Puoliso ei koskaan auta
Maksusta saattaa esimerkiksi auton renkaat vaihtaa, mutta usein vaihdatan ne paikallisella nuorella yrittäjällä, niin meneepähän rahat edes oikeaan tarpeeseen. Hän tekee asioita silloin kun ne palvelevat häntä itseään, mutta vetäytyy tai "ei ymmärrä/muista" silloin, kun kysyn miksi toimii kuten toimii.
Jos olen kipeänä, ei tee esimerkiksi ruokaa - korkeintaan ostaa itselleen valmista tai wolttaa itselleen. Ei edes kysy, haluanko minä tilata samalla kertaa?
Hän ei laita pyykkejä illalla kuivumaan, vaikka pyytäisin - korkeintaan myttää yhteen läjään ne sohvan reunalle, jossa ne on siihen siihen asti, että tulen yövuorosta.
Jos pitäisi käydä kaupassa, mutta minulla menee ylitöiksi, puoliso kyllä käy kaupassa, mutta ei muka löydä mitään mitä pyydän tuomaan, joten tulen kotiin vain todetakseni, että minun pitää raahautua kuitenkin kaupppaan.
Jos taason itse kipeänä, sen kyllä kuulee kaikki ja varsinkin minä, niin dramaattisesti köhii. Kaveri jos soittaa, niin onkin niin reipasta poikaa että.
Tässä vain muutamia esimerkkejä. En passaa juuri sen vuoksi, että se on aina ollut yksipuolista, mutta olisihan se kiva jos edes vähän löytyisi aikuisilta ihmisiltä empatiataitoja. Turha varmaan edes haaveilla?
Kommentit (88)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epäilen voiko tämä aloituksen tarina olla totta. Avasi silti silmät kuinka itsestäänselvyytenä omaa miestä pidän. Pitääpä muistaa heti tänään jo kiittää ja kertoa kuinka paljon arvostan, kun istun valmiiseen iltapalapöytään.
Tuo valmiiseen pöytään istuminen ei toteutunut koskaan perheessäni, jossa 2 yhteistä lasta .
Kuppi meni nurin, kun lapset valitti nälkäänsä tullessani työstö ja koulutuksesta yhtenä iltana.
Äijällä ei ollut nälkä. Omaan suuhun kyllä ruokaa sai mätettyä.
Sanoin sille, että et edes roskapussia saanut vietyä ulos.
Lähtöpassi äijälle tuli.
*työstä
Herää kaksi kysymystä.
1. .Miksi olet hänen kanssa yhdessä
2. Miksi et tee asialle jotain ennemmin kuin valitat täällä.
Kait itse oot kämppis myös?! Ap lähde tai pese vain omat pyykkisi, käyt kaupassa ja laitat ruokaa vain itsellesi. Suotta valitat. Minun aviomieheni parhaillaan imuroi, kun lopettaa, minä luutuan. Osaa pestä pyykkiä, laittaa kuivumaan, käy kaupassa, laittaa ruokaa. On osannu hienosti kasvattaa kaksi poikaa. Minä hallitsen myös koti hommat. Teen vuorotyötä, jakautuu kotityöt.
Vierailija kirjoitti:
Mitä ap itse saat tuosta suhteesta? Puoliso ainakin saa ilmaisen taloudenhoitajan ja palvelua viimeisen päälle.
Tulee mieleen Mankelin sketsi jossa vaimo on viimeisillään raskaana mutta mies on se joka on jatkuvasti vailla palvelua ja passaamista.
En todellakaan tiedä miksi se on minun kanssa. Itse olen, koska rakastuin persoonaan, mutta en rakasta näitä hänen itsekkäitä ominaisuuksiaan. Ja ei hän tosiaan ihan näin itsekäs ollut alussa, suhteen ensimmäisinä vuosina kustansi esim. kotimaan matkoja ilman vastapalveluksia tai takaisinmaksuaikatauluja. Siis pari kertaa vuodessa, ei mitenkään jatkuvasti. Minä myös vastavuoroisesti tarjouduin maksamaan, mutta puoliso kieltäytyi systemaattisesti.
Hänelle ei ole ongelma jos ei ole ruokaa tai pyykkejä pesty. Meillä oli kerran pesukone rikki ja huollon ajan hän vei vaatteet pesulaan. Koskaan ei edes kysynyt, että onko minulla pyykkejä antaa samalla. Ei hän kuulema sellaisia tajua kysyä? En tiedä sitten johtuuko siitä että on ainut lapsi vai mistä..
