi.
Mutta aika usein rikas haluaa vähän enemmän ja vähän parempaa, koska HÄNELLÄ on rahaa ja varaa. Vähän isompi koti, vähän kalliimpaa ruokaa, vähän useammin matkustelua, uudempi auto jne. Silloin eurolleen puoliksi maksaminen ei enää ole ok, sillä rikkaampi nostaa köyhemmän tosiasiallista kulutusta. Silloin on ok maksaa tulojen mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eiköhän näistä asioista sovita parisuhteissa ja avioliitoissa tapauskohtaisesti niin että molemmille asia on ok, jos ei sitä yhteistä näkemystä löydy pariskunta ei todenn ole yhteensopiva arvojensa puolesta.
Tilanteet voivat olla hyvin erilaisia. Minusta lähtökohtaisesti on kaksi reilua tapaa:
1. Kaikki maksetaan 50/50, tällöin asuminen ja yhteiset kulut ja elintaso asetetaan vähemmän tienaavan tasolle.
2. Maksetaan jotakuinkin tulojen suhteessa jos tuloissa on iso epäsuhta parin välillä.
1. Kaikki maksetaan 50/50, tällöin asuminen ja yhteiset kulut ja elintaso asetetaan vähemmän tienaavan tasolle.
Mihin ne paremmin tienaavan varastot menevät? Hyväntekeväisyyteenkö? Vai ahnehditaan seuraavalle sukupolvelle (itsen kloonille)? Tuo ei ole hyvä tapa vaan individualistinen ja ahne. Mikä ihme olisi elämässä tärkeämpää kuin oman puolison hyvinvointi ja kukoistaminen. Olette sairaita.
2. Maksetaan jotakuinkin tulojen suhteessa jos tuloissa on iso epäsuhta parin välillä.
Hyvä tasauskeino on laittaa kaikki rahat samalle tilille ja katsoa, että molemmat ovat tyytyväisiä ja voivat hyvin. Jos parilla on hyvin erilaiset intressit, esim. toista kiinnostaa erittäin kalliit moottoriajoneuvot ja toista huonekasvit, niin tämä ei ole ehkä kovin hyvä pari muutenkaan.
Minun mieheni sijoittaa omat rahansa, ja minä voin hyvin sillä en tarvitse toisen almuja rakastaakseni ja ollakseni onnellinen. Sekin on siis yksi vaihtoehto.
No mutta elättekö sinun tulojesi mukaista elintasoa? Sittenhän kaikki toimii moitteetta, hyvä te!
Olisiko mahdollista elää jotain muuta? Millä rahalla sen tekisin?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessahan on yleisesti ottaen aika erilainen näkemys näistä asioista kuin muualla. Itä-Euroopassa tuntuu että perusoletus on että mies maksaa kaiken, ja jopa antaa kuukausirahaa tai luottokortin naisen käyttöön. Sen lisäksi tulee lomamatkat, koruja, vaatteita, kukkia kaikki siihen päälle ja kodit ja autot ja peruselatus automaattisesti miehen puolelta.
:D :D
Missä Itä-Euroopassa miehillä on varaa tuollaiseen?
Ei tietenkään kaikilla naisilla ole sellaista miestä, mutta varsinkin jos ottavat ulkomaisen miehen ja ovat kauniita niin lienee perusoletus. Se on se joku muutama tonni kuukausirahaa ja siihen päälle täysi ylläpito, lahjoja ja matkoja ja kukkia.
Juu, tuollaisia sugardaddykuvioita on rikkailla miehillä ollut ympäri maailman aina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinpä, moni kyllä puhuu taloudellisesta väkivallasta mutta koskaan ei saa sanoa ääneen että toisen siivellä eläminen on myös vallankäyttöä. Ihan yhtälailla siinä toinen joutuu elättämään aikuista ihmistä vastentahtoisesti.
Kannattaako ryhtyä vakavaan parisuhteeseen ihmisen kanssa, jota ei halua tarvittaessa elättää? Lapset nyt ainakin kannattaa unohtaa tuolla asenteella. Mitä vain voi tapahtua, sinullekin ap. Työttömyys, vakava sairaus jne. Yksi päivä autokolari tai aivoinfarkti ja se oli siinä.
