Lue keskustelun säännöt.
Miten kertoa puolisolle, etten luultavasti haluakaan lapsia?
18.04.2026 |
Olen aina ajatellut, että haluan lapsia "sitten joskus". Kun tapasin nykyisen puolisoni, ajattelin, että tässä se nyt on, tämän ihmisen kanssa perustan perheen…
Mutta niin ei käynytkään. Puoliso haluaa lapsia, mutta mitä enemmän pohdin asiaa itse, sitä pakokauhuisemmaksi oloni muuttuu. Olemme puhuneet asiasta tietenkin jo suhteen alusta lähtien, ja olen kertonut olevani asian suhteen epävarma, mutta ajoittain positiivisin mielin.
Nyt olen yhä epävarma, mutta ehkä kallistumassa kielteiselle kannalle. Lapsiperheiden elämässä ei ole oikeastaan juuri mitään sellaista, mitä haluaisin itselleni. Se näyttää loputtomalta työmaalta. Lapsia saaneet ystäväni ovat kehottaneet harkitsemaan tarkoin, ja osa jopa suoraan myöntää, ettei elämä ole juuri nyt mitään herkkua.
Täytän pian 33, joten ratkaisuja pitäisi tehdä ihan lähitulevaisuudessa. Pelkään kuitenkin, että kadun valintaani myöhemmin, kun en kuitenkaan koe olevani 100% varma kumpaankaan suuntaan.
Kommentit (31)
Sinulla on täysi oikeus muuttaa mielesi ja sinä saat tehdä niin kuin itse haluat. Sinä et ole velvollinen lisääntymään vaikka joku toinen sitä haluaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minulle mies täräytti vaan, ettei sittenkään halua lapsia. Muutti mielensä yhteenmenomme jälkeen.
Sinuna kertoisin tämän, mitä kirjoitit tänne, sille kumppanillesi. Ehkä kärsit vain turhista peloista, jotka voivat hävetä, kun juttelette niistä. Jos ei hälvene, ota vasta sitten todesta se, ettet oikeasti halua lapsia. Ja jonkun verran vanhemmaksi tulemista voi jännittää nekin, jotka tietävät haluavansa vanhemmaksi.
Eli jos nainen ei halua lasta niin miehillä on samanlainen oikeus painostaa naine lapsentekoon samalla tavalla kun sinä nyt neuvot vain puhumaan ja puhumaan että se lapsen teko halu muuttuu?
Ymmärrän pelkosi ap. Minulla on sama pohdinta edessä.
Itselläni on terveysongelmia jotka todennäköisesti pahentuisivat entisestään raskaudesta. Oman terveyden menettäminen ei houkuttele.
Suvussani on myös hirveästi huonoa tuuria sen suhteen miten pieleen raskaus ja synnytys voivat mennä. Nyt en liioittele, vaan olen suvustani sukupolveni ainoa terveeksi luokiltava ihminen. Olen seurannut koko ikäni sitä, miten rankkaa on esimerkiksi perheessä jossa yksikään lapsi ei tule ikinä olemaan itsenäisesti pärjäävä. Ja en nyt puhu mistään pienistä elämänhallintaongelmista.
Tiedän faktana sen että en jaksaisi jos lapseni ei olisikaan normaali. Puolisoni pitää minua hulluna kun maalailen kauhuskenaarioita jo nyt mutta kun ne eivät ole minulle kauhuskenaarioita vaan ihan todellisia esimerkkejä siitä miten voi käydä.
Vierailija kirjoitti:
Olennaista on, että kerrot mahdollisimman nopeasti.
Ei pidä tuhota toisen tulevaisuuden haaveita panttaamalla sitä tietoa, ettet aio jakaa niitä.
Mutta entä jos en aidosti tiedä, aionko jakaa ne tulevaisuudenhaaveet vai en? Tänään tuntuu, että ehkä en, mutta ei se ole ehdoton ei.
Kyllähän lapsia voi olla vain yksi, ei niitä montaa tarvi tehdä.
Voisit yrittää pureutua tuohon, että mikä raskaudessa ja synnytyksessä tuntuu pahalta. Useimmille esim. raskaus on ihan ok aikaa. Itselläni oli lonkat kipeät noin viikon, mitään muita raskausvaivoja ei ollut, ei tippaakaan pahoinvointiakaan. Enkä tiedä ketään, joka olisi ollut kauhean vaivainen.
Ehkä jopa pari tapaamista terapeutin kanssa auttaisi käsittelemään miksi olet niin huolissasi juuri raskaudesta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse olin vela. Koin aivan luonnottomaksi ja inhottavaksi olomuodoksi olla raskaana. Pelkäsin kuollakseni synnytystä. Enkä innostunut vauvan ja lasten hoidosta, kaikesta siitä työstä.
