Auer : Kaikki syytteet hylätty!!!
Kommentit (1472)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko jollain linkkiä siihen oikeuden 250 sivuiseen päätökseen?
Eihän se voi viel julkinen olla, kun tuomio ei lainvoimainen. Näin luulisi
Se on julkinen, vaikkei se netissä olekaan. Sen saa pyytämällä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En nyt syyllistä enkä halua mitään pahaa, mutta tunnustaako ihminen syyllistyvänsä johonkin tuollaiseen tekoon, jos ei ole oikeasti syyllinen, tarkoitan tässä Jukan kohtaloa. Jos ei muista kunnolla tapahtumia, mutta muistaa , että siellä olisi ollut ulkopuolinen tekijä, nähnyt sen poistuvan paikalta.
No, olen tavan kansalainen, enkä psykologi tai muutakaan, kunhan pähkäilen.
"Kun, A.A tunnusti syksyllä 2009 esitutkinnassa surmanneensa miehensä Jukka S. Lahden.
Tässä keskeiset tiedot tunnustukseen liittyen:
Tunnustus ja peruminen: A.Atunnusti teon lokakuun alussa 2009, mutta perui tunnustuksensa myöhemmin kertoen sen syntyneen poliisin johdattelussa ja painostuksessa.
Perustelut: A.A kertoi oikeudessa, että hänellä ei ollut muistikuvia itse tekohetkestä ja että "tunnustus" oli kyhätty kasaan erilaisten yksityiskohtien pohjalta, joita poliisi oli hänelle kertonut.
Oikeuden päätös: Vaikka A.A aluksi tuomittiin murhasta, Vaasan hovioikeus hylkäsi syytteen myöhemmin, ja korkein oikeus jätti vapauttavan tuomion voimaan.
A. A on siis tunnustanut teon, mutta myöhemmin kiistänyt sen ja tullut oikeudessa todetuksi syyttömäksi murhaan. A.A istui syyttömänä vankilassa 611 päivää ja sai tästä valtiolta korvauksia."
Okei eli virhe tapahtui tuossa vaiheessa kun viranomaiset painostivat häntä tunnustamaan. Aika paha moka. Siihenpä se juttu sitten kaatui, koska ei voi olla täysin varma syyllisyydestä jos se on painostamalla saatu. Olisi kannattanut antaa aikaa eikä hosua, että kunhan vaan saadaan äkkiä joku tunnustus joltakin.
Ei poliisi painostanut Annelia niin kuin tämä itse on myöhemmin väittänyt. Kuulustelupöytäkirjojen ja muun tiedetyn pohjalta voi hahmottaa, kuinka asiat menivät ajallisesti. Ei kukaan syytön ala tunnustamaan kolme vuotta aikaisemmin tapahtunutta murhaa, kun itse on soittanut hätäpuhelunkin. Kuten sanottua, hän yritti varmuuden vuoksi kehitellä tarinaa hätävarjelun liioittelusta.

Saako sen muka kaikki halukkaat jo tässä vaiheessa?

Sitähän voidaan rajata kuka sen saa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko jollain linkkiä siihen oikeuden 250 sivuiseen päätökseen?
Eihän se voi viel julkinen olla, kun tuomio ei lainvoimainen. Näin luulisi
Se on julkinen, vaikkei se netissä olekaan. Sen saa pyytämällä.
Saako sen muka kaikki halukkaat jo tässä vaiheessa?
Saa.
Vierailija kirjoitti:
Tuomarit huomasivat myös, että Anneli oli eri huoneessa kuin Jukka silloin, kun Jukkaan kohdistui iskuja. Murhasta on tosiaan äänitallenne olemassa. Auerin kovin alibi.
Oikeus piti kyllä häkepuhelua Auerin kannalta syyllisyyteen viittaavana seikkana, ei päinvastoin. Äänitutkijan mukaan Anneli oli uolen lausuessaan samassa tilassa Jukan kanssa. Myöhemmin myös akustiikan asiantuntija oli sitä mieltä, että Annelin juoksut suuntautuivat takkahuoneeseen, mutta sitä ei päästy todistamaan enää oikeuteen, kun syyttäjän valituslupa evättiin.
Häketallenne on yhä vahvin todiste Annelia vastaan. Sen vuoksi hänen ystävättärensä teki omakustannekirjan, jossa yritetään väittää sitä väärennetyksi.

Ne mitään juoksuaskeleita oo. Ryminä huonekalun siirtoa. Loppu tuli huonekalun jalalla, luultavasti.

Saa, se on ihan julkinen. En silti itse jaksaisi vaivautua tilaamaan, vaan odottelen, jos sen joku laittaisi nettiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko muuten sijaisvanhemmat nostaa syytteen lapsia vastaan kunnianloukkauksesta?
Eivät voisi. Lapsethan on valan alla oikeudessa olleet velvoitettuja vastaamaan totuudenmukaisesti heiltä kysyttyihin kysymyksiin, eli ei voi sellaisista asioista nostaa kunnianloukkaussyytettä, mitä ovat siellä sanoneet.
Eiköhän siellä ole valehdeltu kuten heillä tapana on.
Yhtä kaikki ihmistä ei voi syyttää kunnianloukkauksesta sen perusteella, mitä hän todistajana sanoo oikeudessa.
Mielestäni pitäisi mennä hoviin senkin vuoksi, että sijaisvanhempien ja gynekologin mustamaalaaminen on ollut niin rajua. Oikeuden tuomioon saattoi mielestäni vaikuttaa liikaa jutun saama huomio julkisuudessa.
Olen myös sitä mieltä, että Auer kumppaneineen halusi oikeudenkäynnin mahdollisimman julkiseksi sen vuoksi, että voisi suureen julkisuuteen vedoten vaatia jättisuuria koppikorvauksia. Itse hän on halunnut tuoda itseään näytille kaikki nämä vuodet.
Noiden toimien paljastaminen julkisuudessa ei ole mustamaalausta. Totuus ei ole mustamaalausta!
