Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Eroaminen ulkomailla ja paluu Suomeen lapsen kanssa

Vierailija
26.04.2026 |

Tilanne on todella hankala. Olemme suomalainen pariskunta ja meillä on parivuotias lapsi. Asumme toisessa maassa (Euroopassa) lähinnä miehen työn takia. Olen jäänyt lapsen hoidon kanssa todella yksin osittain miehen kiireisen työn, osittain turvaverkkojen puuttumisen ja myös miehen kykenemättömyydestä sopeutua arkeen lapsen kanssa.

 

Olen jo yli vuoden miettinyt eroa ja palaamista Suomeen. En ole missään vaiheessa ajatellut, että jäisimme asumaan ulkomaille, mutta mies on asettunut niin hyvin, että ei enää halua takaisin palata. Lapsi oli molempien yhteinen toive, mutta vasta syntymän jälkeen ilmeisesti miehelle selvisi, että elämä ei jatkukaan ihan samanlaisena kuin ilman lapsia. Olisin tarvinnut todella paljon enemmän apua ja tukea mieheltä ja tuntui, että jäin aivan yksin, mikä on katkeroittanut minut ja ajanut meidät erilleen. Miehen harrastukset ja menot ovat ajaneet aina oman jaksamiseni edelle, ja olen ollut paljon lapsen kanssa yksin.


Haluaisin palata Suomeen, mies ei. Olen varma, että mies ei suostu siihen, että muutamme lapsen kanssa kahdestaan takaisin Suomeen, vaikka en usko, että hänkään näkee suhteellamme tulevaisuutta enää. Laillisesti minulla ei liene oikeutta erottaa lasta isästään? Mitä vaihtoehtoja tässä on?

Kommentit (60)

21/60 |
26.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Laitat lapsen hoitoon siellä missä olette ja menet töihin, jää vähemmän aikaa pyöritellä tippaleipäaivoissa tällaisia typeriä ideoita, olet sen jälkeen tasavertainen miehen kanssa ja saat sisältöä elämääsi.

Tätä minäkin kokeilisin ensin. Työssä käyminen voisi muuttaa asetelmaa. Millaiset lastenhoitomahdollisuudet teillä on siellä, ap?

🇺🇦🇮🇱

Vierailija
22/60 |
26.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja yhteiskunnanko pitäisi muka Suomessa sitten elättää sinut ja isältään ryöstetty lapsi? Kelan luukulle käsi ojossa? 

Kenen mukaan en itse käy töissä? Toimin yrittäjänä ja voin käytännössä työskennellä mistä vain. En ole tulossa ”Kelan elätettäväksi” vaan haluan lähelle omaa perhettäni ja ystäviäni, koska täällä olen täysin yksin lapsen kanssa.
Ap

Ota yhteyttä juristiin ja mieti hänen kanssaan ero valmiiksi ennen kuin edes puhut miehelle. Tsemppiä!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/60 |
26.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap:n tapauksessa molemmat ovat suomalaisia, ja varmaan avioliittokin on solmittu Suomessa, mutta vastaavanlaisissa tilanteissa pitää ottaa huomioon, onko molempien vanhempien kansalaisuus sama ja missä maassa eli minkä maan lakien mukaan naimisiin on menty. Voi myös vaikuttaa, missä lapsi on syntynyt, onko kaksoiskansalaisuus jne.

Toinen juttu on, että suuressa osassa Eurooppaa ja myös muuta maailmaa lapset menevät kouluun huomattavasti nuorempana kuin Suomessa (ainakin Ranskassa jo 3-vuotiaana), ja koulupäivätkin ovat jopa yhtä pitkiä kuin vanhempien työpäivät (sisältäen päiväunet ja harrastustoimintaa ja mitä vielä), jolloin hoitovastuu vähenee merkittävästi, eli jos se lapsessa kiinni oleminen ja turvaverkkojen puute on suurin ongelma, niin se helpottaa jo ihan pian. Jos mies ei enää miellytä, niin se on sitten toinen tarina.

Vierailija
24/60 |
26.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Olen palannut äitiyslomalta jo töihin ja lapsi on jo päivähoidossa. Mies ei vaan osallistu käytännössä mihinkään lasten asioiden hoitamiseen iltaisin tai viikonloppuina. Tästä on monet riidat käyty ja mikään ei muutu.

