Kansalaisuus vaatii jatkossa kahdeksan vuoden asumista Suomessa, kun se nyt on viisi vuotta
Kommentit (130)
Miksi pitäisi olla kansalaisuus? Jos ei halua välttämättä äänestää tai asettua presidentinvaaliehdokkaaksi, niin oleskeluluvalla pärjää ihan mainiosti.
Vierailija wrote:

Viidessä vuodessa maassa asuneella ihmisellä on yleensä jo lapsia ja omaisuutta, ainakin asunto. Aika oleellista voida myös äänestää, asettua ehdolle jne.
Vierailija wrote:
Häiritsevää, että tänne tulleiden täällä saamilla lapsilla on Suomen kansalaisuus.
Sen pitäisi olla ehdollinen (ei rikoksia) 30 ikävuoteen saakka.
Suomen kansalaisuuden saa lapsi, jos vanhempi on Suomen kansalainen. Ei esim. kahden italialaisen täällä syntynyt lapsi ole Suomen kansalainen. Yhdysvalloissa on se sääntö, että jos syntyy siellä, saa kansalaisuuden, ei Suomessa.

Sitten ajaisi vaikka kerran vahingossa autolla ylinopeutta poliisin tutkaan ja sitä menisi koko rikokseton historia? Ei kovin reilua.
Kannattaisi ottaa mallia Sveitsistä tai Tanskasta jossa kansalaisuutta ei saa helpolla. Tämä tukee sitä, että demokratia toimii, eikä maata voi vallata niin helposti ulkoatulevilla.
Ikävä kyllä sosiaaliturva on myös maassa oleskeleville ulkomaalaisilla. Tästä pitäisi päästä eroon, ettei se toimi houkuttimena. Ja sehän toimii houkuttimena kehitysmaalaisille.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Miksi pitäisi olla kansalaisuus? Jos ei halua välttämättä äänestää tai asettua presidentinvaaliehdokkaaksi, niin oleskeluluvalla pärjää ihan mainiosti.
Viidessä vuodessa maassa asuneella ihmisellä on yleensä jo lapsia ja omaisuutta, ainakin asunto. Aika oleellista voida myös äänestää, asettua ehdolle jne.
Näytä sellainen tilasto, että tulijalla olisi oma ostettu asunto. Hyvä, jos on kieltä oppinut tarpeeksi, että pääsee tekemään edes siivoustyötä.

Olen asunut täällä 53 vuotta, eikä minulla ole lapsia, asuntoa eikä merkittävää omaisuutta.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Häiritsevää, että tänne tulleiden täällä saamilla lapsilla on Suomen kansalaisuus.
Sen pitäisi olla ehdollinen (ei rikoksia) 30 ikävuoteen saakka.
Sitten ajaisi vaikka kerran vahingossa autolla ylinopeutta poliisin tutkaan ja sitä menisi koko rikokseton historia? Ei kovin reilua.
Jollei osaa ajaa nopeusrajoitusten mukaan, saa kestää seuraukset.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Miksi pitäisi olla kansalaisuus? Jos ei halua välttämättä äänestää tai asettua presidentinvaaliehdokkaaksi, niin oleskeluluvalla pärjää ihan mainiosti.
Viidessä vuodessa maassa asuneella ihmisellä on yleensä jo lapsia ja omaisuutta, ainakin asunto. Aika oleellista voida myös äänestää, asettua ehdolle jne.
Näytä sellainen tilasto, että tulijalla olisi oma ostettu asunto. Hyvä, jos on kieltä oppinut tarpeeksi, että pääsee tekemään edes siivoustyötä.
Omalla miehelläni oli ainakin. Miksi oletat, että kaikki Suomen kansalaisuutta hakevat ovat jotenkin köyhiä? Meidänkin taloyhtiössä on on varmaan lähemmäs kymmenkunta perhettä, jotka asuvat omistusasunnoissa ja perheen toinen aikuinen on syntynyt muualla kuin Suomessa. Normaaleita, akateemisia lapsiperheitä.
Tukia saa kaikki rikolliset loisijat täällä ja saavat aasua ilman kansalaisuuttakin kymmeniä vuosia.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Miksi pitäisi olla kansalaisuus? Jos ei halua välttämättä äänestää tai asettua presidentinvaaliehdokkaaksi, niin oleskeluluvalla pärjää ihan mainiosti.
Viidessä vuodessa maassa asuneella ihmisellä on yleensä jo lapsia ja omaisuutta, ainakin asunto. Aika oleellista voida myös äänestää, asettua ehdolle jne.
Olen asunut täällä 53 vuotta, eikä minulla ole lapsia, asuntoa eikä merkittävää omaisuutta.
Minä olen vasta 50 ja minulla on lapsia, omaisuutta ja olen ollut vaaleissa ehdolla. Olen myös äänestänyt kaikissa vaaleissa, joissa olen ollut äänioikeutettu.
kansalaisuuden saamiseksi pitäisi olla jonkinlainen koe. kokeeseen voisi kuulua sellainen osuus että kättelee vastakkaisen sukupuolen edustajaa. jos kieltäytyy tuosta, niin tulee hylätty.
Vierailija wrote:
Miksi pitäisi olla kansalaisuus? Jos ei halua välttämättä äänestää tai asettua presidentinvaaliehdokkaaksi, niin oleskeluluvalla pärjää ihan mainiosti.
Presidentinvaaleihin ehdokkaaksi voi asettua vain syntyperäinen kansalainen. Etuuksiin ei tarvita kansalaisuutta.
Vierailija wrote:
kansalaisuuden saamiseksi pitäisi olla jonkinlainen koe. kokeeseen voisi kuulua sellainen osuus että kättelee vastakkaisen sukupuolen edustajaa. jos kieltäytyy tuosta, niin tulee hylätty.
Nykyisin on kielikoe. Se on aika kunnianhimoinen.
Nönnönnöö. Perstuslain muutostaistelu edessä ja vaaditaan kahden eduskunnan enemmistö.
Riikka Purra on asunut Suomessa 46 vuotta eikä ole tehnyt päivääkään palkkatöitä. Koska hän menettää kansalaisuutensa ja mihin hänet karkotetaan?
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Miksi pitäisi olla kansalaisuus? Jos ei halua välttämättä äänestää tai asettua presidentinvaaliehdokkaaksi, niin oleskeluluvalla pärjää ihan mainiosti.
Viidessä vuodessa maassa asuneella ihmisellä on yleensä jo lapsia ja omaisuutta, ainakin asunto. Aika oleellista voida myös äänestää, asettua ehdolle jne.
Tässä asunto on yhteiskunnan hommaama ja tulla maksettu...
Vierailija wrote:
Riikka Purra on asunut Suomessa 46 vuotta eikä ole tehnyt päivääkään palkkatöitä. Koska hän menettää kansalaisuutensa ja mihin hänet karkotetaan?
Hanki apua tuohon pakkomielteeseen.
Vierailija wrote:
Vierailija wrote:
Häiritsevää, että tänne tulleiden täällä saamilla lapsilla on Suomen kansalaisuus.
Sen pitäisi olla ehdollinen (ei rikoksia) 30 ikävuoteen saakka.
Suomen kansalaisuuden saa lapsi, jos vanhempi on Suomen kansalainen. Ei esim. kahden italialaisen täällä syntynyt lapsi ole Suomen kansalainen. Yhdysvalloissa on se sääntö, että jos syntyy siellä, saa kansalaisuuden, ei Suomessa.
Samoin monessa Etelä-Amerikan maassa.
Ei mene noin, kyllä tukia saa nekin joilla ei kansalaisuutta ole.