Kyllä sijaisvanhempien ja gynekologin kohtelu julkisuudessa on ollut pahimmanlaatuista mustamaalaamista. Tämä torstainen tuomio jättää heidät jatkossakin pahantahtoisten ihmisten ivan kohteeksi. Kuinkakohan moni edes huomasi uutiskirjoittelusta oikeuden tuomarien näkemystä lasten kertomusten synnystä? Esimerkiksi Ilta-Sanomissa todetaan, että oikeudelle jäi epäselväksi, miten lasten kertomukset seksuaalirikoksista olivat syntyneet (!) Oikeus piti mahdollisena, että kertomukset ovat saattaneet syntyä johdattelun seurauksena.
Kun tuo tärkein elementti, eli selitys sille, miten lapset kykenivät kertomaan niin seikkaperäisiä seksijuttuja ilman omakohtaisia kokemuksia, jäi tuomareille epäselväksi, en näe muuta oikeudenmukaista ratkaisua kuin hovioikeuteen meno. Nyt jää vaikutelma, että saatananpalvonnalla on hämärrytetty myös Ihlen törkeät teot.
Ei tuomareille jäänyt epäselväksi, miten lapset kykenivät kertomaan "seikkaperäisesti seksijuttuja". Ei se ole missään vaiheessa ollut tärkein elementti jutussa.
"Esimerkiksi gynekologi Minna Joki-ErkkiIän allekirjoittamissa lausunnoissa on tuomioistuimen mukaan viitteitä asenteellisuudesta.
Käräjäoikeudelle heräsi myös epäily Joki-Erkkilän ja muiden lääkärien tekemien löydösten ylitulkitsemisesta. Tämä liittyy esimerkiksi väitteeseen, jonka mukaan Joki-Erkkilä olisi UV-valon avulla nähnyt lapsissa arpia, joita paljaalla silmällä ei näy.
Oikeus piti merkityksellisenä sitäkin, että käräjäoikeuden uudessa käsittelyssäkin Joki-Erkkilä väitti näkevänsä yhden asianomistajan olkapäässä arven, jota käräjäoikeuden jäsenet eivät pystyneet näkemään."
" Kaiken kaikkiaan sijaisvanhempien epämääräiset kertomukset ja lasten videoidut kertomukset asettavat lasten oikeuspsykologisissa haastatteluissa antamien kertomusten luotettavuuden kyseenalaiseksi, tuomiossa sanotaan.
Oikeus myös katsoi, että sijaisvanhempien, eli Anneli Auerin veljen ja tämän vaimon, asenteet Aueria ja muita sukulaisia kohtaan ovat vaikuttaneet myös Auerin lapsiin, jotka asuivat veljen luona vuosien ajan.
Asiassa ei ole ilmennyt mitään muuta uskottavaa selitystä sille, että nuorempien sisarusten suhteet äitiinsä ja muihin sukulaisiin ovat katkenneet kuin sijaisvanhempien suhtautuminen näihin.
Oikeuden mukaan sijaisvanhemmat olivat ainoat turvalliset aikuiset Auerin kolmen lapsen elämässä. Vanhin tytär muutti sijaisperheestä pois jo vuonna 2010.
– Lasten olosuhteet sijaisperheessä sekä eristäminen muista sukulaisista ovat luoneet tilanteen, jossa lapset ovat olleet alttiina heidän kertomuksiinsa vaikuttamiselle, oikeus lausuu tuomiossa."
Kyllä se valitettavasti on niin, ettei käräjäoikeus pystynyt perustelemaan yhtä tärkeimmistä seikoista eli lasten kertomusten syntyä kerrotunlaisen johdattelun seurauksena. Käräjäoikeus myös sivuutti täysin toisen lääkärin todistuksen.
Lasten suhteet isovanhempiin katkesivat vasta sen jälkeen, kun isovanhemmat eivät uskoneet lasten puheita ja sosiaalitoimi katsoi sen vaikeuttavan lasten kasvuolosuhteita. Kyse ei siten ollut sijaisvanhempien harjoittamasta vieraannuttamisesta.
On huomionarvoista, että tuomarit vetosivat myös murhakertomusten epäluotettavuuteen seri kertomusten uskottavuutta heikentävänä tekijänä, vaikka oikeudessa ei edes katsottu niitä videoita, joilla lapset kertoivat oikeuspsykologeille murhasta. Kyllä tässä on hoviin mentävä. Keissiin jäi pahoja aukkoja. Eikös se Anneli halua ensisijaisesti maineensa puhdistamista? Nyt jäi pahat tahrat edelleen.
Tuossahan tuo jo perusteltiin, ja itse tuomiossa varmasti vielä yksityiskohtaisemmin.
Oikeus katsoi, että lääkärit ovat ylitulkinneet, eikä mikään todista mahdollisten löytöjen aiheutuneen juuri hyväksikäytöstä.
"– Asiassa ei ole ilmennyt mitään muuta uskottavaa selitystä sille, että nuorempien sisarusten suhteet äitiinsä ja muihin sukulaisiin ovat katkenneet kuin sijaisvanhempien suhtautuminen näihin."
Murhakertomukset oli jo todettu epärealistisiksi ja epäuskottaviksi murhaoikeudenkäynneissä. Kyllä niitäkin sivuavia videoita tosin katsottiin. Korkein oikeus on linjannut, että jos kertomuksissa on runsaasti epäuskottavia osia, se pitää ottaa huomioon koko kertomuksia arvioitaessa. "Rusinat pullasta" menetelmää ei siis saa enää noudattaa. Näin ollen tämä tulkinta ei enää voisi muuttua hovissa, koska se perustuu korkeimman oikeuden linjaukseen.