Ap

Siis lapsi on jo päivähoidossa etkä hoida lasta 24/7! Eihän ole homma eikä mitään hoitaa lasta iltaisin itse tuossa tilanteessa, vaikka mies ei yhtään osallistuisi. Sellaista se on, lapsen hoitaminen. Mietipä, kun olisit lapsesi kanssa oikeasti yksin 24/7 ilman mitään päiväkotia.

 

Etkä todellakaan voi erottaa lasta isästään tuolla tavoin, että miehesi jää sinne ja sä tulisit Suomeen - ellei mies siihen sitten suostu.

Sitten lykkäisit lapsen täälläkin päiväkotiin ja sen jälkeen kavereille ja isovanhemmilleko? Ja mies näkisi lasta kaksi kertaa vuodessa?

 

Kasva aikuiseksi ja hoida itse lapsesi. Ota vastuu.

25/60 |
26.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Jos tarina olisi toisinpäin ja mies suunnittelisi lapsen riistämistä äidiltä, niin mammat nousisivat joukolla kirkumaan takahajaloilleen. Mutta kun kyseessä on lapsen äiti, niin mies on aina tarinan paha roisto jolta voi viedä kaiken.

No eihän se lapsi ole kiinnostanut miestä tähän mennessäkään. Voihan ap palata Suomeen ja jättää lapsen isälle, jos se kerran isälle on niin tärkeä se lapsi? Jääkö hän sitten kotiin sitä hoitamaan ja jättää työnsä? Vai mitä mahtaisi iskämies tehdä? 

🇺🇦🇮🇱

26/60 |
26.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja yhteiskunnanko pitäisi muka Suomessa sitten elättää sinut ja isältään ryöstetty lapsi? Kelan luukulle käsi ojossa? 

Kenen mukaan en itse käy töissä? Toimin yrittäjänä ja voin käytännössä työskennellä mistä vain. En ole tulossa ”Kelan elätettäväksi” vaan haluan lähelle omaa perhettäni ja ystäviäni, koska täällä olen täysin yksin lapsen kanssa.
Ap

Et sä sitä lastas voi lykätä vanhemmillesi tai kavereillesikaan hoitoon. Jokaisella on omat menonsa ja tonttinsa hoidettavana.

Ihan yksin sä olisit täällä Suomessakin lapsesi kanssa, eikä miestä olisi senkään vertaa arkeasi auttamaan.

Kun lapsi on tehty, niin se lapsi myös hoidetaan itse. 

Tässä on kyllä realismia. Kuuntelisin tätä. 

🇺🇦🇮🇱

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/60 |
26.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja yhteiskunnanko pitäisi muka Suomessa sitten elättää sinut ja isältään ryöstetty lapsi? Kelan luukulle käsi ojossa? 

Kenen mukaan en itse käy töissä? Toimin yrittäjänä ja voin käytännössä työskennellä mistä vain. En ole tulossa ”Kelan elätettäväksi” vaan haluan lähelle omaa perhettäni ja ystäviäni, koska täällä olen täysin yksin lapsen kanssa.
Ap

No olithan sä ennen lastakin siellä "yksin". Luuletko, että voisit lykätä lapsenhoitovastuun vanhemmillesi ja kavereillesi? Kyllä se lapsi pitää ihan itse hoitaa.

Vierailija
28/60 |
26.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suunnittelet sen, miten lapsen oikeus tavata toista vanhempaansa onnistuu. Isällä lienee lomia, vähän maasta riippuen kaikenlaisia kirkollisia pyhiä, Briteissä bank holidayt jne. Selvität, miten paljon olet valmis maksamaan lapsen matkustamisesta isänsä luo, vietkö itse vai käytätkö jotain lentöyhtiön saattopalvelua jne.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/60 |
26.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ei perhettä noin kevyesti rikota! Ostat kalenterin keittiön seinälle ja merkitsette sinne lapsenhoitovastuun vuoroviikoille. Kumpikin pääsee joka toinen viikko iltaisin omiin harrastuksiin. 