Kyllähän tuossa tilanteessa menee kaikki muukin uusiksi. Asuminen, alkaako edes omaishoitajaksi vai meneekö vammautunt laitokseen, arjen haasteet. Mutta kannattaa niiden pienempituloisten ihan oikeasti miettiä hyvänä aikana että miten pärjää itse ja lasten kanssa jos käy huonosti, onko edes ajokorttia...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Avioliitossa on lain mukaan elatusvelvollisuus ja se on ihan oikein.
Yhteiseen elämään osallistutaan tulojen suhteessa. Eli suurempituloinen maksaa enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Avioliitossa on lain mukaan elatusvelvollisuus ja se on ihan oikein.
Yhteiseen elämään osallistutaan tulojen suhteessa. Eli suurempituloinen maksaa enemmän.
Elatusvelvollisuus ei tarkoita elintason tasaamista, toim. huom.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole oikein ei. Sitten vaan täytyy muistaa että elämä mitoitetaan pienituloisemman mukaan,esim asunto, matkat jne. Toki erikseenkin voidaan asua myös avioliitossa.
Meillä oli 4000 e tuloerot kun lapsi syntyi ja olin äityislomalla ja myöhemmin työttömänä. Emme lomailleet missään vuosiin, käyneet missään ja hain vaatteet Hopelta. Myös diakoniasta ruokakortteja välillä kun mies ei maksanut työmatkojensa aikana ruuista kotiin ja mulla oli rahat loppu( sain 580 e työttömyyskievausta josta maksoin omat laskut ja puolet menoista, mies 4500 e kk).
Mies alkoi puhumaan että haluaa kaupungin vuokra- asunnosta omaan asuntoon,mutta minulla ei ollut varaa asuntoa ostaa. Sain myöhemmin pienipalkkaisen työn mutta ei silti olisi ollut varaa asuntoon minkä hän halusi.
Osti sitten yksinään asunnon ja asuu siinä, minä lapsen kanssa pienessä vuokrakaksiossa.
En suosittele suhdetta jos on isot tuloerot.
Tuota, oletko siis yhä tuossa parisuhteessa?
Kyllä, tapaamme muutaman kerran viikossa. Minulla ei ole ystäviä eikä sukulaisia ja ilman miestä olisimme täysin yksin lapsen kanssa. Olen itse masentunut ja toinen sairaus myös puhjennut ja kun lapsi on sairas tarvitsen välillä apua esim lääkäriin menossa jne. Viime kesänä mies nukkui lattialla lapsen vieressä kun lapsi oli kuumeessa pitkään ja olin nukkunut huonosti monta viikkoa.
Tässä on varoittava esimerkki muille miten käy jos ei ole huolehtinut itselleen hyvää tulotasoa ja turvaverkkoa.
Tuo kuvio ainakin näin tekstinä tuntuu siltä, että toinen on jo eronnut parisuhteesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessahan on yleisesti ottaen aika erilainen näkemys näistä asioista kuin muualla. Itä-Euroopassa tuntuu että perusoletus on että mies maksaa kaiken, ja jopa antaa kuukausirahaa tai luottokortin naisen käyttöön. Sen lisäksi tulee lomamatkat, koruja, vaatteita, kukkia kaikki siihen päälle ja kodit ja autot ja peruselatus automaattisesti miehen puolelta.
Etelä- Euroopassa myös yleensä mies kustantaa kyllä melkein kaiken. Muissa Euroopan maissa taas palkkataso myös ns naisyen töissä sellainen ettei niin isoja tuloeroja ole.
Tämä. En ikinä edes ajatellut toisin. Luonnollista, että mies ajaa minulle uuden auton pihaan ja tankkaa sen joka kerta.
Luonnollista, että käymme yhdessä ostoksilla ja se täppää kummalla on kortti yhteiselle tilille. Luonnollista, etten tiedä laskuista mitään. Luonnollista saada koruja lahjaksi tai ostaa kauniita vaatteita tarpeeseen. Edustan sentään meidä perhettä. Luonnollista matkustaa yhdessä ja käydä ravintoloissa.
Töihin meno ei ole taloudellisesti ollut kannattavaa, koska rahallinen korvaus ajasta on niin mitätön.
