Kun toinen ei halua koiraa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni parisuhteessa tulisi rajoittaa toista mahdollisimman vähän. Siksi en itse koe sellaista "en tykkää eläimen läsnäolosta, vaikka se ei ole vastuullani eikä maksa minulle mitään" riittävänä perusteena. Vähän sama kuin kieltäisi kumppania pelaamasta koneella koska ei tykkää katella pelaavaa kumppania. 

 

Aina saa toki erota, jos kokee, että lemmikittömyys on osa omaa identiteettiä eikä kumppanin lemmikin kanssa voi elää omaa elämäänsä.

Eihän siinä rajoiteta tarkoituksella kumppanin elämää, vaan hallitaan omaa. Lemmikki samassa taloudessa ikävä kyllä tuo mukanaan negatiivisia vaikutuksia vaikka siihen yrittäisi olla kiinnittämättä huomiota. Koira haisee, karvastaa ja sotkee lattioita ja metelöi ainakin välillä. Kissalla samat, paitsi että se ei haise. Karvastaa ja voi oksennella kuitenkin, ja jotkut terottavat kynsiään vääriin paikkoihin.

"Koira haisee, karvastaa ja sotkee lattioita ja metelöi ainakin välillä."

Se kumppanikin voi haista, sotkea ja metelöidä, lapsetkin haisevat, sotkevat ja metelöivät. Minun elämäni ei ainakaan keskity siihen että pyrkisin välttelemään likaa tai ääntä. Lian voi pestä ja ääntäkin maailmaan mahtuu. Tuntuisi aivan kammottavalta elää jossain hiljaisessa kiiltävän valkoisessa kodissa, jossa mihinkään ei saa koskea ettei vain koti kulu.

Elämässä pitää olla ääntä, elämää, rakkautta ja toimintaa. Eläimiä, sukua, ystäviä, aurinkoa, rapaa ja melua ja koirankarvoja. 

Vierailija kirjoitti:

Täällä on nykyään btw inkkelien kokoontumisajot ja naisia haukutaan. Onhan se vähän surullista. Toisaalta sivu on _vauva.fi_ 😅

No joo tuntuu olevan, mutta ihan hyvä, että on vastavoimaa femakkohöpötyksille. Yhtä turhauttavia molemmat.

Tottakai tuosta vaan sitten tuhansia euroja eläinlääkäri kuluihin kun toinen olisi jo suosiolla pistämässä nappia otsaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tulipa tästä mieleen. Meillä on koira, avovaimon koira. Ollaan oltu saman katon alla 10-vuotta ja silloin koira oli vielä aikalailla pentu. 

Totesin jo silloin, että en varsinaisesti ole koira/eläinihminen, mutta kyllä se koira nyt sopii kuvioihin ja voin hiukan jeesaillakkin joskus. 

Nyt 10-vuotta jälkeen huomaan, että jos ollaan samassa paikassa niin 99% lenkeistä teen minä. Aina on jotain muuta, miksi ei onnistu. Ja jos ei edes keksimällä keksi muuta, niin sitten ei vaan halua mennä. Jos asiasta sanoo, niin pystyssä on aivan järjetön riita. Ja se siirtyy kyllä hyvin nopeasti pois koiran lenkityksestä. Eikä auta vaikka totean, että koen asian epäreiluksi.

  Tässä oikein piti miettiä, Ei varmaan tämän vuoden sisällä ole kumppani käynyt kertaakaan koiran kanssa, jos minä olen ollut paikalla. Neljä kertaa vuorokaudessa. Mä herään aikaisemmin, kun koiran kanssa pitää mennä, menen nukkumaan myöhemmin, kun koiran kanssa pitää mennä. 

Ja siten tulee se huutonaurukohta. Nyt on alkanut puhua, että otettaisiin toinen koira. Ystävällisesti olen kieltäytynyt, todeten, että ihan tarpeeksi yhdessä. No se varmaan tulee otettua, mutta siinä kohtaa kyllä pakkaan omat kamat ja jätän koirahoitajan tehtävät.

Tulipahan vielä mieleen, että hän valitsee matot. Ihanat kalliit trendimatot. Koitan sanoa, että ei tuollaisia. Niihin jää karvaa aivan hitokseen. Ei kuulemma haittaa. No minua haittaa, ei sitä vaan tarvitse huomioida. Varsinkin kun se haittaa minua niin paljon että imuroin (vähintään) matot joka toinen päivä. Ei näy karvoja :). Ehkä hän ei edes huomaa, että imuroin joka toinen päivä. Alkoi taas ketuttamaan koko homma, kun kirjoittelin asian auki.

