Ujo lapsi ja päivähoitoon sopeutuminen?
Miten teidän ujommat lapset ovat sopeutuneet päivähoitoon, ja ovatko päiväkodissa vai jossain muussa päivähoitomuodossa?
Meillä on nyt 3.5-vuotias tyttö joka on käynyt osapäiväisesti päiväkodissa pienessä kerhoryhmässä, jossa on monta hoitajaa, mutta vielä puolen vuoden päästä ei puhu siellä sanaakaan muiden lasten kuullen. Vain yhdelle hoitajalle ja sittenkin jos on sylissä ja tekevät jotain kahdestaan. Toisten lasten kanssa leikkii jonkin verran, itsekseen enempi, mutta ei ilmeisestikään puhu kuin parille kotoa tutulle kaverilleen. Ja iltapäivät ja illat sitten riehuu ja purkaa oloaan. Samoin yöt meni levottomaksi. Ja nyt aamut on yhtä aivan hirveää taistelua olleet jo parisen viikkoa. Tyttö sanoi eilenkin, että ei halua enää mennä päiväkotiin. No, ei enää ole kuin pari viikkoa, ja tästäkin aiotaan pitää lomaa joku aika.
Kuinkahan pärjää, kun aion syksyllä laittaa molemmat lapseni päiväkotiin, kokopäiväryhmiin... ja ryhmässä voi olla jotain parikymmentä lasta, päällekin ja kaksi hoitajaa, lto, ja vaihtelevasti tietysti, mutta toiminta tapahtuu aina ryhmissä. Hoitajatkin vähän varoittelivat että voi tulla rankkaa, toivottavasti kesä kasvattaisi vähän edes, tuohon ryhmätoimintaan.
Muutenkin tyttöni viihtyy aina paremmin aikuisten seurassa, ja tarvitsee aina leikkipuistossa aikuisen vierelleen siihen metrin päähän. Joskus saattaa viihtyä lastenkin kesken jos aikuisten kesken tutustutetaan toisiin lapsiin ja leikitetään yhdessä. Pikkuveljensä kanssa leikkivät kyllä riehakkaastikin, ja jo tutuksi tulleiden kaveriensa kanssa, nin että ei tarvi olla vieressä enää. Mutta heti jos on jotain oudompia, niin heti taas alkaa ujostelu. Ja muutenkin arkailee aina kaikkea uutta ja on tosi varovainen kaikessa.
Tervettä toisaalta, mutta tuo päivähoito vähän nyt huolettaa. Ei taida ehtiä enää alkaa järjestää perhepäivähoitajaakaan. Haluaisin siinä tapauksessa molemmat lapset samalle pph:lle, kun muuten on hoitoonviemiset kovin hankalaa, ja toisaalta varahoitojärjestelyt tökkivät pahasti, kun tyttöni oli ennen pikkusisaruksen syntymää puoli vuotta pph:lla. Tällöinkin puoli vuotta oli, ja ei ehtinyt sopeutua hirveän hyvin, tosin oli niin paljon pienempikin. Ei puhunut tuolloinkaan. Eikä halunnut silloinkaan mennä hoitoon.
Voisiko sopeutua sittenkin, vai meneeköhän ihan mahdottomaksi... Onko muilla ollut yhtä ujoja ja miten on mennyt?
Kommentit (7)
Voisi olla mahdollista jäädä kotiin vielä vuodeksi, kunnes nuorempikin täyttää 3v. Alunperin näin piti mennäkin, ja syksy ja päivähoito oli vaan varasuunnitelma, joka nyt sitten näyttää toteutuvankin. Mietin tässä että pitäisikö sittenkin jäädä kotiin vielä tuon esikoisen takia, ja keksiä vaikka jotain kerhotoimintaa, en kyllä tiedä onko jo myöhäistä senkin suhteen, jos alueen kerhopaikatkin on jo menossa ja jonot pitkiä.
Lähti kylläkin hoitoon 1 v. 10 kk vanhana, ja alku oli aika
hankalaa, mutta asiaa auttoi se että sain pojan ryhmäperhe-
päiväkotiin, jossa hoitajia on lapsimäärään nähden enemmän
kuin päiväkodissa.
