Minkä takia me joudumme maksamaan yrittäjien eläkkeet
Kun eivät itse halua niitä kerryttää? Miksi näitä kykypuolueen loisijoita psspotaan?
Kommentit (193)
Yrittäjän eläkemaksu (YEL) vuonna 2026 on 24,40 % vahvistetusta työtulosta. Maksu lasketaan yrittäjän arvioidun työpanoksen arvon (työtulo) perusteella, ei todellisen ansiotulon mukaan. Aloittava yrittäjä saa 22 % alennuksen neljän ensimmäisen vuoden ajaksi. YEL on pakollinen, jos työtulo on vähintään 9 423,09 €/vuosi.
Yrittäjät maksavat parin miljoonan ihmisen palkat ja loppujen tuet.
Maksoin yrittäjänä ollessani YEL-maksujani 850 e/kk. Myös moni asiakkaani maksoi asianmukaista eläkettä. Oli muutamia, jotka maksoivat vähän ajatuksena sijoittaa rahat kasvamaan muualla kuin eläkeyhtiön hallussa. Heistäkin yli puolella oli työhistorian mukana kertynyttä eläkettä, joten eivät ole jäämässä takuueläkkeelle.
Tuo strategia on nyt siis kielletty ja YEL maksun on vastattava työn arvoa paremmin.
Moni yrittäjä ei ole välittänyt siitä riskistä tai ei ole tajunnut, että sairauspäiväraha määräytyy YEL mukaan ja työkyvyttömyyseläke myös.
Jouduin työkyvyttömyyseläkkeelle pari vuotta sitten ja koska YEL oli oikealla tasolla, sain sen mukaisen sairauspäivärahan sekä myöhemmin eläkkeen. Jos olisin maksanut pikku summaa YELiä, olisin täysin pulassa nyt.
Vierailija kirjoitti:
Yrittäjät, opiskelijat ja maanviljelijät, kolmen ryhmä jotka valittavat eniten ja maksavat vähiten veroja.
Unohdit ne jotka elävät pysyvästi pelkillä yhteiskunnan tuilla. He vasta valittavatkin.
Vierailija kirjoitti:
Kokoomus onkin kommunistinen puolue? Nytkö yrittäjä saa pitää voitot mutta ei vastaakaan enää riskeistä?
Kokoomusta kiinnostaa vaan saada kaikki raha ja valta. Jos kommunismi auttaa siinä, ei se kokkaria haittaa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on takuueläke ja sen saa myös yrittäjät. Valtion budjetista maksetaan yhä enemmän yrittäjien eläkkeitä, viime vuonna luku oli jo puoli miljardia euroa valtion varoista ja tulevaisuudessa se on yhä suurempi. Moni yrittäjä on jättänyt työeläkkeensä maksamatta, koska valtio maksaa ja sijouttanut nekin rahat omaan varallusuuteen tai sijlituksiin, jolloin eläkeiässä ne realispidaan ja otetaan valtiolta eläkettä. Ja ennen jopa niitä maksettiin ulkomaille, kuten Espanjan aurinkorannoille kun nämä yrittäjt viettivät siellä eläkeiviään valtion piikkiin.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/0370ccf0-3d28-480f-82d1-bb24ab3f9…
"Valtion budjetista maksetaan yhä enemmän yrittäjien eläkkeitä, viime vuonna luku oli jo puoli miljardia euroa valtion varoista ja tulevaisuudessa se on yhä suurempi."
Suomalaiset yrittäjät eli valtion elätit 😠
Mutta tuo on murto-osa siitä mitä työeläkkeitä maksetaan. Yrittäjät ovat ainoa porukka, jotka maksavat niitä omia eläkkeitään. Se että jos jotkut sen lisäksi saavat takuueläkkeen, kun kertymä on vielä huonompi kuin työeläkkeessä, on vain oikeus ja kohtuus.