Auerin maine ei sinun silmissäsi puhdistuisi yhtään sen enempää, vaikka hän saisi samanlaisen vapauttavan tuomion hovissa tai vaikka korkeimmassa oikeudessa. Minun näkemykseni taas on, että asia on tällä selvä, ja käräjäoikeuden päätös riittävä - ja näin tuntuvat lakiasiantuntijatkin ajattelevan. Yksikään ei ole esittänyt, että asiaa tulisi viedä hoviin.
Jo tälläkin palstalla on huomannut, että ihmisten käsitykset "epäuskottavista" ja "epärealistisista" aineksista ovat hyvin subjektiivisia. Ihmiset vaikuttavat pitävän itsestään selvänä sitä, että eiväthän ne Anneli ja Jens sentään sellaista ja sellaista ole voineet tehdä. Realistisesti tarkastellen moni hulluksi leimattu osio lasten kertomuksissa voi ihan hyvin olla totta. Eivät Anneli ja Jens ole mitään tavallisia keskiluokkaisia pulliaisia, jotka eivät tulisi humalassa kirmailemaan suojaiselle takapihalleen tms. Ja Jukan tuhkia säilytettiin tapahtuma-aikaan yhä vaatekomerossa, niin sekin tekee lasten kertomukset kuolinjuhlista mahdollisiksi. Lasten kertomuksia on osattava analysoida ilman omia ennakkokäsityksiä. Näyttö voi tietysti olla eri juttu.
Lääkäreiden lausuntojen vähättely "ylitulkinnoiksi" pistää tuomiossa kyllä silmään. Ainakin pienimmällä tytöllä oli sisätutkimuksessa vammoja, joita ei voi laittaa jonkin muun asian piikkiin.
Huomaatko omaa ajatusvirhettäsi? Sinä myönnät, että osa kertomuksista valtaosa on pakko olla ihan höpöä, mutta siellä on realistisia osia. Ei näin voida lähteä ajattelemaan. Kyllä mittavat epärealistisuudet asettavat koko kertomuksen kyseenalaiseksi. Yhtälailla minä voisin syyttää naapuria vaikka mistä ja sitten 80% jutuista olisi niin uskomattomia, ettei niitä voi kukaan ottaa tosissaan. Silti todettaisiin, että tietyt osat voi olla totta ja siispä naapurille tuomio. Ehei, se on juuri toisinpäin. Jos iso on osa valetta, on todennäköistä, että loputkin on.
Ymmärsit väärin. Yritin päinvastoin sanoa, että itse näen lasten kertomukset realistisina, vaikka moni muu vaikuttaa poimivan niistä vain höpöjutuiksi katsomiaan kohtia. Olen sitä mieltä, että palstoilla kiertää vääriä tulkintoja lasten sanomisista. Jopa Fredman vääristeli niitä oikeudessa. On osattava lukea lasten kertomuksia tekstianalyyttisesti ja katsoa, mitä lapset siellä oikeasti sanovat. Olen aiemmin yrittänyt tätä, mutta yhdessäkin ketjussa hääräili joku sensuroija, joka poistatteli viestejäni.
No tässä nyt on kyse ainoastaan siitä, että sulla on täysin poikkeuksellinen todellisuuskäsitys.
Ehkä olen vaan korkeammin koulutettu ja erilaisiin tutkimusmenetelmiin perehtyneempi kuin annelistit.
Annelistit kuten kaikii eri tuomarit, lakiasiantuntijat jne. ?
Unohdat korkeasti koulutetut syyttäjät ja edellisten oikeudenkäyntien tuomarit. Sekä lääkärit, oikeuspsykologit jne. jotka ovat olleet samalla kannalla kuin minä.
Eivät he olleet sinun kanssasi samalla kannalla, vaan pitivät monia osia lasten kertomuksista mahdottomina, epäuskottavina ja epärealistisina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuomarit huomasivat myös, että Anneli oli eri huoneessa kuin Jukka silloin, kun Jukkaan kohdistui iskuja. Murhasta on tosiaan äänitallenne olemassa. Auerin kovin alibi.
Oikeus piti kyllä häkepuhelua Auerin kannalta syyllisyyteen viittaavana seikkana, ei päinvastoin. Äänitutkijan mukaan Anneli oli uolen lausuessaan samassa tilassa Jukan kanssa. Myöhemmin myös akustiikan asiantuntija oli sitä mieltä, että Annelin juoksut suuntautuivat takkahuoneeseen, mutta sitä ei päästy todistamaan enää oikeuteen, kun syyttäjän valituslupa evättiin.
Häketallenne on yhä vahvin todiste Annelia vastaan. Sen vuoksi hänen ystävättärensä teki omakustannekirjan, jossa yritetään väittää sitä väärennetyksi.
Ne mitään juoksuaskeleita oo. Ryminä huonekalun siirtoa. Loppu tuli huonekalun jalalla, luultavasti.
Kaksi kertaa rymisee. Ja kahteen päähän kohdistuvaan iskuun Jukka kuoli. Jukan pään oikealla puolella lipasto, näkyy pohjapiirroksessa. Jukan pään vammat samalla puolella.🤔 voisko olla se lipasto, missä vain vaatteita. Kyllä Anneli sitä jaksais nostaa sen verran että pää murskaksi saadaan.
Vierailija kirjoitti:
Olen nyt lukenut koko tuomion ja voin kertoa, että vaikka seurasin kaikkia liveseurantoja oikeudenkäynnin aikaan, niin paljon jäi siellä myös kertomatta. Kokonaisuudessaan niin äärettömän surullista ja kamalaa, ihan se mitä lapsille on ihan riidattomasti tapahtunut. Aueria ja Ihleä unohtamatta. Poliisin toiminnasta media on kirjoittanut yllättävän vähän ja toivon todella, että joku ainakin tähän tarttuisi ja alkaisi penkoa enemmän. Jos joku vielä epäilee Auerin syyllisyyttä mihinkään tai hänen oikeusmurhan uhriksi joutumista tuon tuomion lukemisen jälkeen, niin aika sairas ihminen saa olla..
Sairaaksi vihjailu on yksi manipulointikeino.
