Olemme tainneet pilata äitienpäivän lopullisesti.

Meillä äitienpäivä oli aina anopin palvontapäivä. Piti lähteä aamusta matkaan kukkien, kakkujen ja korttien kanssa. Mielistellä ja teeskennellä, että hän on äitien äiti ja mummien mummi.  Raskas, takakireä ja stressaava päivä, joka oli pakko suorittaa, sillä muuten se uhriutumisen ja marttyroinnin määrä olisi ollut ihan sietämätön.

Nyt anoppi on kuollut pari vuotta sitten. Lapset teini-ikäisiä. Ei me osata mitenkään juhlia. Ollaan vaan helpottuneita, että ei tarvi mennä anoppilaan. Omaa äitiäni muistan kyllä. Sitä vaan mietin, että olenko menettänyt jotain. Ainakaan en halua omia lapsiani painostaa johonkin teeskentelyyn minun vuokseni äitienpäivän varjolla. Mutta olisi se ehkä ollut kiva jotain omiakin perinteitä luoda. Vähän myöhäistä nyt.