Nyt kun vuosia on takana useita, sitä on oppinut pyörittämään arkea niin, että puolisosta on minullekin mahdollisimman vähän "vaivaa". Mutta nyt kun on vähän kremppaa jo, niin alkaa ehkä todellisuus iskeä, että yksin taidan olla suhteessa. Onnettomuuteni jäljiltä jaksoi kaksi viikkoa auttaa ja oli tosi huomaavainen, mutta sitten se loppui kuin seinään.
Meillä käytännössä on omat ruuat, pestään omat pyykit, on omat rahat jne. Ei ole mitään raha- tai peliongelmia, päin vastoin puoliso on pihi kuin mikäkin Roope Ankka. Kai se sitten näkee tässä suhteessa sellaista hyötyä, että suhteessa oleminen on hänelle halvempi vaihtoehto kuin olla yksin.
Ap

No, tuossa on todellinen hän. Alussa hän esitti, että sinut saisi koukutettua häneen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No tuollaisen kanssa yhdessä olo on onneksi kuitenkin ihan vapaaehtoista.
Sepä se. Järki sanoo, että äkkiä pois. Jostain syystä sydän taas ihan toista mieltä. Eikä puoliso näni pahasti omaan napaansa tuijottava ollut kun tavattiin!
AP
Minusta nyt oli palaveri paikka ja sanot suoraan tuolle hyypiölle, että nyt pitää muutos tulla tähän tilanteeseen. Tämä ei enää voi jatkua näin jne. Etkä maksa mistään renkaitten vaihdosta. Ihan sairasta touhua. Arvosta sinä itseäsi. Äläkä alistu tuohon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuon pihtaamisesta ja nalkuttamisesta saa. Onnittelen.
Kyllä se on mies joka pihtaa vielä tämän kaiken lisäksi.
AP
Kokeile kysyä, paljonko sun pitää laittaa pätäkkää pöytään, että alkaa kiinnostamaan. Jos rahalla irtoo, on mie&hu()ra.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä saat olemalla suhteessa ihmisen kanssa joka ei ota sinua millään tavalla huomioon? Siitä voi myös suoraan päätellä ettei hän arvosta sinua yhtään.
Ja mikä pahinta, ap ei itsekään arvosta itseään.
Tai sitten koko tarina on vain keksittyä ja tarkoituksena trollata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Epäilen voiko tämä aloituksen tarina olla totta. Avasi silti silmät kuinka itsestäänselvyytenä omaa miestä pidän. Pitääpä muistaa heti tänään jo kiittää ja kertoa kuinka paljon arvostan, kun istun valmiiseen iltapalapöytään.
Tuo valmiiseen pöytään istuminen ei toteutunut koskaan perheessäni, jossa 2 yhteistä lasta .
Kuppi meni nurin, kun lapset valitti nälkäänsä tullessani työstö ja koulutuksesta yhtenä iltana.
Äijällä ei ollut nälkä. Omaan suuhun kyllä ruokaa sai mätettyä.
Saat siis miesvihat tulille siitäkin että ihminen syödessään ruokkii vain itseään? Bravo!
Tällaisen miehen sitten valitsit...miksi?
Ja pikkasen haljua että omat huonot valinnat kääntyvät vihan lietsomiseksi koko sukupuolta vastaan.
Ja ne kunnolliset miehethän eivät edes kelpaa!
Miehesi on itsekeskeinen nuija. Ei ole kultakimpale hän. Anna sen mennä.
Näitä lukiessa ei enää harmita niin paljon olla sinkkuja. Oikeesti mitvit!!? Oikeesti maksat miehellesi renkaanvaihdosta? Sairautta on monenlaista..
Palauta äidille kasvatettavaksi. Isäähän hänellä ei koskaan ole ollut miehen mallia antamassa.
Sitä saa, mitä tilaa. Rakastat ongelmia kun olet tyypin kanssa. Selvitä pääsi!
Vierailija kirjoitti:
Palauta äidille kasvatettavaksi. Isäähän hänellä ei koskaan ole ollut miehen mallia antamassa.
Voi hommata myös paikan kasvatuslaitokseen tälle untamolle.
Miksi sä olet tuollaisen kansaa?? Mitä se on, mitä saat teidän elämästä, että kannattaa mieluummin jäädä kuin lähteä?
Kun muutatte erilleen, niin taakka kevenee harteiltasi. Tämän havaitsin omalla kohdallani. Helpotti kummasti. Nyksä on eri maata.
Mitä jos luettelisit tähän hänen hyvät puolensa, niin nähtäisiin mitä suhde todella antaa sinulle. Taitaa jäädä lista aika lyhyeksi.