Nyt sitten odottamaan lähteekö syyttäjä(t) valittamaan vielä hovioikeuteen päätöksestä. Vieläkö jatkuu teatteri samalla juonella? Käräjäoikeudet perustelut olivat erittäin huolellisesti laaditut ja perusteelliset, mitä niitä nyt on julkisuuteen lainattu. Onko valtakynnansyyttäjä kallistumassa siihen suuntaan että sirkusta on syytä jatkaa ettei kaikenmaailman serisyytetyt ala saman tien tuomioidensa purkua yrittämään. Kun nyt on julkisesti paljastettu kuinka kyseenalaisilla keinoilla ja asiantuntijoilla saadaan suljettujen ovien takana tuomioita nuijittua…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko muuten sijaisvanhemmat nostaa syytteen lapsia vastaan kunnianloukkauksesta?
Eivät voisi. Lapsethan on valan alla oikeudessa olleet velvoitettuja vastaamaan totuudenmukaisesti heiltä kysyttyihin kysymyksiin, eli ei voi sellaisista asioista nostaa kunnianloukkaussyytettä, mitä ovat siellä sanoneet.
Eiköhän siellä ole valehdeltu kuten heillä tapana on.
Yhtä kaikki ihmistä ei voi syyttää kunnianloukkauksesta sen perusteella, mitä hän todistajana sanoo oikeudessa.
Mielestäni pitäisi mennä hoviin senkin vuoksi, että sijaisvanhempien ja gynekologin mustamaalaaminen on ollut niin rajua. Oikeuden tuomioon saattoi mielestäni vaikuttaa liikaa jutun saama huomio julkisuudessa.
Olen myös sitä mieltä, että Auer kumppaneineen halusi oikeudenkäynnin mahdollisimman julkiseksi sen vuoksi, että voisi suureen julkisuuteen vedoten vaatia jättisuuria koppikorvauksia. Itse hän on halunnut tuoda itseään näytille kaikki nämä vuodet.
Noiden toimien paljastaminen julkisuudessa ei ole mustamaalausta. Totuus ei ole mustamaalausta!
Kyllä sijaisvanhempien ja gynekologin kohtelu julkisuudessa on ollut pahimmanlaatuista mustamaalaamista. Tämä torstainen tuomio jättää heidät jatkossakin pahantahtoisten ihmisten ivan kohteeksi. Kuinkakohan moni edes huomasi uutiskirjoittelusta oikeuden tuomarien näkemystä lasten kertomusten synnystä? Esimerkiksi Ilta-Sanomissa todetaan, että oikeudelle jäi epäselväksi, miten lasten kertomukset seksuaalirikoksista olivat syntyneet (!) Oikeus piti mahdollisena, että kertomukset ovat saattaneet syntyä johdattelun seurauksena.
Kun tuo tärkein elementti, eli selitys sille, miten lapset kykenivät kertomaan niin seikkaperäisiä seksijuttuja ilman omakohtaisia kokemuksia, jäi tuomareille epäselväksi, en näe muuta oikeudenmukaista ratkaisua kuin hovioikeuteen meno. Nyt jää vaikutelma, että saatananpalvonnalla on hämärrytetty myös Ihlen törkeät teot.
Ei tuomareille jäänyt epäselväksi, miten lapset kykenivät kertomaan "seikkaperäisesti seksijuttuja". Ei se ole missään vaiheessa ollut tärkein elementti jutussa.
"Esimerkiksi gynekologi Minna Joki-ErkkiIän allekirjoittamissa lausunnoissa on tuomioistuimen mukaan viitteitä asenteellisuudesta.
Käräjäoikeudelle heräsi myös epäily Joki-Erkkilän ja muiden lääkärien tekemien löydösten ylitulkitsemisesta. Tämä liittyy esimerkiksi väitteeseen, jonka mukaan Joki-Erkkilä olisi UV-valon avulla nähnyt lapsissa arpia, joita paljaalla silmällä ei näy.
Oikeus piti merkityksellisenä sitäkin, että käräjäoikeuden uudessa käsittelyssäkin Joki-Erkkilä väitti näkevänsä yhden asianomistajan olkapäässä arven, jota käräjäoikeuden jäsenet eivät pystyneet näkemään."
" Kaiken kaikkiaan sijaisvanhempien epämääräiset kertomukset ja lasten videoidut kertomukset asettavat lasten oikeuspsykologisissa haastatteluissa antamien kertomusten luotettavuuden kyseenalaiseksi, tuomiossa sanotaan.
Oikeus myös katsoi, että sijaisvanhempien, eli Anneli Auerin veljen ja tämän vaimon, asenteet Aueria ja muita sukulaisia kohtaan ovat vaikuttaneet myös Auerin lapsiin, jotka asuivat veljen luona vuosien ajan.
Asiassa ei ole ilmennyt mitään muuta uskottavaa selitystä sille, että nuorempien sisarusten suhteet äitiinsä ja muihin sukulaisiin ovat katkenneet kuin sijaisvanhempien suhtautuminen näihin.
Oikeuden mukaan sijaisvanhemmat olivat ainoat turvalliset aikuiset Auerin kolmen lapsen elämässä. Vanhin tytär muutti sijaisperheestä pois jo vuonna 2010.
– Lasten olosuhteet sijaisperheessä sekä eristäminen muista sukulaisista ovat luoneet tilanteen, jossa lapset ovat olleet alttiina heidän kertomuksiinsa vaikuttamiselle, oikeus lausuu tuomiossa."
Kyllä se valitettavasti on niin, ettei käräjäoikeus pystynyt perustelemaan yhtä tärkeimmistä seikoista eli lasten kertomusten syntyä kerrotunlaisen johdattelun seurauksena. Käräjäoikeus myös sivuutti täysin toisen lääkärin todistuksen.
