HS: Drooniuhka ei saa sekoittaa koko yhteiskuntaa
Toimittajat eivät tavoittaneet viranomaisia ja valtionjohtoa aamun kriittisinä tunteina vastaamaan keskeisiin kysymyksiin.
Varhain perjantaiaamuna pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan asukkaat jäivät yksin tekemään päätöksiä, joita heidän ei olisi pitänyt joutua yksin tekemään: Lähteäkö töihin, viedäkö lapset päiväkotiin? Jos joukkoliikenne ei kulje, miten päästä töihin sairaalaan tai vanhusten palvelutaloon ja muihin työpaikkoihin, joissa muiden henki ja terveys on sen varassa, että työntekijät pääsevät töihin?
Suomessa voidaan hetkessä hälyttää hävittäjät ilmaan, mutta ei voida lähettää yhtenäistä kriisiviestiä kansalaisten puhelimiin.
Pääministeri Petteri Orpo (kok) joutuu vastaamaan kysymyksiin, miksi neljän vuoden droonisotakokemusten jälkeen Suomi joutui tilanteeseen, jossa miljoonille ihmisille annettiin poikkeuksellinen vaaratiedote ilman selkeitä ohjeita siitä, miten heidän pitäisi toimia.
Kommentit (289)
Vierailija kirjoitti:
”Suomi sai liittolaisilta ja kumppaneilta hyvissä ajoin eli aamuyhdeltä tiedon räjähdelastissa olevasta droonista, joka oli noin 500 kilometrin päässä, ja mahdollisesti tulossa Suomeen. Aikaa oli noin kolme tuntia siihen, että drooni olisi ehtinyt tänne.”
Jos ne testasivat ollaanko täällä arkipyhän jälkeen valppaina? Ihan hyvä juttu sinänsä!
Tai vuotaako tieto venäläisille ja keskittääkö ne hävittäjätorjuntaansa siksi Primorskin kulmalle, vaikka oikea isku suuntautuu tällä kertaa ihan muualle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ukraina on suurempi uhka mitä Venäjä
Ehei ole, Igor. Viimeisen tuhannen vuoden aikan Venäjältä on hyökätty alueellemme aina kerran miespolvessa. Ukrainasta nolla kertaa. Tasan nolla.
Tarkista tietosi. Ukrainalaiset hyökkäsivät Raatteen tielle 1939.
Isoisäni serkku oli yksi PV:n komentajista siellä.
Ukraina kuului tuolloin Neuvostoliittoon ja etnisesti nämä ovat samaa kansaa.
Minulla ei ole mitään lojaliteettia venäläisiin, asuivat he sitten venäjällä tai ukrainassa. Samaa kansaa ovat.
Ei tule kuuloonkaan, että tänne ammutaan drooneja. Suomi ei ole sotatilassa. Ukraina ei edes kuulu Natoon.
Juuri näin!
Ukrainalaiset sotikoon keskenään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskomattominta oli että sairaalan työntekijät jäivät kotiin. Heillä on laillinen pakko mennä tilanteessa kuin tilanteessa, vaikka kuinka vaarallisessa, töihin ja olla siellä muita varten.
Kokoomus tuhoaa julkista terveydenhuoltoa.
Somessa hoitajattaret valittivat että samat ohjeet koskevat myös heitä. Sanoivat että myös he ovat äitejä, pitääkö heidä lasten jäädä vaille vanhempia jos kriisi on.
Höpö höpö. Ovat ensisijaisesti kansaa varten, palvelevat kansalaisten tarpeita. Omat ja heidän perheiden tarpeet tulevat vasta jälkeen.
Jokainen voi tykönänsä miettiä, ottaako mieluummin silloin tällöin yksittäisen harhautuneen ukrainalaisen droonin Suomeen vai päivittäin 800 venäläistä droonia Suomeen?
Miten on?
Vierailija kirjoitti:
Jokainen voi tykönänsä miettiä, ottaako mieluummin silloin tällöin yksittäisen harhautuneen ukrainalaisen droonin Suomeen vai päivittäin 800 venäläistä droonia Suomeen?
Miten on?