Eli yrittäjän palveluita ostava asiakas ei ole lainkaan mukana kuviossa. Maksamassa sen yrittäjän eläkettä. Se eläke vaan ilmestyy itsestään. Koska "yrittäjä".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suomessa on takuueläke ja sen saa myös yrittäjät. Valtion budjetista maksetaan yhä enemmän yrittäjien eläkkeitä, viime vuonna luku oli jo puoli miljardia euroa valtion varoista ja tulevaisuudessa se on yhä suurempi. Moni yrittäjä on jättänyt työeläkkeensä maksamatta, koska valtio maksaa ja sijouttanut nekin rahat omaan varallusuuteen tai sijlituksiin, jolloin eläkeiässä ne realispidaan ja otetaan valtiolta eläkettä. Ja ennen jopa niitä maksettiin ulkomaille, kuten Espanjan aurinkorannoille kun nämä yrittäjt viettivät siellä eläkeiviään valtion piikkiin.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/0370ccf0-3d28-480f-82d1-bb24ab3f9…
"Valtion budjetista maksetaan yhä enemmän yrittäjien eläkkeitä, viime vuonna luku oli jo puoli miljardia euroa valtion varoista ja tulevaisuudessa se on yhä suurempi."
Suomalaiset yrittäjät eli valtion elätit 😠
Mutta tuo on murto-osa siitä mitä työeläkkeitä maksetaan. Yrittäjät ovat ainoa porukka, jotka maksavat niitä omia eläkkeitään. Se että jos jotkut sen lisäksi saavat takuueläkkeen, kun kertymä on vielä huonompi kuin työeläkkeessä, on vain oikeus ja kohtuus.
Tämä niin isosti! On todella kieroutunut ajatusmaailma ihmisellä, joka kuvittelee että yrittäjä, joka maksaa veroa kuten palkkatyössä läy äkin (ja enemmänkin) ja sen lisäksi YELin, olisi jotenkin vähemmän maksamassa. Yrittäjä maksaa koko ajan enemmän. Ja sitten hänen eläkkeensä muka on ongelma. Tottakai hänen kuuluukin saada veroillaan eläkettä kuten muidenkin, jos YELillä maksettu eläke jää alhaiseksi.
Miksi siis palkansaajalla (joka maksaa niitä veroja) ei saisi olla/tulla eläkettä?
Mistä luulet että se sinun eläkkeesi maksava työnantaja on tullut? Tippunut taivaalta? Vai joku kenties perustanut yrityksen?
Tottakai yrittäjien kuluu maksaa omat eläkkeensä heti kun mahdollista mutta jos ei aloittaessa mitään liennytyksiä saa, ei meillä olisi niitä palkkoja maksavia YRITYKSIÄKÄÄN.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanos se. On meillä upeat yrittäjät. Yrittävät veronmaksajien laskuun. Voitot heille ja maksut meille. Suomi nousuun.
Yrittäjät maksavat kaikkien työntekijöittensä eläkkeet joten aika tasapuoliselta kuullostaa.
Olisiko hyvä ratkaisu jos yksityispuolen työntekijät maksaisisvat omat eläkkeensä niin yrittäjille jäisi rahaa oman eläkertymänsä maksuun.
Se eläke on osa työntekijän palkkaa. Ei ole yrittäjän hyväntekeväisyyttä, vaikka kuinka valitat.
Vierailija kirjoitti:
Mistä luulet että se sinun eläkkeesi maksava työnantaja on tullut? Tippunut taivaalta? Vai joku kenties perustanut yrityksen?
Tottakai yrittäjien kuluu maksaa omat eläkkeensä heti kun mahdollista mutta jos ei aloittaessa mitään liennytyksiä saa, ei meillä olisi niitä palkkoja maksavia YRITYKSIÄKÄÄN.
Jotenkin tuntuu nuo maksut noilta veijareilta unohtuvan jatkossakin... Ja sitten vielä erikseen nää puliveivarit, jotka aina yhteiskunnan, eli kunnon työssäkäyvien ihmisten, rahoilla perustavat uutta yritystä toisensa perään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yrittäjät, opiskelijat ja maanviljelijät, kolmen ryhmä jotka valittavat eniten ja maksavat vähiten veroja.
Unohdit ne jotka elävät pysyvästi pelkillä yhteiskunnan tuilla. He vasta valittavatkin.
No, eikö perussuomalaisia incelejä ole jo mollattu tarpeeksi...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokoomus onkin kommunistinen puolue? Nytkö yrittäjä saa pitää voitot mutta ei vastaakaan enää riskeistä?
Kokoomusta kiinnostaa vaan saada kaikki raha ja valta. Jos kommunismi auttaa siinä, ei se kokkaria haittaa
Näin se on, voitot on yksityisiä, kulut yhteisiä... Perinteinen kokkaristrategia.
