Nyt puhuu Vuosaaren tyttöjengin uhreiksi joutuneet vanhemmat suunsa puhtaaksi
On kyllä aika hurja meno siellä. Jokainen tyttö on potentiaalinen tyttöjengin uhri:
Kommentit (516)
Pska tytär - pska isä - pska perhe - pska suku.
Kyllä me Vuosaaressa olemme nähneet tämän kehityksen. Eriarvoisuus ajaa osan ihmisistä ahdinkoon. Emme pelkää muun maalaisia tai iholtaan eri värisiä, sillä suurin osa heistä on ihan kunnollisia tyyppejä.
Miksi tällainen tyttöjengi on päässyt syntymään? Siksi, että heille ei ole asetettu rajoja. Täällä kiusattujen lasten vanhemmat kertoo, että jengiläiset on välinpitämättömiä ja jopa nauttivat toisen satuttamisesta. Se on ikävää ja aikuiset tuntuu olevan aseettomia.
Joka tapauksessa tuon ikäiset tytöt tietää mitä tekevät ja ansaitsevat teoistaan rangaistuksen.
Vierailija kirjoitti:

Jos joku 11-13-vuotias tyttö nauttii toisen satuttamisesta, hänet on kasvatettu kieroon. Ok, voi olla joku yksi miljoonasta, joka on niin psykopaatti geneettisesti, että nauttii sellaisesta jo lapsena, mutta nämä kakarat on kasvatettu väärin ja he ovat pahasti häiriintyneitä. Hyvä, että tätä puidaan julkisesti ja poliisien kanssa, niin ehkä nämä pennut vielä heräävät ymmärtämään tilanteen vakavuuden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällaisten tapausten takia äänestän jatkossakin Perussuomalaisia. Ainoita jotka edes yrittävät tehdä jotain tälle ei- toivotulle kehitykselle
Persut leikkaa tukia, se lisää lapsiperheköyhyyttä ja syrjäytymistä, mikä lisää katkeruutta yhteiskuntaa kohtaan, rikollisuutta ja väkivaltaa.
"WÄÄ WÖÖ YHTEISKUNTA LEIKKAA TUISTA, JOTEN HYVÄ SYY ALKAA NEEKERÖIMÄÄN"
vassarin logiikka.
Ei se ainakaan auta että ihmiset suistetaan köyhyyteen.
Onko oikeistolaisille IKINÄ käyny edes mielessä että mistäköhän johtuu että Suomi on viimeset sata vuotta ollut niin turvallinen maa? Johtuisko se kenties edes osittain siitä että tämä oli hyvinvointivaltio? Ja miten tilanne vertautuu niihin maihin joissa ihmisillä ei ole edes ruokaa?
Suomi ei nimittäin ole aina ollut mitenkään erityisen turvallinen.Ne, jotka ovat liian tyhmiä työllistyäkseen eivät ansaitsekaan mitään. Joko kadulle tai vankilaan joutavat.
Tiesitkö, että yhden vangin ylläpito kuukaudessa maksaa yhteiskunnalle enemmän kuin että sama henkilö eläisi Kelan tuilla? Kustannat mieluummin verovaroistasi tämän kuin sosiaalituet?
No, suomalaisethan on tunnetusti valmiita maksamaan satasen siitä ettei naapuri saa viittä kymppiä. ;)
Ite ovat aiheuttaneet tämän tilanteen äänestyskäyttäytymisellä. Valitettavasti suurin osa suomalaisista on tyhmiä sekä naiiveja. Vieläkään eivät usko vaikka ollaan jo Ruotsin tiellä ma mu poliitikassa.
Kaikki lapset eivät synny hyville vanhemmille. Aivan arpapeliä millaiset elämän valttikortit saat. Marissa ja Amanda saivat vain hanttikortteja?
Ottakaa huomioon että lapset imevät nykyään vaikutteita myös somesta, jossa liikkuu paljon sairaampaa materiaalia kuin mitä ysärillä kukaan pääsi näkemään. Myös yhteiskunnan asenteet on koventunu mikä näkyy myös näissä keskusteluissa.
Vanhemmilla ei välttämättä ole tarpeeksi tietoa puuttua asiaan, mutta harva kasvattaa lapsista tarkoituksella psykopaatteja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällaisten tapausten takia äänestän jatkossakin Perussuomalaisia. Ainoita jotka edes yrittävät tehdä jotain tälle ei- toivotulle kehitykselle
Persut leikkaa tukia, se lisää lapsiperheköyhyyttä ja syrjäytymistä, mikä lisää katkeruutta yhteiskuntaa kohtaan, rikollisuutta ja väkivaltaa.