Minä en ole niin jalomielinen enkä hyvä ihminen, että otan vastaan drooneja mistään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskomattominta oli että sairaalan työntekijät jäivät kotiin. Heillä on laillinen pakko mennä tilanteessa kuin tilanteessa, vaikka kuinka vaarallisessa, töihin ja olla siellä muita varten.
Kokoomus tuhoaa julkista terveydenhuoltoa.
Somessa hoitajattaret valittivat että samat ohjeet koskevat myös heitä. Sanoivat että myös he ovat äitejä, pitääkö heidä lasten jäädä vaille vanhempia jos kriisi on.
Höpö höpö. Ovat ensisijaisesti kansaa varten, palvelevat kansalaisten tarpeita. Omat ja heidän perheiden tarpeet tulevat vasta jälkeen.
Ja vähän päästä koko kansa onkin sitten valtiota varten kuten Venäjällä.

Sitteb on vaan huolehdittava, että hoitajat pääsevät töihin. Jos kotoa matkaa töihin 20 km, kuten useilla hoitajilla pääkaupunkiseudulla on, ja HSL:n kuljettajista osa ei poistu kotoaan, niin jollain tavalla sinne potilaita hoitamaan poikkeusoloissakin on päästävä. Osalla hoitajista on oma auto, mutta Meilahti ei ainakaan ole pitänyt huolta hoitohenkilökunnan omien autojen parkkeeraamismahdollisuuksista. Kyllähän hoitajat hoitivat koronapotilaitakin oman ja läheistensä terveyden riskeeraten. Työnantaja tai puolustusvoimat voi järjestää kuljetukset hoitajille, jos oikeasti alkaa paukkua ja on haavoittuneita alettava hoitamaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä Häkkänenkin kommentoi jo Ukrainan toimintaa. Tämä jatkuva ”oho, lähti vinoon” -toiminta EI ole ok. Ei ole hyväksyttävää että he hyökkäyksillään lähettävät Helsingin ylle täydessä räjähdelastissa olevia drooneja. Ja suomalaiset täällä vielä puolustelee. Kuinka typerää tämä meidän kansa oikein on??
Tämä.
Onneksi vihoviimeinkin Häkkänen jyrähti ja sanoi, että tämä on väärin. Aikovat ilmoittaa Ukrainalle että tämä ei saa jatkua.
Jyrähti :D:D
Polkiko oikein jalkaa myös.
Jotkut näprää sovelluksen teon kanssa. Pyörä on jo keksitty. Ei kait sitä tarvitsisi alusta asti suunnitella kun monessa maassa ilmoitukset pommituksista on jo käytössä. Varautumissuunnitelma ja ilmoitukset eivät ole ihan aukottomat tai eivät ainakaan näin rauha aikaan toimi vielä. Toivotaan että tekijät saavat aikaiseksi ennen kuin paukkuu kunnolla. Orpo kyllä patistaa, mutta mikä on vastassa???
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskomattominta oli että sairaalan työntekijät jäivät kotiin. Heillä on laillinen pakko mennä tilanteessa kuin tilanteessa, vaikka kuinka vaarallisessa, töihin ja olla siellä muita varten.
Kokoomus tuhoaa julkista terveydenhuoltoa.
Somessa hoitajattaret valittivat että samat ohjeet koskevat myös heitä. Sanoivat että myös he ovat äitejä, pitääkö heidä lasten jäädä vaille vanhempia jos kriisi on.
Höpö höpö. Ovat ensisijaisesti kansaa varten, palvelevat kansalaisten tarpeita. Omat ja heidän perheiden tarpeet tulevat vasta jälkeen.
Ja vähän päästä koko kansa onkin sitten valtiota varten kuten Venäjällä.
Kukaan ei puhunut koko kansasta, vaan hoitajista. Valtio on maksanut koulutuksen, niin ovat ammattinsa puolesta jo sidoksissa tähän velan maksuun.
Heidän ainoa tehtävä on palvella kansaa, ei muuta. Ne ovat osa systeemiä, rattaiden osia, ei mitään muuta.
Minun huomioni kiinnitti Ylen erikostoimittaja Maria Stenrothin ammattitaidottomuus asiaa käsittelevässä erikoislähetyksessä. Naureskeleva, jopa hihittelevä toimittaja, joka sekoili sanoissaan jatkuvasti. Samassa lähetyksessä mukana ollut tuottaja oli ammattitaitoinen ja asiallinen, vaikka oli selvästi nuorempi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskomattominta oli että sairaalan työntekijät jäivät kotiin. Heillä on laillinen pakko mennä tilanteessa kuin tilanteessa, vaikka kuinka vaarallisessa, töihin ja olla siellä muita varten.