Pienempi yhteisö auttoi mielestäni lasta sopeutumaan, ei jää
niin helposti " ulkopuolelle" , ja nyt on reipas 3 v. Syksyllä
siirrytään isoon päiväkotiin, vähän jännittää kyllä mutta
poika itse on ylpeä kun pääsee " isojen lasten päiväkotiin" ,
näin hän on itse asian pähkäillyt. Jää sitten nähtäväksi,
toivottavasti ei ota takapakkia kun nyt on saanut itseluottamusta.
Ryhmiksessä lapsi saa tarvitsemansa huomion ja huolenpidon
vähemmällä eikä tarvitse kilpailla huomiosta, ja sehän on se
mitä ujompi lapsi ei tee. (Meillä vielä sattui ihanat hoitajat:))
Ja ei tarvinnut hommata varahoitajia, jäi yksi murhe vähemmälle
kun mietittiin pph:n ja ryhmiksen välillä.
Yksi vaihtoehto pph:n ja päiväkodin välimaastossa, en kyllä tiedä
ryhmisten yleisyyttä, löytyykö joka paikkakunnalta..
Mutta sinnekin on jonot pitkät tällä alueella. Täytys kai ottaa selvää, se olisi varmana paras ratkaisu, jos jään jonottelemaan sinne. Tosin me muutamme tästä toiselle paikalle ennenpitkää, ja ehkä siellä ei edes ole kuin tavallisia päiväkoteja.
Siksi otan mielelläni vastaan vielä lisää kokemuksia, että kuinka kauan on sopeutuminen ujoilta kestänyt, ja mitä ongelmia on ollut, ja miten niistä on selvitty? Miten tätä voisi helpottaa tytölle ja itselleni? Itkuja oli muuten meillä tytöllä 1v3kk ikäisenä ekat 2-3kk, pari ekaa viikkoa itki vain. Ja sittenkin vielä aina kun itse vein, niin aina tuli aamuitkut, isille ne lopahti jossain 4-5kk kohdalla. Sopeutuminen oli tosi vaikeaa silloin. Nyt päiväkerhomaiseen hoitoon on sopeutunut jokseenkin itkuitta, pari eka päivää itki isälle sen verran, että loppui oven sulkeutumiseen, muuten vaan mököttää eikä puhu. Minun viedessä on yhä joka kerta hirveät itkut. Ja ne nyt hiljattain alkaneet aamuraivarit on koko aamu päiväkodille asti myös isän viedessä.
Ikävä viedä lasta sinne hoitoon sitten, jos se on sitten sitä että tyttö ei halua koko paikkaan, ja saa aina väkisin viedä sinne, ja sitten kiukuttelee koko aika kotona ja yöt menee myös pipariksi (nukkunut vieressä, kun ei muuten ole tullut mitään). Ja sitten pitäisi vielä syksyllä opiskella ja tehdä töitäkin, ei taida tulla mitään... :( Toisen lapsen sopeutuminen ei huoleta oikeastaan yhtään tähän esikoiseen verrattuna. :)
Auttaako aika, vai kerhot, vai kotonaolo.. toisaalta tyttö kaipaa myös kavereita jo ja askartelua ja lauleskeluja, mutta... itse jos vien näihin aktiviteetteihin, niin tyttö ei osallistu sitäkään vähää, mitä päiväkodissa osallistuu, siis puhumattakin parempi... Mutta huolettaa vaan sekin, että miten ne toiset lapset sitten suhtautuu puhumattomaan arkaan syrjään vetäytyvään lapseen. Nyt jo nähtävissä, että jätetään sitten suosiolla syrjään, samoin aikuiset antaa olla vaan omissa oloissaan. Ja kummastellaan, että eikö toi puhu mitään. Ja saattaa joku jopa nimitellä jotenkin jo 3-5-vuotiaiden ryhmässäkin. Ikävintä on, jos joku päiväkotitäti alkaa kummastella että onpas XXX ujo, ja kummallinen, ja vertailee ääneen lapseni ja toisten lasten kuullen. Tiedän vaan, että itse olin lapsena yhtä ujo, ja varautunut, ja joitakin tätejä inhosin kerhoissa niin paljon, että suutuin ja karkasin kerran, samaa aamuraivoamista yms... Luulin, että päivähoitoon laitto karaisisi omaa lasta aikaisemmin sosiaalisemmaksi, pikkuhiljaa, mutta nyt ei taida tulla mitään sittenkään.
