Lue keskustelun säännöt.
Asuinpaikassaan vastentahtoisesti?
09.05.2007 |
Kukaan joka asuu asuinpaikassaan lähes vastentahtoisesti? Asumme maalla talossa ja olen tällä hetkellä äitiyslomalla. En viihdy täällä yhtään johtuen siitä, että talo on syrjäisessä paikassa, täältä ei löydy yhtään ikäistä seuraa yms. Lapsia käy myös sääliksi kun ei ole kavereita lähellä. Harrastuksiin joudumme viemään aina autolla pitkiä matkoja jne.
Syy miksi joudumme täällä asumaan on miehen työ. ONneksi sentään hän lopettaa työnsä ensi vuoden puolella ja pääsemme silloin muuttamaan täältä pois. Muuten sekoaisin varmasti!
Onko kukaan ollut tällaisessa tilanteessa, että suoraan sanoen viihtyy niin huonosti asuinpaikassaan että melkein masentuu??
Kommentit (18)
miehen duunien takia.
nätti kaupunki, siitä plussaa, mutta ihmiset on tylyjä ja kaikki omat ystävät on muualla. ja tää on niin kaukana kaikesta - ei minkään reitin varrella!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Asutaan miehen kotitilalla. Miehen suku on lähellä, oma sukuni kaukana. Minulla ei ole täällä mitään omaa - mitä nyt puolet näistä tiluksista. kaikki naapurit, miehen suku ja kylän miehet vain unohtavat sen. Saan jatkuvasti kuulla " tulleeni emännäksi taloon" . En kauheasti pidä tämän maakunnan ihmisistä muutenkaan, enkä pidä tungettelevasta tyylistä, jolla ihmiset tulevat kotiini. Uskon kuitenkin, että kunhan ehdimme asua täällä pidempään ja laittaa talon ja pihan meidän näköisiksi, loppuu myös ihmisten kuvitelma siitä, että tänne voi kuka tahansa tulla kuten ennenkin.
Suostuin muuttamaan lähiöön miehen vanhempien lähelle lastenhoitoavun ja hyvän alakoulun takia. En viihtynyt yhtään. Onneksi omistan asuntomme yksin, joten pystyin panemaan sen yksin myyntiiin. Muutimme aluksi vuokralle keskustaan ja sitten ostimme sen omaksi, kun kaikki myönsivät, että ratkaisu oli oikea.
Sekä mies että lapset vastustivat muuttoa aluksi mutta mies myönsi, että koska olen suostunut asumaan jo 5 vuotta lähiössä niin on hänen vuoronsa joustaa.
Kärsin siitä, että asun paikassa, joka minusta riippumattomista seikoista on sekasotkuinen ja likainenkin. Pelkään, että asuntoasiani ei koskaan enää järjesty ja koskaan enää en saa asua ihmisenarvoisesti.
me ostettiin lapsuudenkotini. en viihdy täällä yhtään, lapsuusjutut palaa mieleen ja ahdistaa henkisesti. mies vaan ei ymmärrä tätä eikä suostu muuttamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
taidan tuntea sut, jonka koti on sekainen. Olet uskomaton, mikään ei ole sinun vikasi! Edes se, ettet saa kotiasi siivottua. Uskomatonta. Ja asut sielä siksi, että miehesi maksaa asumisen ja antaa auton käyttöösi? Kolahtiko?
eikä asumisalueessa, mutta haluaisin vaihtaa paikkakuntaa toiselle puolelle Suomea. Hankalaa kuitenkin, kun mulla ja miehellä on täällä työt. Miten ihmeessä lapsiperhe voi vaihtaa paikkakuntaa, kun on johonkin jämähtänyt?
Jos toinen saisi töitä sieltä uudelta paikkakunnalta ja toinen ei, mitäs sitten?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Uskomattominta tässä on kuitenkin se, että mieheni on todellakin lopulta suostunut muuttamaan täältä. Siis tavallaan olisimme voineet kyllä jäädäkin tänne vaikka miehen työprojekti täällä loppuu, koska hän voisi silti hyvin asua täällä.
Tämä talo tuli vain valitettavasti ostettua vähän liian äkkiseltään just kun olimme saaneet ekan lapsemme. Tuli muka niin kiire pois rivitalosta ja halusimme lisää tilaa.
No ei tämä oikea ratkaisu ollut. Vaikka tilaa on. Mutta ei ole mulle sopiva miljöö. Säälittää myös lapsukaiset, minusta lapsilla pitää olla leikkikavereihin mahdollisuus myös muutoin kuin vain hoidossa tai koulussa! Eiväthän he täältä pääse minnekään omin avuin.
En olisi kyllä ikinä uskonut, että jokin paikka voisi masentaa mua näin rankasti. Aikaisemmin olen viihtynyt joka paikassa jossa olen asunut. Täällä vaan on lähes KAIKKI niin väärin ja huonosti.
