Kärsiikö muistisairas, jos häntä vie eri paikkoihin?

Kyllä. Jos paikka ruuhkainen ja helposti ahdistuva aistiherkkä. Riippuu ihmisestä missä tottunut olemaan ja missä ei. Osa käy vaan joskus kaupassa tai kauppakeskuksessa nopeaan. Luonnossa. Yksilöitä kaikki.

Ei kaikki muistisairaat ole samasta puusta veistettyjä. Toiset voi ahdistua ja toiset tykkää, ei siinä oikein muu auta kuin kokeilla oman muistisairaan kanssa miten se suhtautuu.

Riippunee mitä hän itse haluaa ja tunnistaako vielä paikkoja jossa on aiemmin käynyt ja tapaamiaan ihmisiä. Jos ei, saattavat vieraat paikat ja ihmiset aiheuttaa pelkkää ahdistusta.

Yleensä muistisairas sanoo, haluaako lähteä. Ja sanoo, jos haluaa pois. Siis jos sairaus on vielä sellaisessa vaiheessa että ylipåänsä pystyy lähtemään.

Minulla on kokemuksia vain hännättömistä muistisairaista.

Jos omaisesi ei halua enää lähteä pois turvallisesta ympäristöstä, niin älä pakota lähtemään. Ulkopuolinen maailma voi olla hämmentävä ja pelottava sairauden tilasta riippuen. Myös käsittämätön, kun ei pysty hahmottamaan maailmaa, kuten terveet. Omakohtainen esimerkki: omainen hahmotti kodin ulkopuolella ihmiset outoina, pelottavina ja tunnistamattomina hahmoina, jotka eivät olleet ihmisiä.

Siinä vaiheessa kun ihminen ei enää muista, mitä viisi minuuttia sitten tapahtui, ei kannata lähteä kuskaamaan mihinkään.

Kun ei mitään muistijälkeä jää kuitenkaan.  

Tietysti voi aina väittää, että jos se ihminen selvästi viihtyi tai ilahtui, niin onhan se sillä nimenomaisella hetkellä hyväksi hänelle, mutta virkistyykö hänen mielensä sitten yhtään pitemmäksi aikaa niin, että voisi ajatella hänen olevan hyvällä mielellä edes jonkun tunnin jälkeenpäin?  Saako hän siitä positiivisuutta päiväänsä?

Näitä voi pohtia.  

Ulkoilu on varmasti hyväksi, mutta monet saattaa pelätä, kun eivät tunnista missä ovat.

Oma äitini ei ollut muistisairas, mutta hän eli niin kovin vanhaksi joten mieli jo hapertui eikä oikein jaksanut kaikkea.  Kyyditsin häntä autossa ja kyllä hän kaikki paikat tunsi ja tiesi, mutta ei tuntunut olevan yhtään kiinnostunut mistään uudesta.  Kun näytin hänelle, missä se uusi ostoskeskus oli, mistä oli puhuttu, niin ei jaksanut siitä kiinnostua.  Tuttuja paikkoja kyllä katseli mielellään ja muisteli mitä oli ennen ollut jne.

Oikeastaan minusta tuntui, ettei hän niin mielellään sieltä kotoa mihinkään halunnut lähteäkään.  Hänelle jo riitti ne omat pienet ympyrät, ja televisio tietenkin.  Urheilua hän seurasi viimeiseen asti.