Haluatko maksaa loisijatulijoiden eläkkeet,jo 150miljoonaa vuosi.
Vierailija kirjoitti:
Yrittäjät maksavat parin miljoonan ihmisen palkat ja loppujen tuet.
Asiakkaat maksavat tuon kaiken...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yrittäjät, opiskelijat ja maanviljelijät, kolmen ryhmä jotka valittavat eniten ja maksavat vähiten veroja.
Unohdit ne jotka elävät pysyvästi pelkillä yhteiskunnan tuilla. He vasta valittavatkin.
Puhut itsestäsi? Voit lopettaa valittamisen vaikka heti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kokoomus onkin kommunistinen puolue? Nytkö yrittäjä saa pitää voitot mutta ei vastaakaan enää riskeistä?
Kokoomusta kiinnostaa vaan saada kaikki raha ja valta. Jos kommunismi auttaa siinä, ei se kokkaria haittaa
Näin se on, voitot on yksityisiä, kulut yhteisiä... Perinteinen kokkaristrategia.
Niistä voitoista kunnia yksilölle, kuluista vastuu muille...kokkarilogiikkaa
Jos kampaamojen maksut kaksinkertaistaan niin he pysyvät maksamaan omat eläkkeensä.
Oletko valmis?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yrittäjät maksavat parin miljoonan ihmisen palkat ja loppujen tuet.
Asiakkaat maksavat tuon kaiken...
Miten ja mistä asiakkaat maksaisivat jos ei olisi yrityksiä?
Vierailija kirjoitti:
Maksoin yrittäjänä ollessani YEL-maksujani 850 e/kk. Myös moni asiakkaani maksoi asianmukaista eläkettä. Oli muutamia, jotka maksoivat vähän ajatuksena sijoittaa rahat kasvamaan muualla kuin eläkeyhtiön hallussa. Heistäkin yli puolella oli työhistorian mukana kertynyttä eläkettä, joten eivät ole jäämässä takuueläkkeelle.
Tuo strategia on nyt siis kielletty ja YEL maksun on vastattava työn arvoa paremmin.
Moni yrittäjä ei ole välittänyt siitä riskistä tai ei ole tajunnut, että sairauspäiväraha määräytyy YEL mukaan ja työkyvyttömyyseläke myös.
Jouduin työkyvyttömyyseläkkeelle pari vuotta sitten ja koska YEL oli oikealla tasolla, sain sen mukaisen sairauspäivärahan sekä myöhemmin eläkkeen. Jos olisin maksanut pikku summaa YELiä, olisin täysin pulassa nyt.
Onneksi tähän on tulossa muutos, mutta vaata 2028. Nyt tuo YEL maksu on ihan summamutikassa annettu luku, jis olet korkeasti koulutettu niin sun YEL maksu määräytyy sen mukaan paljonko saisit jos olisit palkansaajana. Esim jos palkka oli 4000€/kk niin oletuksena just toi 800€/kk YEL. Tämä on aloittelevan yrittäjän painajainen koska voi olla että uusi yritys ei heti saa asiakkaita tai tuloa niin ulosotossa 6kk jälkeen on 4000€ vaikka yritys ei olisi myynyt mitään. Samalla muut kulut vaan juoksee kuten vastuuvakuutukset, markkinointi jne.
Mutta 2028 uudistuksessa tuo YEL tulee vastaamaan oikeasti yrittäjien saamia tuloja kun se lasketaan tulosta, ei vain summamutikassa hatusta revitystä arviosta. Olen odottanut tätä muutosta koska tuo aikaisempi on estänyt yrittäjyyteni. Tosin, tuo tulee mulle liian myöhään. En jaksa odottaa 1.5-2 v että tämä saadaan varmasti läpi. Ensi vuoden alussa viimeistään kun ansiosidonnaiseni loppuu muutan verokannalta suotuisampaa maahan. Olen ajatellut Espanjaa, Irlantia tai Viroa potentiaalisina kohteina. Pystyn sieltä tekee töitä suomalaisille firmoille ja samalla myymään tuotetta kansainvälisesti.
Ainoa tapa että Suomi lähtee nousuun on se että pienyrittäjyyttä tuetaan jottei kyvykkäiden tarvitse istua työttömänä kortistossa.
Ihan kantasuomalaisista on kysymys.