Kiitos kommentoijille ja lisää kommentteja otetaan vastaan koska oli kuulkaa helpottavaa kuulla etten ole ainut maailmassa!!
Sukulaisemme eivät kuulkaa myöskään suhtaudu ymmärtäväisesti. Ihmettelevät vaan.
Ap
Ei ole mielestäni pakko jumiutua minnekään. Aloitat sillä, että keskustelet miehesi kanssa, suostuisiko HÄN muuttamaan jos esim. sinä löytäisit työtä toiselta paikkakunnalta. Olisiko se niin kaukana sitten että hän ei esim. voisi jäädä omalle työpaikalleen? Minusta kaikki on mahdollista. Toki vaikeampaa jos lapset jo isompia ja heillä kaveripiirinsä.
Mutta jos VANHEMMAT voivat hyvin niin silloin voivat lapsetkin. Ja joskus on tehtävä vaikeitakin ratkaisuja.
Ehkä sun 6 pitäisi alkaa etsiä töitä muualta....? Toki vaikeaa sinänsä että sitten pitäisi heti alkaa myydä asuntokin ja lasten vaihtaa koulua jne. Mutta kyllä kaikki elämässä onnistuu kunhan on tahtoa se tehdä!!
t. ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Laitoit siis teidän kotina toimineen asunnon yksin myyntiin vasten miehen tahtoa?
Mahtaa olla hyvä liitto teillä...
Vierailija:
Suostuin muuttamaan lähiöön miehen vanhempien lähelle lastenhoitoavun ja hyvän alakoulun takia. En viihtynyt yhtään. Onneksi omistan asuntomme yksin, joten pystyin panemaan sen yksin myyntiiin. Muutimme aluksi vuokralle keskustaan ja sitten ostimme sen omaksi, kun kaikki myönsivät, että ratkaisu oli oikea.Sekä mies että lapset vastustivat muuttoa aluksi mutta mies myönsi, että koska olen suostunut asumaan jo 5 vuotta lähiössä niin on hänen vuoronsa joustaa.
Asutaan siis opiskelupaikkakunnallani ja kaikki ystäväni ovat muuttaneet täältä muualle. Itsekin olen valmistumassa ja muutto olis helppo, mutta miehen töiden takia täällä kai on pysyttävä? En viihdy yhtään, olen todella yksinäinen ja toivon koko ajan muuttoa muualle. Loppupeleissä tilanne varmaan etenee niin, että minä muutan töihin muualle ja mies pysyy täällä ->näemme viikonloppuisin ja lomilla ja tuskinpa parisuhde ainakaan paranee..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joustamme vuorotellen, kuten kerroin. Muuttaessamme lähiöön mieheni tahdon mukaisesti lupasin asua siellä niin kauan että nuorimmainen on yläasteiässä. Siinä lähiössä ei nimittäin ole yläastetta joten hänen koulunsa olisi vaihtunut joka tapauksessa. Pidin osani sopimuksesta, joten mies ymmärsi, että on hänen vuoronsa joustaa ja suostua muuttoon.
Se, että muutimme aluksi vuokralle keskustaan, johtui nimenomaan siitä, että en halunnut pakottaa miestä lopulliseen ratkaisuun ilman " koeaikaa" .
Lisään vielä sen verran, että kun muutin ylipäätään tälle mieheni kotipaikkakunnalle, luovuin työstäni, kavereistani, harrastuksistani ja kodistani toisella paikkakunnalla. Olen mielestäni joustanut tämän liiton eteen riittävästi. Ja niin miehenikin mielestä.
Joudut joustamaan paljon!
Sama kyllä mullakin. Olen myös luopunut työstäni, harrastuksistani, osasta ystävistäni jne. tänne muuton takia. Ero meille olisi tullut jos ei mieheni suostuisi muuttamaan täältä pois.
Jotenkin kuvittelin olevani niin yksin tällaisessa tilanteessa. Onneksi en sentään ole!
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miehenikin periaatteessa haluaisi muuttaa, meillä ei ole tällä paikkakunnalla minkäänlaista tukiverkostoa. Lapset ei ole vielä koulussa, joten nyt olisi kai hyvä hetki muuttaa. Mutta ensin pitäisi kyllä saada työpaikat. Tai ainakin toisen, kai.
Nykyään vaan tuntuu niin onnenpotkulta, että meillä molemmilla on nyt vakituinen työpaikka. Pienemmillä tuloilla pitäis opetella elämään, jos toinen jäisi työttömäksi. Ja eikö sitä karenssiakin tule jos irtisanoutuu itse... Mutta elämä on valintoja.
Ja epätoivo tulee siitä, että me oltais molemmat valmiit muuttamaan tästä kaameesta paikasta, jos löytyisi jokin ratkaisu. Mutta mitään sellaista ei olla keksitty, mikä täyttäisi edes murto-osan kummankaan toiveista.