Vierailija
30/60 |
26.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Ja yhteiskunnanko pitäisi muka Suomessa sitten elättää sinut ja isältään ryöstetty lapsi? Kelan luukulle käsi ojossa? 

Ei, vaan sinä huolehdit jatkossa!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/60 |
26.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Et voi noin vain muuttaa lapsen kanssa toiseen maahan ilman toisen huoltajan suostumusta, jos teillä on yhteishuoltajuus.  Haagin lapsikaappaussopimuksen perusteella lapsi voidaan määrätä palautettavaksi takaisin siihen maahan, jossa hän on asunut.


Jos mahdollista, yrittäkää neuvotella,  joskus konkreettinen suunnitelma (esim. tapaamiset, lomat, etäyhteys) voi auttaa toista vanhempaa hyväksymään muuton. Moni vastustaa muuttoa, koska pelkää menettävänsä lapsen.


Voit hakea lupaa muuttaa lapsen kanssa Suomeen paikalliselta tuomioistuimelta siinä maassa, jossa nyt asutte. Tuomioistuin arvioi lapsen etua: kumman vanhemman luona arki toimii paremmin, tukiverkostot (Suomi vs. nykyinen maa) ja vanhemman kyky huolehtia lapsen ja toisen vanhemman suhteesta.


Usein ensimmäinen askel on virallistaa ero ja sopia (tai riidellä) huoltajuudesta. Sen jälkeen muuttoa voidaan käsitellä osana huoltajuusasiaa. Tässä tilanteessa kannattaa oikeasti keskustella perheoikeuteen erikoistuneen juristin kanssa sekä nykyisessä maassa että Suomessa. Suomessa apua saa esimerkiksi Oikeusapu-palvelun kautta, ja myös Ensi- ja turvakotien liitto voi neuvoa ja tukea henkisesti.


Se mitä kuvaat eli yksin jääminen, kuormitus ja pettymys, on valitettavan yleistä tällaisessa tilanteessa, erityisesti ulkomailla ilman tukiverkkoa. Se, että harkitset paluuta Suomeen, ei ole mitenkään outoa.

Mutta jos toimit nopeasti ilman sopimusta, se voi kääntyä itseäsi vastaan juridisesti ja jopa vaikeuttaa lapsen saamista Suomeen pysyvästi.

Vierailija
32/60 |
26.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja yhteiskunnanko pitäisi muka Suomessa sitten elättää sinut ja isältään ryöstetty lapsi? Kelan luukulle käsi ojossa? 

Kenen mukaan en itse käy töissä? Toimin yrittäjänä ja voin käytännössä työskennellä mistä vain. En ole tulossa ”Kelan elätettäväksi” vaan haluan lähelle omaa perhettäni ja ystäviäni, koska täällä olen täysin yksin lapsen kanssa.
Ap

Siinä on yks aloitteleva expatti taas. Sinä verkostoidut muiden expattien kanssa ja kälätätte kahviloissa päivät pääksytysten samalla kun miehenne mahdollistavat teille tämän elämäntavan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/60 |
26.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ymmärrettävää, että haluaisit Suomeen takaisin. Onneksi nykypäivänä ei ole pakko katsella tuollaisia vätysmiehiä. 

Vierailija
34/60 |
26.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Et voi noin vain muuttaa lapsen kanssa toiseen maahan ilman toisen huoltajan suostumusta, jos teillä on yhteishuoltajuus.  Haagin lapsikaappaussopimuksen perusteella lapsi voidaan määrätä palautettavaksi takaisin siihen maahan, jossa hän on asunut.


Jos mahdollista, yrittäkää neuvotella,  joskus konkreettinen suunnitelma (esim. tapaamiset, lomat, etäyhteys) voi auttaa toista vanhempaa hyväksymään muuton. Moni vastustaa muuttoa, koska pelkää menettävänsä lapsen.


Voit hakea lupaa muuttaa lapsen kanssa Suomeen paikalliselta tuomioistuimelta siinä maassa, jossa nyt asutte. Tuomioistuin arvioi lapsen etua: kumman vanhemman luona arki toimii paremmin, tukiverkostot (Suomi vs. nykyinen maa) ja vanhemman kyky huolehtia lapsen ja toisen vanhemman suhteesta.