Ja tosiaan kalliit matot, joihin sitten vanha koira voi ajottain oksennella ja tahrat jää aina. Ja minä maksan puolet näitä. 

Olet täsmälleen samassa tilanteessa kuin minä, paitsi vaimo käyttää koiraa kerran päivässä. Aamulenkit ja jos tarvitsee ylimääräisen iltalenkityksen jää se jotenkin minun tehtäväksi. Koiran ulkoilutus on jäänyt 70-80% minun tehtäväkseni. Mutta lusikat menee jakoon, jos uutta koiraa alkaa hommata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni parisuhteessa tulisi rajoittaa toista mahdollisimman vähän. Siksi en itse koe sellaista "en tykkää eläimen läsnäolosta, vaikka se ei ole vastuullani eikä maksa minulle mitään" riittävänä perusteena. Vähän sama kuin kieltäisi kumppania pelaamasta koneella koska ei tykkää katella pelaavaa kumppania. 

 

Aina saa toki erota, jos kokee, että lemmikittömyys on osa omaa identiteettiä eikä kumppanin lemmikin kanssa voi elää omaa elämäänsä.

Eihän siinä rajoiteta tarkoituksella kumppanin elämää, vaan hallitaan omaa. Lemmikki samassa taloudessa ikävä kyllä tuo mukanaan negatiivisia vaikutuksia vaikka siihen yrittäisi olla kiinnittämättä huomiota. Koira haisee, karvastaa ja sotkee lattioita ja metelöi ainakin välillä. Kissalla samat, paitsi että se ei haise. Karvastaa ja voi oksennella kuitenkin, ja jotkut terottavat kynsiään vääriin paikkoihin.

"Koira haisee, karvastaa ja sotkee lattioita ja metelöi ainakin välillä."

 

Se kumppanikin voi haista, sotkea ja metelöidä, lapsetkin haisevat, sotkevat ja metelöivät. Minun elämäni ei ainakaan keskity siihen että pyrkisin välttelemään likaa tai ääntä. Lian voi pestä ja ääntäkin maailmaan mahtuu. Tuntuisi aivan kammottavalta elää jossain hiljaisessa kiiltävän valkoisessa kodissa, jossa mihinkään ei saa koskea ettei vain koti kulu.

 

Elämässä pitää olla ääntä, elämää, rakkautta ja toimintaa. Eläimiä, sukua, ystäviä, aurinkoa, rapaa ja melua ja koirankarvoja. 

Niin, sinulla. Toiset taas arvostavat rauhaa, siisteyttä ja hiljaisuutta. Siksi on ihan turhaa yrittää leipoa ihmisestä jotain sosiopaattia jos se ei halua koiraa kotiinsa.

Vierailija kirjoitti:

Jätä se sika ja hommaa koira.

Ota sika äläkä hanki koiraa.

Jos tilanne on tuo, niin koiraa ei hankita.

Toisten koiria voidaan kyllä ottaa välillä hoitoon, ja koiraa haluava saa hoitaa ne yksin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni parisuhteessa tulisi rajoittaa toista mahdollisimman vähän. Siksi en itse koe sellaista "en tykkää eläimen läsnäolosta, vaikka se ei ole vastuullani eikä maksa minulle mitään" riittävänä perusteena. Vähän sama kuin kieltäisi kumppania pelaamasta koneella koska ei tykkää katella pelaavaa kumppania. 

 

Aina saa toki erota, jos kokee, että lemmikittömyys on osa omaa identiteettiä eikä kumppanin lemmikin kanssa voi elää omaa elämäänsä.

Eihän siinä rajoiteta tarkoituksella kumppanin elämää, vaan hallitaan omaa. Lemmikki samassa taloudessa ikävä kyllä tuo mukanaan negatiivisia vaikutuksia vaikka siihen yrittäisi olla kiinnittämättä huomiota. Koira haisee, karvastaa ja sotkee lattioita ja metelöi ainakin välillä. Kissalla samat, paitsi että se ei haise. Karvastaa ja voi oksennella kuitenkin, ja jotkut terottavat kynsiään vääriin paikkoihin.

"Koira haisee, karvastaa ja sotkee lattioita ja metelöi ainakin välillä."

 

Se kumppanikin voi haista, sotkea ja metelöidä, lapsetkin haisevat, sotkevat ja metelöivät. Minun elämäni ei ainakaan keskity siihen että pyrkisin välttelemään likaa tai ääntä. Lian voi pestä ja ääntäkin maailmaan mahtuu. Tuntuisi aivan kammottavalta elää jossain hiljaisessa kiiltävän valkoisessa kodissa, jossa mihinkään ei saa koskea ettei vain koti kulu.

