Ratkaiskaa mun pyykinkuivatusongelma
olohuone on vauvan tulon jälkeen muuttunut pelkäksi kodinhoitohuoneeksi, ts. on täynnä pyykkitelineitä. Kylppäriin eivät telineet mahdu, eikä myöskään kuivausrumpu.
Kielsin jo perhettä tekemästä turhaa pyykkiä ja harventamaan vaatteiden vaihtoväliä.
Kommentit (25)
pyykinkuivausteline oli kiinnitetty kattoon, pois jaloista. Onnistuisko teillä johonkin?
Tai ostat isomman asunnon joka vastaa perheen tarpeita paremmin.
että kun olen seuraillut tuttavaperheiden pyykinpesua niin olen ihmetellyt kun siellä pyöritetään jotain pientä nyssäkkää kerrallaan ja sitten valitetaan kun koko ajan pitää pestä. Minä pesen vaan ihan täysiä koneellisia ja yksi iso, avattava kuivausteline vetää juuri ja juuri sellaisen. Pestävää ei riitä kuin joka toiselle päivälle tämänkään kokoisessa perheessä kun en pese jokaista lenkkeilyvaatetta erillään.
Ole tarkkana ettei talon kyylääjämummot huomaa. Olet nimittäin homehduttamassa kiinteistöä.
Ei meilläkään pestä kaikkia vaatteita samaan aikaan, vaan mustat, valkoiset ja kirjavat erikseen. Ja vielä 60 asteen pyykkiä (kestovaipat yms.) lisäksi. SIltikään ei tulisi mieleen pyörittää konetta jonkun kahden vaatteen takia. T: 2
pestä samaan aikaan...
kun edelliset ovat kuivat, valtaavat uudet pyykit olohuoneen. Isompaan asuntoon ei ole varaa. Mihin huoneeseen te tuon kattotelineen kiinnittäisitte?
ap
olohuonetta ei ole tarkoitettu kosteaksi tilaksi
hankkikaa kuivausrumpu!
Viritelkää saunan kattoon narut. Ja joo, ei kiukaan päälle ja tyhjentäkää ennen kuin laitatte saunan lämpiämään...
Jos asutte kerrostalossa, sisäilma on niin kuivaa, että katotelineen voi kiinnitttää mihin huoneeseen vaan ja pyykit kuivuu. Muissa asumismuodoissa sisäilma on kuivempaa ja lisäkosteus ei ehkä tunnu kivalta. Käyttäähän ihmiset asunnoissa ilmankostuttumiakin, joissa tehot on melkoisia. Kodinhoitohuonehan se pyykeille oikea paikka olisi, tai kph tai sauna, mutta jos näitä ei ole käytössä tai kph liian pieni niin voihan tuon muuallekin laittaa. Makuuhuoneessa kosteus on ihan hyväkin, hengityselimet tykkää kosteammasta ja makuuhuone ei yleensä ole vieraiden silmissä samalla tavalla kuin olohuone. Telinettä ei tietenkään parane laittaa liian lähelle seinää jos on tapetoitu seinä, kylpyhuoneessa tätä ongelmaa ei ole. Kylpyhuoneessa taas suihkun käyttökin kostuttaa ilmaa ja kuivumisaika on helpolla hitaampi. Katonrajassa myös ilma on lämpimintä (ja sitoo näin eniten kosteutta).
siis muissa kuin kerrostaloissa sisäilma on tietysti kosteampaa.
isompaa asuntoa
ja aika kateellisena kuuntelen niitä, joilla on se kodinhoitohuone tai kuivausrumpu
Saunaan toki voi viritellä naruja
Eilenkin tuulisella säällä oli parissa tunnissa kuivat. Pois sai tuoda samalla kun vein seuraavia.
Nimenomaan siinä on paha riski, että kylppärissä on koko ajan kosteaa: joko suihkun tai sitten pyykkien muodossa. Kylpyhuoneen pitää päästä kuivumaan kunnolla, eikä se onnistu jos koko ajan on märkiä pyykkejä kuivumassa.
Pyykin kuivaaminen asuintiloissa (isommat ja avoimemmat tilat) on paljon fiksumpaa. Kyllähän sen huomaa siinäkin, että pyykit kuivuu nopeammin isossa tilassa jossa ilma vaihtuu.
Meillä on onneksi vintissä aulatilaa, siellä kuivataan pyykit. Ja kyllä se tilanne meilläkin on se, että kun edelliset pyykit on kuivat niin uusi koneellinen odottelee kuivumaan pääsyä. Yksi koneellinen päivässä melkein pitää pyörittää, kun ottaa huomioon pyyhkeet ja lakanatkin, jotka viikottain pyykätään. Noista tulee 2 koneellista viikossa ja siihen päälle yksi 60-koneellinen tummaa, yksi vaaleaa ja sama 40-asteessa... Vajaitakin koneellisia pestään välillä, mutta meidän konessa on ns. vajaatäyttöohjelmat sitä varten, eli kuluu vähemmän vettä ja sähköä silloin.
eli aina kun vai suinkin mahdollista pyykit ULOS. ähän vaivaa rontata kerrostalossa ulos, mutta eipä ole olkkarissa! Ja parvekkeelle isoon telineeseen. Saunaan saa naruja, joita voi käyttää kun sauna ei ole päällä. Onko taloyhtiössä MITÄÄN tiloja? Kuivaushuonetta tms?
Mieti olisiko kuivausrummulle tilaa jossain tavallisuudesta poikkeavassa paikassa? Eteinen? makuuhuoneen kaappi? Keittiö?
Vaikka nykyään on kodinhoitohuone, niin silti tykkään kuivata pyykit ulkona.
mutta jos tilasta on pahasti pulaa niin eihän sekään sitten auta. Mutta kuivausrummun tai kaapin voi siis sijoittaa muuallekin kuin kylppäriin jos vaan on tilaa ja sähköpistoke.
Vauva selkäreppuun ja pyykille. =)
Tai sitten todella alatte käyttämään tarkemmin ne vaatteet ettei tule turhaa pyykkiä niin paljon. Itelläki pitäis hommat jokaiselle omat korit ja paikat ns. puoliks pidetyille vaatteille jotka on jo käytettyjä eikä voi laittaa puhtaiden sekaan kaappiin, mutta ovat vielä liian puhtaita pesuun. Meilläki on vauvan tulon myötä lisääntyny tää pyykinpesu aika hurjasti ja isommat lapset alkaa olla jo yli siitä pahimmasta sotkuiästä niin vois käyttää paremmin hyväksi tuota puoliks pidettyjen vaatteiden koria.
Meillä on 5-henkinen perhe ja meille riittää yksi. Et kai pese vajaita koneellisia?