Lasten suhteet isovanhempiin katkesivat vasta sen jälkeen, kun isovanhemmat eivät uskoneet lasten puheita ja sosiaalitoimi katsoi sen vaikeuttavan lasten kasvuolosuhteita. Kyse ei siten ollut sijaisvanhempien harjoittamasta vieraannuttamisesta.
On huomionarvoista, että tuomarit vetosivat myös murhakertomusten epäluotettavuuteen seri kertomusten uskottavuutta heikentävänä tekijänä, vaikka oikeudessa ei edes katsottu niitä videoita, joilla lapset kertoivat oikeuspsykologeille murhasta. Kyllä tässä on hoviin mentävä. Keissiin jäi pahoja aukkoja. Eikös se Anneli halua ensisijaisesti maineensa puhdistamista? Nyt jäi pahat tahrat edelleen.
Tuossahan tuo jo perusteltiin, ja itse tuomiossa varmasti vielä yksityiskohtaisemmin.
Oikeus katsoi, että lääkärit ovat ylitulkinneet, eikä mikään todista mahdollisten löytöjen aiheutuneen juuri hyväksikäytöstä.
"– Asiassa ei ole ilmennyt mitään muuta uskottavaa selitystä sille, että nuorempien sisarusten suhteet äitiinsä ja muihin sukulaisiin ovat katkenneet kuin sijaisvanhempien suhtautuminen näihin."
Murhakertomukset oli jo todettu epärealistisiksi ja epäuskottaviksi murhaoikeudenkäynneissä. Kyllä niitäkin sivuavia videoita tosin katsottiin. Korkein oikeus on linjannut, että jos kertomuksissa on runsaasti epäuskottavia osia, se pitää ottaa huomioon koko kertomuksia arvioitaessa. "Rusinat pullasta" menetelmää ei siis saa enää noudattaa. Näin ollen tämä tulkinta ei enää voisi muuttua hovissa, koska se perustuu korkeimman oikeuden linjaukseen.
Auerin maine ei sinun silmissäsi puhdistuisi yhtään sen enempää, vaikka hän saisi samanlaisen vapauttavan tuomion hovissa tai vaikka korkeimmassa oikeudessa. Minun näkemykseni taas on, että asia on tällä selvä, ja käräjäoikeuden päätös riittävä - ja näin tuntuvat lakiasiantuntijatkin ajattelevan. Yksikään ei ole esittänyt, että asiaa tulisi viedä hoviin.
Jo tälläkin palstalla on huomannut, että ihmisten käsitykset "epäuskottavista" ja "epärealistisista" aineksista ovat hyvin subjektiivisia. Ihmiset vaikuttavat pitävän itsestään selvänä sitä, että eiväthän ne Anneli ja Jens sentään sellaista ja sellaista ole voineet tehdä. Realistisesti tarkastellen moni hulluksi leimattu osio lasten kertomuksissa voi ihan hyvin olla totta. Eivät Anneli ja Jens ole mitään tavallisia keskiluokkaisia pulliaisia, jotka eivät tulisi humalassa kirmailemaan suojaiselle takapihalleen tms. Ja Jukan tuhkia säilytettiin tapahtuma-aikaan yhä vaatekomerossa, niin sekin tekee lasten kertomukset kuolinjuhlista mahdollisiksi. Lasten kertomuksia on osattava analysoida ilman omia ennakkokäsityksiä. Näyttö voi tietysti olla eri juttu.
Lääkäreiden lausuntojen vähättely "ylitulkinnoiksi" pistää tuomiossa kyllä silmään. Ainakin pienimmällä tytöllä oli sisätutkimuksessa vammoja, joita ei voi laittaa jonkin muun asian piikkiin.
Huomaatko omaa ajatusvirhettäsi? Sinä myönnät, että osa kertomuksista valtaosa on pakko olla ihan höpöä, mutta siellä on realistisia osia. Ei näin voida lähteä ajattelemaan. Kyllä mittavat epärealistisuudet asettavat koko kertomuksen kyseenalaiseksi. Yhtälailla minä voisin syyttää naapuria vaikka mistä ja sitten 80% jutuista olisi niin uskomattomia, ettei niitä voi kukaan ottaa tosissaan. Silti todettaisiin, että tietyt osat voi olla totta ja siispä naapurille tuomio. Ehei, se on juuri toisinpäin. Jos iso on osa valetta, on todennäköistä, että loputkin on.
Ymmärsit väärin. Yritin päinvastoin sanoa, että itse näen lasten kertomukset realistisina, vaikka moni muu vaikuttaa poimivan niistä vain höpöjutuiksi katsomiaan kohtia. Olen sitä mieltä, että palstoilla kiertää vääriä tulkintoja lasten sanomisista. Jopa Fredman vääristeli niitä oikeudessa. On osattava lukea lasten kertomuksia tekstianalyyttisesti ja katsoa, mitä lapset siellä oikeasti sanovat. Olen aiemmin yrittänyt tätä, mutta yhdessäkin ketjussa hääräili joku sensuroija, joka poistatteli viestejäni.
No tässä nyt on kyse ainoastaan siitä, että sulla on täysin poikkeuksellinen todellisuuskäsitys.
Ehkä olen vaan korkeammin koulutettu ja erilaisiin tutkimusmenetelmiin perehtyneempi kuin annelistit.
No korkeampaa koulutusta sinulla ei aivan varmasti ole kuin minulla.
No ainakin tutkimusmenetelmien kirjon veikkaan hallitsevani sinua paremmin.
Täältä sivusta vaan, että kuinka tutkimusmenetelmien kirjoon perehtyminen vaikuttaa siihen, pitääkö realistisena sarvien tekemistä dildoista ja ne päässä alasti takapihalla kirmailua jne.?
No kyllä tyhmemmänkin pitäisi osata mennä Google Mapsiin ja huomata, että Auerin Halisten rivari oli päätyhuoneisto, jonka takapiha ulottui metsään. Jotkut ovat vaan ajatelleet, että Auer olisi lasten mukaan juossut alastomana Turun keskustassa.