Viestistäsi erityisesti tuo kohta että lapsi tarvitsee äidin metrin päähän leikkipaikoilla jos on vieraita lapsia tuntuu tutulle: Niin meilläkin oli keskimmäisen lapsen kanssa vielä pitkälti yli 3v:na. Lisäksi tyttö ei pahemmin puhunut vieraille ja ei ottanut vieraisiin lapsiin kontaktia. Samaan ikään lapsi ei halunnut kerhoonkaan ja oli vain kotihoidossa. Perhekerhoissa yms. oli aina lähellä minua ja ei välttämättä osallistunut muiden lasten touhuihin ainakaan ilman minua. Isovelikään paikalla ei riittänyt tueksi eikä turvaksi. Mutta tuttujen lasten kanssa pienessä ryhmässä tai ulkona leikki mielellään.
Meillä tilannetta on auttanut se että tyttö on saanut olla kotona. Kerho aloitettiin ihan hitusen vajaa 4v:na ja alku meni kohtalaisen hyvin (vain yksi pieni takkuilu oli, mutta ei kerhoon menty koskaan itkien). Kerhon aloitus ei ollut välttämättä ihan minulle tuosta noin heittämällä asia, vaan vatvoin sitäkin aika paljon ja varsinkin miten minun kannattaa toimia ja miten homman saa sujumaan. Positiivisesti asiasta puhuen ja lasta hitaasti valmistaen asiaan meillä homma toimii. Ja kun tyttö pääsee alusta yli huomaa että usein tykkää ja viihtyy monessakin paikassa. Meillä tuntuu auttavan että asiasta saa " positiivisen" kierteen negatiivisen sijasta, huonot asiat tyttö muistaa pitkään ja ei hevin käännä mielipidettään: Sen mitä on päättänyt pitää. Siksi en tiedä miten meillä olisi onnistunut hoitoon/kerhoon yms. meno jos pohjalla olisi jo kiukuttelu ja kieltäytyminen menemästä. Pakkohan sinne olisi ehkä sopeutua, mutta ei se niin kivaa olisi välttämättä ollut.
Meillä ainakin ikä auttoi tyttöä pääsemään eroon pahimmasta ujoudesta. Hitusen yli 3v:n ja vajaa 4v:n välillä oli mieletön ero. Lapsi muuttui ja kaveritarvekin alkoi tulla. 4v:na tyttö uskalsi asioita ihan erilailla kuin 3v:na.
Silti nyt edelleen syksyllä eskarin aloittava tyttö on uusissa vieraissa tilanteissa sivusta seuraaja ja ei halua välttämättä osallistua, kavereiden ja meidän vanhempien avustuksella sitten kyllä menee. Mutta näitä tilanteita tulee eteen todella harvoin ja suurin osa arjesta on sitä tuttua toimintaa ja uskallusta siihen toimintaan kyllä riittää.
Eli minulla ei siis mitään neuvoja, tässä vain jotain kokemusta omasta hitusen vastaavasta lapsestani erilaisessa tilanteessa.
Heippa!
Vastailin jo aiemminkin, mutta johonkinhan se katosi kuin tuhka tuuleen. Jos ei nyt onnistu, niin...
Meidän nyt 3v10kk arka tyttö aloitti päiväkodissa viimesyksynä ollessaan silloin 3v2kk. Päiväkodissa on 3-5 vuotiaiden ryhmässä noin 20 lasta ja pienten puolella reilut 10. Kaikki eivät taida olla samaan aikaan kuitenkaan paikalla. Eli on ns. pieni päiväkoti, jollaiseen halusimmekin. Muuten, kun haet sitten lapsille paikkaa, laita niihin perusteluihin kunnon perustelut esim. juuri ujoudesta, jotta saisitte juuri sen teille sopivimman hoitomuodon ja -paikan! Mietimme myös pph ja ryhmistä, mutta sitten kuitenkin kallistuimme tuohon päiväkotiin. Ja mielestämme olemme tehneet oikean ratkaisun siinä asiassa. Ujon esikoisemme hieman vähemmän ujompi pikkusisko aloitti samaan aikaan 1v2kk ja mitä häneen tulee, oli toki hyvin pieni silloin, niin jäi kuukauden ajan huutaen joka aamu, rauhoittui kuitenkin heti lähdettyämme.