Kokoomus tuhoaa julkista terveydenhuoltoa.
Somessa hoitajattaret valittivat että samat ohjeet koskevat myös heitä. Sanoivat että myös he ovat äitejä, pitääkö heidä lasten jäädä vaille vanhempia jos kriisi on.
Höpö höpö. Ovat ensisijaisesti kansaa varten, palvelevat kansalaisten tarpeita. Omat ja heidän perheiden tarpeet tulevat vasta jälkeen.
Ja vähän päästä koko kansa onkin sitten valtiota varten kuten Venäjällä.
Kukaan ei puhunut koko kansasta, vaan hoitajista. Valtio on maksanut koulutuksen, niin ovat ammattinsa puolesta jo sidoksissa tähän velan maksuun.
Heidän ainoa tehtävä on palvella kansaa, ei muuta. Ne ovat osa systeemiä, rattaiden osia, ei mitään muuta.
Jankutijankuti
Hoitajat ovat kansalaisia siinä kuin muutkin ja kaikkien kuuluu suojautua sisälle ilmahälytyksessä, kaikkien, myös esim sotilaiden ja poliisien.
Se missä myös mentiin pieleen hälytyksen suhteen oli, että ei annettu vaara ohi-ilmoitusta. Normaalisti drooni-isku kestää ehkä 20 minuuttia, eli vain sen hetken suojaudutaan ja sitten jatketaan matkaa. Nyt sitä ohi on-ilmoitusta ei annettu oikea-aikaisesti ja tästä tuli oudosti vapaapäivä monille. Tiedotusta pitää parantaa ja suunnitella toimintaa työpaikoilla. Ja varmistaa ihmisten ymmärtävän, että hälytyksen sattuessa vain piipahdetaan suojassa ja sitten jatketaan matkaa, mihin onkaan menossa.
Jokainen voi tykönänsä miettiä, ottaako mieluummin silloin tällöin yksittäisen harhautuneen ukrainalaisen droonin Suomeen vai päivittäin 800 venäläistä droonia Suomeen?
- otithan lääkkeesi?
Vierailija kirjoitti:
Helppo on huulta heittää Vauva.fi:ssä. Tosiasiassa tämä on vakavaa. Suomea uhkasi oikeasti katastrofi. Ylen uutisen mukaan: ”Suomi sai liittolaisilta ja kumppaneilta hyvissä ajoin eli aamuyhdeltä tiedon räjähdelastissa olevasta droonista, joka oli noin 500 kilometrin päässä, ja mahdollisesti tulossa Suomeen. Aikaa oli noin kolme tuntia siihen, että drooni olisi ehtinyt tänne.”
Entäpä jos räjähdelastilla varustettu drooni olisi osunut esimerkiksi Husin Meilahden sairaala-alueelle? Alueelle, minne on keskitetty laajasti erikoissairaanhoitoa ja palvelee tarvittaessa koko maata. Tai jos olisi osunut tiheästi asutulle kerrostaloalueelle? Nyt oli sellainen läheltäpititilanne, että viestintää on selkeytettävä. Sairaanhoitopiirien ja muun pelastuspalvelun on annettava tarkat ohjeet henkilökunnalle, miten vastaavanlaisissa uhkatilanteissa toimitaan. Iso kysymys lienee, miten kriittistä työtä tekevät ihmiset pääsevät näissä tilanteissa kotoaan töihin. Sota loppuu vasta sitten kun Venäjä lähtee Ukrainasta. Sanna Marinia kaivattaisiin nyt johtoon.
No sanna laittais tiesulut, ettei tänne kukaan tuu.
Ikävä myös sulle kertoo, et Sköldvikin kun osuu niin se on goodbye aika monelle. Meilahti olis ikävä niille ketkä siinä nyt on, mutta pikku juttu muuten.
Vierailija kirjoitti:
Jos hallitus ei saa drooniuhkaa loppumaan tai edes luotua minkäänlaista turvallisuuden tunnetta, on ehkä aika vaihtaa hallitus.