Usein ensimmäinen askel on virallistaa ero ja sopia (tai riidellä) huoltajuudesta. Sen jälkeen muuttoa voidaan käsitellä osana huoltajuusasiaa. Tässä tilanteessa kannattaa oikeasti keskustella perheoikeuteen erikoistuneen juristin kanssa sekä nykyisessä maassa että Suomessa. Suomessa apua saa esimerkiksi Oikeusapu-palvelun kautta, ja myös Ensi- ja turvakotien liitto voi neuvoa ja tukea henkisesti.


Se mitä kuvaat eli yksin jääminen, kuormitus ja pettymys, on valitettavan yleistä tällaisessa tilanteessa, erityisesti ulkomailla ilman tukiverkkoa. Se, että harkitset paluuta Suomeen, ei ole mitenkään outoa.

Mutta jos toimit nopeasti ilman sopimusta, se voi kääntyä itseäsi vastaan juridisesti ja jopa vaikeuttaa lapsen saamista Suomeen pysyvästi.

Tässähän tuli hyvä vastaus.

Lisäksi tuntuu siltä, että haluat vain paeta miehesi takia Suomeen ja lykätä lapsesi täällä kavereidesi ja vanhempiesi hoitoon. Ja lapselta menisi yhteys isäänsä.

Kyllä tämä asia nyt pitää ratkoa ihan eri tavalla kuin siten, että muutat yllättäen Suomeen 2-vuotiaan kanssa isän jäädessä sinne.

Haluatko enää olla tuon miehen kanssa? Siitäkö tässä onkin kyse? Muista, että lapsella on oikeus isäänsä. Myös sulla on vastuusi, kun olet lapsen tehnyt, sinä myös hoidat lapsen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/60 |
26.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Puhu äitisi kanssa miten toimit. Jos äitiin voi luottaa eikä vähättele ongelmaa. Voiko hän tukea.

Vierailija
36/60 |
26.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi ap:n pitäisi alistua miehen määrittämään asuinpaikkaan? Ihan ydenvertainen oikeus ap:llä on valita itselleen ja lapselleen asuinpaikka, kuten miehelläkin. Ihme naistenlatistajia taas palsta pullollaan.

Vierailija
37/60 |
26.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos tarina olisi toisinpäin ja mies suunnittelisi lapsen riistämistä äidiltä, niin mammat nousisivat joukolla kirkumaan takahajaloilleen. Mutta kun kyseessä on lapsen äiti, niin mies on aina tarinan paha roisto jolta voi viedä kaiken.

Ei, jos lapsen isä olisi palaamassa lapsen kanssa Suomeen.

 

Sen sijaan ulkkisisä kyll saisi vihat päälleen, jos olisi viemässä lasta omaan synnyinmaahansa.

Jos lapsi on syntynyt Suomessa ja viedään ulkomaille ilman toisen vanhemman lupaa niin kyseessä on lapsikaappaus. Eli näissä on eroja. Olennaista on syntymämaa.

Vierailija
38/60 |
26.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Onko isällä edellytyksiä hoitaa lasta? On kaksi vaihtoehtoa eli lapsi jää "kotiin", ja isä huolehtii tai lapsi lähtee sinun matkaan. Keskustelu miehen kanssa asiasta. Kirjoittamasi perusteella mies ei lapsen kanssa pärjää. 

Vierailija
39/60 |
26.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Miksi ap:n pitäisi alistua miehen määrittämään asuinpaikkaan? Ihan ydenvertainen oikeus ap:llä on valita itselleen ja lapselleen asuinpaikka, kuten miehelläkin. Ihme naistenlatistajia taas palsta pullollaan.

Lapsen asuinpaikka on nyt määritelty yhdessä. Toinen vanhempi ei sitä noin vain voi muuttaa. 

Vierailija
40/60 |
26.04.2026 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mene johonkin kaltaistesi seuraan kohdemaassa. Niitä seuroja on useita kaikkialla. Saat muuta ajateltavaa kuin turhuuksia, ehkä jotain järkevää tehtävää myös.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: viisi viisi kahdeksan