"WÄÄ WÖÖ YHTEISKUNTA LEIKKAA TUISTA, JOTEN HYVÄ SYY ALKAA NEEKERÖIMÄÄN"
vassarin logiikka.
Ei se ainakaan auta että ihmiset suistetaan köyhyyteen.
Onko oikeistolaisille IKINÄ käyny edes mielessä että mistäköhän johtuu että Suomi on viimeset sata vuotta ollut niin turvallinen maa? Johtuisko se kenties edes osittain siitä että tämä oli hyvinvointivaltio? Ja miten tilanne vertautuu niihin maihin joissa ihmisillä ei ole edes ruokaa?
Suomi ei nimittäin ole aina ollut mitenkään erityisen turvallinen.Ne, jotka ovat liian tyhmiä työllistyäkseen eivät ansaitsekaan mitään. Joko kadulle tai vankilaan joutavat.
Tiesitkö, että yhden vangin ylläpito kuukaudessa maksaa yhteiskunnalle enemmän kuin että sama henkilö eläisi Kelan tuilla? Kustannat mieluummin verovaroistasi tämän kuin sosiaalituet?
No, suomalaisethan on tunnetusti valmiita maksamaan satasen siitä ettei naapuri saa viittä kymppiä. ;)
Ite ovat aiheuttaneet tämän tilanteen äänestyskäyttäytymisellä. Valitettavasti suurin osa suomalaisista on tyhmiä sekä naiiveja. Vieläkään eivät usko vaikka ollaan jo Ruotsin tiellä ma mu poliitikassa.
Kokoomus on ollu vallassa melkein koko ajan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällaisten tapausten takia äänestän jatkossakin Perussuomalaisia. Ainoita jotka edes yrittävät tehdä jotain tälle ei- toivotulle kehitykselle
Persut leikkaa tukia, se lisää lapsiperheköyhyyttä ja syrjäytymistä, mikä lisää katkeruutta yhteiskuntaa kohtaan, rikollisuutta ja väkivaltaa.
"WÄÄ WÖÖ YHTEISKUNTA LEIKKAA TUISTA, JOTEN HYVÄ SYY ALKAA NEEKERÖIMÄÄN"
vassarin logiikka.
Ei se ainakaan auta että ihmiset suistetaan köyhyyteen.
Onko oikeistolaisille IKINÄ käyny edes mielessä että mistäköhän johtuu että Suomi on viimeset sata vuotta ollut niin turvallinen maa? Johtuisko se kenties edes osittain siitä että tämä oli hyvinvointivaltio? Ja miten tilanne vertautuu niihin maihin joissa ihmisillä ei ole edes ruokaa?
Suomi ei nimittäin ole aina ollut mitenkään erityisen turvallinen.Ne, jotka ovat liian tyhmiä työllistyäkseen eivät ansaitsekaan mitään. Joko kadulle tai vankilaan joutavat.
Tiesitkö, että yhden vangin ylläpito kuukaudessa maksaa yhteiskunnalle enemmän kuin että sama henkilö eläisi Kelan tuilla? Kustannat mieluummin verovaroistasi tämän kuin sosiaalituet?
No, suomalaisethan on tunnetusti valmiita maksamaan satasen siitä ettei naapuri saa viittä kymppiä. ;)
Olen valmis maksamaan siitä, että loinen on vankilassa viihtyisän kodin sijasta.
Se menee munkin verorahoista. Mieluummin maksaisin siitä että näistä nk loisista kasvaisi kunnon ihmisiä niin että koko hiton ongelmaa ei olisi ollenkaan olemassa. Mutta persuja ei kiinnosta hoitaa ongelmaa, vain syytellään ja kuvitellaan että ongelmat katoavat turpaan vedolla tai rahojen viemisellä. Miten se eroaa siitä että syyllistetään ja hyssytellään toisella puolella?
Ja ennen kaikkea, miten tää kaikki auttaa näitä lapsia yhteiskuntakelpoisiksi? Jos palstatrolleilla olis lapsia, tietäisitte että ette voi hallita kaikkea mitä lapset omaksuu tai ajattelee koska ne on yksilöitä eikä mitään ohjemoitavia robotteja joiden käytökseen vanhemmat voi vaikuttaa 100%. Vai olitteko itse täysin vanhempien ohjauksessa? No niinpä?
