Olen muiden naisten mielestä epäilyttävä enkä ymmärrä miksi
Ihan turha toivo esim. päästä käymään miespuolisten kavereiden kanssa kahvilla ilman, että vaimo tunkee mukaan. Ja muutenkin naiset tarttuvat kovemmin miehensä käsivarresta kiinni, kun saavun paikalle.
Ja ei, en todellakaan ole millään tavalla flirtti tai tyrkky. Eikä tämä ole mitään mun omaa kuvitelmaa vaan tapahtunut niin monta kertaa, ettei se voi olla sattumaa tai mitään muutakaan kuin totta.
Kommentit (40)
Jos tätä tapahtuu sinulle jatkuvasti, niin käytöksessäsi on jotain sellaista, jonka näiden miesten vaimot tulkitsevat flirttailuksi tai iskemiseksi. Sitä on hankala sanoa yhden viestin perusteella, mikä käytöksessäsi sitä viestittää mutta tuskin "vika" on pelkästään vaimojen mustasukkaisuudessa. Yksi tai kaksi yksittäistä kertaa voisi laittaa mustasukkaisuuden piikkiin, jatkuvasti samoihin tilanteisiin joutuminen viittaa siihen, että vastaus löytynee peilistä.
Miksi menisit naimisissa olevan miehen kanssa kahville?
Itse lakkaan olemasta ihmisen kanssa, jos tämä ryhtyy parisuhteeseen jonkun kanssa. Ovat menetettyjä tapauksia. Enää ei voi tavata ilman vastapuolen väkinäistä tunkemista mukaan joka tapaamiseen. Haluan tavata ihmisiä kahden kesken.
Vierailija kirjoitti:
Miksi menisit naimisissa olevan miehen kanssa kahville?
Siksi, että hän on mun pitkäaikainen kaverini. En tiennyt, että kaverisuhteet pitää lopettaa siinä vaiheessa, kun pariutuu.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Jos tätä tapahtuu sinulle jatkuvasti, niin käytöksessäsi on jotain sellaista, jonka näiden miesten vaimot tulkitsevat flirttailuksi tai iskemiseksi. Sitä on hankala sanoa yhden viestin perusteella, mikä käytöksessäsi sitä viestittää mutta tuskin "vika" on pelkästään vaimojen mustasukkaisuudessa. Yksi tai kaksi yksittäistä kertaa voisi laittaa mustasukkaisuuden piikkiin, jatkuvasti samoihin tilanteisiin joutuminen viittaa siihen, että vastaus löytynee peilistä.
En tee mitään epäilyttävää. Pieni flirtti on aivan normaalia erisukupuolta olevien ystävien keskuudessa ja tämän tulisi näiden vaimojen ja tyttöystävienkin ymmärtää.

Ei ole, trolli. Vappusimat nyt hyllylle ja ota se pellennenä pois.

Älä viitsi esittää mua. Kerroin jo aloitusviestissä, että en flirttaile.
Oikea Ap
Vierailija kirjoitti:
Miksi menisit naimisissa olevan miehen kanssa kahville?
Just tämä.
Miks kukaan parisuhteessa oleva mies istuisi kahvittelemassa kahdestaan.
Sinulla siinä ongelma on jos miehen puoliso ei saisi olla mukana.
Terve ja fiksu, parisuhteessa oleva MIES ei vietä vapaa- aikaa toisten naisten kanssa.

Yrität esittää tämän aivan kuin olisi minun vikani, että nämä miehet haluavat viettää minun kanssani aikaa. Yleensä mieluiten ilman naisiaan, mutta he änkevät väkisin mukaan .
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi menisit naimisissa olevan miehen kanssa kahville?
Siksi, että hän on mun pitkäaikainen kaverini. En tiennyt, että kaverisuhteet pitää lopettaa siinä vaiheessa, kun pariutuu.
Ap
No nyt tiedät.
Vaimo/ seurustelukumppani on ykkönen ja tärkein.
Kaverit tulevat sen jälkeen.
Näin se ainakin on terveessä normaalissa suhteessa.
Ei voi jättää omaa naistaan kuin nalli kalliolle ja lähteä naiskaverinsa kanssa kahville tm hauskan pitoon.
Tai se kertoo kyllä tarpeeksi kannattaako suhdetta jatkaa.