Mutta tämä esikoisemme siis. On koliikkivauva, allergialapsi ja sitten vielä arkakin. Tämä arkuus näkyy meilläkin myös kaikkeen uuteen ja lämpiää hitaasti uusille asioille. Puistoissa tai kerhoissa ei ikinä mennyt puolta metriä vanhempiaan kauemmas. Jos kävi niin, että joku tuli liian lähelle, jähmettyi ja alkoi itkemään. Meni suorastaan paniikkiin. Tämä aika oli todella raskasta, mutta silti kävimme sitkeästi kerhossa jne. Vaikkakin istuimme silloin 1,5 sylikkäin lähes kokoajan. JOten voit kuvitella, miten meillä tuota päiväkodin aloitusta pelättiin etukäteen, tätä kuitenkaan lapselle näyttämättä. Olimme kuulleet juuri näistä teidän tapauksista, ettei lapsi puoleen vuoteen puhu mitään siellä jne.
Ensimmäiset olisikohan olleet 2 vk olivat pahimmat. Kirkuva ja takertuva lapsi piti vain jättää sinne hoitotädin syliin. MInusta oli ihanaa, miten siellä oli jo etukäteen mietitty esim. päikkäreitä ja miten niissä tulisi käymään. Olivat varautuneet siihen, että yksi hoitajista olisi meidän tytön kanssa siinä sängyn vierellä jne. muitakin tilanteita oli mietitty. Ja todellakin tyttö turvautui sitten niihin hoitajiin.
Mutta sitten se vaan lähti sujumaan. Pikkuhiljaa. Ei ollut puhumattomuutta ja alkoi pikkuhiljaa leikkiä muiden tyttöjen kanssa, poikienkin kanssa saattaa nykyään leikkiä. On talvenkin aikana jo innostunut jumppahetkistä ja riehaantunut niissä leikkimään! Ja eilen kun haimme, kiipeili muutaman muun kanssa kiipeilytelineellä, eikä olisi millään lähtenyt kotiin! Mutta, olen myös poishakiessa huomannut sitä, että leikkii paljon yksin. Ja joskus sanoo, että olisi halunnut leikkiä sen ja sen kanssa, mutta se ei halunnutkaan hänen kanssaan. Eli niin se vaan on, että ne sosiaalisimmat ovat niitä suosituimpia. Se on todella surullista.
Välillä tulee aikoja, ettei haluaisi mennä. Meillä taisi silloin aloituksen aikoihin nukkua omassa sängyssä, mutta vaikeimpiana aikoina on nukkunut meidän sängyssä ja edelleenkin joka yö sinne johonkin kellonlyömään kipittää. Me sallimme tämän silläkin uhalla, että itse nukumme huonommin. Mielestäni lapsi vaan kokee olonsa siinä turvallisemmaksi ja saa tarvitsemaansa läheisyyttä.
Minua myös pahimpina aikoina otti suunnattomasti päähän muiden ihmisten kommentit lapsen ujoudesta. Sitä todellakin huomasi, että muut jopa paheksuivat sitä! Jopa lastenpolilla ihminen, joka on ollut kymmeniä vuosia työssään, sanoi : " Voi herranjestas miten arka lapsi!" Sitä en voi ymmärtää, että tämä pitää lapsen kuullen tuoda aina julki ja sitä kommentoida. Sekin ärsyttää, kun saa olla itse selittämässä sitä, että toinen on arka, kun muut katsovat hitaasti, että mikä tuossa lapsessa on vikana!
Nyt pitää lopettaa, töissä kun olen :-) ja mennä ip-kahville.
Hyvää viikonloppua ja ihanaa äitienpäivää teille!