Ei tuo muutu yhtään realistisemmaksi, vaikka tapahtuisi keskellä korpea.
Oliko se muuten siis täysin kaikilta puolilta korkealla aidalla aidattu rivaripiha? Sellaiset on Suomessa valitettavan harvinaisia
No oli miten oli niin jos syyttäjät valittaa hoviin niin mahdolliset korvaukset pienenee koska on tekeillä lakimuutos joka rajaa koppikorvauksen max 180e/vrk, eivät voisi saada mitään 500e päivä korvauksia.
Vierailija kirjoitti:
Nyt sitten odottamaan lähteekö syyttäjä(t) valittamaan vielä hovioikeuteen päätöksestä. Vieläkö jatkuu teatteri samalla juonella? Käräjäoikeudet perustelut olivat erittäin huolellisesti laaditut ja perusteelliset, mitä niitä nyt on julkisuuteen lainattu. Onko valtakynnansyyttäjä kallistumassa siihen suuntaan että sirkusta on syytä jatkaa ettei kaikenmaailman serisyytetyt ala saman tien tuomioidensa purkua yrittämään. Kun nyt on julkisesti paljastettu kuinka kyseenalaisilla keinoilla ja asiantuntijoilla saadaan suljettujen ovien takana tuomioita nuijittua…
Jos tuomio on aikoinaan perustunut johonkin UV valo tutkintaan niin varmasti voi ja pitääkin vaatia uutta käsittelyä
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En nyt syyllistä enkä halua mitään pahaa, mutta tunnustaako ihminen syyllistyvänsä johonkin tuollaiseen tekoon, jos ei ole oikeasti syyllinen, tarkoitan tässä Jukan kohtaloa. Jos ei muista kunnolla tapahtumia, mutta muistaa , että siellä olisi ollut ulkopuolinen tekijä, nähnyt sen poistuvan paikalta.
No, olen tavan kansalainen, enkä psykologi tai muutakaan, kunhan pähkäilen.
"Kun, A.A tunnusti syksyllä 2009 esitutkinnassa surmanneensa miehensä Jukka S. Lahden.
Tässä keskeiset tiedot tunnustukseen liittyen:
Tunnustus ja peruminen: A.Atunnusti teon lokakuun alussa 2009, mutta perui tunnustuksensa myöhemmin kertoen sen syntyneen poliisin johdattelussa ja painostuksessa.
Perustelut: A.A kertoi oikeudessa, että hänellä ei ollut muistikuvia itse tekohetkestä ja että "tunnustus" oli kyhätty kasaan erilaisten yksityiskohtien pohjalta, joita poliisi oli hänelle kertonut.
Oikeuden päätös: Vaikka A.A aluksi tuomittiin murhasta, Vaasan hovioikeus hylkäsi syytteen myöhemmin, ja korkein oikeus jätti vapauttavan tuomion voimaan.
A. A on siis tunnustanut teon, mutta myöhemmin kiistänyt sen ja tullut oikeudessa todetuksi syyttömäksi murhaan. A.A istui syyttömänä vankilassa 611 päivää ja sai tästä valtiolta korvauksia."
Okei eli virhe tapahtui tuossa vaiheessa kun viranomaiset painostivat häntä tunnustamaan. Aika paha moka. Siihenpä se juttu sitten kaatui, koska ei voi olla täysin varma syyllisyydestä jos se on painostamalla saatu. Olisi kannattanut antaa aikaa eikä hosua, että kunhan vaan saadaan äkkiä joku tunnustus joltakin.
Ei poliisi painostanut Annelia niin kuin tämä itse on myöhemmin väittänyt. Kuulustelupöytäkirjojen ja muun tiedetyn pohjalta voi hahmottaa, kuinka asiat menivät ajallisesti. Ei kukaan syytön ala tunnustamaan kolme vuotta aikaisemmin tapahtunutta murhaa, kun itse on soittanut hätäpuhelunkin. Kuten sanottua, hän yritti varmuuden vuoksi kehitellä tarinaa hätävarjelun liioittelusta.
En usko tuohon teoriaan. Annelin olisi pitänyt olla veressä, hänen vaatteidensa myös jos hän olisi ollut murhaaja. Puhdistatutumiseen ja kaiken järkkäämisen hän olisi tarvinnut paljon aikaa jonka lapset olisivat takuuvarmasti huomanneet, että Anneli puuhailee kaikenlaista. Lapset olivat kuitenkin kotona. Ja sitten se, että liikaa yksityiskohtia puuttuu. Annelin olisi pitänyt olla myös fyyisesti poikkeuksellisen vahva nainen, oliko hän esim. urheilija tms?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt sitten odottamaan lähteekö syyttäjä(t) valittamaan vielä hovioikeuteen päätöksestä. Vieläkö jatkuu teatteri samalla juonella? Käräjäoikeudet perustelut olivat erittäin huolellisesti laaditut ja perusteelliset, mitä niitä nyt on julkisuuteen lainattu. Onko valtakynnansyyttäjä kallistumassa siihen suuntaan että sirkusta on syytä jatkaa ettei kaikenmaailman serisyytetyt ala saman tien tuomioidensa purkua yrittämään. Kun nyt on julkisesti paljastettu kuinka kyseenalaisilla keinoilla ja asiantuntijoilla saadaan suljettujen ovien takana tuomioita nuijittua…
Jos tuomio on aikoinaan perustunut johonkin UV valo tutkintaan niin varmasti voi ja pitääkin vaatia uutta käsittelyä
Se uusi käsittely oli jo. Nyt oli kyse siitä, haluaako syyttäjä yhä jatkaa syytteiden ajamista mm. UV-valotutkimukseen perustuvilla "todisteilla".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voisiko muuten sijaisvanhemmat nostaa syytteen lapsia vastaan kunnianloukkauksesta?
Eivät voisi. Lapsethan on valan alla oikeudessa olleet velvoitettuja vastaamaan totuudenmukaisesti heiltä kysyttyihin kysymyksiin, eli ei voi sellaisista asioista nostaa kunnianloukkaussyytettä, mitä ovat siellä sanoneet.
