Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Eroaminen ulkomailla ja paluu Suomeen lapsen kanssa

Vierailija
26.04.2026 |

Tilanne on todella hankala. Olemme suomalainen pariskunta ja meillä on parivuotias lapsi. Asumme toisessa maassa (Euroopassa) lähinnä miehen työn takia. Olen jäänyt lapsen hoidon kanssa todella yksin osittain miehen kiireisen työn, osittain turvaverkkojen puuttumisen ja myös miehen kykenemättömyydestä sopeutua arkeen lapsen kanssa.

 

Olen jo yli vuoden miettinyt eroa ja palaamista Suomeen. En ole missään vaiheessa ajatellut, että jäisimme asumaan ulkomaille, mutta mies on asettunut niin hyvin, että ei enää halua takaisin palata. Lapsi oli molempien yhteinen toive, mutta vasta syntymän jälkeen ilmeisesti miehelle selvisi, että elämä ei jatkukaan ihan samanlaisena kuin ilman lapsia. Olisin tarvinnut todella paljon enemmän apua ja tukea mieheltä ja tuntui, että jäin aivan yksin, mikä on katkeroittanut minut ja ajanut meidät erilleen. Miehen harrastukset ja menot ovat ajaneet aina oman jaksamiseni edelle, ja olen ollut paljon lapsen kanssa yksin.


Haluaisin palata Suomeen, mies ei. Olen varma, että mies ei suostu siihen, että muutamme lapsen kanssa kahdestaan takaisin Suomeen, vaikka en usko, että hänkään näkee suhteellamme tulevaisuutta enää. Laillisesti minulla ei liene oikeutta erottaa lasta isästään? Mitä vaihtoehtoja tässä on?

Kommentit (109)

Vierailija
101/109 |
27.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Elämässä ei aina saa sitä mitä haluaa. Sinä asut nyt ulkomailla ja se on teidän yhteinen asuinmaa ja ero menee sen maan lakien mukaan missä asutte ja lapsen huoltajuu päätetään asuinmaassa.

Et voi muuttaa Suomeen, et ainakaan nyt.

Totu elämään siellä. Hanki lapsenvahti ja ala elämään omaa elämääsi siellä.

Ei se elämä kovin ruusuista Suomessakaan ole ja ei se mies osallistu lastenhoitoon jos olette eri maassa!

Jospa se mies ajan mukaan muuttaa mieltänsä. Nyt vain olette siellä ja se on teidän koti

Vierailija
102/109 |
27.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihmettelen, miten kylmäsydämisiä vastauksia ap saa. Eikö ulkomailla saisi asua vai miksi ihmisiä ärsyttää noin paljon?


Ensinnäkään Kelan tukia ei yleensä saa paluumuuttajana ennen kuin on ollut Suomessa vuoden. Näin oli ainakin 6v sitten (itsekään en niitä tarvinnut mutta luin aikoinaan ohjeet.). 

Toiseksi aikuisiällä on todella vaikea rakentaa ulkomailla sosiaalista tukiverkostoa. Jos luulette sen olevan helppoa, niin katsokaapa omaa ystäväpiiriänne: montako ulkomaalaista Suomessa asuvaa ihmistä sieltä löytyy, joita autatte tarvittaessa? 


Kolmannekseen parisuhteesta on varmasti aina vaikea lähteä. Luultavasti vielä vaikeampaa, jos lähtö olisi eri maahan asti. Koetetaan nyt vaan yhdessä neuvoa ap:tä. 

Siinäkään ei ole yhtään mitään pahaa, että asuu ulkomailla ja haluaa sitten tulla Suomeen. Paluumuuttajan mukana tulee uutta osaamista ja verkostoja. 

Ulkomaille ei pidä lähteä eikä suhteeseen tehdä lasta, jos hankaluuksien tullen vaihtoehdoksi edes tulee paluu Suomeen. Ap ottaa vastuun päätöksistään eikä lähde repimään lasta irti asuinmaastaan ja isästään. Aikunen ihminen osaa järjestää asiansa ja verkostonsa maasta huolimatta.

Hehän olivat sopineet, että muutto ei ole pysyvä ja perheen oli koko ajan tarkoitus palata Suomeen. Mies yksipuolisesti on irtautunut tästä sopimuksesta.

Miten niin irtautunut sopimuksesta? Silloin ollaan jo tehty alunperin ihan päin persettä päätös muutosta, jos ei ole sovittu, että ollaanko ulkomailla 2 vai 12 vuotta. Miehen työthän sen määrittää, ei avioliitto. Ei ulkomailla ollessa pohdita että lähdetäänkö nyt vai kohta vai ei koskaan. Jos rossa nyt joku on sopimusta rikkomassa, niin ap. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
103/109 |
27.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totta kai se oli miehelle aluksi kova paikka kun joutui luopumaan arjen jakamisesta lapsensa kanssa, mutta hankalan alun jälkeen asiat asettuivat omiin uomiinsa. Isä voi kulkea niin monella tapaa mukana siinä lapsen arjessa ja tietenkin puolin ja toisin lennettiin kahden maan välillä. 