 

Elämässä pitää olla ääntä, elämää, rakkautta ja toimintaa. Eläimiä, sukua, ystäviä, aurinkoa, rapaa ja melua ja koirankarvoja. 

Niin, sinulla. Toiset taas arvostavat rauhaa, siisteyttä ja hiljaisuutta. Siksi on ihan turhaa yrittää leipoa ihmisestä jotain sosiopaattia jos se ei halua koiraa kotiinsa.

Samoin jos ajatellaan normaalia kaupunkiasuntoa, niin etenkin isokokoinen koira olisi siellä jatkuvan huomion kohteena ja paikkoja olisi vaikeampi pitää siistinä. Kaikki ihmiset eivät todellakaan halua elää kaaoksen keskellä jonkinlaisessa kommuunissa vaan että kotona saa olla rauhassa omissa oloissaan eikä tarvitse viihdyttää ketään.

Kissat ovat sentään rauhallisempia eläimiä eivätkä ne ole koko ajan haistelemassa ihmisiä. 

Vierailija kirjoitti:

Meillä minä halusin kouran tai koiria ja mies ei niin me hoidimme asian niin että nyt olen sinkku kun jätin muehen ja minulla on kolme koiraa. Minähän en yhdenkään miehen mielipiteiden takia suostu omia haaveitani muuttamaan vaikkakin vaadin miestä aina muuttamaan omia haaveitaan että minun haaveet toteutuu. Miehen on naista varten mutta naiset ei ole koskaan miehiä varten!!!

Olen miehenä pitänyt aina enemmän kissoista kuin koirista ja minulla oli yksi iso oranssi kollikissa lähes 15 vuotta. Niinpä jos nainen pitää kissoista tai hänellä on kissa, se on iso plussa mielenkiinnon kannalta. Toki senkin tarkoittaa tiettyä kohtuullisuutta kuten 1-2 kissaa, eikä sitä että koko asunnossa vilistää rajaton määrä kissoja. Vastaavasti nainen, jolla on koira, vähentää omaa kiinnostustani suunnilleen kohteliaan naapuruuden tasolle, sillä se koira olisi siinä koko ajan mukana.

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni parisuhteessa tulisi rajoittaa toista mahdollisimman vähän. Siksi en itse koe sellaista "en tykkää eläimen läsnäolosta, vaikka se ei ole vastuullani eikä maksa minulle mitään" riittävänä perusteena. Vähän sama kuin kieltäisi kumppania pelaamasta koneella koska ei tykkää katella pelaavaa kumppania. 

 

Aina saa toki erota, jos kokee, että lemmikittömyys on osa omaa identiteettiä eikä kumppanin lemmikin kanssa voi elää omaa elämäänsä.

Olen itse aivan äärimmäisen eläinrakas ja voisin asua vaikka millaisen eläintarhan keskellä, mutta silti mulle ei tulisi pieneen mieleenkään pakottaa ei-eläinrakasta ihmistä sietämään eläinten läsnäoloa. En itsekään haluaisi sietää esim. sisällä tupakoivaa tai mölinäheviä täysillä luukuttavaa puolisoa, joten ymmärrän hyvin, mitä se olisi toisin päin. Eikä se olisi eläimillekään oikein, jos ne joutuisivat asumaan oloissa, joissa joku ei tykkää niistä tai pitää niitä jopa vastenmielisinä.

Mulle tämä näyttäytyy vähän samanlaisena kuin jos joku tulisi sanomaan, että tähän taloon tulee nyt lapsia, halusin tai en, ja vaikka mun ei niitä tarvitsisi hoitaakaan, niin ihanko oikeasti niiden läsnäolo ei muka vaikuttaisi mun elämääni?

Vierailija kirjoitti:

Tämä talo on 100 % minun omistuksessani. Olin jyrkästi kieltänyt lemmikkien ottamisen. Silti eräänä päivänä töistä tullessani tänne oli otettu kissa. Kissa oksentelee ja paskantaa toistuvasti lattialle vaikka on nyt jo 6 vuotta vanha. Jännä homma että minä en koskaan tälle kissalle ole lämmennyt ja tästä on kärsinyt koko parisuhteemme koska olen kuulemma tälläinen mulkku. Pidän siis kissoista ja koirista pääsääntöisesti ja niitä oli meillä lapsena ja täsmälleen sen takia en niitä halunnutkaan koska tiedän mitä ne tekevät talolle. esim kynsiä teroitetaan ovienpieliin vaikka on raapimuspuu jne.