Eiköhän siellä ole valehdeltu kuten heillä tapana on.
Yhtä kaikki ihmistä ei voi syyttää kunnianloukkauksesta sen perusteella, mitä hän todistajana sanoo oikeudessa.
Mielestäni pitäisi mennä hoviin senkin vuoksi, että sijaisvanhempien ja gynekologin mustamaalaaminen on ollut niin rajua. Oikeuden tuomioon saattoi mielestäni vaikuttaa liikaa jutun saama huomio julkisuudessa.
Olen myös sitä mieltä, että Auer kumppaneineen halusi oikeudenkäynnin mahdollisimman julkiseksi sen vuoksi, että voisi suureen julkisuuteen vedoten vaatia jättisuuria koppikorvauksia. Itse hän on halunnut tuoda itseään näytille kaikki nämä vuodet.
Noiden toimien paljastaminen julkisuudessa ei ole mustamaalausta. Totuus ei ole mustamaalausta!
Kyllä sijaisvanhempien ja gynekologin kohtelu julkisuudessa on ollut pahimmanlaatuista mustamaalaamista. Tämä torstainen tuomio jättää heidät jatkossakin pahantahtoisten ihmisten ivan kohteeksi. Kuinkakohan moni edes huomasi uutiskirjoittelusta oikeuden tuomarien näkemystä lasten kertomusten synnystä? Esimerkiksi Ilta-Sanomissa todetaan, että oikeudelle jäi epäselväksi, miten lasten kertomukset seksuaalirikoksista olivat syntyneet (!) Oikeus piti mahdollisena, että kertomukset ovat saattaneet syntyä johdattelun seurauksena.
Kun tuo tärkein elementti, eli selitys sille, miten lapset kykenivät kertomaan niin seikkaperäisiä seksijuttuja ilman omakohtaisia kokemuksia, jäi tuomareille epäselväksi, en näe muuta oikeudenmukaista ratkaisua kuin hovioikeuteen meno. Nyt jää vaikutelma, että saatananpalvonnalla on hämärrytetty myös Ihlen törkeät teot.
Ei tuomareille jäänyt epäselväksi, miten lapset kykenivät kertomaan "seikkaperäisesti seksijuttuja". Ei se ole missään vaiheessa ollut tärkein elementti jutussa.
"Esimerkiksi gynekologi Minna Joki-ErkkiIän allekirjoittamissa lausunnoissa on tuomioistuimen mukaan viitteitä asenteellisuudesta.
Käräjäoikeudelle heräsi myös epäily Joki-Erkkilän ja muiden lääkärien tekemien löydösten ylitulkitsemisesta. Tämä liittyy esimerkiksi väitteeseen, jonka mukaan Joki-Erkkilä olisi UV-valon avulla nähnyt lapsissa arpia, joita paljaalla silmällä ei näy.
Oikeus piti merkityksellisenä sitäkin, että käräjäoikeuden uudessa käsittelyssäkin Joki-Erkkilä väitti näkevänsä yhden asianomistajan olkapäässä arven, jota käräjäoikeuden jäsenet eivät pystyneet näkemään."
" Kaiken kaikkiaan sijaisvanhempien epämääräiset kertomukset ja lasten videoidut kertomukset asettavat lasten oikeuspsykologisissa haastatteluissa antamien kertomusten luotettavuuden kyseenalaiseksi, tuomiossa sanotaan.
Oikeus myös katsoi, että sijaisvanhempien, eli Anneli Auerin veljen ja tämän vaimon, asenteet Aueria ja muita sukulaisia kohtaan ovat vaikuttaneet myös Auerin lapsiin, jotka asuivat veljen luona vuosien ajan.
Asiassa ei ole ilmennyt mitään muuta uskottavaa selitystä sille, että nuorempien sisarusten suhteet äitiinsä ja muihin sukulaisiin ovat katkenneet kuin sijaisvanhempien suhtautuminen näihin.
Oikeuden mukaan sijaisvanhemmat olivat ainoat turvalliset aikuiset Auerin kolmen lapsen elämässä. Vanhin tytär muutti sijaisperheestä pois jo vuonna 2010.
– Lasten olosuhteet sijaisperheessä sekä eristäminen muista sukulaisista ovat luoneet tilanteen, jossa lapset ovat olleet alttiina heidän kertomuksiinsa vaikuttamiselle, oikeus lausuu tuomiossa."
Kyllä se valitettavasti on niin, ettei käräjäoikeus pystynyt perustelemaan yhtä tärkeimmistä seikoista eli lasten kertomusten syntyä kerrotunlaisen johdattelun seurauksena. Käräjäoikeus myös sivuutti täysin toisen lääkärin todistuksen.
Lasten suhteet isovanhempiin katkesivat vasta sen jälkeen, kun isovanhemmat eivät uskoneet lasten puheita ja sosiaalitoimi katsoi sen vaikeuttavan lasten kasvuolosuhteita. Kyse ei siten ollut sijaisvanhempien harjoittamasta vieraannuttamisesta.
On huomionarvoista, että tuomarit vetosivat myös murhakertomusten epäluotettavuuteen seri kertomusten uskottavuutta heikentävänä tekijänä, vaikka oikeudessa ei edes katsottu niitä videoita, joilla lapset kertoivat oikeuspsykologeille murhasta. Kyllä tässä on hoviin mentävä. Keissiin jäi pahoja aukkoja. Eikös se Anneli halua ensisijaisesti maineensa puhdistamista? Nyt jäi pahat tahrat edelleen.
Tuossahan tuo jo perusteltiin, ja itse tuomiossa varmasti vielä yksityiskohtaisemmin.
Oikeus katsoi, että lääkärit ovat ylitulkinneet, eikä mikään todista mahdollisten löytöjen aiheutuneen juuri hyväksikäytöstä.
