Miten eroon vauvakuumeesta?

sterilisaatio vei vauvakuumeen kun tiesi että se ei ole enää mahdollista.



Jos sulla on jatkuva epämiellyttävä olo niin olisiko osa siitä kuitenkin jotain sellaista mitä voisi helpottaa hoitamalla omaa psyykkistä vointiasi kuntoon? En tiedä mikä sinulla on ongelmana, mutta joskus pakonomainen vauvakuume voi liittyä siihen, että on itse jäänyt hoivaa paitsi ja haluaisi korjata sen oman lapsensa kanssa.

Jos sulla on jatkuva epämiellyttävä olo niin olisiko osa siitä kuitenkin jotain sellaista mitä voisi helpottaa hoitamalla omaa psyykkistä vointiasi kuntoon? En tiedä mikä sinulla on ongelmana, mutta joskus pakonomainen vauvakuume voi liittyä siihen, että on itse jäänyt hoivaa paitsi ja haluaisi korjata sen oman lapsensa kanssa.

Tavallaan olet oikeassa, tuotakin on tässä taustalla. Koetan koko ajan hoitaa vointiani kuntoon, olen terapiassa ja toivon mukaan joskus näen tulevaisuuden valoisampana kuin nyt. Kuitenkin musta tuntuu, että vauvakuume on osittain erillinen prosessi terapoitavista asioista - luulisin, että jos voisin paremmin, olisin varmaan nyt "oikeasti" vauvakuumeinen, ts. kovaa vauhtia suunnittelemassa lasta. Olen kuitenkin jo 27 v eli suomalaisten keskimääräisessä lisääntymisiässä, joten en ole varmaan ikäryhmäni ainoa kuumeilija. :)

Itse koen pikemminkin, että ne syyt miksi olen kokenut osittain jääneeni hoivaa paitsi, ovat nimenomaan niitä syitä miksi en voi nyt kuvitellakaan oikeasti lisääntyväni - en ole vielä valmis siirtymään siihen sukupolveen joka on ensisijaisesti hoivan antaja eikä saaja. Ehkä sitten jonain päivänä...

Tavallaan tuon kommenttisi voisi laajentaakin, eli tietyssä mielessähän varmaan useimpien vauvakuumeilijoiden lapsitoiveen pohjalla on halu päästä toteuttamaan uudelleen lapsuutensa kuvioita, tällä kertaa vain toiselta puolelta katsottuna (vanhemman näkökulmasta). Ts. halu päästä osaksi lasten maailmaa ja viettää perhe-elämää. Munkin lapsuudesta oli kuitenkin 80 %:ia ihanaa aikaa, ja toivoisin, että voisin joskus tarjota omille lapsilleni yhtä ihanan lapsuuden, kuin omat vanhempani antoivat minulle silloin kun heidän omat ongelmansa eivät varjostaneet perhe-elämäämme. Kuitenkin koska multa vietiin se 20 % tuosta lapsuusajasta, se asia pitää käsitellä ennen kuin voi alkaa aikuiseksi jollekin kasvavalle ihmistaimelle.

Psyykkisiä ongelmia tai ei, sama ongelma siis jää: miten helpottaa vauvakuumetta? Tavallaanhan olen samassa tilanteessa kuin esim. ne, joilla ei ole miestä tai vakiduunia tai mitä sitten kukin pitääkään omana syynään olla edes yrittämättä juuri nyt.

P.S. En nyt koe, että vauvakuume olis pakonomainen, mutta jatkuva kuitenkin.

Mitä terapeuttisi neuvoo?



Mulla ei nyt oikein ole muuta tarjota kuin koettaa hankkia jotain muuta sisältöä elämään. Harrastus, vapaaehtoistyötä? Jos paimentais vaikka jotain oikein villejä viisivuotiaita harrastuskerhossa viikottain niin älämölöstä kotiuduttua voisi olla hetken hyvä mieli ettei kotona ole ketään joka kiljuu ja piirtää suklaalla sohvaan vaikka tietää ihan hyvin ettei saisi.



Eihän se vauvakuume kaikilla lähde vaikka olisi vauvojakin. Olen monta kertaa kuullut, että se viimeinen vauva jää monilla naisilla tekemättä, ja itselläkin on vähän sellainen olo nyt... Hirveän haikeaa ajatella, ettei koskaan enää.

Olet varmaan käynyt vauva-asiaa läpi terapiassasikin?

Mitä terapeuttisi neuvoo?

Käydään joo, muiden asioiden ohella. Terapeutti ei oikeastaan neuvo mitään, mutta asiaa kuitenkin pohditaan yhdessä.

Mulla ei nyt oikein ole muuta tarjota kuin koettaa hankkia jotain muuta sisältöä elämään. Harrastus, vapaaehtoistyötä? Jos paimentais vaikka jotain oikein villejä viisivuotiaita harrastuskerhossa viikottain niin älämölöstä kotiuduttua voisi olla hetken hyvä mieli ettei kotona ole ketään joka kiljuu ja piirtää suklaalla sohvaan vaikka tietää ihan hyvin ettei saisi.

Jotain tuon tyyppistä olin itse ajatellut. Tiedättekö missä kerho-ohjaajaksi voisi päästä? Pitäisi ottaa asiasta tietysti tarkasti selvää, koska mulla on ajoittain hyvinkin raskasta ja olen uupunut, näitä isoja suruja käsiteltävänä jne. Jokin aikataulujen osalta vapaamuotoisempi, esim. isosiskotoiminta voisi ehkä olla sopivampaa - muistelen joskus lukeneeni sellaisesta. Tiedättekö, mikä taho pk-seudulla järjestäis sellaista? Voin tietysti itsekin koettaa etsiskellä...

**

Lisäksi kiinnostais, onko mulla kohtalotovereita. Eli ihmisiä, joiden lapsuudessa/nuoruudessa on ollut sellaisia vaikeita asioita, että perheen perustaminen arveluttaa tai tuntuu ehkä jopa mahdottomalta, mutta samalla perhettä kuitenkin kaipaa ja vapaaehtoisesti lapsettomaksi jäämisen kokisi henkilökohtaisena menetyksenä? Tai onko täällä ihmisiä, jotka toipuivat ja perustivat kuitenkin perheen kaikista aiemmista vaikeuksista huolimatta?

Tämän vauvakuumeilun rinnalla on tietysti suru siitä, että mitä jos käy niin, että en koskaan koekaan olevani riittävän vahva alkamaan jonkun äidiksi. Taustani vuoksi mulla on valitettavaa ensikäden tietoa siitä, miltä lapsesta tuntuu kun vanhempi ei jaksakaan... Sellaista surua ei taas toivois yhdenkään pienen kannettavaksi.

Niin ja kiitos vielä sinulle/teille vastanneille (vierailijastatuksesta ei näe, onko kyseessä sama henkilö).