Miksi ihmisten myötätunto vaihtelee riippuen tapauksesta?

Ruskea onnenonkija: ihana kultamuna jolle pitää olla joka paikassa kumarrellen ja mennä vaikka solmuun ja kaikki sellaisen rasistinen sikailu on kerrassaan jännää kulttuuria, suomalainen valkoinen mies: avointa vihaa ja kiukuttelua.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se yllättävä luonnonkatastrofi kesken lomamatkan on mun mielestä objektiivisesti ottaen järkyttävämpää kuin vaikkapa sydänkohtaus. Siis jos joku kuolee niin se omaisten suru ja järkytys riippuu varmasti siitä, kuinka läheinen ja rakas kuollut heille on ollut, ja kuinka yllättäen tilanne tuli eli käytännössä tosi paljon uhrin iästä. Mutta jos puhutaan selviytyjistä jotka evakuoitiin Thaimaasta heidän jouduttuaan taistelemana hengestään ja menetettyään omaisia niin he kyllä kokivat oikeasti jotain järkyttävää, johon muut suomalaiset ei oikein voi samaistua. Olen itse menettänyt vanhempani syövälle lapsena ja mulla on mielestäni varaa sanoa, että olisin ollut järkyttyneempi ja traumatisoituneempi jos aalto olisi vienyt hänet kesken rantaloman ja lisäksi olisin itse samalla joutunut hengenvaaraan. 

Niinpä, kyllä se on näin että tämä traaginen tapa menettää läheinen on kamalampi kuin kotona saatu sydänkohtaus tai sairaus tai onnettomuus.

Entä vanhemman itsemurha?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No varmaan ne uutisoidut tapaukset koskettavat enemmän kuin ne, joista ei tiedä mitään.

Miksi tuntemattomien kohtalot koskettaisi sen kummemmin

Se nyt vaan vaihtelee.

Jos lukee lehdestä perheestä, jonka vauva kuoli syöpään. heitä säälitään.

Jos lukee lehdestä rapajuoposta nististä, joka ajoi autolla päin puuta ja halvaantui, ei häntä juurikaan säälitä.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se yllättävä luonnonkatastrofi kesken lomamatkan on mun mielestä objektiivisesti ottaen järkyttävämpää kuin vaikkapa sydänkohtaus. Siis jos joku kuolee niin se omaisten suru ja järkytys riippuu varmasti siitä, kuinka läheinen ja rakas kuollut heille on ollut, ja kuinka yllättäen tilanne tuli eli käytännössä tosi paljon uhrin iästä. Mutta jos puhutaan selviytyjistä jotka evakuoitiin Thaimaasta heidän jouduttuaan taistelemana hengestään ja menetettyään omaisia niin he kyllä kokivat oikeasti jotain järkyttävää, johon muut suomalaiset ei oikein voi samaistua. Olen itse menettänyt vanhempani syövälle lapsena ja mulla on mielestäni varaa sanoa, että olisin ollut järkyttyneempi ja traumatisoituneempi jos aalto olisi vienyt hänet kesken rantaloman ja lisäksi olisin itse samalla joutunut hengenvaaraan. 

Ei subjektiivisia kokemuksia voi vertailla objektiivisesti, koska ne ovat subjektiivisia. Omalla kohdallasi toki voit ainakin yrittää spekuloida, mutta koska et ole tuota toista kokenut, niin et voi tietää.

Ei ihminen ole mikään tietokoneohjelma. (IF x THEN y ELSE z)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se yllättävä luonnonkatastrofi kesken lomamatkan on mun mielestä objektiivisesti ottaen järkyttävämpää kuin vaikkapa sydänkohtaus. Siis jos joku kuolee niin se omaisten suru ja järkytys riippuu varmasti siitä, kuinka läheinen ja rakas kuollut heille on ollut, ja kuinka yllättäen tilanne tuli eli käytännössä tosi paljon uhrin iästä. Mutta jos puhutaan selviytyjistä jotka evakuoitiin Thaimaasta heidän jouduttuaan taistelemana hengestään ja menetettyään omaisia niin he kyllä kokivat oikeasti jotain järkyttävää, johon muut suomalaiset ei oikein voi samaistua. Olen itse menettänyt vanhempani syövälle lapsena ja mulla on mielestäni varaa sanoa, että olisin ollut järkyttyneempi ja traumatisoituneempi jos aalto olisi vienyt hänet kesken rantaloman ja lisäksi olisin itse samalla joutunut hengenvaaraan. 