Jos mä olisin pentuna hakannut ja ryöstänyt jonkun, ei mutsi takuuvarmasti olisi puolustellut mua tai selitellyt tekojani niin, että "mutta kun hänellä on paha olla, täytyy ymmärtää, kehtaattekin aikuiset ihmiset tuomita pienen lapseni" jne lässytystä.
Mutsi ja avomiehensä olisivat antaneet mulle sellaisen selkäsaunan, että tulisin muistamaan sen lopun ikäni. Lisäksi olisin saanut haukkumisia pitkälle aikuisuuteen saakka. En olisi enää ikinä saanut penniäkään rahaa, uusia vaatteita tai viettää esimerkiksi synttäreitäni. Multa olisi viety omasta huoneestani ovi lopullisesti, samoin musiikin kuuntelu olis ollut kiellettyä lopun ikääni.
Ei olisi todellakaan hyysätty ja selitelty tekemisiäni parhain päin. Nykyajan kakarat on pilalle hemmoteltuja ja saavat tehdä ihan mitä tahansa, ilman seuraamuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällaisten tapausten takia äänestän jatkossakin Perussuomalaisia. Ainoita jotka edes yrittävät tehdä jotain tälle ei- toivotulle kehitykselle
Persut leikkaa tukia, se lisää lapsiperheköyhyyttä ja syrjäytymistä, mikä lisää katkeruutta yhteiskuntaa kohtaan, rikollisuutta ja väkivaltaa.
"WÄÄ WÖÖ YHTEISKUNTA LEIKKAA TUISTA, JOTEN HYVÄ SYY ALKAA NEEKERÖIMÄÄN"
vassarin logiikka.
Ei se ainakaan auta että ihmiset suistetaan köyhyyteen.
Onko oikeistolaisille IKINÄ käyny edes mielessä että mistäköhän johtuu että Suomi on viimeset sata vuotta ollut niin turvallinen maa? Johtuisko se kenties edes osittain siitä että tämä oli hyvinvointivaltio? Ja miten tilanne vertautuu niihin maihin joissa ihmisillä ei ole edes ruokaa?
Suomi ei nimittäin ole aina ollut mitenkään erityisen turvallinen.Ne, jotka ovat liian tyhmiä työllistyäkseen eivät ansaitsekaan mitään. Joko kadulle tai vankilaan joutavat.
Tiesitkö, että yhden vangin ylläpito kuukaudessa maksaa yhteiskunnalle enemmän kuin että sama henkilö eläisi Kelan tuilla? Kustannat mieluummin verovaroistasi tämän kuin sosiaalituet?
No, suomalaisethan on tunnetusti valmiita maksamaan satasen siitä ettei naapuri saa viittä kymppiä. ;)
Olen valmis maksamaan siitä, että loinen on vankilassa viihtyisän kodin sijasta.
Se menee munkin verorahoista. Mieluummin maksaisin siitä että näistä nk loisista kasvaisi kunnon ihmisiä niin että koko hiton ongelmaa ei olisi ollenkaan olemassa. Mutta persuja ei kiinnosta hoitaa ongelmaa, vain syytellään ja kuvitellaan että ongelmat katoavat turpaan vedolla tai rahojen viemisellä. Miten se eroaa siitä että syyllistetään ja hyssytellään toisella puolella?
Ja ennen kaikkea, miten tää kaikki auttaa näitä lapsia yhteiskuntakelpoisiksi? Jos palstatrolleilla olis lapsia, tietäisitte että ette voi hallita kaikkea mitä lapset omaksuu tai ajattelee koska ne on yksilöitä eikä mitään ohjemoitavia robotteja joiden käytökseen vanhemmat voi vaikuttaa 100%. Vai olitteko itse täysin vanhempien ohjauksessa? No niinpä?Jos mä olisin pentuna hakannut ja ryöstänyt jonkun, ei mutsi takuuvarmasti olisi puolustellut mua tai selitellyt tekojani niin, että "mutta kun hänellä on paha olla, täytyy ymmärtää, kehtaattekin aikuiset ihmiset tuomita pienen lapseni" jne lässytystä.