Toivottavasti kissan omistaja on vienyt tai ainakin pikaisesti viemässä kissansa eläinlääkäriin, koska terve kissa ei todellakaan oksentele toistuvasti eikä varsinkaan ulosta muualle kuin omaan vessaansa (kunhan se on asianmukainen ja siisti)!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos se toinen rajoittaa sun elämää muutenkin enemmän kuin antaa hyvinvointia, heitä se helvettiin ja ota koira. Lemmikki antaa läheisyyttä ja kumppanuutta, jota ilmeisesti parisuhteessasi et riittävästi saa.

MIes, joka inhoaa eläimiä, on niille väkivaltainen, joten hommaa ensin se tyyppi hittoon ja hanki koira vasta sitten. Ystäväni kissan hänen ex-miehensä heitti kuudennen kerroksen parvekkeelta alas. Lisäksi puhkoi puukolla autonrenkaita ym, joten muutossakin piti olla henkivartijat tällä naisella päivystämässä, ettei kahjo tule paikalle. Oikeutta käytiin ja mies tuomittiin pahoinpitelyistä, vainoamisesta ym. Kissaparka hoidettiin ja toipui mutta pelkää miehiä loppuikänsä.

Se, ettei joku halua koiraa ei tarkoita, että hän on täysi psykopaatti.

 

En minäkään haluaisi koiraa. On ollut viisi kissaa, ja kissan voisin vielä ottaa. En ikinä koiraa. Ei huvita lähteä räntäsateessa lenkittämään ja pissittämään elukkaa, joka on niin tyhmä, ettei opi sisäsiistiksi kuten kissa.

Ei opi sisäsiistiksi??

 

No siis nimenomaan sisäsiistihän koira on, siksi sinä sitä siellä räntäsateessa lenkität ja pissität. Jos se ei sisäsiisti, se pissaisi ja kakkaisi sisälle, mitä yleensä terve, opetettu koira ei vapaaehtoisesti tee. 

 

Kyllä koirakin oppisi käymään hiekkalaatikolla kuten kissa, mutta käytännössä se olisi ehkä hiukan hankalaa kun usein koiran pissat ja kakat ovat sen verran isompia. Toki koiran pissa- ja kakkakäyttäytyminenkin on erilaista. Se vaatisi vain miettimistä, miten isommankin koiran hiekkalaatikko, etenkin uroksen, pitäisi toteuttaa. 

Ja olisiko se koiralle sopivaa, sen käyttäytymiselle jne. Tuskin, vaikka tiedän kyllä , että pienirakkoisille pikkukoirille hiekkalaatikoita käytetään.

Mulla on ollut sekä kissoja että koiria ja olen kerran jos toisenkin miettinyt, että ihan oikeasti ihminen suuressa viisaudessaan pakottaa koiran pidättelemään kupla otsassa sen sijaan, että se saisi tehdä tarpeensa silloin, kun on hätä, niin kuin kissa saa.

Ehdota puolisolle että hän saa valita rodun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos se toinen rajoittaa sun elämää muutenkin enemmän kuin antaa hyvinvointia, heitä se helvettiin ja ota koira. Lemmikki antaa läheisyyttä ja kumppanuutta, jota ilmeisesti parisuhteessasi et riittävästi saa.

MIes, joka inhoaa eläimiä, on niille väkivaltainen, joten hommaa ensin se tyyppi hittoon ja hanki koira vasta sitten. Ystäväni kissan hänen ex-miehensä heitti kuudennen kerroksen parvekkeelta alas. Lisäksi puhkoi puukolla autonrenkaita ym, joten muutossakin piti olla henkivartijat tällä naisella päivystämässä, ettei kahjo tule paikalle. Oikeutta käytiin ja mies tuomittiin pahoinpitelyistä, vainoamisesta ym. Kissaparka hoidettiin ja toipui mutta pelkää miehiä loppuikänsä.

Se, ettei joku halua koiraa ei tarkoita, että hän on täysi psykopaatti.

 

En minäkään haluaisi koiraa. On ollut viisi kissaa, ja kissan voisin vielä ottaa. En ikinä koiraa. Ei huvita lähteä räntäsateessa lenkittämään ja pissittämään elukkaa, joka on niin tyhmä, ettei opi sisäsiistiksi kuten kissa.

Ei opi sisäsiistiksi??

 

No siis nimenomaan sisäsiistihän koira on, siksi sinä sitä siellä räntäsateessa lenkität ja pissität. Jos se ei sisäsiisti, se pissaisi ja kakkaisi sisälle, mitä yleensä terve, opetettu koira ei vapaaehtoisesti tee. 

