Miksi ihmisten myötätunto vaihtelee riippuen tapauksesta?

Vierailija kirjoitti:

Esimerkiksi Kaakkois-Aasian tsunamin jälkeen pidettiin suruhartauksia, suruliputus ja hiljaisia hetkiä. Suomessa kuitenkin kuolee päivittäin melkein yhtä paljon kuin silloin siellä suomalaisia. Miksi eri suhtautuminen?

Moraaliposeerausta alusta loppuun. Entä ne samana jouluna tapaturmaisesti kuolleet ja itsemurhan tehneet?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No varmaan ne uutisoidut tapaukset koskettavat enemmän kuin ne, joista ei tiedä mitään.

Miksi tuntemattomien kohtalot koskettaisi sen kummemmin

Koska empatiakyky.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No varmaan ne uutisoidut tapaukset koskettavat enemmän kuin ne, joista ei tiedä mitään.

Miksi tuntemattomien kohtalot koskettaisi sen kummemmin

Koska empatiakyky.

Mikä sen empatian sitten määrittää?

Tunnen myötätuntoa vain kauniita nuoria naisia kohtaan, joita voisin potentiaalisesti panna.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvesignalointi

Ainakin tsunamin kohdalla valtio riensi apuun varsin avosylin ja avokätisesti. Tehtiin suunnitelmia millaista parasta tukea annetaan, kriisiryhmät olivat heti näitä tulijoita vastassa, sosiaaliviranomaiset vanhempansa kadottaneita lapsia jo lentokentällä, tarjottiin vaikka ja mitä tukea ja valtio hoiti kotiutukset ja kustansi kuolleiden arkut. Kunpa kaikilla läheisensä menettäneillä olisi yhtä hyvin.

Hienot arkut olikin

Itseasiassa oli oikeasti, ihan hienot puuarkut.

Kyllä se yllättävä luonnonkatastrofi kesken lomamatkan on mun mielestä objektiivisesti ottaen järkyttävämpää kuin vaikkapa sydänkohtaus. Siis jos joku kuolee niin se omaisten suru ja järkytys riippuu varmasti siitä, kuinka läheinen ja rakas kuollut heille on ollut, ja kuinka yllättäen tilanne tuli eli käytännössä tosi paljon uhrin iästä. Mutta jos puhutaan selviytyjistä jotka evakuoitiin Thaimaasta heidän jouduttuaan taistelemana hengestään ja menetettyään omaisia niin he kyllä kokivat oikeasti jotain järkyttävää, johon muut suomalaiset ei oikein voi samaistua. Olen itse menettänyt vanhempani syövälle lapsena ja mulla on mielestäni varaa sanoa, että olisin ollut järkyttyneempi ja traumatisoituneempi jos aalto olisi vienyt hänet kesken rantaloman ja lisäksi olisin itse samalla joutunut hengenvaaraan. 

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se yllättävä luonnonkatastrofi kesken lomamatkan on mun mielestä objektiivisesti ottaen järkyttävämpää kuin vaikkapa sydänkohtaus. Siis jos joku kuolee niin se omaisten suru ja järkytys riippuu varmasti siitä, kuinka läheinen ja rakas kuollut heille on ollut, ja kuinka yllättäen tilanne tuli eli käytännössä tosi paljon uhrin iästä. Mutta jos puhutaan selviytyjistä jotka evakuoitiin Thaimaasta heidän jouduttuaan taistelemana hengestään ja menetettyään omaisia niin he kyllä kokivat oikeasti jotain järkyttävää, johon muut suomalaiset ei oikein voi samaistua. Olen itse menettänyt vanhempani syövälle lapsena ja mulla on mielestäni varaa sanoa, että olisin ollut järkyttyneempi ja traumatisoituneempi jos aalto olisi vienyt hänet kesken rantaloman ja lisäksi olisin itse samalla joutunut hengenvaaraan. 

Minusta taas ei oikeastaan, koska eihän näiden vertailemisessa ole oikein ideaa. Vanhempansa vaikka siellä kotona äkillisesti menettänyt on saattanut nähdä koko tapahtunut, ehkä joutunut todistamaan vierestä kuolemaa ja seuraamaan elvytystä, joutunut kokemaan sen kun kotiin tulee ensihoidon jälkeen poliisit, kuten aina kun joku kuolee yllättäen kotona. Saati jos kyse on esimerkiksi itsemurhasta.

Varmasti Kaakkois-Aasian tsunamissakin kokemukset riippuu ihan siitä mitä on tapahtunut, ja ne kokemukset ovat hyvin yksilöllisiä, itse menetin siellä toisen vanhempani ja kaksi pikkusisarusta. Se mitä kenellekin tapahtui riippui ihan siitä missä sattui olemaan, ei siihen voinut itse vaikuttaa yhtään mitenkään. Minulla ja toisilla samasta porukasta oli vaan hyvää onnea.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se yllättävä luonnonkatastrofi kesken lomamatkan on mun mielestä objektiivisesti ottaen järkyttävämpää kuin vaikkapa sydänkohtaus. Siis jos joku kuolee niin se omaisten suru ja järkytys riippuu varmasti siitä, kuinka läheinen ja rakas kuollut heille on ollut, ja kuinka yllättäen tilanne tuli eli käytännössä tosi paljon uhrin iästä. Mutta jos puhutaan selviytyjistä jotka evakuoitiin Thaimaasta heidän jouduttuaan taistelemana hengestään ja menetettyään omaisia niin he kyllä kokivat oikeasti jotain järkyttävää, johon muut suomalaiset ei oikein voi samaistua. Olen itse menettänyt vanhempani syövälle lapsena ja mulla on mielestäni varaa sanoa, että olisin ollut järkyttyneempi ja traumatisoituneempi jos aalto olisi vienyt hänet kesken rantaloman ja lisäksi olisin itse samalla joutunut hengenvaaraan. 

Tapauksen järkyttävyyttä on hyvin vaikeaa vertailla, koska eri tapauksissa erilaisia vaikuttavia tekijöitä on ihan loputtomasti, on aina toisaalta niin ja toisaalta näin, ja sitten taas noin.