Petteri tuntui olevan vain äreä suomalaisille siitä, että nyt pitää ladata 112 appi puhelimeen. Tässä se meidän valmius siis on. Ja se taas on ihan yhtä tyhjän kanssa kuin taannoin koronavilkku. Mutta niin digiloikaillemalla väistämme kaikki uhat. Maanpetterihallitusta ei voisi kansalaisten turvallisuus vähempää kiinnostaa. Vielä kokonainen vuosi aikaa tehdä Suomessa tuhoa sisältäpäin.
Vierailija kirjoitti:
Heikosti meni!
Ainut josta mä aamulla asian luin oli HS push-ilmoitus, taisi olla myös YLE:llä sama ilmoitus.
Ei ilmeisesti kukaan ministerien kavereista omista droneilmoitus firmaa, kun ei sellaista saada edes käyttöön.
Ja Petteri kehuu kuinka hyvin meni, milloin tämä valehtelu loppuu? Missä Häkkänen?
Kysymys kuuluu MISSÄ STUBB!?!?
Vierailija kirjoitti:
Uusimaa ei ole koko yhteiskunta mutta miten vaan.
kyllä täällä tukeva yli kolmannes koko maan asukaskunnasta asuu eli siinä mielessä jokseenkin tärkeä keskittymä jos kaaos pääsee eskaloitumaan, potentiaalisia kohteita en lähde listaamaan. Jos vähänkään yleissivistystä on, pystyy arvuuttelemaan mitä siellä hki-porvoo välimaastosta löytyy ja olisi ollut vähän isompi kaboom...ja sitä en tietenkään toivo. Onkohan nää harhailut enää niin vahinkoja ja vaikka olisi, niin sitten pitää lopettaa niiden droonien käyttö rajamailla kun on tiedossa että gepsihäirinnällä ne osuukin hups vääriin maihin. Sekä Suomi, Viro että Latvia ovat tukeneet Ukria ja nyt saadaan tällaisia "vastalahjoja".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Uskomattominta oli että sairaalan työntekijät jäivät kotiin. Heillä on laillinen pakko mennä tilanteessa kuin tilanteessa, vaikka kuinka vaarallisessa, töihin ja olla siellä muita varten.
Kokoomus tuhoaa julkista terveydenhuoltoa.
Somessa hoitajattaret valittivat että samat ohjeet koskevat myös heitä. Sanoivat että myös he ovat äitejä, pitääkö heidä lasten jäädä vaille vanhempia jos kriisi on.
Höpö höpö. Ovat ensisijaisesti kansaa varten, palvelevat kansalaisten tarpeita. Omat ja heidän perheiden tarpeet tulevat vasta jälkeen.
Ja vähän päästä koko kansa onkin sitten valtiota varten kuten Venäjällä.
Kukaan ei puhunut koko kansasta, vaan hoitajista. Valtio on maksanut koulutuksen, niin ovat ammattinsa puolesta jo sidoksissa tähän velan maksuun.
Heidän ainoa tehtävä on palvella kansaa, ei muuta. Ne ovat osa systeemiä, rattaiden osia, ei mitään muuta.
Tämä oli nyt aivan uutta tietoa, että sairaanhoitajien koulutus maksetaan valtion taholta. Enkä nyt räkyttäisi noin isosti virheellistä tietoa. Varsinkaan kun kriisiaikoina esim. sodan syttyessä sairaanhoitajat ovat todella tärkeässä asemassa.
"Jos joukkoliikenne ei kulje, miten päästä töihin sairaalaan tai vanhusten palvelutaloon ja muihin työpaikkoihin, joissa muiden henki ja terveys on sen varassa, että työntekijät pääsevät töihin?"
Meinaako toimittaja nyt ihan tosissaan, että oikeassa hätätilanteessa bussikuskit, lääkärit, hoitajat, laitosapulaiset jne. lähtisivät töihin oman henkensä uhalla? Siis jos Helsingin yllä todella lentäisi sotilasdrooni tai useampi sellainen?
Ei muuten käy.
Teoriassa. Mummo hoitaa lasta ja isä lähtee hoitamaan postille paketinlajittelukonetta? Postilla oma bunkkeri? Vai isä metsään? Autolla pakoon droneja?