 

Kyllä koirakin oppisi käymään hiekkalaatikolla kuten kissa, mutta käytännössä se olisi ehkä hiukan hankalaa kun usein koiran pissat ja kakat ovat sen verran isompia. Toki koiran pissa- ja kakkakäyttäytyminenkin on erilaista. Se vaatisi vain miettimistä, miten isommankin koiran hiekkalaatikko, etenkin uroksen, pitäisi toteuttaa. 

Ja olisiko se koiralle sopivaa, sen käyttäytymiselle jne. Tuskin, vaikka tiedän kyllä , että pienirakkoisille pikkukoirille hiekkalaatikoita käytetään.

Mulla on ollut sekä kissoja että koiria ja olen kerran jos toisenkin miettinyt, että ihan oikeasti ihminen suuressa viisaudessaan pakottaa koiran pidättelemään kupla otsassa sen sijaan, että se saisi tehdä tarpeensa silloin, kun on hätä, niin kuin kissa saa.

Ja minua kissaihmisenä kauhistuttaa, kun tässäkin ketjussa moni sanoo että koiraa pitää ulkoiluttaa 3 kertaa päivässä.

Siis 3 kertaa päivässä mahdollisuus päästä vessaan. :'( Tehkää itse perässä.

Tuli vielä mieleen, kun täällä on puhuttu siitä, miten toista ei voi haitata se koira, jos toinen sen sataprosenttisesti hoitaa (jos sietää esim. melua ja hajua) - mutta nimenomaan koiran kanssa molempien on vain pakko osallistua kouluttamiseen, jos samassa huushollissa asutaan. Jos toinen koko ajan vesittää sen, mitä toinen opettaa, tai antaa muuten ristiriitaisia signaaleja, niin kiville karahtaa.

Lupasin hoitaa koiran yksin.  Eläinlääkärit, sapuskat, koulutukset ja tietysti ulkoiluttamisen.  Nyt mieheni on todella ihastunut koiraan ja ilman pyyntöä lähtee koiran kanssa lenkille.  Ovat käynneet kahdestaan myös eläinlääkärillä.  Jos koira voi huonosti on mies todella huolissaan.

Minä sanoin miehelleni ( oltiin olut naimisissa jo 48 v siihen mennessä) että jos sanot että koira tai minä niin taatusti sanon että koira..kiitos.. molemmat jäi ja mies ja koira olivat maailman parhaat ystävät. Tuolla mies katselee sieltä jostakin kuinka me touhuamme. Onneksi otin koiran,  koska on koira on kuntouttanut minut jo useamman kerran.

Inhoan koiria yli kaiken. On ratkennut niin, etrei rakkeja hankita. Koira on laumaeläin, siitä pitää kaikkien tykätä 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos hankkii koiran, sukulaiset joutuvat usein hoitamaan koiraa, koska omistajalla ei ole rahaa yksityiseen koiranhoitajaan, ja sukulaiset eivät kehtaa kieltäytyä. Koira on kotona 24/7/365-periaattella, joten jo ottovaiheessa voi unohtaa kaikki lomat ja päivää pitemmät reissut. Orjanakin voi olla hauskempaa. 

Kyllä meillä on sukulaisista löytynyt innokkaita koiranhoitajia. Maksamme hänelle/heille saman mitä hoitolassakin maksaisi (viimeksi 2vkon reissu 1200e+ruuat mukana), mutta hoitolaan emme vie. Outoa jos vastentahtoisesti ottavat hoitoon ja kuitenkin itse tarjoutuvat! Reissataan useamman kerran vuodessa ja nytkin on 2 perhettä "jonossa" eli kahdelle reissulle on koiran hoito jo varmistunut. Sitten kun tutuista ei enää löydy hoitajaa niin reissataan vain siten, että koira on mukana.

Mulla ei ole ollut juuri hoitajaa kuin tyyliin yhden yön yli risteilylle. Mutta matkustelen  niin, että voin ottaa koiran mukaan. Kerran olen maksanut nuorelle, joka tuli meille hoitamaan reissun ajaksi koiraa ja on koira ollut pari kertaa koirahotellissakin. Nyt koira on seniori, enkä vie enää koirahotelliin. Ollaan aika paljon kotona tai lähistöllä nuuskulenkillä. Ketään en pakottaisi hoitajaksi, se olisi väärin koiraakin kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Inhoan koiria yli kaiken. On ratkennut niin, etrei rakkeja hankita. Koira on laumaeläin, siitä pitää kaikkien tykätä 

Juu, eivät koirat viehätä. Seurustelen vain ei-koiraihmisten kanssa.