No, tulin uskoon ja uudestisynnyin. Sen jälkeen ensimmäinen asia jolla Jumala minua herätteli oli juurikin lapset.
Tulin nopeasti raskaaksi ihan luomusti 41-vuotiaana. Raskaana olo tuntui luonnolliselta. Neuvolassa kerroin synnytyspelostani. Pääsin käymään pelkopolilla juttelemassa ja sain käydä tutustumassa synnytyshuoneeseen (Korona-aikana ei järjestetty synnytysvalmennuksia.) Pelkopolilla käynti ja äitiyshommiin perehtyneellä fyssarilla käynti auttoi paljon ja sitten synnytyshetki olikin luonnollinen ja liika pelko oli pois.
Tottahan vauva-aikaan ja lapsen kasvuun kuuluu kaikkea raskasta ja työlästä. Mutta sellaista se elämä muutenkin on. Ei elämää voi juosta karkuun.
Tsemppiä sinulle ja puhu rohkeasti miehellesi. Yhdessä jutellen asiat saavat oikeat mittasuhteet.
Minäkin tulin uskoon ja pysyin edelleen velana. Jumala ei todellakaan ole herätellyt minua toimimaan vastoin omaa haluani ja sisintäni.
Luota omaan intuitioon, mutta puhu myös miehesi kanssa ja käy psykoterapiassa muutaman kerran juttelemassa.
Itselläni on se ajatus, että tarkkaan päätöstä harkinneille lapsi on usein ison onnen tuottava asia, niin parisuhteessa kuin muutenkin. Ei ole ruusuisia kuvitelmia, vaan asiaa on pohdittu monilta kanteilta. Vastuullisia ihmisiä. Mutta sama pätee myös tarkasti päätöstään harkinneisiin vapaaehtoisesti lapsettomiin. Eivät he kadu päätöstään.
Olen myös täysin samaa mieltä siitä, että päätöksellä alkaa olla kiire. Vanhemmiten raskauden riskit lapselle lisääntyvät, vanhemmilla äideillä ja isillä on aidosti edessä pohdinta siitä mitä sitten, jos lapsi onkin vammainen. Esimerkiksi autismikirjon häiriöt lisääntyvät jo nelikymppisten vanhempien (jompi kumpi) lapsilla. Kysy lisää gynekologiltasi.
Mitä tapahsa päätätkin, pidä puolisosi ajan tasalla. Jos molemmat rauhallisia, harkitsevia ihmisiä ja olette vauvana olleet helposti tyyntyviä, tulee vauvastakin luultavasti samanlainen. Aivan kuten eläintekin kasvatustoiminnassa, näkee vanhemmista ja isovanhemmista suurin piirtein mitä on luvassa. Geeniperimä vaikuttaa lähes kaikkeen elämässä.
Olen itsekin kaltaisesi epäröijä aikoinaan. Kaikki meni aivan uskomattoman hyvin, jopa nautin synnytyksestä tavallaan ja raskausaika meni hyvin. Pikkulapsiaika ja teini-ikä meni paremmin kuin ikinä olisin voinut kuvitella, elämäni parhasta aikaa. Ja lapsesta tuli aivan ihana tyyppi, josta on iloa ihan päivittäin nyt kun hän on aikuinen. Suurin osa osa nauttii äitiydestä ja kaikki menee hyvin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanoit, että olet jo 33-vuotias. Itse sanoisin, että olet vasta 33-vuotias ja se vauvakuume ehtii vielä tulla. Miehen kanssa kannattaa tietysti jutella siitä, ettet ehkä haluakaan lapsia. Ehkä ne syytkin lähtevät sieltä aukeamaan.
Tee vaikka laulu tai runo:
En lapsia halua,
enkä syödä sun kalua.
Tahdon elää ilman kakaroita,
ja leivän päälle laittaa voita.
En kaipaa elämääni vauvaa,
enkä jaksa suakaan kauaa.
Anna mun olla ilman munaa,
ja tuijottaa taivaankannen lunaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos haluat lapsia, mutta kammoat ajatusta raskaana olemisesta tai synnyttämisestä, niin noihin pelkoihin voi hakea apua ihan julkiseltakin.
Mene vaikka alkuun juttelemaan ammattilaisen kanssa asiasta. Sieltä saattaa joitakin solmuja aueta.
Mikään pakkohan kenenkään ei ole lapsia tehdä. Mutta jos haluaa sen lapsen, niin pelot ovat hoidettavissa.
Olennaista on, että kerrot mahdollisimman nopeasti.
Ei pidä tuhota toisen tulevaisuuden haaveita panttaamalla sitä tietoa, ettet aio jakaa niitä.