Mitä minä tuon perheeseen? No en ainakaan riihikuivaa. Se ei tarkoita ettenkö tekisi paljonkin perheeni eteen. Välillä hikeä ja verta. Mutta elämä on. Jokainen tekee osuutensa enenmmin tai myöhemmin.
Etkö sä raukkaparka osaa edes autoa itsellesi valita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lakisääteisesti pitäisi määrätä, että keskenään saavat pariutua ihmiset, jotka ansaitsevat saman verran.
Jos tilanteet jostain syystä muuttuvat, esim. sairastumisen, onnettomuuden tai muun toisen osapuolen tuloihin vaikuttavan asian seurauksena, tuomitaan eroon.
Sitten katsotaan listasta seuraava parisuhde: rikkaalle yhtä rikas, köyhtyneelle samanlainen pudokas.
Saadaan loistavasti toimiva ihanneyhteiskunta!
Syystä että?
Eikös se ole luonteva yksiniittinen ratkaisu ap:n kokemaan tuskaan?
Hänellehän avioliitto/parisuhde vaikuttaa olevan taloudellinen ongelma.
Jotta ap saisi itselleen haluamansa parisuhteen laissa on määrättävä millainen jokaisen parisuhteen kuuluu olla?
Ei muuta kuin tekemäään asiasta lakialoitetta.
Keskustelemalla nuo asiat selviää. Sopimalla yhteiset pelisäännöt. Jos ajatukset ei kohtaa, voi erota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinpä, moni kyllä puhuu taloudellisesta väkivallasta mutta koskaan ei saa sanoa ääneen että toisen siivellä eläminen on myös vallankäyttöä. Ihan yhtälailla siinä toinen joutuu elättämään aikuista ihmistä vastentahtoisesti.
Kannattaako ryhtyä vakavaan parisuhteeseen ihmisen kanssa, jota ei halua tarvittaessa elättää? Lapset nyt ainakin kannattaa unohtaa tuolla asenteella. Mitä vain voi tapahtua, sinullekin ap. Työttömyys, vakava sairaus jne. Yksi päivä autokolari tai aivoinfarkti ja se oli siinä.
Kyllähän tuossa tilanteessa menee kaikki muukin uusiksi. Asuminen, alkaako edes omaishoitajaksi vai meneekö vammautunt laitokseen, arjen haasteet. Mutta kannattaa niiden pienempituloisten ihan oikeasti miettiä hyvänä aikana että miten pärjää itse ja lasten kanssa jos käy huonosti, onko edes ajokorttia...
Onneksi on jo paremmassa kunnossa, mutta:
Mun erittäin terveellisesti elävä ja normaalipainoinen mies sai yllättäen aivoinfarktin 60-vuotiaana.
Suunnilleen samassa iässä sai myös mun kaverin mies (hänkin normaalipainoinen eikä paheita).
Mun miehellä on vielä monen kuukauden jälkeen aikamoisia tasapainovaikeuksia, mutta aivotoiminta ja puhe ok.
Kaverin miehellä on ongelmia vuosien jälkeen aivotoiminnassa ja puheessa.
Eli kelle vaan voi tapahtua mitä vaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lakisääteisesti pitäisi määrätä, että keskenään saavat pariutua ihmiset, jotka ansaitsevat saman verran.
Jos tilanteet jostain syystä muuttuvat, esim. sairastumisen, onnettomuuden tai muun toisen osapuolen tuloihin vaikuttavan asian seurauksena, tuomitaan eroon.
Sitten katsotaan listasta seuraava parisuhde: rikkaalle yhtä rikas, köyhtyneelle samanlainen pudokas.
Saadaan loistavasti toimiva ihanneyhteiskunta!
Syystä että?
Eikös se ole luonteva yksiniittinen ratkaisu ap:n kokemaan tuskaan?
Hänellehän avioliitto/parisuhde vaikuttaa olevan taloudellinen ongelma.
Jotta ap saisi itselleen haluamansa parisuhteen laissa on määrättävä millainen jokaisen parisuhteen kuuluu olla?
Ei muuta kuin tekemäään asiasta lakialoitetta.