"– Asiassa ei ole ilmennyt mitään muuta uskottavaa selitystä sille, että nuorempien sisarusten suhteet äitiinsä ja muihin sukulaisiin ovat katkenneet kuin sijaisvanhempien suhtautuminen näihin."
Murhakertomukset oli jo todettu epärealistisiksi ja epäuskottaviksi murhaoikeudenkäynneissä. Kyllä niitäkin sivuavia videoita tosin katsottiin. Korkein oikeus on linjannut, että jos kertomuksissa on runsaasti epäuskottavia osia, se pitää ottaa huomioon koko kertomuksia arvioitaessa. "Rusinat pullasta" menetelmää ei siis saa enää noudattaa. Näin ollen tämä tulkinta ei enää voisi muuttua hovissa, koska se perustuu korkeimman oikeuden linjaukseen.
Auerin maine ei sinun silmissäsi puhdistuisi yhtään sen enempää, vaikka hän saisi samanlaisen vapauttavan tuomion hovissa tai vaikka korkeimmassa oikeudessa. Minun näkemykseni taas on, että asia on tällä selvä, ja käräjäoikeuden päätös riittävä - ja näin tuntuvat lakiasiantuntijatkin ajattelevan. Yksikään ei ole esittänyt, että asiaa tulisi viedä hoviin.
Jo tälläkin palstalla on huomannut, että ihmisten käsitykset "epäuskottavista" ja "epärealistisista" aineksista ovat hyvin subjektiivisia. Ihmiset vaikuttavat pitävän itsestään selvänä sitä, että eiväthän ne Anneli ja Jens sentään sellaista ja sellaista ole voineet tehdä. Realistisesti tarkastellen moni hulluksi leimattu osio lasten kertomuksissa voi ihan hyvin olla totta. Eivät Anneli ja Jens ole mitään tavallisia keskiluokkaisia pulliaisia, jotka eivät tulisi humalassa kirmailemaan suojaiselle takapihalleen tms. Ja Jukan tuhkia säilytettiin tapahtuma-aikaan yhä vaatekomerossa, niin sekin tekee lasten kertomukset kuolinjuhlista mahdollisiksi. Lasten kertomuksia on osattava analysoida ilman omia ennakkokäsityksiä. Näyttö voi tietysti olla eri juttu.
Lääkäreiden lausuntojen vähättely "ylitulkinnoiksi" pistää tuomiossa kyllä silmään. Ainakin pienimmällä tytöllä oli sisätutkimuksessa vammoja, joita ei voi laittaa jonkin muun asian piikkiin.
Huomaatko omaa ajatusvirhettäsi? Sinä myönnät, että osa kertomuksista valtaosa on pakko olla ihan höpöä, mutta siellä on realistisia osia. Ei näin voida lähteä ajattelemaan. Kyllä mittavat epärealistisuudet asettavat koko kertomuksen kyseenalaiseksi. Yhtälailla minä voisin syyttää naapuria vaikka mistä ja sitten 80% jutuista olisi niin uskomattomia, ettei niitä voi kukaan ottaa tosissaan. Silti todettaisiin, että tietyt osat voi olla totta ja siispä naapurille tuomio. Ehei, se on juuri toisinpäin. Jos iso on osa valetta, on todennäköistä, että loputkin on.
Ymmärsit väärin. Yritin päinvastoin sanoa, että itse näen lasten kertomukset realistisina, vaikka moni muu vaikuttaa poimivan niistä vain höpöjutuiksi katsomiaan kohtia. Olen sitä mieltä, että palstoilla kiertää vääriä tulkintoja lasten sanomisista. Jopa Fredman vääristeli niitä oikeudessa. On osattava lukea lasten kertomuksia tekstianalyyttisesti ja katsoa, mitä lapset siellä oikeasti sanovat. Olen aiemmin yrittänyt tätä, mutta yhdessäkin ketjussa hääräili joku sensuroija, joka poistatteli viestejäni.
No tässä nyt on kyse ainoastaan siitä, että sulla on täysin poikkeuksellinen todellisuuskäsitys.
Ehkä olen vaan korkeammin koulutettu ja erilaisiin tutkimusmenetelmiin perehtyneempi kuin annelistit.
No korkeampaa koulutusta sinulla ei aivan varmasti ole kuin minulla.
No ainakin tutkimusmenetelmien kirjon veikkaan hallitsevani sinua paremmin.
Täältä sivusta vaan, että kuinka tutkimusmenetelmien kirjoon perehtyminen vaikuttaa siihen, pitääkö realistisena sarvien tekemistä dildoista ja ne päässä alasti takapihalla kirmailua jne.?
No kyllä tyhmemmänkin pitäisi osata mennä Google Mapsiin ja huomata, että Auerin Halisten rivari oli päätyhuoneisto, jonka takapiha ulottui metsään. Jotkut ovat vaan ajatelleet, että Auer olisi lasten mukaan juossut alastomana Turun keskustassa.
Pitäisikö mennä itsekin rivariasukkaana kokeilemaan iltasimoissa? Nakuna juoksentelemaan punaiset dildot päähän vaan tuonne takapihalle? Mitähän naapurit tuumaisivat postilaatikolla seuraavana. Aika varmasti pitäisivät hulluna, tuskin se xirikollisena. Vuodenvarmasti tietäisin ainakin yhden naapurin asian huomaavan, joka rivarissa on ainakin yksi naapurikyttääjä.
Vierailija kirjoitti:
No oli miten oli niin jos syyttäjät valittaa hoviin niin mahdolliset korvaukset pienenee koska on tekeillä lakimuutos joka rajaa koppikorvauksen max 180e/vrk, eivät voisi saada mitään 500e päivä korvauksia.
Tää on kyllä huono juttu, koska se vähentää viranomaisten halukkuutta tehdä työnsä hyvin ja huolellisesti. Nytkin heillä on kiire kaikkien juttujen kanssa, joten tämä tulee vain vähentämään kansalaisten oikeusturvaa entisestään.