Lokaäiti-05:
Mutta sinnekin on jonot pitkät tällä alueella. Täytys kai ottaa selvää, se olisi varmana paras ratkaisu, jos jään jonottelemaan sinne. Tosin me muutamme tästä toiselle paikalle ennenpitkää, ja ehkä siellä ei edes ole kuin tavallisia päiväkoteja.Siksi otan mielelläni vastaan vielä lisää kokemuksia, että kuinka kauan on sopeutuminen ujoilta kestänyt, ja mitä ongelmia on ollut, ja miten niistä on selvitty? Miten tätä voisi helpottaa tytölle ja itselleni? Itkuja oli muuten meillä tytöllä 1v3kk ikäisenä ekat 2-3kk, pari ekaa viikkoa itki vain. Ja sittenkin vielä aina kun itse vein, niin aina tuli aamuitkut, isille ne lopahti jossain 4-5kk kohdalla. Sopeutuminen oli tosi vaikeaa silloin. Nyt päiväkerhomaiseen hoitoon on sopeutunut jokseenkin itkuitta, pari eka päivää itki isälle sen verran, että loppui oven sulkeutumiseen, muuten vaan mököttää eikä puhu. Minun viedessä on yhä joka kerta hirveät itkut. Ja ne nyt hiljattain alkaneet aamuraivarit on koko aamu päiväkodille asti myös isän viedessä.
Ikävä viedä lasta sinne hoitoon sitten, jos se on sitten sitä että tyttö ei halua koko paikkaan, ja saa aina väkisin viedä sinne, ja sitten kiukuttelee koko aika kotona ja yöt menee myös pipariksi (nukkunut vieressä, kun ei muuten ole tullut mitään). Ja sitten pitäisi vielä syksyllä opiskella ja tehdä töitäkin, ei taida tulla mitään... :( Toisen lapsen sopeutuminen ei huoleta oikeastaan yhtään tähän esikoiseen verrattuna. :)
Auttaako aika, vai kerhot, vai kotonaolo.. toisaalta tyttö kaipaa myös kavereita jo ja askartelua ja lauleskeluja, mutta... itse jos vien näihin aktiviteetteihin, niin tyttö ei osallistu sitäkään vähää, mitä päiväkodissa osallistuu, siis puhumattakin parempi... Mutta huolettaa vaan sekin, että miten ne toiset lapset sitten suhtautuu puhumattomaan arkaan syrjään vetäytyvään lapseen. Nyt jo nähtävissä, että jätetään sitten suosiolla syrjään, samoin aikuiset antaa olla vaan omissa oloissaan. Ja kummastellaan, että eikö toi puhu mitään. Ja saattaa joku jopa nimitellä jotenkin jo 3-5-vuotiaiden ryhmässäkin. Ikävintä on, jos joku päiväkotitäti alkaa kummastella että onpas XXX ujo, ja kummallinen, ja vertailee ääneen lapseni ja toisten lasten kuullen. Tiedän vaan, että itse olin lapsena yhtä ujo, ja varautunut, ja joitakin tätejä inhosin kerhoissa niin paljon, että suutuin ja karkasin kerran, samaa aamuraivoamista yms... Luulin, että päivähoitoon laitto karaisisi omaa lasta aikaisemmin sosiaalisemmaksi, pikkuhiljaa, mutta nyt ei taida tulla mitään sittenkään.
MInäkin vielä lisään tuon iän lisääntymisen myötä tulleen varmuuden ja ajan kulumisen. Se on auttanut ja varmasti myös positiiviset kokemukset! On todellakin päiväkotihenkilökunnankin mielestä aivan eri tyttö nyt 3v10kk kuin mitä oli 3v2kk! :-)
Eli kiitokset kokemusten jaosta! On tällä hetkellä reilu parivuotias, meillä on au pair, jonka kanssa menee hyvin, mutta olemme miettineet päivähoitoakin. Olen juuri ajatellut, että ehkä pitäydymme au pairissa kunnes on reilusti yli kolmen. Kokemuksenne vahvistivat pähkäilyäni. Asumme Sakssa, ja täällähän on yleistä mennä puolipäivätarhaan kolmivuotiaana. Mutta senkin siis taidan siirtää.
Meilläkin kotona ja tuttujen kanssa kaikki menee ihan mukavasti, mutta vieraiden ja suuremman lapsijoukon kanssa jähmettyy sylistäni tarkkailemaan tilannetta. Arjessa arkuus ei yleensä rasita, mutta välillä on tilanteita, jolloin miettii, että minkälainen aikuinen noin arasta tytöstä oikein kasvaa.