Sinun täytyy vaan uskaltaa. Hyvät asiat harvemmin tulee helpolla. 

Mistä luopua? Eihän se pässi ole jakanut sitä arkea lapsen kanssa tähänkään asti.

Apn mies on sopeutumut asuiaahan toisin kuin ap. He vain eivät ole sopineet lapsen hoitamiseen liittyviä asioita ja se ei kyllä erolla ratkea vaan sopimalla. 

Vierailija
104/109 |
27.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Totta kai se oli miehelle aluksi kova paikka kun joutui luopumaan arjen jakamisesta lapsensa kanssa, mutta hankalan alun jälkeen asiat asettuivat omiin uomiinsa. Isä voi kulkea niin monella tapaa mukana siinä lapsen arjessa ja tietenkin puolin ja toisin lennettiin kahden maan välillä. 

Sinun täytyy vaan uskaltaa. Hyvät asiat harvemmin tulee helpolla. 

Mistä luopua? Eihän se pässi ole jakanut sitä arkea lapsen kanssa tähänkään asti.

Apn mies on sopeutumut asuiaahan toisin kuin ap. He vain eivät ole sopineet lapsen hoitamiseen liittyviä asioita ja se ei kyllä erolla ratkea vaan sopimalla. 

Minustakin aplla menee myt sekaisin parisuhde, omat halut ja ahdistus sekä arjen pyöritys. Huolimatta sukupuolesta, sitä toimii sen mukaan miten arki itsellä rullaa niin kauan kunnes toinen sanoo, että asioiden on muututtava. Jos ongelma on asia x, se ei sillä korjaannu että epäreilusti ehdottaa ratkaisua asiaan y. Jos haluaa toisen osallistuvan lapsen hoitoon enemmän, sanoo sen eikä uhkaa erolla ja muutolla. 

Vierailija
105/109 |
27.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Eroaisin ensin ehkä siellä missä nyt olette. Asunto läheltä miestä ja katsoa hetki miten sujuu. Onko mies yhtään lapsen kanssa jne. Jos ei, niin muutat Suomeen. Ainakin olisit yrittänyt ja antanut mahdollisuuden. 

Minäkin tekisin näin. Eroaisin ensin, mies sopeutuu tai ei. Jos saat lapsen pääosin itsellesi ja mies hoitaa vain viikonloppuja tms satunnaista niin se ehkä vahvistaa asemaasi myöhemmin. Silti tuskin voit ikinä päättää maastamuutosta yksin.


Kinkkinen tilanne. 

Epäilen ettei muuta ratkaisua ole kuin kasvattaa lapsi hänen syntymämaassaan.


Hanki lakiasiantuntijan neuvoja asap!

Vierailija
106/109 |
27.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Elämässä ei aina saa sitä mitä haluaa. Sinä asut nyt ulkomailla ja se on teidän yhteinen asuinmaa ja ero menee sen maan lakien mukaan missä asutte ja lapsen huoltajuu päätetään asuinmaassa.

Et voi muuttaa Suomeen, et ainakaan nyt.

Totu elämään siellä. Hanki lapsenvahti ja ala elämään omaa elämääsi siellä.

Ei se elämä kovin ruusuista Suomessakaan ole ja ei se mies osallistu lastenhoitoon jos olette eri maassa!

Jospa se mies ajan mukaan muuttaa mieltänsä. Nyt vain olette siellä ja se on teidän koti

Juuri näin. Apn olisi jo tullut rakentaa elämäänsä ja verkostoaan tuolla, mutta ei ole myöhäistä nytkään. Lapsensa on niin pieni vielä, että koulu ei rajoita tekemisiä ja menemisiä, joten tuohan on helppo ja hyvä aika verkostoitua ja viettää aikaa muiden lapsiperheiden kanssa jne. Oma valinta, jos höperöityy kotona. Samaa sontaa se Suomessakin olisi. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
107/109 |
27.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Voisit ehdottaa hanelle ensin lyhyttä, määräaikaista kokeilua, että tulisit lapsen kanssa ensin vähäksi aikaa, esim. kesäksi tänne Suomeen.  Katsoisitte sitten sen jälkeen tilannetta uudelleen.

Olisiko mahdollista ap että sovitte että tulet lapsen kanssa vaikka vuodeksi takaisin kotimaahan ja katsotte tilannetta sitten? 

Jos kerran voit tehdä töitä mistä vaan ja lapsi ei ole koulussa. 

Taikka lapsen kouluikään asti. Ja lentelette sen ajan ees taas.

Vierailija
108/109 |
27.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko lapsi syntynyt ulkomailla? Kauanko olette olleet? Kuinka pitkä soppari miehelläsi on? 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
109/109 |
28.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Onko lapsi syntynyt ulkomailla? Kauanko olette olleet? Kuinka pitkä soppari miehelläsi on? 

Koska näihin ei vastata vaikka ne ovat oleellisimmat tiedot, ap on trolli ja aloitus ragebait. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä viisi yhdeksän