Sinänsä meidän toiveet ei oo mitenkään erilaisia, mutta meitä sitoo maatila, jonka sijainti vaan on niin kamala, että mulla on ajoittain ihan tuskainen olo tän asian kanssa. Ja mulla on masennus, johon saan apua. Ja kyllä vaan olen monesti aatellut, että yksi suurimpia syitä tähän masennukseen on tää asuinpaikka.
Mutta kun maatilaa ei saa siirrettyä yhtä helposti kuin asuinpaikkaa. Ja jos ei asuta tilalla, niin sillon on muutettava tuotantosuuntaakin ihan täysin. Meillä ei tässä oo kuin vain häviäjiä. Ollaan kaikki onnettomia, eikä mitään parantavaa ratkaisua löydy.
Että mun näkökulmasta sulla menee ap ihan tosi hyvin. Sulla näkyy valoa tunnelin päässä!
En olisi ikinä uskonut, että asunto saa ihmisen masentumaan, mutta niin vain tässä on käynyt. Jouduin muuttamaan tähän pakolla, kun muita vaihtoehtoja sillä hetkellä ei ollut. Muuttolaatikoittenkin purkaminen oli tuskaa, ja monta kertaa tulin tänne lähes itku kurkussa. Missään mulla ei ole ollut näin paha olla kuin täällä. Tämä ei edes tunnu kodilta.
Ja meillä on usein sekaista, kun mua ei kiinnosta eikä huvita täällä pitää paikkoja järjestyksessä.
Talo jossa asumme, on täynnä epämääräistä porukkaa. Yksikin mies ajelee jatkuvasti humalassa autolla, ja käyttäytyy minua kohtaan lähentelevästi. Toinen on milloin sekaisin aineista, milloin viinasta ja onpa yhdesti ottanut perheensäkin panttivangikseen.. piiritystilanne seinän takana, ei hyvä juttu. Joka viikonloppu naapurissa on niin jumalaton meteli, että useinkaan en edes ole kotona viikonloppuja kun sitä ei jaksa kuunnella. Tämä asunto on täynnä hometta. Vuokraisäntää ei kiinnosta vaikka valitettu on. Yhdessä vaiheessa putket oli tukossa kolmisen kuukautta yhteen soittoon eikä vettä voinut käyttää juuri ollenkaan. Kaikki paskavedet lainehti lattioilla. Telkkari täällä ei näy, antenninkorjaajaa on odoteltu vuosi. Täällä on miljoona kärpästä, en tiedä mistä tulevat. Lämmitys toimi jopa marraskuusta huhtikuun alkuun. Nyt se on taas käännetty pois päältä kun öljy on vissiin lopussa. Kun muutettiin, niin roskasäiliö oli tyhjentämättä pari kk. Arvatkaa oliko kivaa kun ei saanut roskiksia minnekkään?? Tää asunto on joltain 50-luvulta eikä tätä ole rempattu valmistumisen jälkeen. Vesiputkia menee ovien päällä, seinät on keltaiset, keittiö kirkuvan punainen.. Jääkaappi on varmasit pienin mahdollinen, eikä minkäänlaista pakastinta ole. Ilmanvaihto ei toimi.
Lista ois loputon. Mutta sanalla sanottuna tämä on läävä. Vihaan tätä paikkaa, mua inhottaa ja ahdistaa olla täällä.
Vaan onneksi ollaan muuttamassa viikon päästä pois, saatiin unelmakoti muualta :)
ja sitten mausteena, vaikka vähemmän häiritsevänä on yleinen rauhattomuus.
Kuulostaa kyllä todella kamalalta paikalta muuten! Noiden melujen takia ja jos on vaarallinen miljöö lapsille:((
Meidänkin lähellä on vaarallinen valtatie. En kyllä lapsia sinne uskaltaisi päästää. Sekin rassaa täällä, kun ei pihasta voi lähteä pyörällä lasten kanssa minnekään. Eikä rataslenkeistä voi kyllä haaveilla. Kuka tuolle tielle uskaltaisi mennä riskeeraamaan henkensä?
Asuinpaikassa viihtymättömyys on tosiaan johtanut jonkinlaiseen masennukseen. Paikat on sotkussa, en jaksa siivota kun ei kiinnosta asunnon pitäminen kotina. Ei huvita sisustaa asuntoa tai tehdä muutoksiakaan. Täysin plörinäksi kyllä meni ja vietävästi harmittaa, että tuli tämä talo ostettua!!! Kumma kun sitä menee ja tekee tällaisia päätöksiä, toisaalta vaikea se on tietää miten viihtyy jos ei ole ennen tällaisessa paikassa asunut. Kyllä joku voisi täälläkin viihtyä.
ap