Minusta taas ei oikeastaan, koska eihän näiden vertailemisessa ole oikein ideaa. Vanhempansa vaikka siellä kotona äkillisesti menettänyt on saattanut nähdä koko tapahtunut, ehkä joutunut todistamaan vierestä kuolemaa ja seuraamaan elvytystä, joutunut kokemaan sen kun kotiin tulee ensihoidon jälkeen poliisit, kuten aina kun joku kuolee yllättäen kotona. Saati jos kyse on esimerkiksi itsemurhasta.

Varmasti Kaakkois-Aasian tsunamissakin kokemukset riippuu ihan siitä mitä on tapahtunut, ja ne kokemukset ovat hyvin yksilöllisiä, itse menetin siellä toisen vanhempani ja kaksi pikkusisarusta. Se mitä kenellekin tapahtui riippui ihan siitä missä sattui olemaan, ei siihen voinut itse vaikuttaa yhtään mitenkään. Minulla ja toisilla samasta porukasta oli vaan hyvää onnea.

Kyllä Thaimaan tsunamissa henkensä puolesta taistelleet loukkaantuivat hekin. Sitten vielä piti odotella jahka heidät saatiin kuljetettua takasin Suomeen. Siihen verrattuna isän sydänkohtaus ei ole mitään, kyllä tsunami oli järkyttävämpi.

Ihmisen on helpompi tuntea empatiaa tuntemattomia kohtaan, joista näkee ehkä lehdessä kuvan ja lukee mitä pahaa heille on tapahtunut. Tosielämässä tutusta ihmisestä tietää muutakin, niitä ikävämpiäkin tai ainakin inhimillisiä asioita, jolloin heidän vastoinkäymisensä voivat tuntua ansaitummilta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä se yllättävä luonnonkatastrofi kesken lomamatkan on mun mielestä objektiivisesti ottaen järkyttävämpää kuin vaikkapa sydänkohtaus. Siis jos joku kuolee niin se omaisten suru ja järkytys riippuu varmasti siitä, kuinka läheinen ja rakas kuollut heille on ollut, ja kuinka yllättäen tilanne tuli eli käytännössä tosi paljon uhrin iästä. Mutta jos puhutaan selviytyjistä jotka evakuoitiin Thaimaasta heidän jouduttuaan taistelemana hengestään ja menetettyään omaisia niin he kyllä kokivat oikeasti jotain järkyttävää, johon muut suomalaiset ei oikein voi samaistua. Olen itse menettänyt vanhempani syövälle lapsena ja mulla on mielestäni varaa sanoa, että olisin ollut järkyttyneempi ja traumatisoituneempi jos aalto olisi vienyt hänet kesken rantaloman ja lisäksi olisin itse samalla joutunut hengenvaaraan. 

Minusta taas ei oikeastaan, koska eihän näiden vertailemisessa ole oikein ideaa. Vanhempansa vaikka siellä kotona äkillisesti menettänyt on saattanut nähdä koko tapahtunut, ehkä joutunut todistamaan vierestä kuolemaa ja seuraamaan elvytystä, joutunut kokemaan sen kun kotiin tulee ensihoidon jälkeen poliisit, kuten aina kun joku kuolee yllättäen kotona. Saati jos kyse on esimerkiksi itsemurhasta.