Kukin tavallaan. Omassa suhteessani ei kummallakaan ole syytä rajoittaa toisen kahvitteluja millään tavalla, vaikka toisillemme tärkeimpiä ihmisiä olemmekin.
Ohis
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi menisit naimisissa olevan miehen kanssa kahville?
Just tämä.
Miks kukaan parisuhteessa oleva mies istuisi kahvittelemassa kahdestaan.
Sinulla siinä ongelma on jos miehen puoliso ei saisi olla mukana.
Terve ja fiksu, parisuhteessa oleva MIES ei vietä vapaa- aikaa toisten naisten kanssa.
Miksi ei viettäisi? Minkälainen MIES on niin epäluotettava, ettei häntä voi päästää tapaamaan pitkäaikaista kaveriaan ilman valvontaa?
Ap
Jos sinkkunainen pyytelee varattuja miehiä kahville tai muihin menoihin ihan noin vaan, niin onhan takana aina ajatus iskeä mies. Työtapaamiset ja muut vastaavat ovat sitten asia erikseen.
Vierailija kirjoitti:
Jos sinkkunainen pyytelee varattuja miehiä kahville tai muihin menoihin ihan noin vaan, niin onhan takana aina ajatus iskeä mies. Työtapaamiset ja muut vastaavat ovat sitten asia erikseen.
Pyytelen heitä kahville ihan samalla tavalla kuin naispuolisiakin kavereitani. En ole iskemässä ketään.
Ap
Olihan täällä av:lla ketju siitäkin miten oltiin välittömästi tuhon tiellä, jos mies harrasti jotakin naisen kanssa vain ystävinä. Mieheni työkavereista suurin osa on naisia ja osa harrastuskavereistakin. Ei tulisi pieneen mieleenikään alkaa kyttäämään. Osaan näistä naisista olen vuosien mittaan itsekin tutustunut, osaan en. Itseäni enemmänkin harmittaa se, etten jo nuorena tottunut luontevaan jutteluun miesten kanssa, kyllä heissä olisi ihan ystäväpotentiaalia. Olin omaksunut vanhojen akkojen ajattelutavan, että lihanhimo sumentaa välittömästi järjen, jos mies ja nainen on kahden. Naurettavaa. No, eikös Selänteillä ollut sääntö, että ei saa olla vastakkaista sukupuolta olevia ystäviä, se kertonee jo riittävästi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi menisit naimisissa olevan miehen kanssa kahville?
Siksi, että hän on mun pitkäaikainen kaverini. En tiennyt, että kaverisuhteet pitää lopettaa siinä vaiheessa, kun pariutuu.
Ap
No nyt tiedät.
Vaimo/ seurustelukumppani on ykkönen ja tärkein.
Kaverit tulevat sen jälkeen.
Näin se ainakin on terveessä normaalissa suhteessa.
Ei voi jättää omaa naistaan kuin nalli kalliolle ja lähteä naiskaverinsa kanssa kahville tm hauskan pitoon.
Tai se kertoo kyllä tarpeeksi kannattaako suhdetta jatkaa.
Miten se "kahvi" pitäisi ymmärtää. Jos käydään ihan vain kahvilla kahvilassa joskus ja jutellaan, niin miksei voi.
Mutta jos käydään "kahvilla" niin se on eri asia.

Ilmeisesti nämä puolisoaan vahtivat naiset eivät osaa itse käydä vastakkaisen sukupuolen kanssa kahvilla ihan vaan kaverina. Heti on paneminen mielessä ja nämä kuvittelevat muidenkin naisten olevan samanlaisia kuin he.
Ap
Riippuu varmaan suhteesta onko ok ja sitten se et kummallakin pitäisi olla sama oikeus.. Että onko sille miehelle ok että vaimo tekee niin ja jos ei ole voi syy olla myös siinä..
Vierailija kirjoitti:
Riippuu varmaan suhteesta onko ok ja sitten se et kummallakin pitäisi olla sama oikeus.. Että onko sille miehelle ok että vaimo tekee niin ja jos ei ole voi syy olla myös siinä..
Kaikissa suhteissa pitäisi olla oikeus tavata kavereitaan!
Yrität siis iskeä näitä miehiä?