Ja tuo ei olisi mikäänlaista väkivaltaa ihmisten parisuhteita kohtaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessahan on yleisesti ottaen aika erilainen näkemys näistä asioista kuin muualla. Itä-Euroopassa tuntuu että perusoletus on että mies maksaa kaiken, ja jopa antaa kuukausirahaa tai luottokortin naisen käyttöön. Sen lisäksi tulee lomamatkat, koruja, vaatteita, kukkia kaikki siihen päälle ja kodit ja autot ja peruselatus automaattisesti miehen puolelta.
Etelä- Euroopassa myös yleensä mies kustantaa kyllä melkein kaiken. Muissa Euroopan maissa taas palkkataso myös ns naisyen töissä sellainen ettei niin isoja tuloeroja ole.
Tämä. En ikinä edes ajatellut toisin. Luonnollista, että mies ajaa minulle uuden auton pihaan ja tankkaa sen joka kerta.
Luonnollista, että käymme yhdessä ostoksilla ja se täppää kummalla on kortti yhteiselle tilille. Luonnollista, etten tiedä laskuista mitään. Luonnollista saada koruja lahjaksi tai ostaa kauniita vaatteita tarpeeseen. Edustan sentään meidä perhettä. Luonnollista matkustaa yhdessä ja käydä ravintoloissa.
Töihin meno ei ole taloudellisesti ollut kannattavaa, koska rahallinen korvaus ajasta on niin mitätön.
Mitä minä tuon perheeseen? No en ainakaan riihikuivaa. Se ei tarkoita ettenkö tekisi paljonkin perheeni eteen. Välillä hikeä ja verta. Mutta elämä on. Jokainen tekee osuutensa enenmmin tai myöhemmin.
Se voi olla pienituloisille hankalaa käsittää, että mies joka tienaa tarpeeksi eläkseen hyvin ja siinä sivussa voi vaivattaa kannatella perheensä ei halua puolisoaan töihin 8-16.
Puolisoa, jonka täytyy anoa lomapäiviä ennakkoon.
Vapaus ja vapaa-aika on arvokkaammat kuin muutama tonni kuussa.
Ja kyllä eläkkeen ja muun taloudellisen turvan, esim eron sattuessa voi turvata.
Miehestä ei saa olla ikinä riippuvainen eikä omaa osaamista, tietotaitoa ruostuttaa. Ammatti pitää olla vaikka eläisi kelan siivillä.
Vierailija kirjoitti:
Avioliitossa on lain mukaan elatusvelvollisuus ja se on ihan oikein.
Yhteiseen elämään osallistutaan tulojen suhteessa. Eli suurempituloinen maksaa enemmän.
Yhteisiin kuluihin tulee lain mukaan avioliitossa osallistua kykyjensä mukaan. Elatusvelvollisuus ei siis tarkoita sitä, että avioliiton solmimisen jälkeen mies voi jättäytyä kokonaan pois työelämästä ja naisen tulee hänet sitten elättää.
Onneksi miehet, joille mm. yhteisten lasten elättäminen on ongelma, voivat elää yksin.
Vapauttavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avioliitossa on lain mukaan elatusvelvollisuus ja se on ihan oikein.
Yhteiseen elämään osallistutaan tulojen suhteessa. Eli suurempituloinen maksaa enemmän.
Elatusvelvollisuus ei tarkoita elintason tasaamista, toim. huom.
Kyllähän elatusvelvollisuus tarkoittaa elintason tasaamista. Mitä muuta se voisi tarkoittaa.
Esim mun kaveri osti miehensä kanssa Hästens-sängyt. Kaveri pitkäaikaistyötön sairauksien vuoksi ja miehensä on erikoislääkäri. Heillä oli usein riitaa rahasta. Mies halusi vaimoltaan velkakirjoja sitä vastaan, että mies rahoitti enemmän.
Kaveri kävi lakimieheltä kysymässä. Lakimies sanoi, että elämiseen osallistutaan tulojen suhteessa. Varat ei vaikuta. (Kaverilla on omistuksia.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Avioliitossa on lain mukaan elatusvelvollisuus ja se on ihan oikein.
Yhteiseen elämään osallistutaan tulojen suhteessa. Eli suurempituloinen maksaa enemmän.