Varmasti Kaakkois-Aasian tsunamissakin kokemukset riippuu ihan siitä mitä on tapahtunut, ja ne kokemukset ovat hyvin yksilöllisiä, itse menetin siellä toisen vanhempani ja kaksi pikkusisarusta. Se mitä kenellekin tapahtui riippui ihan siitä missä sattui olemaan, ei siihen voinut itse vaikuttaa yhtään mitenkään. Minulla ja toisilla samasta porukasta oli vaan hyvää onnea.

Kyllä Thaimaan tsunamissa henkensä puolesta taistelleet loukkaantuivat hekin. Sitten vielä piti odotella jahka heidät saatiin kuljetettua takasin Suomeen. Siihen verrattuna isän sydänkohtaus ei ole mitään, kyllä tsunami oli järkyttävämpi.

En kuitenkaan menisi sanomaan kenellekään näin

En minäkään kyllä osaa sanoa yhtään hyvää syytä sille miksi Lapuan onnettomuudessa tai tsunamissa läheisiään menettäneitä pitäisi auttaa jollain tavalla enemmän kuin vähemmän uutisoiduissa tai uutisoimatta jääneissä tapauksissa läheisiään menettäneitä.

Vierailija kirjoitti:

En minäkään kyllä osaa sanoa yhtään hyvää syytä sille miksi Lapuan onnettomuudessa tai tsunamissa läheisiään menettäneitä pitäisi auttaa jollain tavalla enemmän kuin vähemmän uutisoiduissa tai uutisoimatta jääneissä tapauksissa läheisiään menettäneitä.

Tietty näyttää paremmalta julkisuudessa kun huudellaan, että Lapualla tai tsunamissa läheisensä menettäneille apua ja tukea ja ilmaista ja valmiiksi järjestettyä sitä ja tätä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esimerkiksi Kaakkois-Aasian tsunamin jälkeen pidettiin suruhartauksia, suruliputus ja hiljaisia hetkiä. Suomessa kuitenkin kuolee päivittäin melkein yhtä paljon kuin silloin siellä suomalaisia. Miksi eri suhtautuminen?

Kaverin isä kuoli tapaturmaisesti kotona saman joululoman aikana, lapset oli paikalla ja näkivät kaiken. Silti kun koulu alkoi puhuttiin koulussa vaan siitä miten yhden oppilaan perhe on kateissa Thaimaassa.

Olisiko kaveri edes halunnut, että perheen tragediaa repostellaan julkisesti. Yleensä liikkeelle lähtee silloin väärää tietoa.

Ihminen on perusluonteeltaan laumaeläin. Jokaisessa laumaeläinlajissa on kuitenkin yksilöitä, joilla ei ole sisäsyntyistä tarvetta kuulua laumaan, tai se tarve on heikko. Niin kuin vaikkapa AP, joka ihmettelee muiden ihmisten laumakäyttäytymistä, ja kyselee, miksi he toimivat niin kuin toimivat, laumana.

Nykyaikana se, että ei koe tarvetta osallistua laumakäyttäytymiseen, ei ole sosiaalisesti kovin hyväksyttävää.

Myötätunto on puolue- ja uskonsidonnaista. Myötätunnosta ei myöskään saa muodostua kuluja. Myötäelävän, hyvän ihmisen mainekin tärkeä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Esimerkiksi Kaakkois-Aasian tsunamin jälkeen pidettiin suruhartauksia, suruliputus ja hiljaisia hetkiä. Suomessa kuitenkin kuolee päivittäin melkein yhtä paljon kuin silloin siellä suomalaisia. Miksi eri suhtautuminen?

Kaverin isä kuoli tapaturmaisesti kotona saman joululoman aikana, lapset oli paikalla ja näkivät kaiken. Silti kun koulu alkoi puhuttiin koulussa vaan siitä miten yhden oppilaan perhe on kateissa Thaimaassa.

Olisiko kaveri edes halunnut, että perheen tragediaa repostellaan julkisesti. Yleensä liikkeelle lähtee silloin väärää tietoa.

Kaikki sen tiesi kuitenkin, mutta joidenkin mielestä oli ilmeisesti taagisempaa ertä joltain oli perhe kateissa Thaimaassa.