Mutsi ja avomiehensä olisivat antaneet mulle sellaisen selkäsaunan, että tulisin muistamaan sen lopun ikäni. Lisäksi olisin saanut haukkumisia pitkälle aikuisuuteen saakka. En olisi enää ikinä saanut penniäkään rahaa, uusia vaatteita tai viettää esimerkiksi synttäreitäni. Multa olisi viety omasta huoneestani ovi lopullisesti, samoin musiikin kuuntelu olis ollut kiellettyä lopun ikääni.
Ei olisi todellakaan hyysätty ja selitelty tekemisiäni parhain päin. Nykyajan kakarat on pilalle hemmoteltuja ja saavat tehdä ihan mitä tahansa, ilman seuraamuksia.
Sama juttu, mutta nykyään virallinen linja on eri ja vanhemmat saavat syytteen pahoinpitelystä jos antavat tukkapöllyä samalla tavalla kun meiän lapsuudessa. Sen voin kyllä tosin sanoa ettei se tukkapölly auttanut ainakaan omaan käytökseen ollenkaan, sai vain raivostumaan vielä enemmän.
Mutta maailma ja viihde ja netin puute loivat ihan erilaisen kasvuympäristön kuin mitä nykypennuilla on. Eikä ollut jengejä jotka värväsivät lapsia tekemään rikoksia.
Rahaa Rahaa Rahaa! Muuta ratkaisua ei ilmeisesti ole olemassakaan. Mites te selitätte sen että päihteiden ongelmakäyttö lisääntyy silloin kun taloudessa menee hyvin ja sitä myötä perheväkivalta ja itsemurhat.
Eikö se raha ratkaissutkaan kaikkia katajaisen kansan ongelmia, ehkä päinvastoin? Olisko mitenkään mahdollista ettei sosiaalituilla tai niiden puutteella ole mitään tekemistä sen kanssa että törkeästä huumausainerikoksesta tuomitun hustlaajan lapsesta tuli nuorisorikollinen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä voi miettiä miksi tämäkin asia on ollut esillä ja hyvin monien tiedossa ja silti se on voinut jatkua näinkin pitkään.
Kuinka monta muuta ikävää samankaltaista asiaa on kaikkialla muualla Suomessa, joihin ei kukaan uskalla ja kykene puuttumaan?
Pienemmillä paikkakunnilla toimii, sillä jos joku yrittää p--rrseillä, pistetään koko kylän voimalla kuriin.
Minun mummo asuu ikäihmisten palveluasunnossa, täältä pääkaupunkiseudulta pohjoisemmassa. Paikalliset 10-12 vuotiaat pojat alkoivat häiriköimään, säikyttelivät vanhuksia ikkunoiden takaa pimeässä kauhuleffa-naamarit naamalla, soittelemalla ovikelloa ja juoksemalla pakoon, hakkaamalla ikkunoihin, heittelivät kananmunia ikkunoihin, estivät vanhusten kulkemisen siirtämällä isoja ulkokukkaruukkuja ja polkupyöriä ulko-oviensa taakse, eli todella vakavaa turvallisuuden kannalta esimerkiksi tulipalon sattuessa!
Omaiset soittivat läheiseen kouluun että sieltä otettaisi kantaa asiaan ja valistettaisi asian vakavuudella, mutta paikallinen tunnettu ja itsekin entinen koulukiusaaja-opettaja ei reagoinut tähän mitenkään! Ei kuulemma yllättänyt.
Viimeinen niitti oli kun eräs vanhuksista sai sydänkohtauksen säikyttelyn seurauksena ja joutui sairaalaan! Vanhukset ottivat ohjat omiin käsiinsä, ja keräsivät noin 13-17 vuotiaita sukulaispoikia läheiseen metsään kytiksille, ja kun nuo p---rrrseilijä ipanat ilmestyivät säikyttelemään, nappasivat heidät kiinni ja pistivät kiertämään jokaisen asunnon ja pyytämään henkilökohtaisesti kaikilta vanhuksilta anteeksi.
Häiriköinti loppui siihen, ja nuo ipanat saivat hävetä silmänsä päästä kun tietonsa tulivat julki että ovat kiusanneet vanhuksia todella raukkamaisella tavalla.
Miksi nämä toiset lapset pistettiin asialle? Eikö aikuisilla, vanhusten omilla lapsilla, riittänyt kantti? Jos tarina on edes totta.
Etkö tajua että heti tulee haasteet käräjille jos täysi-ikäiset aikuiset puuttuvat asiaan ja kurittavat alaikäisiä.
Siksi laittoivat asialle alaikäisiä, pelottelemaan vähän nuorempia alaikäisiä, niskapersotteella.