Elatusvelvollisuus ei tarkoita elintason tasaamista, toim. huom.
Kyllähän elatusvelvollisuus tarkoittaa elintason tasaamista. Mitä muuta se voisi tarkoittaa.
Esim mun kaveri osti miehensä kanssa Hästens-sängyt. Kaveri pitkäaikaistyötön sairauksien vuoksi ja miehensä on erikoislääkäri. Heillä oli usein riitaa rahasta. Mies halusi vaimoltaan velkakirjoja sitä vastaan, että mies rahoitti enemmän.
Kaveri kävi lakimieheltä kysymässä. Lakimies sanoi, että elämiseen osallistutaan tulojen suhteessa. Varat ei vaikuta. (Kaverilla on omistuksia.)
Höpö höpö. :D
Elatus tarkoittaa sitä, että köyhää puolisoa ei saa tappaa nälkään. Mitään kalliita sänkyjä ei tarvitse kellekään ostella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Paskempi fiilis siitä tulee, kun pienituloisena elättää isompituloista kumppania.
Mulla oli just näin. Miehellä oli iso tuntipalkka, ja mä olin naisvaltaisella alalla surkealla palkalla. Mies joi ja rälläsi rahansa, ja ne oli aina loppu just silloin, kun piti maksaa vuokra, sähkö tai vesi tai joku muu tylsä juttu. Erohan siitä tuli, kun mies oli vielä väkivaltainen, jos sille huomautti asiasta. Opetelkaa rahan käyttö ennen kuin haaveksittekaan parisuhteesta. Rikas ei tarvitse olla, mutta oma osuutensa pitää hoitaa.
Minulla on valitettavasti myös kokemusta tilanteesta, jossa toisen puheissa oli jatkuvasti rahapula. Lopulta tilanne oli se, että maksoin leijonanosan kuluista, ja kuljin rikkinäisistä vaatteissa, kun säästin missä vaan saatoin. Mutta sekään ei varsinaisesti haitannut, kun ajattelin tämän olevan panos siihen yhteiseen hyvään.
Kunnes toinen yhtäkkiä osteli itselleen sadoilla euroilla harrastusvälineitä. Näistä kysyttäessä ylimielinen vastaus, ettei hänen säästämänsä rahat kuuluneet minulle.
Nyt yksinasuessa kun kaikki kulut on mitoitettu vain minun tulojen mukaan, tuntuu yhä oudolta kun minulla on rahaa myös vaatteisiinsa ja muuhun pakollisten kulujen jälkeen. Kynnykseni yhteenmuuttoon olisi nykyään ääretön.
Meillä on kahdenlaisia menoja.
Budjetoidut yhteiset menot, käytännössä asuminen ja ruoka. Ne jaetaan sovitusti ja kumpikin huolehtii että se oma osuus on siellä yhteisellä tilillä että laskut tulee maksetuksi. Jos niihin yhteisiin haluaa sisällyttää jotain uutta, niin toisella on veto-oikeus jos toivottu lisäys ei kiinnosta yhtään tai jos toteaa että oma talous ei siihen taivu. Toinen sitten päättää tekeekö hankinnan omilla rahoillaan vai jättääkö itsekin välistä.
Toiset menot on sitten niitä omia, esimerkiksi autot. Toki niitä lainaillaan ja tarvittaessa voi toiselle tankinkin täyttää, mutta lähtökohtaisesti omistaja maksaa hankinnan ja kulut. Tai puolisolla on perittyä metsää, itselleni evvk, en maksa vaikka sieltä "harrastuksena" polttopuutkin kotiin ilmestyy. Koska minua ei haittaisi maksaa kotiin tuotavasta klapikuormasta. Palveluksena saatan metsävakuutuksia kilpailuttaa ja veroilmoituksen täyttää.
Näitä menoja voi kumpikin itselleen hankkia oman valintansa mukaan, mutta toiselta on turha odottaa taludellista panostusta jos omat rahat loppuu.
Avoliitto ja testamentti, eli erotessa kumpikin pitää omansa ja kuolemassa pienempituloinen saa pitää kodin ja käyttörahaa päälle. Lapsia on vain yhteisiä.