Viisaita vanhuksia.
Vierailija kirjoitti:
Pahoinpitelijätytöt voisi lahjoittaa jonnekin vankilaan pedareiden ajanvietteeksi. Saisivat mitä ansaitsevat.
🤭
Miks pitäis välittää. On meit blondejaki
Vierailija kirjoitti:
Mentolisumutteita myydään esim. retkeilykaupoissa. Mulla on onnekseni lupa kantaa pippurisumutetta työni puolesta.
Todennäköisesti vain työtehtävissä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tällaisten tapausten takia äänestän jatkossakin Perussuomalaisia. Ainoita jotka edes yrittävät tehdä jotain tälle ei- toivotulle kehitykselle
Persut leikkaa tukia, se lisää lapsiperheköyhyyttä ja syrjäytymistä, mikä lisää katkeruutta yhteiskuntaa kohtaan, rikollisuutta ja väkivaltaa.
"WÄÄ WÖÖ YHTEISKUNTA LEIKKAA TUISTA, JOTEN HYVÄ SYY ALKAA NEEKERÖIMÄÄN"
vassarin logiikka.
Ei se ainakaan auta että ihmiset suistetaan köyhyyteen.
Onko oikeistolaisille IKINÄ käyny edes mielessä että mistäköhän johtuu että Suomi on viimeset sata vuotta ollut niin turvallinen maa? Johtuisko se kenties edes osittain siitä että tämä oli hyvinvointivaltio? Ja miten tilanne vertautuu niihin maihin joissa ihmisillä ei ole edes ruokaa?
Suomi ei nimittäin ole aina ollut mitenkään erityisen turvallinen.Ne, jotka ovat liian tyhmiä työllistyäkseen eivät ansaitsekaan mitään. Joko kadulle tai vankilaan joutavat.
Toivot siis että kaduilla ois mahdollisimman paljon elämäntaparikollisia niin että meillä tavallisilla työssäkäyvillä olisi mahdollisimman epäturvallista?
Jos alkaa nee keröimään niin joutuu vankilaan. Silleen niistä kaduista saadaan turvallisia.
Ymmärrätkö yhtään, miten kallis yksikin vankilavuorokausi on?
Ymmärrätkö sinä puolestasi, kuinka kallis yksi sairaalavuorokausi on? Se on noin 500 € - 1000 € / vrk / potilas. Vankilavuorokausi on noin 200 € - 300 € / vrk / vanki. Nyt tiedät.
Nuo tytöt ovat aiheuttaneet h**vetinmoisen laskun itselleen sairailla teoillaan.
Tyttöjengi on julkisten tietojen mukaan syyllistynyt ainakin 30 väkivaltarikokseen, joten yhden sairaalavuorokausilaskun yhteissumma kaikkien uhrien osalta on lievästi sanottuna jäätävä, jos jokainen uhri on joutunut viettämään edes yhden vuorokauden sairaalassa. Siinä jäävät vankilat kirkkaasti hopealle. Moni uhri on tosin saattanut joutua olemaan sairaalassa useamman kuin yhden yön, joten siitä vain laskemaan suuripiirteistä euromäärää, jonka likat saavat maksettavakseen! Summa 30 henkilön sairaalahoidosta on valtava, katsoi sitä miltä kantilta tahansa. Ja vaikkei jokainen uhri olisikaan joutunut viettämään kokonaista vuorokautta sairaalahoidossa, niin heidän saamansa hoito on silti ollut kallista yhteiskunnalle.
Olet muuten varmasti tietoinen siitä, että Suomessa rikosten tekijät ovat alaikäisinäkin vahingonkorvausvastuussa, vaikkeivät olisikaan vielä rikosoikeudellisessa vastuussa. Uhri, tai tässä tapauksessa uhrit, eivät siis jää ilman korvausoikeutta. Korvaukset voivat jäädä velaksi, mikäli niitä ei makseta heti ja ne seuraavat sitten mukana täysi-ikäisyyteen. Kello alkaa siis tikittää sillä sekunnilla, kun pikkurikollinen täyttää 18 vuotta. Sitä odotellessa!
PS
Jälkikasvunsa voi opettaa myös fiksuiksi ja vastuuntuntoisiksi ihmisiksi. Se ei ole mitään rakettitiedettä. Tämä lähinnä noiden tyttöjengiläisten huoltajille tiedoksi.
Mistä tiedät?